Uusruotsalaisissa islamilaisissa sosiaalisen median ryhmissä levitetään systemaattista vihaa ruotsalaisia ja ruotsalaista yhteiskuntaa kohtaan. Yhtenä väitteenä käytetään lasten pakkohuostaanottoa.
Tutkivan journalistiryhmän Dokun mukaan suurimmassa suljetussa ryhmässä on mukana vajaat 20 000 jäsentä. Siellä levitetään salaliittoteorioita Ruotsia kohtaan ja väitteet ovat kovia: sosiaalitoimi kidnappaa muslimiperheiltä lapsia, jotta nämä maallistuisivat. Ruotsi toimii näin, koska se käy sotaa islamia vastaan.
Dokun mukaan palstoilla on äänessä tunnettuja musliminimiä, jotka ovat levittäneet ääri-islamismia ja olleet näissä hommissa jo pitkään. Mainittuja ovat ainakin Abo Raad ja Mahmoud Albede, jotka ovat tulleet jo vuosien ajan tunnetuksi ääri-islamistisissa yhteyksissään.
Ryhmän perussävy on se, että ruotsalaiset viranomaiset kuten koulu, sosiaalitoimi, oikeuslaitos jne. käy sotaa muslimeja vastaan lastensuojelulakeja hyväksikäyttäen. Monet ryhmässä toimijat kiihottavat porukkaa ikään kuin viimeiseen taistoon islamin nimissä, jihadismiin.
– Ruotsin sosiaalitoimi kaikissa kunnissa on rikollisjärjestö ja pyöveli. Heidän toimensa ovat lähellä sotarikoksia ihmisyyttä vastaan, erityisesti maahanmuuttaja- ja muslimiperheitä kohtaan. Ruotsista on tulossa terroristivaltio lastensuojelulakia hyväksikäyttäen, jonka avulla lapsia ryöstetään ja vanhemmilta riistetään perustavat ihmisoikeudet. Terroristivaltio, joka sotii islamia vastaan, eräs islamisti kertoo.
Sivulla väitetään niin ikään, että muslimilapsia sijoitetaan ei-muslimiperheisiin ja lapset pakotetaan syömään sikaa ja juomaan alkoholia. Edelleen väitetään, että tyttölapsia raiskataan ja heiltä viedään huivit päästä. Niiden tilalle laitetaan ristikoru ja lasten nimet vaihdetaan ei-musliminimiksi.
– Kaikki tämä on systemaattista työtä rajoittaa muslimien tulevaisuuden sukupolvien olemassaoloa, tarkoituksena ikään kuin sulauttaa muslimilapset, koska ruotsalaiset ovat peloissaan, että rauhanomainen islam valtaa Ruotsin 50 vuodessa, kirjoitetaan.
Kaikkein aktiivisimmat henkilöt pitävät säännöllisesti mielenosoituksia ympäri Ruotsia mm. sosiaalitoimistojen ulkopuolella. Mielenosoitusten yhteydessä muslimit yrittävät kuvata sosiaalityöntekijöitä ja selvittää heidän nimiään. Sen jälkeen heidän osoitteita ja muita tietoja jaetaan ryhmissä.
Ryhmässä on myös ihan yleistä suoraa uhkausta:
– On laiton uhkaus sanoa, että sosiaalitoimisto poltetaan tänään tai huomenna. Kukaanhan ei tiedä. Isis-suunnitelma on työn alla.
[pullquote]– Tämä on jihadia ja kuuluu kulttuuriimme. Se ei ole terrorismia. [/pullquote]Ruotsia kuvataan rasistiseksi likaiseksi valtioksi, joka haluaa maallistaa muslimit. Vain allah pystyy pelastamaan muslimit tältä mafialta, jonka juoksupoikia mm. media on.
– Jos jumala suo, niin Ruotsiin tapahtuu isku, jumala tulee kostamaan.
– Ruotsi on sodassa muslimeja vastaan, Ruotsi on terroristiorganisaatio.
– Ruotsalaisilla ei ole uskoa eikä tunteita, kostakoon jumala heille.
– Allah, vie meidät ja lapsemme nopeasti pois tästä maasta.
– Sikojen valtakunta.
– Valitettavasti moni riisuu huivin vapauden ja roskan vuoksi.
– Kunniakäsite on tullut työkaluksi estää muslimilapsien kasvattamisen islamilaisiin arvoihin.
