Anders Breivik anoo ehdonalaiseen vapauteen

Norjan lain mukaan henkilö, joka on istunut vankilassa 10 vuotta, voi hakea ehdonalaiseen vapauteen. Tätä lakipykälää monimurhaaja Anders Breivik yrittää nyt käyttää hyväkseen.

Breivik on laittanut hakemuksen ehdonalaiseen pääsystä tuomioistuimeen. Asia käsitellään Telemarkin käräjäoikeudessa, jossa Breivik istuu vankeustuomiotaan Skienin kunnassa omassa erikoisvankilassaan, jossa Breivik on ainoa vanki. Asia käsitellään 18. tammikuuta ja oikeuden on tarkoitus istua neljä päivää.

Breivikiä tapaava psykiatri todistaa oikeudessa, mutta etukäteen tiedetään, että hän on varoittanut useaan otteeseen olemaan luottamatta Breivikin lausuntoihin. Breivik nimittäin on kertonut vankeusaikanaan, että ei ole enää militantti ja aikoo jatkossa olla käyttämättä väkivaltaa.

Breivikillä kerrotaan kuitenkin olevan pienoinen asenneongelma, sillä hän ”heilaa” jatkuvasti.

Breivik sai tempauksestaan 21 vuoden vankeustuomion vuonna 2012. Norjan lain mukaan pitkiltä tuomioilta voi anoa ehdonalaiseen 10 vuoden lusimisen jälkeen, mutta lienee melko selvää, että mitään mahdollisuuksia ei tässä tapauksessa ole. Pelkästään elinkautista istutaan Norjassa kauemmin.

Norjan lakien mukaan on mahdollista, että kun 21 vuotta tulee täyteen, niin Breivik voidaan ottaa säilöön rajattomaksi ajaksi.

Pt-median kommentointi on vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, mutta asian vierestä keskustelu on ihan sallittua. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
45 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
h44

Vaikea uskoa että noin sakea tyyppi olisi koskaan valmis palaamaan yhteiskuntaan.

Sami

Ei pidä tuomita ketään vain hänen ihonvärinsä perusteella.

Gyntter

Samoin, wanha historiallinen ja kunniakas roomalaistervehdyskään ei saa olla syrjintäperuste!!!

h44

Breivik on tuomittu tekojensa perusteella. Sekopää teurasti kymmeniä aseettomia nuoria. Siinä on sakeutta jota arvostettaisiin ehkä Pohjois-Koreassa.

Gyntter

Oliko se äääääärivasemmistolainenkoulutusleiri, josta valmistutaan ryöstämään oman maan kansa ja keraamään miljoonien edut itselle? (vrt. SDP, KOK tai kepu Suomessa ja niiden nuorisosäätiöt&-toiminta)

h44

Jonkinlainen kesäleirihän se oli. Tiedä sitten moniko nyt tapetuista olisi edennyt poliittisella urallaan verorahojen käytöstä päättävään portaaseen asti.

Gyntter

Ääääärivasemmisto/bolhevistit tekee tuhoa monessa paikassa… Päättäjinä paikallis ja valtakunnan tasolla, ”puolueettomissa” tutkimuslaitoksissa, julkisorganisaatioissa, ”vastuullisessa” mediassa, lasten ja nuorten kasvattajina&kouluttajina, opetustehtävissä, paikallistason agitaattoreina, ammattiyhdistyksissä, jne, jne.

Kuten Ita-Saksassa nuorten leireille valittaan se porukka, joka on/oli ”valikoitua luottoainesta” ja tuleviin tehtäviin (hirmu)hallinnossa.

Gyntter

Eikös tuo kovasti halua palata yhteiskuntaan ja onhan niitä kotoutusohjelmiakin (ainakin ei-valkoisille) tarjolla vuosiksi yhteiskunnan maksamana?

Millaistahan asenneongelmaa ’heilastelu’ on? Tervehtimistapoja on maailmassa sadoittain eikä pidä tuomita ihmisiä tehvehtimisen perusteella. Sehän on rasismia ja ennakkoluuloa.

