Syyttäjä on nostanut syytteen 49-vuotiasta naista kohtaan epäiltynä sotarikoksista ja ihmisoikeusrikoksista. Nainen matkusti Syyriaan jo 2013.
Boråsista kotoisin olevan nainen lämpeni ääri-islamille jo 2010-luvun alussa. Homma eteni kovalla tahdilla ja nainen matkusti isikeen 2013 mukanaan viisi lastaan.
Syytteen mukaan nainen on värvännyt ainakin yhden lapsistaan isis-sotilaaksi. Lapsi taas puolestaan on osallistunut ainakin sotahommiin ja muihin isiksessä tehtyihin mukaviin asioihin. Lapsi oli alle 15-vuotias liittyessään isis-armeijaan. Myös toinen lapsi on esiintynyt sotilasvaatteissa monissa valokuvissa.
Nainen palasi Ruotsiin 2020 joulukuussa kun kaksi lasta 14- ja 18-vuotiaat kuolivat sotahommissa. Nainen toi kaksi lasta takaisin Ruotsiin, jotka otettiin huostaan heti maahan saapumisen jälkeen. Yhden lapsen kohtalo on epäselvä.
Nainen kiistää syyllisyytensä.
Monet alan asiantuntijat ovat sanoneet, että isis-naiset ovat kävelevä aikapommi. Varsinkin kun useimmilta lapset on otettu huostaan niin he kokevat jollain tavalla erityisen suurta vihaa vääräuskoisia kohtaa ja hautovat kostoa.
Nyt kyseessäoleva nainen on irakilaistaustainen.
KORJAUS: Nainen saapui Ruotsiin 2020 eikä 2016 kuten vahingossa kirjoittelin.
Saahan sitä syyttää vaikka mistä, mutta eiköhän vaan käräjäoikeus vapauttane perusteella ”Näyttö ei riitä”, ja hovi vahvistaa.
Sitten hän vasta onkin täynnä Pyhää Vihaa!
Jutun sukupuolioletetun ISIS reissu toi ruotsalaisille veronmaksajille miljoonien eurojen säästön. 6 kappaletta veronmaksajien elättejä lähti ISIS hommiin, mutta vain 3 elättiä palasi. Ruotsalaiset veronmaksajat saivat säästöä suunnilleen 3 miljoonaa euroa. Hienoa! 🙂
Kaikki mitä isis teki on samaa mitä Kotham teki. Orjakauppa , seksuaalinen väkivalta, sota muita uskontoja vastaan.suojelumaksun kiristys ym. Kaikki tulee suoraan Kothamin uskonnosta ja teoista.
Monet naisjalkapalloilijat ovat melkein miehiä ja käyttäytyvät aggressiivisesti.
Kuten tämäkin ent. jalkapalloilija. Monet ovat myös HBTQ, ainakin Ruotsissa.
Paavo, oliko tämä kävelevä j_t_s_kk_ oikeasti ruotsalainen vaiko kemu?
Viiksekäs kemu.
Ei ole somaliaano vaan LII eli LähiIdänIhme, entinen futari:
https://www.expressen.se/nyheter/is-kvinna-atalas-for-grov-krigsforbrytelse/
Syyttömiä ovat ainakin Suomeen tulleet, koska niin sanoo Moktar
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17234363/maahanmuuttaja-ja-lapset-paasivat–jouluksi-takaisin-kotiin—olkoon-suosio-suur039
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17256668/ei-taa-mikaan-seuranhakupalsta-ole
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15668314/isis039in-vaimot-lapset-ja-morsiamet—mitapa-tehda
Turha odottaa tällaista toimintaa täällä Hölmölässä. Oikeudenkäynnin sijasta toimeentulotukea vain korotetaan Haaviston suojateille.
,Haavisto kyttää rauhannobelia. Ja tietenkin presidenttiehdokuutta, Hänhän on korvaamaton Suomelle, kävi eduskunnassa ilmi.