– Bännätköön jumala minut, kun tulin Ruotsiin.
Tässä suurimmassa ryhmässä on siis vajaat 20 000 jäsentä, mutta vastaavia vähän pienempiä ryhmiä on useita, joissa jäseniä on muutamasta tuhannesta useaan tuhanteen. Tätä suurinta ryhmää pyörittää Abo Raad, joka tunnetaan ns. Gävlen imaamina. Mies olisi karkotettu parisen vuotta sitten, mutta ei voida, koska tilanne hänen kotimaassaan on huononpuoleinen. Abo Raad on tullut vuosien aikana monesti esille erilaisissa ääri-islamistisissa yhteyksissä ja hänen tiedetään värvänneen nuorukaisia ihan isikseen.
Ryhmässä halveksitaan yleisesti länsimaisia tapoja, mm. tasa-arvokäsityksiä, joissa nainen käy töissä. Ruotsin lait yleisesti muodostavat vastakkainasettelun islamia kohtaan.
Ryhmässä kysellään myös ihan konkreettisia neuvoja. Eräs äiti kertoo, että lähetti tyttölapsensa Syyriaan, koska pelkäsi, että sosiaalitoimi vie hänen lapsensa. Nyt äiti kyselee, että kun tyttö nyt on Damaskoksessa yksityiskoulussa, niin maksaako Ruotsin valtio taloudellista tukea tähän hommaan.
Facebookin lisäksi yksi suuri propagandan levittäjä on شؤون إسلامية -niminen Youtube-kanava, jota pyöritetään Egyptistä. Kanavalla puhutaan pelkästään Ruotsin ”lapsiryöstöistä”. Artikkeleissa väitetään, että ruotsalaiset ottavat systemaattisesti muslimilapsia pakkohuostaan ja lapsista kasvatetaan sitten kristittyjä.
_ _ _
Kovanpuoleista puhetta, mutta tuo on ollut tiedossa jo vuosia. Joissakin kunnissa islamilainen väestö on yksinkertaisesti jo valta-asemassa ja hallitsevat täysin kuntatason toimintaa. Tilanne on kuitenkin pahempi esimerkiksi Hollannissa, jossa on suuria islamilaisia alueita ilman värähdystäkään eurooppalaisesta kulttuurista. Ei myöskään kannata kovin paljoa ilakoida Tanskan takia, sillä sinne on pesiytynyt useita kovia islamistiryhmittymiä.
Eipä voi sanoa muuta kuin, että harmillista ettei Ruotsin lasu voi oikeasti toimia noin mitä uusruotsalaiset valehtelevat.
Juuri tuohan pitäisi tehdä jokaiselle muslimiäpärälle automaattisesti syntymän jälkeen:
ottaa huostaan 18-vuotiaaksi asti, kasvatettavaksi pohjoismaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Tiedämmehän me kaikki, ettei se ole mahdollista Ruotsissa. Muslimitkin tietävät, mutta valehtelu ei ole heille viestintäkeino, vaan viestintää sellaisenaan.
Ei muslimi osaa olla valehtelematta.
EI mitään huostaanottoja vaan koko perhe back to basics eli takaisin sinne Allahin Onnelaan!
Juurikin näin. Qroquius Kad kirjottaa ihan sekavia.
Se olisi tietysti paras vaihtoehto, mutta kun porukka on päästetty maahan ilman tietoja lähtömaasta, ei heitä voi minnekään palauttaa.
”Yhtenä päivänä se vaan oli tossa”?
Kyllä ne tiedot löytyvät jahka kaivetaan ja nälkä tulee. Eihän ne tänne ole kuusta tai puusta tupsahtaneet. DNA- testillä löytyy oikea suunta. Nokka kohti Mekkaa tai ekvaattoria.
Heille täytyy siis löytää se valtio, jonka kansalaisia he ovat. Ei siinä DNA paina mitään, ellei mikään valtio tunnusta heitä kansalaisikseen.
Ja ei, heitä ei voi vain heittää jostain koneesta johonkin ja livistää karkuun.
Palautettiin Ruotsistakin viikko-pari sitten irakkilainen viha-imaami Turkkiin ja käskettiin hänen jatkaa itse eteenpäin minne lystää.
Joo, kun Turkki otti vastaan.