Matusalokin on heilastellut niin, että jälkikasvua tunkee maailmaan ja on varmasti paljon ihmisiä, jotka ei halua tuollaisia lisää. Eipä tuohonkaan heilaamiseen puutu valtiolliset viherkommunistiset trollitehtaat.

kanander

Vai ei Breivikiäkään saa solvata. Miekkonen lusikoon tuomionsa viimeiseen päivään asti.

pertti

Jos laki mahdollistaa ehdonalaisuuden 10 vuoden jälkeen niin sitten Breivikilläkin on se mahdollisuus. Näin siis oikeusvaltiossa.

rellinen

Eipäs nyt rasisteerata. Hän on vain yhteiskunnan rakenteisiin pesiytyneen marxilaisfeministisen valkoista miestä sortavan sortokoneiston uhri.
Hänen motiiviensa kyseenalaistaminen on jo itsessään erittäin tuomittava viharikos.
Breivik tarvitsee vain lisää kotoutusrahaa, sekä muita yhteiskunnallisia tukitoimia.
Tarvitsemme myös lisää suvaitsevaisuuskoulutusta niin koteihin, kouluihin kuin työpaikoillekin, torjumaan marxilaisfeminististä valkoisia länsieurooppalaisia alistavaa ja halveksivaa ilmapiiriä.

Sami

Bataclanin teatteriin kohdistuneen Sharialaki motivoituneen terrori-iskun jälkeen koko Euroopassa käynnistyi suuri mediakamppanja, jonka sanoma oli: ”jos annamme terroristeille vihamme, se on juuri sitä mitä terroristit haluavatkin”.

No, entäs Breivik?

En minä ainakaan häntä vihaa, vaan rakastan Breiikkiä täydestä sydämestäni. Vaadin hänen vapauttamistaan välittömästi.

Breivik ei saa vihaani, vaan rakkauteni, sympatiani ja henkisen tukeni. Annan Breivikille paljon lämpöä ja rakkautta 🙂

Last edited 1 vuosi sitten by Sami
Sami

Eurooppalaiset valtamediat velvoittivat uhrien omaiset, rivikansalaiset, mummot ja vaarit rakastamaan ja vaikenemaan 90 ihmisen murhaa

”Bataclan (theatre)”

”On 13 November 2015, 90 people were killed in a coordinated terrorist attack in the theatre.”

https://en.wikipedia.org/wiki/Bataclan_(theatre)

Last edited 1 vuosi sitten by Sami
Sthlm, Märsta, M.B

Eikö siellä mennyt 135 kaikenkaikkiaan kahvilat jne mukaanlukien?

Lallukka

Vähän kyllä epäilyttävän makuinen kulkija tuo.

Sami

Utoyan saarella tapahtui yksittäistapaus. Haluan kuitenkin muistuttaa, vaikka se oli ikävä tapaus, se oli kuitenkin vain aivan yksittäistapaus.

Anderssilla vain sattui tuona kohtalokkaana päivänä olemaan ikävä äitiä, sekä hänelle oli annettu apeat verhot.

Rakasti 🙂

rellinen

Ei muuta kuin rakkauspommittamaan. Niinhän moniosaajienkin keppostelujen jälkeen ruukataan.

pöh

Ei kait tommosen jälkeen pitäs kyllä kenenkään olla vapaa enää ikinä.
Oli niistä sen motiiveista ihan mitä mieltä tahansa.

Joppos123

Pitää kyllä olla 24: n karaatin mulkku ja raukkapaska jos ainoa keino muuttaa yhteiskuntaa on ampua lapsia.
Seinää vasten kaikki tuollaiset olipa motiivi tai orvaskeden väri mikä hyvänsä.

pöh

Ylipäätään jos murhaat jonkun siis ihan tarkoituksellisesti ilman ns itsepuolustustarkoitusta jne, niin ei sen murhaajan pitäs päästä vapaaksi ennen kuin se murhattu herää henkiin.

