Venäläset tulittivat ydinvoimalaa – toisaalla valtavia tappioita

Venäjän toimet alkavat olemaan sellaisella tasolla, että on vain ajan kysymys milloin muu maailman on puututtava peliin. Sotaan on nyt jollain tavalla liittymässä Kazakstan ja viime yönä tulitettiin ydinvoimalaa.

Joskus puolen yön jälkeen venäläisjoukot pääsivät ryntäämään Ukrainan eteläosissa sijaitsevan Zaporizhzhjan ydinvoimalan alueelle. Yöllä ydinvoimalan alueelta näkyvästä live-kamerasta pystyi näkemään, että ainakin kaksi tankin ammusta osui ydinvoimalan yhteen reaktoriin. Tulta ammuttiin melko summittain voimalan alueelle.

Joku huoltorakennus tms. syttyi tuleen, mutta palo saatiin hallintaan yön aikana. 

Laitoksessa on kuusi reaktoria. Yllä satelliittikuva voimalasta.

 

Ydinvoimalan ampuminen tankilla kuulostaa jo niin vähäpäiseltä toiminnalta, että ei mitään rajaa. Onneksi kyseiset ydinvoimalat ovat melko nykyaikaisia ja rakennettu kestämään kovaakin höykytystä. Mutta jos reaktori olisi saatu räjähtämään, niin puoli maapalloa olisi nyt kiitos hyvää päivää.

Laitos ”annettiin” vihollisen haltuun, jotta se ei päättäisi tyhmyyksissään aloittaa voimalan suurimittaista pommitusta. Venäläiset syyttävät ydinvoimalaiskusta nyt ukrainalaisia, tekoa väitetään Ukrainan hirvittäväksi provokaatioksi.

 

Kiovan länsi-luoteispuolella on kerrottu kaupunkia kohti tulossa olevasta ”tuomiopäivän kolonnasta”. Kelle tuomiopäivä, siitä ei vaikuttaisi olevan epäilystäkään. Kolonnasta irtaantunut joukko-osasto ajoi ukrainalaisten mottiin Hostomelissä, motti laukesi ja nyt siellä on kentällä rautaromua ja raatoa. HUOM!! Filmi ei heikkohermoisille.

 

Seuraavassa oikea hyvän mielen filmi. Siinä vihollinen on saanut kyytiä heti rankalla kädellä. Hyvät naiset ja herrat, ryssän tuhottua kalustoa pari sataa metriä.

 

Yleisesti ottaen ihmetellään, että miksi kymmenien kilometrien pituinen kolonna seisoo. Luultavasti kyse on samasta asiasta mitä on tähänkin asti tapahtunut, huollon puutteesta. Kalustolla alkaa polttoaine olemaan lopussa, joten osa raskaasta kalustosta on puhtaasti tankki tyhjänä, mitenpä siinä sitten liikut. Toisaalta jos kolonnan kärki seisoo tuhottuna, niin mihinpä siitä liikkuu jossain jonon takaosissa 10 km päässä. 

Ukraina taas ei vielä iske täysillä kolonnaan siksi, että se sitoisi paljon miehiä. Kolonna on toistaiseksi vaaraton. Mutta kun sen aika tulee, niin tuosta tulee kunnon Kuoleman Convoy, viholliselle. Vihollinen myös tietää sen, joten kohta lompsii Ukrainan arolla kohti pohjoista suuret määrät venäläisiä sotilaita. 

 

Lisää ryssän tuhottuja osastoja.

 

Bussilastillinen venäläissotilaita on antautunut. Motivaatio hukassa, nälkäkin on, ei ole tupakkaa ja kotiin tekisi mieli. 

 

Eilen tuli useista toisista riippumattomista lähteistä tietoja, että Kazakstanista olisi liikkeellä kohti länttä suuria kolonnia raskasta panssarikalustoa sekä maanteitse, että rekkalaveteilla. Twiitin kirjoittaja kertoo olevansa Kazakstanista ja he ovat nähneet useina päivinä tällaisia rekkakolonnia, joissa kuljetetaan panssarivaunuja ym. sotakalustoa. He epäilevät, että niitä viedään vaivihkaa Ukrainan itärintamalle Venäjän tueksi. 

 

Toinen filmi, missä panssarikalustoa on matkalla lännen suuntaan Kazakstanin keskiosista. Kirjoittaja epäilee kaluston olevan matkalla Ukrainan rintamalle. 

 

Sotilasasiantuntijoiden mukaan Kazakstan ei luultavasti ota osaa sotaa miehistön voimalla kuten Valko-Venäjä, mutta antaa kalustoa venäläisille joukoille itä-rintamalle.

Ukrainan arvio vihollisen tappioista. Luvut ovat luultavasti liioiteltuja, mutta jos totta on edes puolet, niin siltikin kovia lukuja.