Huijaus etelä-afrikkalaiseen tapaan

On vaikea uskoa, että maailmassa on ihmisiä, jotka menevät todella yksinkertaisiin huijauksiin. Mutta luultavasti heitä on, sillä afrikkalaiskirjeitä tulvii taas sähköpostiin.

Sähköpostiin tipahti meiliä etelä-afrikkalaiselta Johannesburgissa asuvalta erään suuren yrityksen johtajalta. Esittelyssä johannesburgilainen Mr. Chris Kelly kertoo, että on saanut tietoonsa, että olen rehellinen ja kyselee, että kelpaako irtoraha.

Kelly kertoo, että hänen firmaansa on tullut paljon pimeää rahaa ylilaskutuksen seurauksena viimeisen parin vuoden ajan ja nyt pari miljoonaa dollaria pitäisi pestä puhtaaksi. Rahat odottavat Etelä-Afrikan keskuspankin väliaikaistilillä “kelluvana valuuttana” eikä niitä voi käyttää. Rahat pitää siirtää mihin tahansa ulkomaiselle tilille.

Kelly kertoo, että ei ole mikään ahne, vaan tarjoaa nyt 30 % osuuden kahdesta miljoonasta dollarista eli rahana siis 600 000 dollaria. Euroinahan tämä olisi 541 000 euroa.

Mr. Kelly vakuuttaa, että aktio on täysin riskitön, sillä se on suunniteltu etukäteen hyvin ja kaikkia asianosaisia suojellaan täysin.

Totta kai irtoraha kiinnostaa. Muutaman lyhyen kirjeenvaihdon jälkeen Mr. Kelly ilmoitti, että asia on selvä. Hän siirtää 2 miljoonaa dollaria sille tilille jonka ilmoitan. Ennen rahan siirtoa minun pitää hoitaa pieni muodollisuus, nimittäin 2 000 dollarin joku etelä-afrikkalainen rahansiirtovero tms. pitää maksaa, jotta 2 miljoonaa voidaan siirtää. Tämä rahansiirtovero on tultava ulkomaiselta tililtä, eli hän itse ei voi maksaa tätä summaa vaan juuri minun on tehtävä se siirto etelä-afrikkalaiselle pankkitilille.

 

Melko yksinkertainen juttu. Vaikea sanoa tienaako tällaisella kalastamisella. Tietty, jos massapostittaa satoja tuhansia meilejä, niin joukosta löytyy varmasti yksinkertaisia ihmisiä, jotka maksavat tuon pari tuhatta dollaria. Jos muutamakin henkilö kuukaudessa haksahtaa maksamaan, niin onhan se jo ihan kelpo tili.

Subscribe
Notify of
guest
27 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Niin
Niin
17.3.2022 21:52

Tä? Mä oon maksanu noi 2 donaa jo muutamaan eri otteeseen ja aina on sen jälken mun tilille tullut pari miljoonaa. Sä et vaan osaa.

Tunnettu Ruotsissa
Tunnettu Ruotsissa
17.3.2022 22:04
Pirtsakka
Pirtsakka
17.3.2022 22:15

Heh. Onhan Suomessakin liuta naisia, jotka ovat langenneet (ei sanan vanhanaikaisessa merkityksessä – tai mistäs minä sen tiedän) ulkomaalaisiin auervaaroihin, jotka ovat saaneet lirkuteltua naisilta kaikki heidän vanhuudenvarasäästönsä. Yksi näistä naisista oli taannoin teeveessä, ja ihmetteli itsekin miten kaikki tapahtui. Eikä ollut koskaan edes tavannut sitä lirkuttelijaa, jolle syyti kaikki rahansa. Eriskummallista. Ovatko ihmiset tosiaankin niin yksinäisiä ja lemmenkipeitä, etteivät kuule varoituskelloja aivoissaan?

