Turun hovioikeus teki mielenkiintoisen ratkaisun koskien raiskausta koskevassa jutussa. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen ensin raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen, mutta hovi käytännössä vapautti, sillä tuomio muutettiin vuoden ja 10 kk ehdolliseen vankeuteen.
Uusturkulaisella Ali Jaber Majid Al-Tayarilla pullotti puntissa elokuussa 2019. Koska sekä käräjä- että hovioikeuden päätös on muulta osin salattu, niin jutun taustoista ei pääse tarkemmin selville.
Kyseessä on Turussa tapahtunut ns. rappuraiskaus, jossa Al-Tayar raiskasi rappukäytävässä suomalaisen naisen. Nainen oli ottanut muutaman drinkin turkulaisissa baareissa. Vahvan humalatilan takia nainen oli lähtenyt kotiinsa. Tässä vaiheesa Al-Tayar oli lähtenyt seuraamaan naista ravintolasta. Kun nainen avasi rappukäytävän oven, niin mies tuli samalla aukaisulla sisään rappuun ja raiskasi naisen rappukäytävän lattialla.
Nainen ei voinut humalatilansa takia puolustautua. Nainen yritti huutaa, mutta kukaan rapussa ei kuullut. Tämä olikin hovioikeuden yksi tuomin lieventämisperuste. Teko ei välttämättä näin ollen ollut nöyryyttävä, koska kukaan sivullinen ei nähnyt tekoa. Al-Tayar myös pahoinpiteli naista tekohetkellä.
Käräjäoikeus tuomitsi miehen kahden vuoden vankeuteen, mutta hovin päätöksessä kerrotaan, että teko ei ollut pelottava ja väkivaltakin oli lievän puoleista. Al-Tayar niin ikään vaati hovin valituksessa, että syyte pitää hylätä, koska akti tapahtui naisen suostumuksella. Myös väkivalta kiistettiin eikä naisen humalatilaakaan käytetty hyväksi.
Hovi katsoikin, että teko ei ollut kovin vakava ja muutti käräjäoikeuden päätöksen vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Eihän Al-Tayarilla ollut aikaisempaa rikosrekisterimerkintää Suomessa. Käräjäoikeuden määräämät yhteensä 8 400 euron korvaukset pysyivät samana.
Kyllä tuommosista tuomioista ali jaberit varmaan ottaa opiksi ja rupeaa malli kansalaisiksi.
Vääryyslaitos näytti taas, just sen verran alennetaan tuomiota että sen voi määrätä ehdollisena.
Kgb-kommareiden keskisormi töröttää hovioikeudessa.
Ja minkäs teet kun kaikki valkoiset tytöt ja naiset ja mummot ovat kemujen mielestä huoria joita voi vapaasti metsästää. Katseluvinkki:
https://www.svtplay.se/video/33994314/uppdrag-granskning/uppdrag-granskning-sasong-23-riskomrade-tjarna-angar?id=K5RL5GP
Voi helvetti taas kerran. Muuta voi sanoa.
Käsittämätön tuomio mutta oikeuslaitos jatkaa sitä linjaa mitä on vetänyt 2015 jälkeen.Ei herätä mitenkään luottamusta oikeusjärjestelmää kohtaan. Luulisi että tänä meetoo aikana raiskauksesta saisi kovempia tuomioita, muuta ne taitaa olla tarkoitettu vain ja ainostaan valkoisille kantapeikoille.
Suomessa ei kannata/tarvitse puhua oikeuslaitoksesta, ei sellaista ole Suomessa.
Eipähän tämä oikeuden päätös enään mitenkään ihmetytä.Jo tekijän nimi ja varmasti uskontokin toimi jälleen pelastajana. Vaan olispa asialla ollu joku vahvasti suomalaisperäisen nimen omaava henkilö, niin johan olis ollu asia ihan erilailla.
Oikeuslaitos nakertaa ihan itse kaiken luottamuksen toimiinsa tällä kulttuurinrikastajien jatkuvalla valkopesulla.
Tuomarit sitten jakelee Suomalaisille keskimääräistä kovempia tuomioita, niin ollaan asian suhteen ns tasapainossa.
