Video: uusruotsalaiset kiihtyvät Israelin lipusta

Sverigebildenin mielenkiintoinen filminpätkä kuvattiin Göteborgissa ostoskeskus Nordstanissa, jossa 80 asiakkaista on arabiaanoja ja afrikaanoja.

Paikalle meni kaksi miestä, joista toisella oli plakaatti ”Ei antisemitismille” ja toisella oli Israelin lippu. Kolmas kuvasi ihmisten reaktioita. Tunnelma kiihtyi muutamassa minuutissa hyvin kiihkeäksi. Lopulta vartijat ja poliisi joutuivat saattamaan ”mielenosoittajat” pois paikalta.

Filmi kannattaa katsoa, siinä ei puhuta ruotsia siten, että sillä olisi merkitystä filmin kannalta. Lähinnä kannattaa kiinnittää huomiota uusruotsalaisten käytökseen. Se herättää muutamia kysymyksiä:

Mitä uusruotsalaiset oikeastaan tekevät Ruotsissa? Miksi he ovat tulleet omista paskamaistaan Ruotsiin sotaa, vainoa ja kidutusta pakoon, mutta käyttäytyvät muita ihmisiä kohtaan kuin vähä-älyiset idiootit.

Pt-median kommentointi on vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, mutta asian vierestä keskustelu on ihan sallittua. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
49 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Antidorka

Eipä tossa ole pohdittavaa fiksu ihminen on fiksu ihminen ja ymmärtää, että vähä-älyinen idiootti on vähä-älyinen idiootti ==> Eduskunnassa ollaan vähä-älyisiä idiootteja □

pah

Joo. Onhan meitä ihmisiäkin jotka selittävät koirille ja kissoille ummet ja lammet ja ilmeisen tosissaan me sitten kuvitellaan että sanomamme asiat menisivät kyllä perille kun toistetaan vaan asiaamme riittävän innokkaasti ja riittävän monta kertaa.

Irmeli

Mitä pahaa siinä on että puhuu koiralle tai kissalle tai vaikka kultakalalle, jos se tuo hyvän olon että saa puhua jollekkin. Monella yksinäisellä ei ole muuta kun se lemmikki jonka kanssa kommunikoida. Esim.koiralle/kissalle puhuminen on hyvin terapeuttista ja ihanaa. Itse olen monet kyyneleet itkenyt koirieni turkkiin, enkä sitä häpeä sanoa. Se mitä koirani ovat suruistani tai iloistani ymmärtäneet en tiedä, mutta käytös on ollut se että ovat jotain vaistoavatkin omistajnsa käytöksestä hyvin paljon. Sanoo noin 40 vuotta koirien kera elänyt…

Last edited 1 vuosi sitten by Irmeli
Prozac

Minäkin lässytän päivittäin labbikselleni. Ja hyvää tekee sielulle.

jorma

Kehareiden juutalaisviha on kyllä käsittämätön. Näitä pätkiä on hyvä käyttää todistamaan, että islam on ns. rauhan uskonto.

MattiS

Tässä on taas valtamedialla melkoinen dilemma miten tätä pitäisi käsitellä. Juutalaiset ovat koskemattomia ja suojeluksessa. Sitten ählämit jotka ovat myös suojeluksessa ja kaiken lisäksi median lempilapsia, auta armias! Joten parempi jättää uutisoimatta koko paska.

Edit: media korjattu valtamediaksi.

Last edited 1 vuosi sitten by MattiS
"pullaati pullaa..."

Varmaankin, mutta ensimmäinen dilemma on merkittävämpi koska kansainväliset sopimukset ohjastavat meidänkin viranomaisia suosimaan tuota kemusuojelua.

Qroquius Kad

Millä tavalla isäm maam puallustajat ovat suojeluksessa? Heitähän lyödään ja syödään kuin vierasta sikaa.

Kuupo

Kyrvätön suomalainen puolustaa juutalaisia vaikka henkeen ja vereen tietämättä edes miksi, ja oletettavasti ottaa kaikki myrkkypiikitkin heti kun annetaan. Ja sitten syyttää muslimeja tyhmyydestä!