Kaapo
Kaapo
17.3.2022 22:31
Vastaa...  Pirtsakka

Ja onhan monelta äijältäkin kupattu rahat (jos ei muuten niin viimeistään huoltajuuskuppauksessa, jota femakkojen täyttämä vääryyslaitos tukee täysin)

Uusi elämä ei ole täällä
Uusi elämä ei ole täällä
18.3.2022 00:08
Vastaa...  Kaapo

Kyllä. On viety kaikki. Vaihtoehtona on itsemurhayksiö, tai lähtö maasta hinnalla millä hyvänsä, ennenkuin on liian myöhäistä. Helppoa ei ole sekään. Kärjistettyä mutta totta.

HyvaJatkaa
HyvaJatkaa
18.3.2022 07:54

Kyllä tuo houltajuusryöstö/terrori on TODELLA karua täällä Suomaassa. Härskein yksityiskohta yhden tutun tapauksessa oli, että molempien ollessa työttömiä ja siis melkolailla varattomia. Lapsen tapaamiseksi mies määrättiin huoltajuusasian käräjätuomiossa hakemaan ja palauttamaan lapsi 300 km päästä&päähän äitinsä luo kokonaan omalla kustannuksella, kun ämmällä ei ollut taloudellisia resursseja toimittaa kakrua vuorokerroilla isän luo. Isä oli yhtälailla varaton eli eipä isä voinut nähdä lasta muuten, kuin 2-3 kertaa vuodessa.
Isä tietysti maksoi omalla rahalla kaikki oikeuden käynnit ja ämmä sai sossurahana kaikki oikeudenkäyntikulut, kun pitkitti oikeustaistelua.

Wittgenstein
Wittgenstein
17.3.2022 22:59

Minulle suurena yllätyksenä tuli tieto, että isoisosetäni kummin kaiman serkku oli Nigeriassa lähetyssaarnaajana, heti puunilaissotien jälkeen. Hän oli sitten nainut nigerialaisen upporikkaan prinsessan. Ja kun ei muita läheisempiä sukulaisia, ole nyt kun prinsessa kuoli 196 vuotiaana. Minä perin 367.000.000, 68€ minun täytyy vain -ymmärettävästi – hoitaa ensin heille Nigerian lainsäädännön mukainen perintovero, muodollinen summa 300.000€. kanitin jo talon ja myin auton, niin sain rahat kasaan ja lähetin. Nyt pitää vain hetki odotella, niin ei enää näe köyhyyttä edes kaukoputkella.

Tredu - PS Not welcome
Tredu - PS Not welcome
17.3.2022 23:56

Ajaako tredu suomessa naisten tasa arvoa kun tredun luokat täynnä
täys burka matu nais ääri islamisteja

miettikää tuon tredu netti saitti kuvan valheellisuutta realismiin

kuinka leppoisaa muka kouluissa on ja moniluultuurinen yhteisharmonia
näiden matujen sinne hyökättyä

Tredu - PS Not welcome
Tredu - PS Not welcome
18.3.2022 00:00

tuosta kuvasta tulee mieleen
että jokainen suomalainen miehen alku
haluaa naimisiin mustan tytön naisen kanssa

Kaitsu
Kaitsu
18.3.2022 03:02

Onhan noita vuosien mittaan joitakin tullu. Ainut asia mikä noissa ihmetyttää on se, että millanen helvetin tampio ihmisen pitää olla, että moisiin lankeaa??

Täytyy olla todella pahasti kuupassa vikaa, tai sitten toiveet tapissa, että jos tämä nyt sittenkin olis se ainutkertainen tilaisuus tienata helppoa rahaa ja rikastua tai sitten naisten napata se unelmien sotasankari, rinssieversti Huuhaahuikkanen.Vaan kun ei se homma ihan näin mene.
Kyllä näihin huijauksiin kompastuessaan kannattaa vilasta peiliin ja todeta, että tuolta se hyväuskoinen höynä sitten näyttää.

