Äänikirjoja myyvä yrittys BookBeat on joutunut kiusalliseen tilanteeseen mainoskampanjansa myötä. Kun haluttiin olla monikulttuurisia, niin meni pikkuisen yli ja kosahti.
Esimerkiksi Tukholman metrossa on oheinen mainos. Siinä värillisen henkilön käsi pitelee puhelinta ja tekstissä lukee kokeile BookBeatia kuukausi ilmaiseksi. Annetaan ymmärtää, että afrikaano todella pitelee puhelinta.
Äkkiseltään kuvassa ei näyttäisi olevan mitään omituista. Mutta kuitenkin on. Nimittäin värillisten ihmisten kämmenessä ei ole pigmenttiä vaan se on lähes yhtä valkoinen kuin valkoisilla.
Kuva on siis kuvamanipuloitu. Puhelinta pitelevä käsi saattaa aivan hyvin olla valkoisen ihmisen käsi, mutta kun haluttiin olla monikulttuurisia ja suvaitsevaisia, niin käsi photoshopattiin mustaksi antamaan kuvaa ylitsevuotavasta BookeBeatin suvaitsevaisuudesta.
Valkoihoiset mainosmiehet eivät vaan hoksanneet tosiaankaan sitä, että värillisten kämmenet ovat valkoisia.
Tästä voitanee päätellä, että tuo todellakin on nimenomaan valkoihoisen käsi;
tuskin tuota kämmiä olisi muuten tullut.
Niinpä. Tuskin olisivat värjänneet kekkerin kämmentä.
Heh,hee… Ei nykyajan monikulttuuri (MoKu) kiimassa viher-femakkopenikat tiedä wanhaa totuutta. Wanhaan aikaan jo lapsena tuo asia opetettiin vitsin muodossa: Miksi keenereillä kämmenet ja ja jalkapohjat on valkoiset? Kun keenerit maalattiin ne oli ’kontiokävely’ asennossa (ts. kämmenet ja jalkapohjat maata vasten).
Yankilässä 80/90-vaihteessa mainoksiin laitettiin aasialainen, latino ja tumma ettei kenellekään tule paha mieli. Nyt Suomessakin kotimaisten firmojen suomalaisille kohdennetuissa mainoksissa on papu-ukkoja/akkoja. Yäk!
Meikäläisethän voisi alkaa piruuttaan tekemään samaa, käänteistä valkopikselöintiä: käsitellään valkoihoisten raiskaajien ja muiden rikollisten ihot näyttämään tummaihoisilta 🙂
Ja sitten kun ”jäisimme kiinni”, voisimme vain ilkkua että ”itsehän aloititte!”
Kaikissa mainoksissa on nykyään tummaihoisia.
Joskus laskin tysyyttäni maikkarin katsomossa että mainoskatkolla 10 mainosta joissa 6:ssa oli tummaihoisia.
Jotain siedätyshoitoa kai se on olevinaan? Täällä suhde kadulla vastaan tulevien kanssa on suurinpiirtein sama..
Näin on, ja on näkynyt myös mainos jossa isä on musta kuin tähdetön yö ja lapsi pellavapää ja vaimo myös.
Vanha sanonta ’raha ei haise’ kuluu nykyään ’tuki euroilla ei ole väriä’
Postimies koittaa kahdesti….
Itse ihmettelen mainostajien tyhmyyttä asiassa.
Meille vaaleaihoisille markkinoidaan kuvastoissa miesten vaatteita, joita pitää yllään tumma mies.
Eihän vaaleaihoinen kuluttaja saa ollenkaan ideaa kuvasta, että miltä se vaate näyttäisi itsensä päällä.
Tummalle kaverille sopii joskus toisen väriset vaatteet paremmin kuin vaalealle. Asia joka eroaa myös vaaleaihoisen, mutta tumma ja vaaleahiuksisen välillä.
Ihan perusasia vaatetuksessa. En ole siksi ostanut enää pitkään aikaan vaatteita mainostajilta, jotka eivät välitä asiakkaistaan.
Mainokset pitäisi aina suunnata omille asiakkaille – ei tuputtaa politiikkaa tai ideologiaa.
Hoksasin, että näiden siedätysmainosten tuplaantuminen osui sopivasti aikaan kun ryhdyttiin jakelemaan koronatukiaisia yrityksille. Niin se punaoppi leviää ja korruptoi.
Tietenkin… Sama asia kuin satojen miljoonien lehdistö- ja media tuessa: Kerro meidän propagandaa, niin tukirahaa tulee rajattomasti. Ota meidän puolueen kavereita firman hallitukseen, kutsu haastatteluihin, jne. niin tukirahaa tulee lisää.
Vastuullista mediaa ja maailman onnellisin&vähiten korruptoitunut maa ovat virallisia totuuksia. USKOKAA NE: PERKELE!!!
