Henna Kajavan laaja tietämys asioista kantaa aluevaaleissa

Aluevaalit lähestyvät, mutta moni ei tiedä mistä siinä on kysymys. Tietämättömimmät kuvittelevat, että kyse on jostain vähän-kuin-eduskuntavaaleista, tai sinne päin.

Aluevaaleissa kyse on siitä, että tähän asti kunnat ovat vastanneet sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuslaitoksen toimista. Tulevaisuudessa tästä vastaa ”hyvinvointialue”, jolla on eräänlainen itsehallinto, joka päättää näistä asioista. Aluevaltuusto taas on elin, joka käyttää sitä ylintä päätösvaltaa.

Espoossa on tarjolla ainakin yksi hyvä ehdokas, perussuomalaisten Henna Kajava. Henna on tullut tunnetuksi vuosien aikana kovan luokan maahanmuuttokriitikkona ja on perehtynyt varsinkin kotikaupunkinsa Espoon asioihin, niin maahanmuuton kuin muidenkin asioiden suhteen.

Kajava jouti Pt-median prässiin ja saimme kidutettua muutamiin kysymyksiin vastauksia.

Henna Kajava on tullut tunnetuksi myös rautakangen heitossa.

 

1. Miksi aluevaalit ovat tärkeä asia? 

Aluevaalit ennakoivat runsaan vuoden päästä pidettävien eduskuntavaalien tulosta. Nyt, jos sinä isänmaallinen jätät äänestämättä, epäisänmaalliset puolueet ja ihmiset juhlivat sinun kustannuksellasi ja ovat vahingoniloisia. Ihmisillä on taipumusta haluta olla voittajien puolella, mihin kokoomuksenkin kannatus perustuu – halutaan menestyksen imagoa itselle, vaikka kokoomuksen äänestäminen kalahtaisikin omaan nilkkaan.

Lisäksi aluevaaleissa päätetään terveys- ja sosiaalipalveluiden järjestämisestä, ja terveyshän on tyypillisesti ihmiselle tärkein asia. Rahan tuhlaus jatkuu ja terveyspalvelut uhkaavat sitä kautta heikentyä, jos äänestetään vääriä puolueita. 

 

2. Miksi kannattaa äänestää persujen Kajavaa Länsi-Uudellamaalla?

Olen vaikuttanut viime valtuustokauden Espoon valtuustossa 1. varavaltuutettuna, opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa neljä vuotta sekä kuluvalla kuntavaalikaudella varsinaisena valtuutettuna ja elinkeino- ja kilpailukykyjaostossa. Valtuustossa osa porukasta on passiivisia ja lautakunnissa ja muissa luottamuselimissä passiivisuus korostuu, koska kokouksia ei videoida äänestäjille. Niissä on vain kourallinen jäseniä, jotka ovat aktiivisia ja minä kuulun aina näihin harvoihin.

Ei ole paljoakaan merkitystä, onko aiempaa kokemusta aihepiiristä, koska kysymällä ja tutkimalla oppii nopeasti. Sen sijaan tunnollisuudella, kiinnostuksella ja rohkeudella on merkitystä.

 

3. Mitä kannattaa huomioida, kun valitsee aluevaaliehdokasta?

Kannattaa käydä katsomassa potentiaalisten ehdokkaiden vastauksia vaalikoneisiin. Esimerkiksi Ylellä, Iltalehdellä, Helsingin sanomilla ja Länsiväylällä on vaalikoneensa. Kannattaa huomioida, miten huolellisesti on vastattu ja miten paljon on tietoa ja ymmärrystä asioista. On tärkeää myös huomioida ehdokkaan isänmaallisuus, koska aluevaaleissa menestyminen vaikuttaa siihen, ketkä pääsevät eduskuntavaalien ehdokkaiksi.

 

4.  Millainen tuntemus H. Kajavalla on aluevaaliasioissa?

Olen opiskellut sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämiseen liittyviä asioita vaalikoneisiin vastatessani. Valtuustossakin on käsitelty näitä asioita. Terveysuutisia olen aina lukenut mielenkiinnolla ja ne jäävät hyvin muistiin. Veljeni on lääkäri ja juttelen myös hänen kanssaan jonkin verran terveyspalveluista, eli yhteys on aika hyvä sinne ruohonjuuritasoon.

 

5. Paikallisesti Espoossa, mikä on aluevaalien tärkein kysymys?

Rahojen riittävyys palveluiden järjestämiseen Espoossa uuden hallintohimmelin myötä. Espoo on jo nyt velkaantunut pahasti etupäässä siksi, että maahanmuuttajat pakkautuvat tänne Vantaan ja Helsingin ohella.

Sote-uudistuksen myötä Espoon verovaroja ohjataan muihin kuntiin, eikä rahanjaossa huomioida Espoolle koituvia erittäin suuria kustannuksia maahanmuutosta. Kaupunginjohtaja on moneen kertaan painottanut, että maahanmuuton kustannukset Espoolle on huomioitava rahanjaossa. Toistaiseksi tämä on kaikunut kuuroille korville – ehkä siksi, että puolueet pitävät edelleen valtaosin maahanmuuttoa rikkautena.

 

Henna Kajavaa voi äänestää siis Länsi-Uudenmaan vaalipiirissä numerolla 47.

Subscribe
Notify of
guest
19 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
antipersu
antipersu
7.1.2022 09:50

Persut ovat pettureita jotka kannattavat natsipassia.

Tuumailija
Tuumailija
7.1.2022 10:03
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Porukka innostunut vertaamaan plörönäpassia saksassa sodan aikana käytettyyn rotu-/terveyspassiin. Tähän merkittiin henkilön etninen tausta sekä mahdolliset rokotteet joita oli saanut sekä sairaudet. Sama passi on edelleen käytössä saksassa prostituoiduilla, josta ilmenee koska on käynyt terveystarkastuksessa ja ilman sitä ei voi toimia ammatissa.