Qroquius Kad

Voipi olla, että ABB:lle tehdään Jammut:
kun tyyppi on istunut aikansa ja ikää on tarpeeksi, julistetaan hänen sairastuneen paranoidiin skitsofreniaan ja siirretään viettämään loppuelämä kriminaalimielisairaalassa.

Jos tuo olisi jo alunperin säilötty niin, olisi hänet tähän mennessä jo unohdettu ja uhrit omaisineen olisivat päässet käsittelemään traumansa.
Mutta eeei. Ei ei ei;
piti saada Oikeutta, ja niin ABB saa yhä uudestaan repiä uhrien ja omaisten haavat auki muistuttamalla:
”Hei heei, täällä minä olen, muistatteko?”

Oikeutta kerrakseen.

Jupi

No siis Jammu oli oikeasti sairas joka murhasi kaksi raiskaamansa viatonta lasta. Bereivikillä oli sentään poliittinen motiivi teolleen. Jokainen joka hänen manifestinsa on lukenut ymmärtää tämän hyvin.

Jupi

No siis Jammu oli oikeasti sairas joka murhasi kaksi raiskaamansa viatonta lasta. Bereivikillä oli sentään poliittinen motiivi teolleen. Jokainen joka hänen manifestinsa on lukenut ymmärtää tämän hyvin…

pöh

Kyllähän ihmisten pitää olla itse vastuussa teoistaan, oli kyse sitten väkivallasta, politiikasta tai mistä vain, edes sosialismissa ei vaan voi ymmärtää rikollisia ja pahuutta ja puolustella sitä.
Tai voi näköjään mutta ei se oikein ole.

Suomi-Kustu

Noloa että Komentaja Breivik pyytää armoa viholliselta. Ja miten hän vapaudessa edes pystyisi suojautumaan kaikilta hörhöiltä ja militanteilta?

X

Perhe onnea Saksasta.
https://youtu.be/mmlcKVvAA_g

Johann

Onneksi tuo ei istu Suomessa, kulttuurimarxilais-femakko hallituksemme vapauttaisi Breivikin välittömästi ihmisyyden ja inhimillisyyden nimissä.

Rullattu

Valkoinen hetero ja vielä mies, siinä on pahin ikinä kuviteltu ihminen suomen hallitukselle, joten tuskin näkisi enää kun multakuoppaa ja nauravan räkättihallituksen kuopan reunalla.

herkules_poirotti

Äärioikeistolaisuus 👌 jäi mainitsematta.

pöh

Kaiken koronahössötyksen ja mamutuksen lisäksi pahin on se, että suurvallat suorastaan lietsoo sotaa ja se ois sitten koko maailmansota.
Suomen rooli olisi se että medät tuhotaan muutamassa minuutissa, paljonko se nato sitten siinä lohduttas?
Meillä ei ole varmasti koskaan ollut näin vaarallista hallitusta, unohtamatta Presidenttiä jonka kannatus on kuulemma 99% 😀

Enkä edelleenkään ole mikään venäjämielinen, vaan ihan realistinen Suomimielinen.
Suomella ei vaan ole mitään muuta kun hävittävää tässä alkavassa suurvaltojen kolistelussa.

pöh

Nii ja anteeks kun tuli väärään ketjuun. Missää ei vaan saa asiasta keskustella, on vaa media joka kertoo ”totuuden” ja sun pitää se sitten vaan hyväksyä, oli kuinka vakava aihe tahansa.

rellinen

Kekkosen aikana suomi väännettiin raiteille, jonka seuraukset näkyvät nyt.

Gyntter

Paljonhan se suomen pitkäaikainen diktaattori tuhoa teki korruptoituneessa hyvävelimaassa, mutta toisaalta joupporetkillä tehtiin myös kohtuu isoja kauppoja itään.