Heidän mukaansa ruotsalaiset siis tekevät niin, koska ”ruotsalaiset ovat peloissaan, että rauhanomainen islam valtaa Ruotsin 50 vuodessa.”
Tarkoittavatko he siis, että
Vai:
Ehkä heillä itsellään on mielessään tulkinta 2, mutta he toivoisivat ruotsalaisten ymmärtävän sen tavalla 1.
Kaiken tähän asti nähdyn valossa katsoisin viimeisen kappaleen yhteenvedon tulkinnan sisältävän uusruotsalaisten näkemyksen varsin oikein.
Tästäkään huolimatta karkotuksia ei pystytä tekemään koska ihmisoikeudet ja kansainväliset sopimukset sekä vasemmistoaate rajattomasta maailmasta jossa kaikilla on kivaa ja kaikkea saa harjoittaa sillain vapaasti ilman vihapuhetta ja syrjintää.
Mikä voisi mennä pieleen ? No ainakin ihan kaikki. Toisaalta tuhosta ja tuhkasta nousee ehkä jotain tervettä ja parempaa. Hinta vain on tarpeettoman kauhea.
Ruotsin kannattaisi jo Kiinasta kysellä neuvoja, että miten muslimit voitaisiin uudelleenkouluttaa yhteiskunnan jäseniksi.
Kiinassa menee oppi ilmeisesti hyvin perille.
Kun ei tiedä, niin paha sanoa, mutta kiinalaiset ovat saattaneet herpaantua totaalisesti juuri tällaisen takia.
Ruotsi ja Kiina eivät tässä suhteessa ole kovin hyvin vertailukelpoisia, sillä Kiinassa ei ole suurta ja nopeasti kasvavaa, äskettäin maahan muuttanutta muslimiväestöä. On Kiinassa jonkin verran muitakin muslimeja, mutta suurimman muslimiryhmänhän siellä muodostavat uiguurit, jotka asuvat maan läntisimmässä osassa, Sinkiangissa. Ja uiguurit olivat muslimeja jo kauan ennen kuin joku Kiinaa hallinnut Qing-dynastian mantšukeisari 1700-luvulla valloitti Sinkiangin, joka sitä ennen ei edes kuulunut Kiinaan.
Ja juuri tällaisen kehityksen vuoksi olen kiinnostunut seuraavista vaaleista Ruotsissa. Vaikka muslimipuolueita ei ole kuin yksi ja sekin räyhäävän turkkilaisen perustama, niin jos kaikki nämä raikalisoituneet uskonveljet antavat äänensä sille, se on suurin puolue koko maassa. Ja sen jälkeen Ruotsi on virallisesti muslimivaltio.
Ei ole helppoa sen jälkeen Ruotsissa, jos ei ole nytkään.
On vain hyvä kun tuli tämä islamipuolue Nyans.Se sotkee äänestyksen,KOSKA eri tyypin islamistit,sunnit,shiat,somaliryhmittymät,keski idän maat,ym eivät koskaan pysty yhteistyöhön.Edes vaaleissa.
Kaikki tahtovat Kalifiksi,mukaillen sarjakuva Ahmedia.
Paikallisvaaleissa Nyans tulee saamaan edustajia valtuustoihin,kun muutama tuhat ääntä riittää valintaan.
Ilman Nyansia olisi ollut vaarallisempaan.
Oikealla organisoinnilla,keskittämällä äänet omille ehdokkaille, islamisteilla olisi ollut mahdollisuus saada kymmeniä,jopa 100 edustajaa Riksdagiin.
Neljä puoluetta,Miljöpartiet,Centern,Vänsterpartiet ja Sosdem,haluaa maahanmuuttajia ehdokkaikseen.
Jos kaikki vaalipiirit,29 kpl,saisivat joka puolueesta yhden edustajan,niin se olisi jo 116 edustajaa.
Oli aika metkaa kun ministerit Ardalan Shekarabi ja Khashayar Farmanbar debatteerasivat toisiaan vastaan TVssä ja molemnat ovat syntyneet Iranissa.
Riitelivätkö ministerit hallituksen politiikasta!
”Vaikka muslimipuolueita ei ole kuin yksi ja sekin räyhäävän turkkilaisen perustama”
Kerro! Mistä puolueesta puhut?
