SVT jäi taas mehukkaan puoleisesti kiinni rysän päältä sepittäessään tarinaa rasistisista rajavartioista. Kirjaimellisesti tällä kertaa housut kintuissa.
Eilen julkaistiin yleisradioyhtiö SVT Skånen paikallisuutisissa juttua muuan James Thomsenista, joka kokee jatkuvaa rasismia. Elämä kirjaimellisesti ei ole mitään muuta kuin rasisteeraavia poliiseja ja viranomaisia. Tämä tietenkin itkettää ketä tahansa.
Kyse on siitä, että Thomsen pyörittää firmaa Tanskan puolella, mutta asuu Ruotsin puolella Malmössä. Mies matkustaa autollaan joka päivä tämän reilu parin kymmenen kilometrin työmatkan Juutinrauman siltaa pitkin mennen tullen.
Koronan myötä Ruotsi on laittanut rajatarkastuksia ja Tanskasta Ruotsiin tultaessa on lähes säännöllinen henkilöpaperien tarkastus. Eli kaikilta tarkistellaan henkkareita, mutta Thomsenin kohdalla onkin nyt yhtäkkiä kyse rasismista. Mies väittää, että on tullut kontrolloiduksi rajalla viimeisten 18 kuukauden aikana ainakin 150 kertaa. Thomsenin mukaan hän joutuu usein ”erityisen tarkkaan tarkastukseen”.
Thomsenin mielestä hänet ratsataan rajalla vain ja pelkästään siksi, että hän on värillinen. Vaikka kaikkien ihmisten paperit tarkastetaan.
Noh, ei siinä mitään. Twitterissä huomattiin, että kyseinen James Thomseen pääsi viimeksi 2019 kertomaan kokemastaan rasismista. Tuolla kertaa Thomsen tarinoi tanskalaisessa Berlinskessä aivan samoin sanoin: koska hän on värillinen, niin rasistiset tanskalaiset poliisit pysäyttelevät Thomsenia päntöimenään.
TRÅD:@svtnyheter skriver om en dansk man med afrikanskt ursprung som hävdar att han blivit stoppad av gränspolisen vid Öresundsbron 150 gånger.https://t.co/KuOMklNV6k
— Mattias Albinsson (@mattiasreporter) February 14, 2022
Mitään muuta ei Thomsen ehdi elämässään tekemään kuin pysähtelemään poliisin ratsioissa. Berlinsken jutussa Thomsenia pysäytellään siis muuallakin kuin rajalla, moottoriteillä, maanteillä… ihan missä tahansa rasistinen poliisi voi yllättää.
Edelleen Thomsen pääsi jorisemaan Jyllands Posteniin 2019, että tanskalaiset rasistiset poliisit ovat ratsanneet hänet noin 3 500 kertaa vuoden aikana. Eli Thomsen olisi ratsattu keskimäärin noin 10 kertaa päivässä.
Eikä siinä vielä kaikki. Vuonna 2018 Thomsen oli niin ikään tarinoimassa Tanskan yleisradioyhtiö dr.dk:ssa uustanskalaisten rasismista.
Sama kaava, Thomsen saa palstatilaa kertomalla, että hänen elämäänsä ei mahdu mitään muuta kuin rasististen poliisien harjoittamaa rasistiratsausta. Tosin yllätykseksi tässä DR:n jutussa Thomsen kertoo, että ei ole IKINÄ kokenut ruotsalaisten viranomaisten toimesta samaa kauhistuttavaa rasismia kuin Tanskassa. Vaikuttaa siltä, että Ruotsin poliisi on parissa vuodessa rasististunut.
Mikä mies Thomsen oikein on? Ruotsissa ja Tanskassa on olemassa sellaisia ammatti_rasismia_kokevia_henkilöitä. Vähän kuin Husu Hussein tai joku ”Ruskeat tytöt” Suomessa, jotka kokevat rasismia tavallista enemmän. Thomsen kuitenkin on jalostanut tämän valtamedioiden vedätyksen taitolajiksi. Josta siitä yksistään kai pitäisi antaa pisteet.
”ratsanneet hänet noin 3 500 kertaa vuoden aikana.”
Ja toimittelijat ei edes kyseenalaista tommosia sepityksiä?
Kyseenalaistaminen olisi ollut rasistista?
Oishan tuo jo perkele, jos rasististen viranomaisten lisäksi vielä toimittajatkin rasisteeraisivat.
Nykyään toimittajat eivät uskalla kysyä yhtään sellaista kysymystä, joka voitaisiin tulkita ”rasismiksi”
Toimittajien pitäisi olla puolueettomia, ja kyseenalaistaa kaikki kuulemansa asiat, mutta nykyään toimittajat ovat pelkureita, jotka pelkäävät woke-hysteriaa.
Voi saatanan vittu – en mää paremmin sano noista murjaaniperkeleistä.