Ja kynnenalusetkin ovat valkoiset…
N-sanathan ovat osittain valkoisia muualtakin kuin hampaista ja silmänvalkuaisista? Silloinhan razzizminkin pitäisi olla vain noin 97 prosenttista.
On tuossa kyllä muutakin rasseilua mukana. ’Gratis 1 månad’ –> n-sanallakin on varaa.
Tuota mainostoimistoa ei varmaankaan tule hammastahnafirmat käyttämään – photoshoppaavat hampaatkin ruskeaksi.
Milloinkahan Photoshoppiin tulee plugari kuvien monikulttuuristamiseen (Työkaluvalikosta pikavalintakohta ”Nikkaroi” (Alt-Left+N)).
Jeee. Sanat ”Nikkaroida” ja ”Nikkarit” kannattaa ottaa pikaiseen uusiokäyttöön. Rautakaupan mainoos ”Kotinikkareille edullisesti…”
Tää värillisyys kosahtaa tämän tästä aivan överiinn juttuihin. Ei mitään uutta sinänsä, mutta joillekkin lahnoille se aiheuttaa pil..n väristystä ja se heille suotakoon.
Ihan aiheen sivusta, mutta simpanssien ja bonobojen kämmenissä on myös valkoista pigmenttiä. Valistunut veikkaukseni on että heidän käveleminen neljällä raajalla (rystyskävely) on evoluution kautta muuttuneet kämmenet valkoisiksi ja bonoboilla on erään dokumentin mukaan kehittynyt hyvä tuntoaisti.
Saapas nähdä miten se etenee sitten tulevaisuudessa, koska HIV on tullut SI-viruksesta ja kaikenlaista. Jospa nsanat alkavat pikku hiljaa muuttumaan laikukkaiksi.
En tuomitse tällä kommentilla nsanoja. Kyseessä yksinkertaisesti uteliaisuus.
”N-wordses Life Matter”
”Humanitäärisessä Suurvallassa” ei tiedetä vielä viidenkymmenen vuodenkaan jälkeen, että mustan rodun edustajan käden kämmen on valkoinen.
Mutta miksi tuolla ”ylivaltaisella” kämmenpuolella voi puristaa mitään työkalua kuokasta aina lapioon asti?
Miksi asiasta vaietaan ja miksi BLM ei mustaa kämmenpohjiaan vaan sietävät ja pitävät vielä kädessään ”sitä”, jota kuollakssen (ei omansa) vihaavat!!!
Mainos on vitsi pelkästään jo sen takia että ei normi-rikastaja mitään äänikirjoja kuuntele (jos niistä vielä pitäisi maksaa), vaan dj-kuulokkeista pauhaa uusinta, kuuminta huumemurha-räppiä. Olisi kiva tietää mikä ja kuinka korkealla oleva taho näistä päättää, koska yksittäiset ketjut ja mainostoimistot eivät millään ole voineet tehdä keskenään jotain sopimusta siitä että tässä on nyt oltava niin ja niin monta prosenttia rikastajia.
Muistaakseni tämä Jan Guillou oli joskus sukset ristissä Ruotsin valtion kanssa. En nyt muista, että saiko peräti vankilatuomion.
En nyt tiedä, että moniko PT-median lukijoista on ollut maailmassa silloin kun Itä-Saksan valtio oli vielä voimissaan.? Mutta kuitenkin samantyylistä propagandaa vetivät Itä-Saksan viranomaiset tuolloin. Moni mainosyhtiö saa valtiolta tukirahaa, harmi vain kun veronmaksajien rahaa käytetään pohto-soph mainontaan.
Guillou sai vuoden tuomion vakoilusta! ”Guillou, Bratt och Isacson dömdes till ett års fängelse vardera för brottet spioneri.”
https://www.expressen.se/nyheter/expressen-avslojar/sa-blev-jan-guillou-domd-ib-affaren/
Photoshopattu ja originaali!
Kummalta ostaisit käytetyn kännykän.
Äärimmäistä neekeröintiä ja kumartelua.en vitussa vieläkään ymmärrä mikä vittu siinä on ku neekereitä pitää tunkea mainokset täyteen.kaikkihan sen tietää että niitä tulee joka vitun kulman takana vastaan muutenki
Yritysmaailma pyörii paljolti tukiaisten, suvakkivirkamiesten ja suvakkipolitrukkien hyväntahtoisuuden varassa. Erityisesti näin koronapuliveivauksen aikana. Pääomien ja pankkiirien punastumisen myötäkin yrityksille on edullista liittyä sosialistisen internationaalin huutokuoroon.
Bookbeat mainostaa televisiossakin käkkäräpää-kakaralla.
Netistä ei taida vieläkään löytyä ”boikottilistaa” firmoista, jotka mainostavat neekereillä silloin, kun sille ei ole oikeasti tarvetta.
Sitten ei auta kuin perustaa sellainen.
Lidli se vasta osaakin. Joka mainoksessa pitää olla keeneri.