Kaksi uusruotsalaista vangittiin epäiltynä matkustamisesta isikseen

Kaksi uusruotsalaista vangittiin epäiltynä matkustamisesta isikseen

Göteborgin käräjäoikeus vangitsi kaksi uusruotsalaista epäiltynä isikseen liittyvistä rikoksista. Miehet olivat matkalla Syyriaan kun heidät otettiin kiinni.

Göteborgin Landvetterin lentokentällä otettiin lauantaina kiinni kaksi miestä, joiden epäiltiin olevan matkalla isikseen Syyriaan. Miehet olivat turvallisuuspoliisi SÄPO:n tiedossa jo aiemmin ja nyt epäilyt muuttuivat sen verran konkreettisiksi, että heidät otettiin lähdön yhteydessä kiinni. SÄPO oli etsintäkuuluttanut miehet jo muutama päivä aiemmin.

Oikeus vangitsi miehet todennäköisin syin epäiltynä ns. matkustusrikoksesta (resandebrott), eli joka julkisesti kehottaa, rekrytoi tai kouluttaa terrorismirikokseen.

Expressenin mukaan miehet ovat olleet jo aiemmin Syyriassa vuonna 2013, mutta palasivat Ruotsiin. Sen jälkeen he ovat olleet paikallisen jalkapallojoukkueen nuorisovalmentajia, mutta joukkueen johto epäili miesten motiiveja ja valmentajasopimus irtisanottiin.