Joko Feministipuolue pöyristyi?
Feministipuolue ei pöyristynyt raiskausta, eikä vapauttavaa tuomiota raiskaajan hyväksi.
Mikä on Feministipuolue ja mikä on sen tarkoitus?
Vastaa oma näkemyksesi viestiketjuun.
ViherFemakkoKommarihan siellä oli tuomarina. Ne suojelee ja huolehtii MaTu:ista, kun niistä he ja niiden puolueet saa satoja miljoonia vuodessa veronmaksajien rahaa omaan käyttöön.
Muistan aikanaan lukeneeni tapauksesta jossa pohjoismaalaista kulttuuria rikastuttamaan tulleet nuorukaiset olivat Gotlannissa raiskanneet pyörätuolissa istuvan ruotsalaisnaisen.Olihan tapaus jo niin törkeä että feministitkin puuttuivat asiaan.He olivat hyvin huolissaan siitä,ettei tällainen tapaus nyt vaan aiheuttaisi rasismia..
Eiköhän olisi kaikille parasta jos vaan tehtäisiin muslimien suorittamat kaikki seksuaalirikokset laillisiksi? Ei tarvitsisi kuormittaa oikeuslaitoksia loputtomilla eläinraiskauksilla, lasten raiskauksilla sekä perusraiskauksilla johon kuuluvat miehet naiset mummot ja papat. Tällä säästäisimme satoja miljoonia euroja vuosittain. Toinen tapa olisi lähettää muslimit pois eikä uusia otettaisi, mutta sehän olisi rasismia. Oletan että valtio on jo miettinyt sitäkin vaihtoehtoa että lähetetään suomalaiset eläimet, naiset, miehet sekä mummot ja papat pois..mutta silloinhan muslimeille ei jäisi enää ketään jota raiskata eikä ketään joka muslimien kaikki laskut maksaisi.. ei, kyllä se on parasta laillistaa koko homma. Legalize muslim sexual emergency! Äänestäkää vasemmistoa niin homma hoituu hei!
Kyllä raiskatulle pitää pikku penalty laittaa, ehdotonta ja korvauksia raiskaajalle rikokseen yllytyksestä. Niin ja rikosuhri maksu että vihreä siirtymä saa rahaa kanssa.
Milloin nämä 8400 euroa muslimille hurjista kärsimyksistään maksetaan? Kai niihin tulee korot päälle?
Raiskaus ei ole nöyryyttävä ellei kukaan sitä näe? Odotamme innolla milloin suomen oikeuslaitos käsittelee raiskauksia ainoastaan jos uhrilla on 4 miespuolista todistajaa. Samaan syssyyn voisi oikeuslaitos miettiä voisiko rahalliset korvaukset korvata esim. raiskatun kivittämisellä torilla.
Oikeus lienee jo ennalta päättänyt ettei syytettyä kumipääkemua pistetä linnaan koska se tulisi kalliiksi. Sitten ovat porukalla ideoineet tuollaisen lieventävän asianhaaran.
Erinomainen ehdotus. Näin saisimme maahamme lisää monikulttuurista rikkautta, edistäisimme etelänpoikien kotiutumista prinsessojemme kautta ja saisimme kultturellistä energiaa rikastuttamaan maamme ummehtunutta ilmapiiriä.
Hovioikeus leipoi taas yhdestä rikollisesta mallikansalaisen ja esimerkillisen veronmaksajan, jatkaaa samaan maliin, olette suomen selkäranka.
Samaan aikaan täälläkin julkistettu kantasuomalainen saa karvahattuisilta palstasuvakeilta oudon tulkinnan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17292857/etninen-julli-tehtaili-seksirikoksia
Asiaa hämmentämässä tuttu Valuuttakauppias/MaaimanMatti/Moktar.Gubta
MaailmanMatti,palstaimaami.