En pääosin pidä meille tulevista kehareista (jotka muuten tänne toivat nimenomaan juutalaiset Soroksen tuhansien valeyhdistysten ja juutalaisten omistaman median ja korruption keinoin), mutta tämän maan ja tämän maapallon perivät ne, jotka pitävät oman sukunsa ja oman kansansa puolta, ja joilla on jonkinlainen, vaikka vähän vinksahtanutkin, moraalikäsitys ja hengellisyys. Kuten muslimeilla. Suomalainen, joka antaa hakata, raiskata ja piikittää omat lapsensa ja jolle ei ole merkitystä muulla kuin televisiolla, päihteillä ja laiskalla hedonismilla, ei ole ansainnut paikkaa tulevaisuudessa.

Suomi Finland

Aika sotaisaa sakkia. Ei ihme, että ne kotimaat on vähän väliä enemmän tai vähemmän maan tasalla.

Kuupo

Ne kotimaat on pommitettu jenkkien (eli israelin) toimesta niin maan tasalle, että niissä ei voi enää elää. Irakissa on kuollut puoli miljoonaa lasta, koska jenkkien (eli israelin) oli ihan välttämätöntä tuhota kaikki vedenpuhdistuslaitokset. Ja millä perusteella? ”Saddamilla on ydinaseita”. Ei koskaan ollut, mutta ”valittua kansaa” on laitonta syyttää mistään eikä jenkkejäkään kannata syyttää, kun jokaisen maailman valtion rajalla (tai sisällä) on jenkkien ohjuksia siltä varalta että tarvitaan ”demokratiaa” (eli siltä varalta että joku kyseenalaistaa mitään). Miksi 20-vuotias afgaani tulee Eurooppaan tappamaan? Koska koko hänen elinikänsä eli 20 vuotta jenkit (eli israel) ovat pommittaneet, tappaneet ja raiskanneet Afganistania.

Suomi Finland

Taitaa 20- vuotias afgaani tulla 20 vuoden päästä tänne tappamaan ihan ilman jenkkien apuakin.

Bling Bling

Siihen, miksi Afrikka on iso kehitysmaa tai miksi Lähi-Idässä suurin kansanhuvi vaarista vauvaan on sotiminen, tappaminen, polttaminen ja tuhoaminen, on syynsä, joita vihervasemmisto ei myönnä olevan olemassa, vaikka nämä syyt ovat nähtävissä tästäkin videosta samoin kuin lukemattomista muista lähteistä.

Lapset, jotka eivät ole vielä maailmaa nähneet, uskovat ihmisten olevan samanlaisia kaikkialla; aikuiset tietävät jo paremmin.

Sami

Omanlaisessa ympäristössä kasvaneet lapset eivät tiedä muusta, heille kasvuympäristönsä on ”normaali”, olipa tämä millainen hyvänsä.

Hyvänäesimerkkinä voidaan käyttää Pohjoiskorealaisella vankileirillä syntynyttä ja kasvanutta teiniä, joka luuli, että maailmassa on vain yksi maa- Pohjoiskorea. Hän myös luuli, että kaikki maailman ihmiset elävät pakkotyöleireillä, ihmisten julkiset teloitukset väkijoukon edessä ovat normaalia koko maailmassa (Maailma = Pohjoiskorea)

Pakkotyöleirillä joku vankitoveri oli sitten riskeerannut henkensä, ja kertonut leirin ulkopuolisesta elämästä ja maailmasta. Tämä teinipoika sitten karkasi leiriltä ja päätyi amerikkaan….

Sami

Ruotsin vihamielisessä kehitysmaahelvetissä kasvaneet lapset ovat kuin Pohjoiskorean pakkotyöleireillä syntyneitä ja kasvaneita lapsia, heille vihamielinen kehitysmaahelvetti on ”normaalielämää”.