Kornein väite on, että heidän huostaanotettuja tyttölapsia raiskataan, juotetaan alkoholia…Onkohan tyypit lukeneet omia rikoskertomuksiaan, mitä ovat itse tehneet ruotsalaisille tytöille… Tuhannen ja yhden yön sadut, ne on tulleet tutuksi jo tälläkin..Ja anna kun arvaan, ettei mitkään kellot soi suvakkien aivottomissa päissä..lääke kun on, että lisää matuja. Ruotsi parka, kaunis ja turvallinen kansankoti on pilattu. Ruotsalaisia nämä täysin vieraat kansat eivät ole, eivätkä koskaan sellaisiksi tule.
Tämä on selkeästi asia josta ei oikein vitsiä pitäisi vääntää, mutta vaikuttaa siltä, että nyt ei mööttaaminen ja pizzan tarjoilu juuri auta…
Nuohan selkeästi kiihottavat toisiaan aseelliseen yhteenottoon.
Sota pukkaa, sota pukkaa, matalan asteen paikallista sisällissotaa ainakin.
Tuossa sitä on munattomilla svenssoneilla selvittämistä.
Kauankohan Tornionjoella ja ruotsalaisrannikolla vielä vaaditaan avointa rajaa hinnalla millä hyvänsä?
Pohjolan pottunokista ei ole enää sotahommiin. Vahvempi kulttuuri tulee ja valloittaa.
Rauhanuskonnon edustajat ovat todellakin suvaitsevaista sakkia, jopa siinä määrin että eivät tule edes keskenään toimeen.
Näitä sitten hyysätään, ku piispaa pappilassa ja kannetaan nenän eteen kaikki valmiiksi, mitä vaan musu keksii vaatia ja vielä varmuudenvuoksi kuorma extraa päälle.
Ruotsi rupee oleen siinä tilanteessa, että jos tälle kehitykselle (hieno sana, mutta tässä asiayhteydessä silkkaa rienausta ) ei pistetä stoppia, niin muslimit ovat pian vallassa ja sitten kansankotoa ei olekaan ,kun historian kirjoissa. Sitten asiat ovatkin lopullisesti päin persettä.
Ruotsi on jo menetetty maa, ja Suomi seuraa perässä.
Juuri näin on käymässä, kantaväestön johtajien suosiollisella avustuksella.
Turha kiistää selvää asiaa.
ja äänestäjien enemmistön siunauksella
Niin tuleehan ne aina seuraavat vaalit, mielenkiintoista nähdä miten käy.
Kaikkein paras viesti tuossa ryhmässä oli tämä:
– Allah, vie meidät ja lapsemme nopeasti pois tästä maasta.
Ruotsalaiset eivät niin syvään voi kumartaa jotta se tyydyttäisi musulmaaneja. Pedot himoitsevat verta.
Puheethan näillä tuntuu olevan sellaiset jonkalaista käytetään aina ennen suunniteltua kansanmurhaa, kansanmurhan kohteena olevasta väestöstä.
Artikkelissa mainittiin:”rauhanomainen islam”…😆
Ruotsalaisten kannattaa alkaa katsoa paikkaa mihin pääsisivät sortoa ja vainoa pakoon?Älkää tulko suomeen, menkää johonkin Lähi-Idän maahan.
Joo noinhan se menee, eihän se ole islamin eikä muslimien vika kun tytöt haluavat heittää päävaipat helvettiin, juhlia ja nussia kuten kaikki muutkin normaalit tytöt länsimaissa. Eheeeeei se on SOSSUN vika! =) On noi naurettavaa sakkia.. nooh nyt voi vielä noille hihittää, mutta niitä on jo ruotsissa niin saatanasti että kohta nauru hyytyy kun noi hyppii silmille ihan tosissaan. Prosenttimäärä nousee hurjaa vauhtia kohti vallanottomäärää.
Kauhea ulina ja vihanlietsonta vaikka kukaan ei estä muslimeja lähtemästä maasta jonnekin missä saa harrastaa juuri niin radikaalia islamia kuin haluaa. Gävle-imaami ja muut isopartaiset voisivatkin laittaa eetteriin sellaisen fatwan, että on haramia ottaa vastaan rahaa ruotsalaisilta ja asua ruotsissa, kaikkien oikeauskoisten on poistuttava maasta välittömästi (mutta ei suomeen). Kuka ihme sitä paitsi haluaisi ryöstää muslimilapsia kun niiden näkemistä ei voi välttää hetkeäkään jos liikkuu kaupungilla?