Antti Tifa
Antti Tifa
18.3.2022 05:32
Vastaa...  Kaitsu

Pahinta tässä kaikessa on, näilläkin tampioilla on äänioikeus ja he voivat jopa käyttää sitä.

pah
pah
18.3.2022 06:03
Vastaa...  Antti Tifa

Jep!

T: “Meillä on unelma”- väki.

HyvaJatkaa
HyvaJatkaa
18.3.2022 07:56
Vastaa...  pah

Ja “Maaiman onnellisin kansa” -väki. Itse käytän enemmän kuvaavaa termiä: “Onttopäät” tai “Vajaapäät”

Waltsu
Waltsu
18.3.2022 19:25
Vastaa...  HyvaJatkaa

Niin, sellainen onnellisuushan voi myös perustua umpityhmyyteen.

ZzZ
ZzZ
18.3.2022 14:17
Vastaa...  Kaitsu

MIelestäni huolestuttavaa on sekin että kovin monesti joku pienyrittäjä on haksahtanut moiseen 🙁

Qroquius Kad
Qroquius Kad
18.3.2022 20:28
Vastaa...  ZzZ

Kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa,
Kaikkia ihmisiä voi toki huijata jonkin aikaa, mutta
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa.

Kukavaan
Kukavaan
18.3.2022 06:07

Onhan näitä huijauksia.

Ihmiset odottavat ihmettä, joka pelastaa ja ratkaisee ongelmat. Odotetaan lotto-voittoa, äänestetään vappusatasten toivossa, otetaan maahan korkeastikoulutettuja huippuasiantuntijoita paskastanioista. Uskotaan satuolentoihin.

Pirtsakka
Pirtsakka
18.3.2022 09:18
Vastaa...  Kukavaan

Jostain muistan lukeneeni, että ihmisen pää painaa noin viisi kiloa?

pah
pah
18.3.2022 06:53

Russian Helicopters Shot Down By Ukrain Air Defence Systems
https://www.youtube.com/watch?v=37oddGaiMP4

murre riepunen
murre riepunen
18.3.2022 07:36

Ilmiselvä piraatti maamme nukkehallituksen toimista, uskotellaan kansalle maailman pelastuvan kun lahjoitamme elintasostamme jälleen hivenen ( paljon ) unelma odottaa oven takana, ellei sitten jo huomenna kansakuntamme saa elää unelmoiden ihanassa höttöpilvessä leijuen vailla murheenhäivää, ei tööllistellä maahanmuuttajia, ei sukupuoliasioissa vinksahtaneita, kaikki olemme yhtä suurta perhettä, elämme onnellista aikaa, niin kauan kuin varmuusvarastot riittää, valitettavasti niistä ei kaikille riitä, me rupusakkiin kuuluvat joudumme jälleen taivaalta tippuvan tulikiven saartamaksi.

Kari Ilmarinen
Kari Ilmarinen
18.3.2022 10:42
Vastaa...  murre riepunen

Tosi hyvä vertaus – kamala kuva tämän päivän todellisuudesta.

Pirtsakka
Pirtsakka
18.3.2022 09:30

Lähteesi?

No joo...
No joo...
18.3.2022 09:51

Olisit tehnyt rempussiin. Kaveri olisi nähnyt ne 2000 dollaria mutta ei olisi päässyt niihin käsiksi kun tilille ei tullutkaan rahaa joka olisi rempussin laukaissut. Samaan aikaan afrikassa poliisit olisivat voineet nähdä että kuka tämä Kelly oikein on joka koittaa saada rahoja itselleen.

Toisaalta, aikaa olisi mennyt ja ei se nyt niin hyvä jekku olisi ollut.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
18.3.2022 11:43
Vastaa...  No joo...

Tarkoitat mahdollisesti remburssia?

Waltsu
Waltsu
18.3.2022 19:20

Maksa nyt hyvä mies se 2000 taalaa, sillä kuudellasadalla tuhannella taalalla pyörität PT- mediaa loppuikäsi ja teet siitä vielä suuren. Ajattele, voit olla uusi Erkko…😁