MattiS

Ymmärrän ettei P-Koreassa tavallinen kansa tiedä mitä muualla on, mutta sillä ei voi puolustella ählyjä tai afrikkalaisia, joilla olisi kaikki mahdollisuudet olla niin sanotusti ajan hermolla. Näille vain on ominaista olla kyrväkkeitä ja mielellään ovatkin sitä. Sama kyrpäily jatkuu sitten kohdemaassa johon lähdetään muka turvaan.

Toki ymmärrän miksi lähtevät:

-ikuinen elätys
-naiset käyvät kuumina
-mikäli eivät käy niin otetaan väkisin ilman seuraamuksia
-kantaväestön miehet munattomia tuhnuja
-saa perseillä miten haluaa
-loputon ymmärrys ja paapominen

Mita Viela

Juristi lähti Lesbokselle pakolaisia hieromaan:

https://sverigesradio.se/artikel/hon-masserar-flyktingar-pa-lesbos

Sami

Minkähän takia juristi lähti ulkomaille kehiksiä hieromaan, loppuivatko Ruotsista hierottavat kehikset kesken kaiken?

black_danger_company

Se luuli, että ne kaikki hierottavat siellä on lesboja. Ajatelkaa mitkä apajat sukupuolisekavalle.

Sami

Luulin että punavihreiden luoma ”uusi jännittävä Ruotsi” on maa jossa kunnioitetaan eri kulttuureja, poliittisia näkemyksiä, seksuaalivähemmistöjä, sukupuolien tasa-arvoa, yms- mutta ei tuo aivan siltä näyttänyt, vai mitä?

Hehe, eikai vain punavihreä utopia ole kussut kintuille, ja paljon on nyt saatu lopullisesti pilalle?

Lainaan jonkun Suomalaisen vapaamuurari Salen tyytyväistä sekä innostunutta juhlapuhetta vuoden 2015 mutavyörystä: ”Suomi ei jää entiselleen, paluuta entiseen ei ole”.

Sami

Filmiraportti: ”uusi jännittävä Ruotsi”

Filmreportage: Det nya spännande Sverige (eng subs!)

Vahva katsomis-suositus. Ei heikkohermoisille.

https://www.youtube.com/watch?v=QuQB5rDUxKs&t=22s

Last edited 1 vuosi sitten by Sami
Sami

”Naapurit pakenevat monikulttuurisuutta”

https://www.youtube.com/watch?v=ioO0piIufhc

kaarina

olen kokeillut vuosia sitten helsingin kalliossa saada pizzaa IDF:n t-paita paalla, ruokaa en saanut ja piti holkata karkuun, yhdessa paikassa kokki ei alkanuy huutamaan heti vaan kertoi, etta nuo ovat tappaneet koko perheensa, ota tuo paita heti pois…
paidan sain kun eraan kaverin ex kumppani oli jattanyt vaatteitaan eron jalkeen kaappiin

Sami

IDF tappanut perheitä Helsingin kalliossa ja kansalaiset hölkkäävät karkuun?

Mitä tekee puolustusvoimien ylipäällikkö, Sale?

Last edited 1 vuosi sitten by Sami
Nih

Isis ja ääri islam on Ruotsissa voimissaan ja ottanut sen paikan mikä sille on annettu.

Kaitsu

Rauhanuskonto ja vallankin sen edustajat näyttävät suvaitsevaisuuden ja suuresti kehutun monikulttuutisuuden mallia.
Tosiasiahan on se, että rauhanuskonnon edustaja kun vilkasee peiliin, niin se saa rähinän aikaan jo siitäkin.

Tuossa sakissa aivopesu todellakin on menny hattuun.

Kuupo

”Aivopesu”? Tämä siis ihmiseltä joka vielä puolustaa juutalaisia vuoden 2020 jälkeen? Ei taida kiinnostaa, kuka omistaa kaikki koronapiikkiyritykset, koronaviruksen patentit ja koronapaniikkia ajavan median? Et ole tainnut kuulla Klaus Schwabista?

black_danger_company

Nuo on vähä-älyisiä idiootteja. Pieni kansanryhmänaisoletettu kiihottuu kovasti. Toivottavasti nyt ei tule pänniä tästä solvauksesta.

Pirtsakka

Mistä solvauksesta? Sinähän kirjoitit vain vastaansanomattoman totuuden.

