El Salvador otti bitcoinin viralliseksi valuutakseen

El Salvador on maailman ensimmäinen valtio, joka valitsi bitcoinin viralliseksi valuutakseen. Kun kokonainen valtio valitsee valuutakseen bitcoinin, luo se uskoa paitsi bitcoiniin, myös kryptovaluuttoihin yleisesti.

Monet tahot ovat jo ennättäneet epäröimään El Salvadorin talousnäkymiä tämä päätöksen jälkeen. Toisaalta esimerkiksi Standard Chartered povasi ennusteissaan bitcoinin arvon nousevan jopa 100.000 dollariin vuoden 2022 alussa, kun nykyinen kurssi pyörii 40.000–50.000 dollarin välissä. 

 

Kelpaa maksuvälineenä kaikkialla

El Salvadorissa on nyt kaksi virallista valuuttaa; Yhdysvaltoin dollari sekä bitcoin. Bitcoin kelpaa maksuvälineenä huoltoasemilla, parturissa, kahvilassa, sairaalassa ja käytännössä siis missä vain valuutta vaihtaa omistajaa. El Salvadorin presidentti kehui päätöstä tuoden sen lisää omaisuutta maahan, turismia, sijoituksia sekä taloudellista kehitystä. Maahan on ilmestynyt paljon neuvontapisteitä sekä pankkiautomaatteja, joista ihmiset pääsevät nostamaan rahaa ilman palkkiomaksuja.

Kaikki ei mennyt kuitenkaan putkeen uuden valuutan lanseeraamiseksi maan toiseksi viralliseksi valuutaksi. Maan oma virtuaalinen lompakko ”Chivo” ei esimerkiksi heti ilmestynyt Applen ja Googlen sovelluskauppoihin. Presidentti piti myöhästymistä poliittisena. Pian sovellus tuli kuitenkin ladattavaksi Huawein sovelluskaupasta. Myöhemmin presidentti Bukele kertoi, että lompakon käyttöönotto viivästyy, koska sen suosio yllätti odotukset.

Reuters uutisoi, että Bukelen ja El Salvadorin laskelmissa bitcoin voi tuoda maahan jopa 400 miljoonan dollarin vuosittaiset säästöt. Tämä on tietenkin rohkea arvio valuutasta, jonka arvo heilahtelee melko usein sekä ylös että alas. Toinen hyvä puoli kryptovaluutassa maalle on se, että sen myötä myös sellaiset kansalaiset, joilla ei ole pankkitiliä, voivat saada finanssipalveluita. 

 

Suomessa epäilty hanketta

Aleksi Grym Suomen Pankista suhtautuu skeptisesti El Salvadorin bitcoin-hankkeeseen. Grymin mukaan El Salvadorista tuli bitcoinin koelaboratorio ja maan kansalaisista koekaniineja. Grym epäilee maan kansalaisten olevan myös liian tietämättömiä kryptovaluutoista ja siten he voivat olla otollisia erilaisille bitcoin-petoksille ja -huijauksille. IMF (kansainvälinen valuuttarahasto) on niin ikään ollut skeptinen El Salvadorin bitcoin-hankkeesta, koska se mahdollisesti sisältää sekä taloudellisia että oikeudellisia haasteita ja ongelmia.

Alalla on nähty uhkakuvia myös siitä, että bitcoinin otto maan viralliseksi valuutaksi lisää rahanpesua. Yksi uhkakuva on tietysti myös valuutan arvon äkillinen heikkeneminen, joka tarkoittaisi suoraan myös monen kansalaisen varojen äkillistä heikkenemistä. Monet El Salvadorin kansalaiset ovat niin ikään olleet skeptisiä hankkeesta, joskin kova suosio on saanut myös koko Chivo-lompakon kaatumaan. Maan presidentti Bukele on motivoinut kansalaisiaan tarjoamalla 30 dollarin edestä bitcoinia kaikille, jotka alkavat käyttämään Chivo-lompakkoa. 

