Eritrealaiset vanhemmat eivät pääse kodistaan ennen kuin Tanskassa surmattu tytär on haudattu

Eritrealaiset vanhemmat eivät pääse kodistaan ennen kuin Tanskassa surmattu tytär on haudattu

Monikulttuurisuus voi aiheuttaa hyvinkin erikoisia tilanteita, kuten Tanskassa huomattiin. Ongelma on Eritrean erilainen kulttuuri, joka nyt on yhteentörmäyksessä Tanskan kanssa.

Tanskaan saapui muutama vuosi sitten eritrealainen pariskunta, jossa nainen oli viime joulukuuhun asti 28-vuotias. Tarkoittaa sitä, että naisen aviopuoliso 38-vuotias niin ikään eritrealainen puukotti naisen hengiltä viime joulukuun 16. päivä.

Perheellä oli myös pieniä lapsia. Nelivuotias tyttö sai pahoja viiltohaavoja, mutta pääsi pakenemaan kuusivuotiaan sisaruksensa kanssa.

Miestä syytetään nyt murhasta, mutta suuri suru on myös Eritreassa, jota lisää tanskalaisten viranomaisten toiminta. Tanskalaisen päivälehden Berlingsken mukaan ongelma on se, että naisen vanhemmat ovat hyvin… eritrealaista kulttuuria ja käytöstapoja kunnioittavia.

Vanhemmat asuvat eritrealaisessa pikku kylässä savimajassa. Eritrealaisen kulttuurin ja perinteen mukaan vanhemmat eivät voi lähteä kotoaan ennen kuin heidän tyttärensä on haudattu.

Ongelman ydin on se, että Tanskassa, kuten kaikissa Pohjoismaissa, surman saaneelle henkilölle tehdään ruumiinavaus ja kuolinsyytutkinta, joka voi kestää. Sen jälkeen, jotta vainaja voidaan luovuttaa, niin kaikki sukulaisuussuhteet on selvitettävä. Mutta koska nämä sukulaisuussuhteet ovat hyvin epäselviä, niin vainaja on edelleen Tanskan poliisin hallussa. Tanskalainen perhetuomioistuin selvittää nyt, että kelle 4- ja 6-vuotiaiden lasten huoltajuus kuuluu, kun äiti on kuollut ja isä vankilassa.

 

On kulunut siis reilu kaksi kuukautta, kun nainen kuoli, eikä häntä ole vielä haudattu. Näin ollen Eritreassa asuvat naisen vanhemmat eivät voi poistua kulttuurin mukaan kotoaan ennen kuin heidän tyttärensä on haudattu.

Perhe haluaisi lennättää tyttärensä ruumiin Eritreaan, sitä varten on kerätty rahaakin, mutta tanskalainen systeemi on niin erilainen, että tämä ei onnistu. Näin ollen tytön vanhempien suruaika Eritreassa kestää niin kauan, kunnes tytär on haudattu. Tästä ei käy tinkimen, joten vanhemmat eivät voi poistua savimajastaan.

Lisää ongelmia tuottaa se, että tyttären isä palvelee Eritrean armeijassa, mutta ei nyt voi poistua kotoaan ja sitä myöten toimeentulo on mennyt.

– – –

Juttu kuulostaa melko erikoiselta, mutta asiasisältö on suomennettu Berlingestä mahdollisimman tarkasti.

Subscribe
Notify of
guest
21 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Kukavaan
Kukavaan
21.2.2022 18:04

Sitä voisi luulla, että PT-media kirjoitti tästä aiheesta liioitellun värikkäästi, mutta niin ei ole. Tyttären vanhemmat todella asuvat savimajassa.

”… I en lille lerhytte i en landsby i Eritrea i Østafrika…”

Kuivuus ja kuumuus mahdollistavat savimaja-asumisen. Ihan järkevä ratkaisu.

Ssdfg
Ssdfg
22.2.2022 04:06
Vastaa...  Kukavaan

Savea ne tiiletkin ovat

Kukavaan
Kukavaan
23.2.2022 01:31
Vastaa...  Ssdfg

”Savea ne tiiletkin ovat”

Hyvä pointti. Etiopialaisvanhemmat asunnevat rakennuksessa, joka on tehty polttamattomista savitiilistä.

http://www.nba.fi/tiili/yleista.htm

Ylistys talipäille
Ylistys talipäille
21.2.2022 18:16

Monikulttuurisuus on rikkaus, eipä täsä muuta.

Lausui Hevos- ja Raviurheilulehden kansikuvapoika Alexander.

Gyntter
Gyntter
22.2.2022 07:07

Mutta, ’villihevosia’ laulua ei saa soittaa missään, ettei tule paha mieli ’seurueille’.

Juh-huh että niin
Juh-huh että niin
22.2.2022 09:44
Vastaa...  Gyntter

Laulu ei ole mitenkään rasistinen, erikoista että ovat senkin omineet.