Gösta Sunkku

Tulevaisuudessa et voi liehuttaa keltaristilippuakaan. Eikös siellä ole käyty keskustelua lipun rasistisuudestakin?

seant

Tässä aika hyvä kirjoitus ”monikulttuurista” josta suomessa monet poliitikot puhuvat, mitä kuitenkaan saavuteta. Kirjoittanut Ruotsiin joskus muuttanut.
https://samtiden.nu/2022/01/vem-vill-ha-det-mangkulturella-samhallet/

Särmääjä

Vähän sama jos Virossa alkaisi ostoskeskuksessa heiluttamaan Neuvostoliiton lippua ja kantaisi kylttiä Ei neuvostovastaisuudelle. Ei siinäkään virolaiset tyytyväisenä katselis vierestä.

h44

En usko että sillä saisi muuta kuin sääliviä, korkeintaan myötähäpeää huokuvia katseita ja pään pyörittelyä.

Hummler

Eihän tämä nyt sovi ollenkaan vasemmiston agendaan jossa juutalaisten suurin uhka on äärettömän valtavan kokoinen äärioikeisto. Aika noloa kun totuus on se että juutalaisten väkivaltaiset murhanhimoiset vihaajat ovat vasemmiston länsimaihin haalimat sadat miljoonat muslimit. Menikö ihan nappiin tämä homma? Juutalaisetkin varmaan kysyvät samaa.

Bää-Yäää

Kyllä lammasta vähän pierettää kun lammasfarmari tuo rekkakaupalla susia lampaan kavereiksi yhdessä viihtymään.

Asiaa tutkinut

Geenit määrittävät niin henkisen, kuin myös fyysisen kapasiteetin ja sisäsiittoisuus, kuten serkkuavioliitot heikentävät yksilön resursseja.

Tässä videossa näkyy edellä mainittu geneettinen rappeutuma.

Jones

Teatteria. Juutalaiset ovat itse auttaneet arjalaisia rotuveljiään Pohjois-Eurooppaan. Lähi-Idän arjalaiset käyvät liian valkoisten ”juutalaisten” kimppuun, mutta jättävät puhdasrotuiset arjalaiset(juutalaiset) rauhaan. Juutalaiset itse kirjoittivat hakehila lehdessään, että juutalaisten pakolaisjärjestö HIAS on auttanut arjalaisia rotuveljiään Lähi-Idästä Eurooppaan, mutta nyt he ovat sensuroineet juttunsa, jossa luki näin: ”muun muassa Syyrian ja Afrikan pakolaiset ovat viime vuosina tulleet HIASin tuen piiriin…Kaiken kaikkiaan HIAS on vuosien varrella ojentanut auttavan kätensä noin 4,5 miljoonalle pakolaiselle.”
Sensuroitu linkki:
http://www.jchelsinki.fi/sites/default/files/Hakehila_2_2015_web%20sivut%201%2C%203%2C%204.pdf

T

Taas yksi esimerkki miksi ihmisten tulisi asua kotimaissaan. Myös Israel pakkomielle nousee paljon suuremmaksi kotimaan ulkopuolella. Esimerkki: Bahrainissa heimoon kuuluva Houda Nonoo on toiminut maansa lähettiläänä.

X

Onnittelut Ruotsi!

liisa.kettu

Erikoistahan tuo ruotsissa ilmenevä avoin juutalaisviha, tuossa pätkässä oli tuota kytevää hillumista ja näkyy tietty jo kuvasta ruotsalaisten olevan hiljainen vähenmistö, ilmeisesti haluvatkin luopua osasta maastaan? Olen aina ihmetellyt mikä yhdistää niin kiinteästi sosiaalidemonit ja islamistit, meilläkin nämä on olleet sdp suosikkeja etenkin irak ja palestiinalais hillujat, 2015 isopäästön majoituksia ihmettelin työn puolesta, irakeille järjestyi osakehuoneistoja ja tuosta alkoi jälleenvuokraus bisnes heille ? Ruotsin taloudessa on paljon juutalaisten osaamista ja hallintaa, luulisi jotta tuohon islamistien ja sosilistien vihaan olisi puututtu, toki tiedän jotta nämä on mädättäneet hallintonsa syvälle ja islamin asema on ruotisissa hyvin vahva, kristinusko taitaa olla jo heikompi?