 

Kurssinousu voi vaurastaa maata ja kansalaisia

Samaan aikaan, kun bitcoinin ottamisessa maan viralliseksi valuutaksi sisältyy uhkakuvia, sisältyy siihen myös paljon mahdollisuuksia. Näistä yksi ilmeinen on tietenkin mahdollinen kurssinousu. Vaikka bitcoinin kurssi sahaakin jatkuvasti ylös-alas, niin pitkän ajan trendi osoittaa kuitenkin jyrkästi ylöspäin. Kun arvo pyörii tällä hetkellä 40.000–50.000 dollarin välissä, on asiantuntijat povanneet arvon nousevan 100.000 dollariin vuoden 2022 alussa. Mikäli kansalaiset siis vaihtavat ahkerasti rahojaan bitcoiniksi, voi moni tulla jopa triplaamaan oman varallisuutensa lyhyellä aikavälillä.

Bitcoinin ottaminen maan viralliseksi valuutaksi houkuttelee maahan varmasti myös paljon ulkomaalaisia sijoittajia, mitä kautta syntyy uusia työpaikkoja ja varallisuutta. Maassa tultaneenkin keksimään paljon innovaatioita kryptovaluuttoihin liittyen, joita voidaan myöhemmin kaupata myös muihin maihin. 

 

Kaupankäynti suosittua myös Suomessa

Myös suomalaiset ovat innokkaita kryptovaluuttasijoittajia. Monista suomalaisista on tullut myös jo miljonäärejä, mikä osaltaan saa muutkin sijoittamaan ethereumin ja bitcoinin tapaisiin kryptovaluuttoihin. Kaupankäyminen on tehty myös niin helpoksi, että käytännössä kuka tahansa täysi-ikäinen suomalainen voi aloittaa hetkessä kaupankäynnin eri kryptovaluutoilla.

Sinun on valittava luotettava kaupankäyntialusta, kuten Bitcoin Profit. Kryptovaluutat ovat houkutelleet puoleensa myös paljon huijareita, joten ihmisten kannattaa olla kauppapaikan valinnassa tarkkoja. Kaupankäynti kannattaa usein aloittaa melko pienellä panoksella ja nostaa sitten panosta, kun on päässyt paremmin perille kaupankäynnistä.

Seikkoja, joihin kauppapaikan valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota, ovat esimerkiksi tarkkuus ja nopeus. Hyvän kauppapaikan tunnistaa esimerkiksi siitä, että se pystyy tarjoamaan kaiken datan reaaliajassa ilman viiveitä ja vanhaa tietoa. Reaaliajassa oleva data auttaa luonnollisesti tekemään parempia kauppapäätöksiä. Toinen seikka, josta hyvän kauppapaikan tunnistaa, on turvallisuus ja tietoturva. Hyvä kauppapaikka pystyy tarjoamaan kaupankäynnin salatulla SSL-yhteydellä ja muutenkin niin, ettei rikolliset pääse kaupankäyntiin osalliseksi. Kuten muissakin liiketoiminnoissa, myös kryptovaluutan kaupankäynnissä hyvä, nopea ja asiantunteva asiakaspalvelu pelaa lopulta myös isossa roolissa. 

Nopeat transaktiot ja pienet kulut

Parhaat kryptovaluuttojen kaupankäyntialustat tarjoavat esimerkiksi seuraavia etuja:

  •       pienet maksut/kulut
  •       nopeat transaktiot
  •       samalla alustalla myynti sekä osto
  •       maailmanlaajuiset maksut
  •       helppokäyttöinen ja turvallinen käyttöliittymä
  •       ilmoituksia ja hälytyksiä varsinkin kurssimuutoksista
  •       reaaliaikainen data

Kryptovaluutoilla kaupankäymisen voi aloittaa kuka tahansa täysi-ikäinen suomalainen hetkessä. Henkilön pitää vain rekisteröityä alustalle ja tehdä ensimmäinen sijoitus. Usein alustoilla on jokin minimisijoitussumma, kuten 300 dollaria. Sen jälkeen oletkin vapaa tekemään kauppaa, myymään ja ostamaan. Juuri helppous ja kurssinousu ovatkin saaneet myös monet suomalaiset sijoittamaan kryptovaluuttoihin.