Nykyisessä noin/yli 500 000 työttömän tilanteessa itänaapurin valtava ostovoima nostaisi maamme taloutta syvältä suosta aika hyvin…

Qroquius Kad

Kekkosella oli rutkasti huonoja puolia, mutta myös kosolti hyviä tasapainottamassa niitä.
Nykyisellä poliittisella eliitillämme on kaikki Urkin huonot puolet vailla ensimmäistäkään hyvää.

Gyntter

Tottahan se on!!!

Lisänä vielä huonoihin puoliin viher- ja ilmastokiima, syvä viha isoa osaa oman maan kansalaisia kohtaan ja MaTu-&MoKu -kiima.

pöh

Tässä nykytilanteessa pitäs vaa ymmärtää ettei eletä enää 1900 luvun alkua. Ei se auta vaikka kuinka kovat ukot koittas lähtee rintamalle jos ja kun koko maa on tuhottu muutamassa minuutissa ydinohjuksilla.

Gyntter

Sotiminenhan on idioottien toimintaa.

Lakki käteen ja positiivisin mielin kysymään pitettäisiinkö tapaaminen, jossa keskusteltaisiin olisiko jotakin yhteistyötä jota voisimme tehdä ja joka hyödyttäisi molempia osapuolia.

Nykyään ulkopolitiikkamme keskittyy toisten/naapureiden solvaamiseen ja uhkailuun, kun halutaan olla usan ja eu:n ”elimen” imeskelijöitä. Tämä tietysti takaa järjettömällä palkalla ja eduilla hyviä eu-virkoja poliitikoille. Kansalle voidaankin sitten näyttää persettä. ryöstää ne sairaalla verotuksellä köyhyyteen asti ja nauraa päälle shampanjalaseja kilistellen.

Qroquius Kad

Ei tsaari Vladimir IV Suurin kysy Suomelta haluatteko te sotia. Jos se sopii hänelle, siinä on suomalaisten täysin turha yrittää nöyristellä, pokkuroida ja itkeä tingertää.

Suomen ja Imperialisten Roistovaltio Ryssän suhteet ovat hyvät vain niin kauan, kuin se sopii Ryssälle.
Viron ja Ryssän välit ovat huonot, mutta sillä suunnalla Ryssän on pidettävä mölyt mahassa Neljän Kirjaimen takia.

Siksi Ryssä asioikin mielellään tsuhnan kanssa, kun tsuhna alistuu niin kivasti. Siitä Ryssä tykkää.

Qroquius Kad

Kuinkas monta maata näissä toisen maailmansodan jälkeisissä runsaslukuisissa sodissa onkaan tuhottu ydinohjuksilla?
Vai ovatko ne sodat kenties jääneet jotenkin huomaamatta, kun on ollut niin kova pöhinä päällä hokiessaan:

”Nykypäivän sota on sitä että painetaan kahta nappia ja Pam Pam , maailma räjähtää!!”

Pessi Misti

Silloin kun Breivik teki tekosensa ei maailma ollut vielä niin hullu kuin mitä se nykyään on. Muutama vuosi vielä tätä samaa kehitystä niin eihän Breivikin teko yhtäkkiä olekkaan enää niin sensaatiomainen. Paljon pahempaa on tulossa, sanokaa minun sanoneen.

Matukusetukset dyrt!
Irmeli

Se on hyvä vaan että tekee anomuksia vapaudesta, joka toivottavasti ei koskaan massamurhaajalle koita. Tietääpähän kärsivänsä rangaistusta.

Särmääjä

Huvittavia kyllä nää pohjoismaiset oikeuskäytännöt. USA:ssa olisi saanu 500 vuoden tuomion ja telotettu parin vuoden sisään.

Sam Colt

Seuraava vapauteen haluava on Drottinggatanin Scania-mies. En muista nimeä.

Uusia tulee joka pv

Rahamatti Akilovitsi (t vähissä), Samarkandin ylpeys Uzibekiztanizta.