Cimexx

Onhan se hassua kun luteet haukkuvat torakoita ja talon isäntä vaan viheltelee.

Suomi Finland

Husun nerokkaiden aivojen tuotos:

”Uskon, että Suomen malli on paras ja läheisin malli sille, miten Islam kehottaa ihmisiä elämään. Näin ollen koen, että Suomi on maailman islamilaisin valtio.”

Tuo pitää ymmärtää siten, että mitä vähemmän muslimeja maassa on, niin sitä islamilaisempi kyseinen maa on.

X

Niin ja rahaa saa pyllistelemällä.

Irmeli

Mikään ei mikään saa mua niin saa####n vihaiseksi, kun että tullaan jostain Lähi-idästä ja Afrikasta huutamaan tänne länsimaihin, miten meidän kuuluu elää ja mitä me saamme omassa maassamme tehdä tai miten esiintyä ja olla/sanoa. Kysyn sen saman kysymyksen, kun sata kertaa aiemminkin MILLÄ HE#V###N OIKEUDELLA. Kaarmee ostari, luulisi että ollaan Lähi-idässä, mölinäkin sen mukaista. Ruotsi on täysin pilattu…ja tää tyhmä hölmölä seuraa perässä…

Qroquius Kad

Milläkö oikeudella? No sitä vartenhan heidät on tänne kutsuttu! Kenen toimesta? Viherkommunistisen eliitin.
Millä oikeudella se eliitti tuota väkeä tänne kutsuu?

Äänestäjien heille yhä uudestaan ja uudestaan antamalla oikeudella.
Ellei kansa todellakaan opi tästä yhtään mitään, on se aikakin tuhoutua ja tehdä tilaa kyvykkäämmälle.

Daavidin poika

Kyllä käy kuumana tuo sotaa, vainoa, ja kidutusta paennut naikkonen. Alkaa kohdasta 3.30. Olisi vaan huudellu samaan tahtiin siinä maassa mistä on lähtenyt sotaa, ja vainoa pakoon Ruotsiin.

Näin yksinkertaista se on. Nämä Arabit ei voi hyväksyä vieläkään kuuden päivän sotaa 1967. Arabit yritti tuhota Israelin neljästä eri rintamalta, he eivät kuitenkaan onnistunut siinä. Kuuden päivän sodan suurin häviäjä on Egypti, kun ottaa huomioon myös maa-alueet mitkä Egypti menetti Israelin valtiolle.

Arabi johtajat / miehet ovat olleet vuosituhansia ”naisten alistajia” Golda Meir oli kuuden päivän sodan aikaan Israelin pääministeri. On todistettu, että Arabivaltiot ei hyväksy sitä, että kristinuskon omaava nainen pääministerinä näyttää kaapin paikan Arabi miehille.

Qroquius Kad

Muuten oikein, paitsi että Kuuden päivän sodan aikaan Golda ei ollut pääministeri, vaan puolustusministeri. Pääministerinä toimi Monsieur Mossedajan, jonka oli käytettävä silmälappua liiallisen silmänvinkutustaipumuksensa johdosta.

Käsky oli tullut itseltään Israelin presidentiltä Benjamin Disraelilta, joka oli myös perustanut Israelin ja kehittänyt siellä käytössä olevan D’Israelin suhteettoman vaalitavan
.
Israelin presidentin tointa tarjottiin myös atomipommin keksijälle Sergei Eisensteinille, mutta hän totesi presidentin ilman aleksanterimaista ruhtinaanvaltaa olevan pelkkä elokuvahahmo.

Kun pää on s.. p..

En usko videota. Ohisalo on kertonut, että antisemitismi johtuu äärioikeistosta 😉

Soldan Afahsähläm

Eihän ne muuta osaa kuin molottaa ja häiritä, epäkunnioittava käytöstä.