Osoitus jälleen kuinka kantasuomalaisen asemaa poljetaan suohon, meillä ei oikeuksia, vain velvollisuuksia, kumartaa näiden vieraiden kyttyröiden edessä, ojentaa kaikki mitä pyytävät. Valtamedian, etenkin Ylen sensuroidessa näitä tapahtumia raiskaukset, ryöstöt, henkirikokset ja monet muut jäävät muun uutisannin varjoon. Pääuutisiin ujutetaan sissien leireillä piileskelevien naisten surkeudesta, myös lasten likaiset kasvot ovat sangen usein Ylen pääuutisissa, myötätuntoa ja sääliä kerjäten madian toimittajien uupumaton työ tuottaa tulosta, osa uskoo, meidän on autettava mieluummin ulkomaiden sissejä kuin omassa maassa kurjuuden keskellä kimpuroivia vanhuksia.
Sanoisko vain näin kauniisti, että: Voi perkeleen saatanan paskamulukku !
Eikös jo tämä tiedottaminen ja kommentointi ole rikoslain mukaan kiihottamista raiskaaja-kansanryhmää kohtaan. Pykälän ovat hyväksyneet Halonen ja Brax sen jälkeen kun eduskunta sen laati.
Itsellä on sellainen käsitys, että ehdollisen ja ehdottoman tuomion raja on varsin merkittävä myös pysyvän oleskeluluvan kannalta…
Hovioikeus sitten meni raiskaamaan rikosuhrin uudelleen.
Ei käsitä.
Käytännössä keharia ei rangaistu ollenkaan.
Tietysti tuollainen vituttaa ja sekin että hovi päästi ihmispedon vapaalle ja seuraavan uhrin kimppuun.
Ei muuta kuin korkeimpaan oikeuteen.
Ei sinne kävellä, sieltä pitää saada valituslupa, joka myönnetään vain ennakkotapauksen luonteisiin tapauksiin.
Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite raiskausrikoksien tuomioiden koventamisesta, niin saadaan aloite eduskunnan käsiteltäväksi. Ja jos lainmuutos saadaan aikaan, saadaan samalla nämä kroonista seksuaalista hätätilaa potevat kultuurinrikastajat pois katukuvasta.
Kansalaisaloite ei todellisuudessa merkitse yhtään mitään.
Jos sillä ajettu asia on kirjattu hallitusohjelmaan, se ajetaan joka tapauksessa läpi vaalikauden aikana.
Jos taas ei, sitä ei tarvitse edes ottaa Suuren Salin istuntoon, vaan se voidaan haudata valiokuntaan.
Näin siis, vaikka aloitteella olisi miljoona allekirjoittajaa. Ei niillä ole sen kummempaa vaikutusta kuin addresseilla tai vaikka näillä kommenteilla.
Kiitos negatiivisuudestasi. Kun millään ei ole mitään väliä eikä mihinkään enää kannata enää pyrkiä, oma elämäkin tuntuu yhdentekevältä. Eikös vain tunnukin?
Siltä se aika ajoin tuntuu, että kyllä tämä elämä on nähty, ja olisin jo valmis lähtemään katsomaan onko tämän jälkeen jotain.
Toivon hartaasti että ei ole, minulle riittää oikein hyvin tämä yksi.
Mitä hyötyä kun tuomioistuimet käyttävät sitä alarajaa jostain kumman syystä ja alarajan nostamisessa ei taas paljon järkeä ole kun ne raiskaukset jotka sinne kuuluisi oikeasti ei ole raiskauksia siinä mielessä kuin suurin osa ihmisistä ymmärtää tuon rikoksen. Nää tietyn ryhmän tekemät raiskaukset on yleensä aina ihan niitä törkeitä raiskauksia, sitten näitä on jotain mies nukkunut sohvalla nainen tullut viereen, herännyt siihen, että käsi housuissa, nainen alkanut huutamaan, tilanne loppunut. Sitten noi kummatkin saa saman tuomion.
Jos Abua takoo porttikongissa ja potkii kulkusille, se ei ole rikos jos kukaan ei näe?
Ali Reip Majid Al-Tayr olisi kahden vuoden tuomiolla karkoitettu Suomesta.
Siksi demla hoiti homman himaan ja alensi tuomiota, jotta suomalaiset saavat jatkossakin nauttia Ali Reipin seikkailuista.