Ruotsin valloitusta islamilaiseksi tasavallaksi tuolla ollaan pohjustamassa.
”Jos islaminuskoiset eivät voi hyväksyä meidän oikeusvaltiotamme, heillä ei ole mitään asiaa tänne.” – Martti Ahtisaari
Mikä ihmeen sössötysmoodi koko poliittisen kentän valtasi tuon lausahduksen jälkeen? Jenkkilästäkö levisi? Sahtvaarin määräystä ei ole toteutettu yhtään mitenkään.
Milloin se tuon sanoi? Presidenttinä ollessaan vai ennen vai jälkeen? Vai kansakoulun opettajana ollessaan jo?
Idästä se sössötysmoodi-käskytys tuli. Ahtisaarelta vedettiin sitten matto jalkojen alta, tie toiselle kaudelle tukittiin ja presidentiksi nostettiin pahin mahdollinen vaihtoehto, idän ihme, -kasvatti ja putlerin kaveri toveri halonen.
Ei se Sahtivaari kyllä koskaan tuota mieltä todellisuudessa ollut, kunhan kosiskeli demarien äijäduunarisiipeä. Politiikassaan hän myötäili jakkupukukalkkunasiipeä.
Pakko kirjoittaa mielipide.
Tuntuu pahalta että tämä juttu on annettu mennä näin pitkälle ja ne ketkä näkee tilanteen läheltä niin kuin Paavo Tajukangas niin ymmärtää että tämä on lumi-vyöry.
Mitäs jos kohta oikeasti vaaditaan sitä sharia lakia ja miksi ruotsin valtio ei huomaa että pahalta näyttää? Tämähän on tosi vaarallista. Siellä ampuillaan ja ihmisiä kuolee. Mistä ne saa niitä pyssyjä?
Sitten 50 vuoden päästä on Suomessa noin ja on 2 valtio Suomi ja Ruotsi niin he määrää ja orjuutta kun heille väärä uskoinen. Pitää näistä kertoa telkassa kans. Paha juttu.
Miksi näillä muslimeilla on erikois vapauksia?????
He on sotaa paossa ja käyttäytyvät niin kun olisivat siellä johtajia. Kohta kuninkaan linnassa on isis lippu ja viikate oikeita ruotsalaisia varten.
Pitäisi kertoa asioista EU tuomio istuimeen ja YK että tulisi ymmärrystä ja tehdä dokumentti. Ja Suomen ja Tanskan ja muidenkin. Eiköhän sitten joku ymmärrä miten väärin kaikki. Ja kohta ei saa olla meidän risti lippujakaan kun tulee se merirosvo lippu, isis lippu.
K… r…:n ase länsimaiden nujertamiseksi, yhteistyössä muslimimaiden kanssa, samalla näin ansaiten itselleen erityisvapauden kohdella oman maan muslimeita miten lystää, ilman muslimimaiden vastalauseita ja islamistien reaktioita. Länsi on siis kauppatavaraa.
Siksi muslimeilla on erikoisoikeuksia. Länsi on myyty.
Sitä saa mitä tilaa, en tunne yhtään sääliä ja toivon että svennsonit ajetaan todella ahtaalle.
Miksei muuten, mutta kun se valuu sieltä Suomeen.
https://youtu.be/mI5K3SnOjoo
Ruotsin vallanvaihto alkaa olla kohta käsillä.
Mutta onneksi ”toinen sisäinen uhka” on jyvällä. Ruotsidemokraatit!!!
Ruotsalaiset eivätkä mitkään muutkaan EU-maat ”kasvata kristittyjä”! Päinvastoin! Kristittyjä jopa vainotaan euroopassa avoimesti eikä tässä ole kyse vain muslimien harjoittamasta vaan monikullttuurisuuden ja globalismin kauneimpien periaatteiden mukaan kristinuskolla ei pida olla mitään sijaa niiden yhteikskunnissa. Jopa EU-kalkkuna vaati, että ”joulua” ei saa käyttää vaan hänen komiteansa oli keksinyt jonkun jargonin sen tilalle. Hanke tyssäsi yleiseen vastustukseen ja nauruun!
Ruotsin kunnat eivät enää huoli Pyhää Raamattua tiloihinsa. Sitä paitsi Ruotsin kirkko on jo vuosikymmeniä sitten solutettu vasemmistolaisilla aivan kuten on jo tapahtunut Uudella Maalla.