Ukraina lyönyt yön ja aamun aikana useita vihollisen yksiköitä

Ukraina lyönyt yön ja aamun aikana useita vihollisen yksiköitä

Venäjää nöyryytetään nyt siihen malliin, että tällaista nöyryytystä se ei ole saanut sitten aikoihin. Yön ja aamun aikana ukrainalaiset ovat tuhonneet valtavat määrät venäläisten kalustoa ja siinä samalla miestappiot nousevat ihan uusiin lukemiin.

Ukraina on ollut voittoisa useilla rintamilla. Jos lähtee purkamaan, niin aiemmin eilen kerrottiin, että Kiova olisi piiritetty. Tämä oli hieman virheellistä tietoa, sillä varsinaisesti piirityksestä ei ollut kyse vaan enemmänkin siitä, että vihollinen päästettiin lähelle, jonka jälkeen se tuhottiin.

Ukrainan puolustusvoimien mukaan kaikki Venäjän yritykset miehittää Kiova, ovat epäonnistuneet. Kiova on täysin Ukrainan hallussa.

 

Tässä filminpätkää Kiovan luoteispuolelta Buchasta eilliseltä päivältä, joka oli menestys tällä suunnalla. Viholliskolonna on tuhottu kuin torakkalauma. Kovaa toimintaa ukrainalaisilta.

 

Myös Harkovaa vastaan on ollut uusia tunkeutumisyrityksiä, mutta nämä on torjuttu. Harkovassa on tullut jonkun verran materiaalisia vahinkoja siviilien asuinrakennuksille, sillä vihollisjoukot ovat pyrkineet pommittamaan lähinnä siviiliasumuksia sotilasjoukkojen sijasta.

 

Pt-median Ukrainan rintamalla oleva kirjeenvaihtaja kertoo, että yö on ollut voittoisa. Mies on puolustamassa Tserkasin kaupunkia reilu 100 km Kiovasta koilliseen, jonne on tunkeutunut muutama vihollisen yksikkö:

– Poltimme yöllä venäläisten kolonnan. Kalusto tuhottiin ja noin 300 venäläistä sotilasta paistui kuin grillatut kanat. Myös vankeja saatiin. Sääli, että vihollinen poltti aseensa, sillä niitä olisimme tarvinneet.

Kannattaa huomata se, että tässä ukrainalaisilla paras ase oli molotovin coctail, sillä miehillä on pulaa aseista. Polttopulloja käytetään yleisesti todella paljon ja se on osoittautunut tehokkaaksi aseeksi

”Meitä ei voi voittaa, me taistelemme. Vihollista ei päästetä paratiisiin!”

 

Ukrainalaisilla on nyt niin kova taistelu- ja puolustustahto, että ei mitään rajaa.

Myös tältä rintamalta kerrotaan, että vihollinen on pyrkinyt ampumaan siviilejä ja pommittamaan siviilien asuinrakennuksia.

Teen tarkemman video- ja kuvakoosteen hetken kuluttua.

Siviilit valmistavat molotovin coctaileja.

 

Loppuun kevennys, siviilit varastivat panssaroidun miehistönkuljetusauton ”maailman vahvimmalta armeijalta”. Kannattaa kuunnella, vahingoniloinen nauru tarttuu.

 

Monet ovat ihmetelleet, että onko tämä edes totta, onko kyse jostain länsi-/natopropagandasta ja feikatuista filmeistä, sillä eihän maailman vahvimman armeijan pitäisi nytkähtää näin helposti.

Kyse on siitä, että ei kannata uskoa Putinin ja venäjämielisten putinistien propagandaa. Venäjä on kehitysmaa eikä niillä ole oikeasti mitään muuta kuin likainen ydinase, jolla uhata.

Ukrainan rintamalla oleva kaveri, joka työskentelee Suomessa, mutta lähti puolustamaan kotimaataan, kertoo, että Suomella ei ole mitään pelättävää.

– Jos me löimme Venäjän melkein lähes polttopulloilla ja kirveillä, niin Suomella sentään on oikeasti tulivoimaa ja nykyaikaista kalustoa.

 

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.