Gävlen olkipukin polttajalle puoli vuotta linnaa

Joulukuinen Gävlen pukin tuhopoltto sai tänään loppukäänteen, kun polttaja tuomittiin puoleksi vuodeksi linnaan ja reippaisiin sadan tonnin korvauksiin Gävlen kunnalle.

Kalmarilainen nelikymppinen jorkki saapui asiasta tehden Kalmarista Gävleen polttaakseen pukin. Tätä varten varustauduttiin vaihtovaatteilla ja kaasusytkärillä.

Jossain vaiheessa  joulukuun 17. päivän yönä mies sitten pikku päissään konttasi pukin juureen, tuikkasi sen tuleen ja konttasi pois paikalta.

Poliisi sai miehen nopeasti kiinni, sillä sivulliset olivat kiinnittäneet huomiota lähistöllä katoksessa vaatteita vaihtavaan mieheen ja asiasta kilautettiin poliisiin.

Kuulusteluissa mies myönsi teon, mutta oikeudessa kiisti. Tai sanotaanko niin, että oikeudessa ei myönnetty eikä kiistetty, vaan puhe oli lähinnä mökellystä.

Oikeus katsoi, että sen verran näyttöä riitti, että syyksi luettiin törkeä vahingonteko, josta puoli vuotta linnaa ja korvauksia 109 082 kruunua.

 

Pukin polttamisella tai tuhoamisella on pitkät perinteet. Se on vuodesta 1966 alkaen, jolloin traditio alkoi, poltettu kolmisenkymmentä kertaa, pari kertaa muuten vaan hajotettu ja kerran jopa varastettu. Nyt ennen viime vuotista polttoa oli pisin selviytymiskausi, jolloin pukki pysyi ehjänä peräti neljänä vuotena peräkkäin.

Vuodesta 1969 vuoteen 1981 pukki poltettiin tai hajotettiin joka vuosi peräkkäin. Joinakin vuosina pukki on poltettu pariinkin kertaan, kun palaneen tilalle on rakennettu uusi.