Tuumailija
Tuumailija
7.1.2022 10:54
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Sitä kutsuttiin neuvolakortiksi, itsellä samanlainen ja seuraava olikin sitten sotilaspassi. Muita tässä elämässä ei sitten tarvitakkaan.

Ihan vielä tarkennukseksi tuohon aiempaan, että ainoa mitä tuo saksan sodanaikainen dokumentti esti oli seka-avioliitot, muuten se oli vain kuten tuo neuvolakortti että nähtiin oliko saitrastettu esim. tuberkuloosi, lavantauti ,sukupuolitauti tms. siihen aikaan yleisiä ja tarttuvia tauteja sekä niihin annetut hoidot. Näiden puuttuminen ei estänyt liikkumista, palvelun saamista tahi muuta, kuten tämä nykyään käyttöön pakotettu versio.

Ketale
Ketale
7.1.2022 11:29
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Rokotuskortti (eli neuvolakortti kuten toinen kommentoija mainitsee) taitaa olla eri asia kuin passi. Minullakin oli lapsena rokotuskortti ja varusmiespalveluksessaki taisi tulla merkintä piikeistä. Sellaista vastaan minulla ei ole mitään. Rokotuskortin käyttötarkoitus kelpaa mutta räpsypassi on hallinnan väline. Korinapassin käyttötarkoitus paljastaa, miten syvälle koko terveydenhuolto ja hallinto ovat vajonneet. Ihmisen terveys- tai piikkitiedoilla ei ole muuta tarkoitusta kuin hyödyntää erinäisiä toimijoita ja vaientaa toisinajattelijat.

Matti Hyyryläinen
Matti Hyyryläinen
7.1.2022 11:35
Vastaa...  antipersu

Muista en tiiä mutta minusta olisi hyvä jos siihen covid19-22 rokotuksessa tulevaan mikrosiruun saisi sisällytettyä myös natsikortin..olisi sitten kaikilla oma natsikortti mukana..ei tarvitsisi huolehtia aina kämpästä lähdettyä siinä portilla että tulikohan se natsikortti mukaan vai jäikö se perkele taas siihen yöpöydälle..natsikortilla pitäisi myös saada enemmän etuja erilaisilta yhteistyötoimijoilta..nykyään natsikortilla saa kovin huonosti minkäänlaisia alennuksia tai vastaavia..

Tuumailija
Tuumailija
7.1.2022 13:44
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Siru hoitaa sen sinun puolesta. Sirutettu käsi tekee pakkoliikkeitä ja jäykistyy 45° kulmaan pojottamaan n. 5sekunnin ajaksi (tietysti aina ”pahimmassa” paikassa kuten metrossa, huoltoasemalla, kassajonossa…).

black_danger_company
black_danger_company
7.1.2022 14:55
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Heil(lä) Hitler, meil(lä) Mannerheim!

rellinen
rellinen
8.1.2022 13:16

Kuulemma koronarokotteiden haittavaikutuksista ryhdytään tästedes puhumaan pitkittyneenä koronana.
Näin rokotteiden aiheuttamat mahdolliset haittavaikutukset ja kuolemantapaukset lakaistaan maton alle ja koronarokotusten lieveilmiöt kirjataankin koronan syyksi.
Täten puliveivaamalla voidaankin edistää tehottomien koronarokotteiden tyrkytystä, pakkorokotuksia ja uusintakierroksia, sekä muita koronantorjunnan verukkeella toteutettavia pakkotoimia. Tällainen hallinto. Olkaa hyvä.

Patsi Nassi
Patsi Nassi
7.1.2022 14:05
Vastaa...  antipersu

Turha siitä koronapassista on jankuttaa. Mitä se sinua on haitannut? Passit tulee ja menee, tilannehan muuttuu koko ajan eikä loppua näy.

Moonman
Moonman
7.1.2022 16:45
Vastaa...  Patsi Nassi

Tämä passi ei taida olla menossa mihinkään, kun se on kerran saatu lupaavalle alulle ilman kansanousuja. Se muuttuu kyllä varmasti laajemmaksi ja ikävämmäksi.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
8.1.2022 16:22
Vastaa...  Moonman

Tämä körinähysteria on pohjustusta varsinaiselle projektille, eli ilmastohysterialla toteutettavalla Lännen taloudelliselle alasajolle.
Körinähysteria ajetaan pikkuhiljaa alas samalla kun körinäpassiin liitetään ilmastopassi. Se vaaditaan mm. auton omistamiseen, sillä ajamiseen, omakotitaloasumiseen, sen öljylämmitykseen…

Ja sitä ei sitten myönnetäkään kuten körinäpassia! Eee-hei pojat, ei ilmastosotaa niin käydä!
Se myönnetään vain Harvoille ja Valituille, ja saatte kaiki tykönänne pohtia kuulutteko te heihin…

Sami
Sami
7.1.2022 14:20
Vastaa...  antipersu

Mitäs pahaa natseissa on?

Jorma Tapio
Jorma Tapio
8.1.2022 11:43
Vastaa...  antipersu

Aina vassarit syyttää meitä persuja natseiksi.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
7.1.2022 13:58

Paljonko se muuten on tuo Hennan ennätys rautakangenheitossa?

Sellaista
Sellaista
7.1.2022 23:02

Hyvä tulee, kunhan ei äänestä seuraavia ikinä: SDP, Vihreät, Keskusta, Kokoomus ja Vasemmistoliitto.Tämä on syytä muistaa. Perussuomalaiset ovat aina ajamassa Suomen etuja, nämä yllämainitut eivät.