Se mikä itseä häiritsee ja naurattaa: Miten he kehtaavat kulkea niissä pakettiauton kokoisissa hameissaan, vittu mikä näky, meinaa joka kerta nähdessä alkaa kauhea huutonauru 😀

Se että tuo porukka saa kulkea täällä kuin kuninkaalliset ja yhteiskunta avustaa noiden tekstiilien hankinnassa, kertoo pelkästään siitä että päättäjiemme päät ovat syvällä heidän omissa perseissään.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
22.2.2022 11:17

Koska se rahtihame on heidän sivuelinkeinonsa, eli varastamisen väline.

Big l
Big l
21.2.2022 18:18

😮 no johan on. Luulis ny että tollasessa tilanteessa sitä pyyhkii kulttuurilla jne persettä kun tytär on tapettu ja lapsenlapset ties missä. Itse ainakin hyväksyisin tällaisessa tapauksessa surmatun naisen vanhempien maahantulon vaikka veronmaksajien piikkiin. Myönnän olevani kovimman luokan rasisti mikä maa päällään kantaa, mut täysin sydämmetön mäkään en sentään ole. Afrikkalaiset kulttuurit on kyllä täys pohjanoteeraus.

Defund v-YLE
Defund v-YLE
21.2.2022 18:35
Vastaa...  Big l

Eritrealaiset kyllä saavat opetella muita kulttuureita. Joku diplomaatti tai suvakki selittämään eurooppalaista kulttuuria sinne savimajaan, tietenkin kohteliaasti, jopa ehkä sikäläinen kulttuuri osin huomioiden!

Monikulttuurisuus rikastakoon myös eritrealaisia! Ei mulla muuta.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
21.2.2022 20:35
Vastaa...  Big l

Ei kun ongelma on se, että vanhemmat eivät voi mennä Ruotsiin tai yhtään minnekään siitä nimenomaisesta syystä, että heidän on oman kulttuurinsa mukaisesti pysyteltävä asumuksensa sisällä, kunnes tytär on haudattu.

Siinä kulttuurissa eivät siis ainakaan vanhemmat osallistu lapsensa hautajaisiin, paitsi kuoppajaisten jälkeen.

Big l
Big l
22.2.2022 06:08
Vastaa...  Qroquius Kad

Nimenmomaan. Luulis että pyyhkisivät persetttä moisella kulttuurilla…mut ei näköjään

Huru-ukko
Huru-ukko
21.2.2022 18:21

Ei tästä ole kuin n. vajaa viikko, kun oli meidän paikallisessa tetelä-suomen sanomissa sanomista savimajoista. Siinä esiteltiin savimajaa (taloa) tekevää naisoletettua, ja kuinka savimajassa on kaikki mitä muissakin taloissa. Enempää en tiedä, kun se juttu oli normitapaan berliinin/meksikon muurin takana.

Kalle
Kalle
21.2.2022 19:09

islam on miehelle tärkeä

Kuolemalla rahastus
Kuolemalla rahastus
21.2.2022 19:27

No. En nyt ota rasistisesti kantaa tapaukseen. Totean vain, että toisaalta ymmärrän . Esim Suomessa byrokratia, kun omainen kuolee, voi olla jotain uskomatonta . Ja rahaa palaa .

Snuup Cat
Snuup Cat
21.2.2022 19:57

Ja täällä jonnet nauraa. Samat jonnet jotka eivät ole käyneet ulkona 3 viikkoon, kun ei tarvii sillä vanhemmat tuovat safkaa ja tupakkaa ja frendit tuovat viinaa niin pelataan pelejä yöt ja nukutaan päivät. Vittu on ne etiopialaiset tyhmii.

I see People!!
I see People!!
22.2.2022 00:51
Vastaa...  Snuup Cat

Olet Oikeassa. Ne ovat tyhmiä. Ja nyt. Mene vetämään ne loput viivat . Älä tapa ketään .

pöh
pöh
22.2.2022 03:12

Monikulttuuri on rikkautta, ei mulla muuta. Terveisin stuppidoo

Ese
Ese
22.2.2022 05:32

Me ollaan kaikki samanlaisia ihmisiä, yhtä älykkäitä, ei pienintäkään eroa. Riipumatta täysin siitä minkälaisista yhteiskunnista, oloista ja kulttuureista ollaan kotoisin. Suoraan vaan savimajasta tai luolasta älykännykkäostoksille, ensin vain merkkivaatteet päälle niin täydestä menee.

Jones
Jones
22.2.2022 08:14

Kulttuuri ja kulttuuri. Aikoinaan telvisiosta tuli ohjelma jossa afrikkalaisella heimokylällä oli muka tapana sylkeä maitoa kylässä virailijoiden naamalle. Kyllä heillä oli hauskaa, kun maitonaamat tulivat kylään ja he sylkivät heidän naamalleen maitoa. Kaikkeen ei pidä uskoa.

Rane
Rane
10.5.2022 17:23

Lännen ”arvoyhteisölle” on kaikki vaikeaa. Riita saadaan vaikka sinapista, joku siitäkin loukkaantuu.