Jos tuo ukko tuota väliä sahaa joka päivä edestakaisin niin johan rajatarkastajat tunnistavat auton ja ukon. Miksi siis tuhlata häneen aikaa joka päivä, en usko että vaivautuisivat.
Näin ukon valituksen STVssä ja ihmettelin koska ukko ei edes ollut mitenkään erityisen eksoottisen näköinen, pikemminkin tavallinen pulleahko svenssoni. Vois olla vaikka Reiniksen veli.
Vanha ammattikunta. Umayya Abu-Hanna teki tuolla touhulla elantonsa täällä ollessaan vuodesta 1981 aina vuoteen 2010, kun siirtyi Alankomaihin sikäläisestä rasismista ulvomaan. Miten lie hälle siellä käynyt, en tiedä. Kaiketi samalla tavalla uhriutuminen lyö leiville sielläkin..
Nyt loukkaat vuosia käytössä ollutta nimimerkkiäni esiintymällä minuna. Huh huh 🙂
Miten teidät erottaa toisistanne?
Tai voisiko joku siis alkaa esiintyä täällä minun nimimerkilläni, joka ei takuuvarmasti ole kenenkään muun käytössä eikä sitä kukaan valitse sattumalta?
Onko tämä se James Potkukelkka? Hänen pitäisi mennä KBT-terapiaan, se voisi auttaa.
Ja nyt sitten rasistien kostoksi tämä multiuhriutuja täyttää autonsa RÄJÄHTEILLÄ! Saavat rasistit kyytiä!!!! Tämä on valkoisten vika!!!!!
Niin, että vähintäänkin valkoisten sossun tulee maksaa räjähteet ja rikkoutuva autokin.
Tunnen tapauksen hyvin olen opetellut ulkoa rasistipoliisien kirjoittamat rasistiset raportit rasistisille esimiehilleen kaikista 3651 rotusortodemonstraatiosta. 3651 on oikea luku:Kokemansa äärimmäisen rasismin aiheuttaman posttraumaatisen stressin tuottaman henkisen tuskan seurauksena poloinen James Thomsen ei muista törkeintä tapausta, jossa rasistinen henkilöllisyyden inspekteeraus rasistisen poliisin toimesta suoritettiin hänelle kesken sukupuoliaktin aiheuttaen välittömän coitus intin. Yksityiskohtaisuuksiin menemättä, todettakoon että samassa yhteydessä hän menetti poisjuosseena ainoan lampaansa. Tästä hän on esittänyt sekä Ruotsin että Tanskan valtioille 100000000 kruunun (SEK) korvausvaateen, jonka molemmat maat nöyrän anteeksipyynnön kera ovat aiheellisena hyväksyneet.
Itse jos olisin viraomainen, en päästäsi koko jamppaa maahan, on niin terroristin näköinen murjaani että ei paremmasta väliä.
Jos olisit viranomainen, ilman muuta päästäisit kansalaisen kotimaahansa.
Muussa tapauksessa olisit pian entinen viranomainen.
Jos haluaa Malmösta Kööpenhaminaan siltaa pitkin, se ei ole Iso-Belt, vaan Juutinrauma. Iso-Belt yhdistää Fynin ja Själlandin saaret.
Joo, tuli pikku vahinko. Korjataan.
Aivan selvä muuli. Ei muuta kuin hanskat käteen ja ratsaisivat kunnolla joka kerta. XD
Tämä James elää varmasti siinä uskossa, että aina kun ”hän” ylittää rajapyykin niin silloin Ruotsalaisten, ja Tanskalaisten viranomaisten pitää tehdä Blm-polvistus. Tämäkin tapaus antaa selvästi sen kuvan miten Ruotsalaisia viranomaisia provosoidaan. Minulla on sellainen usko, että tämä tapaus James saa aikaan vielä muslimien kansanliikkeen hereille. Ihmettelen vain, että miten hänellä on Englantilainen nimi.?
Sukunimestä päätellen on puolitanskalainen, tosin saattaa olla adoptoitukin.
Sellainen sankari. Näitähän on ollut ja tulee olemaan. Se on helppoa kusettaa sekä nussia ympäriinsä, kun on suojaväri sekä yleinen suvakkien hyväksyntä. Asiasta toiseen, tuossa luin ja katselin vuodelta 2011, kun matut hakkasivat bussikuskin koomaan. Nykyään ovat vapaana. Muistan sen Rasmuksen ininän. Jotta kuski oli rasisti. kun meni huomauttamaan Kemujen käyttäytymisestä. Kantis kuskihan sai sellaiset vammat, ettei pysty enää ns nauttimaan elämästään jne. Isompi Haloo tuli jostain nististä, jota joku kantis veti turpaan. sellaista. Jälkeenpäin tulikin ilmi totuus. Mitä valtamedia ei tietenkään tuonut esiin.