Sodan kulminaatiopiste saavutetaan lähiaikoina, jonka jälkeen Venäjä alkaa perääntymään

Monien sotilasasiantuntijoiden mielestä Ukrainan sodassa on saavutettu jonkinlainen ensimmäinen vaihe; vihollinen on pysäytetty ja länsiapu alkaa näkymään.

Tietenkin suurin syy vihollisen pysäyttämiselle on ukrainalaisten valtava puolustustahto. Vauvasta vaariin siviilit ovat sotilaiden rinnalla puolustamassa maataan.

Aina silloin tällöin löytyy kuitenkin ryssän kätyreitä. Tässä yksi kätyri, joka sidottiin tolppaan kiinni ja perseeseen työnnettiin Venäjän lippu.

 

”Kunhan vaan tarpeeksi kyyristelemme pensaassa ja leikimme kuollutta, niin karhu ei hyökkää.” – Suomalainen putinisti 2022.

Venäläisjoukkojen eteneminen on nyt estetty monilla rintamilla ja vastaiskuilla niitä on työnnetty taaksepäin. Esimerkiksi Kiovan ja Harkovan tilanne on parantunut merkittävästi. Harkovassa ensimmäiset joukot on saatu työnnettyä rajan yli Venäjälle. Kiovassa aivan kaupungin rajoilla olleet venäläisjoukot on saatu lyötyä jo 50-60 km päähän kaupungista.

Sen sijaan siviilien kohtalo on nyt ottaa vastaan se pahin. Esim. Mariupol, jossa on satoja tuhansia siviilejä. Ensinnäkin venäläistykistö pommittaa aivan päntöimenään siviilialueita. Lisäksi venäläisjoukot ovat aloittaneet jonkinlaiset siviilien pakkosiirrot. Tietojen mukaan naisia, vanhuksia ja lapsia kuskataan Venäjälle ja edelleen tuntemattomaan paikkaan. Kyse on aivan puhtaasta Stalinin taktiikasta, jota Venäjä on harjoittanut iät ajat.

Tällaiset siviilien pommitukset ja pakkosiirrot aiheuttavat paniikkia siviiliväestössä ja se juuri on Venäjän sotadoktriini; sotia siviiliväestöä vastaan, jotta yhteiskunta sortuu.

 

”Venäjällä oli oikeus hyökätä Ukrainaan, koska ukrainalaiset ovat tappaneet kahdeksan vuotta venäläisvähemmistöä.” – Suomalainen putinisti 2022.

 

Sotilaspuolella Ukraina kyllä tulee vapauttamaan maan vihollisista. Lännestä tulevalla sotilasmateriaalin avulla on jo nyt niin suuri merkitys, että sitä ei voi enää väheksyä. Kyse ei ole jostakin yksittäisistä tuliluikuista, vaan esim. panssarintorjuntapuolelle on toimitettu sellaista materiaalia, että siellä on venäläiset, jotka kokevat paniikkia.

Kiovan lähistöllä tuhottiin maahanlaskurykmentti, johon kuului 2 000 miestä, 200 ajoneuvoa. Vain yksittäisiä venäläissotilaita jäi henkiin, paitsi satakunta antautunutta. Kuolleiden joukkoon pääsi taas uusi eversti, eversti Sergei Sukharev.

Alla filminpätkää toisaalta, jossa tuhottiin useita venäläisiä tankkeja ja muuta kalustoa. Romun määrä on tässäkin hulppeaa.

 

Tuhottua kaupunkia siellä jossain. Jälki on kyllä sellaista, että käytännössä kaikki on tuhottu maan tasalle. Vaikuttavaa jälkeä ukrainalaisilta.

 

Lisää tuhottua kalustoa, sitä riittää silmän kantamattomiin.

 

Pahin tilanne on Ukrainan eteläosissa. Krimin niemimaahan oli miehitetty jo aiemmin, kuten Donbassin alue, mutta eteläosissa rannikko Krimin niemimaasta itään näyttäisi olevan venäläisjoukkojen hallussa.

Joidenkin sotilasasiantuntijoiden mukaan tässä on ehkä Venäjän tarkoitus. Miehittää Asovinmeren Ukrainan puoleinen alue ja saada sitä kautta maayhteys Donbassin ja Krimin niemimaan välille.

 

”Venäläisillä oli oikeus hyökätä Ukrainaan, koska siellä on USA:n salaisia viruslaboratorioita.” – Suomalainen putinisti 2022

 

Kuten olen aikaisemmin sanonut, niin medioiden väritetyt kartat antavat aivan harhaanjohtavan kuvan todellisuudesta. Alla kartalla mahdollisimman järkevä kuvan tilanteesta. Kuvassa Krimin niemimaa ja Donbassin alue on merkitty miehitetyiksi alueiksi. Sen sijaan muualla Ukrainassa asiaa pitää kuvata lähinnä siten, että kuinka pitkälle venäläisjoukot ovat päässeet etenemään teitä pitkin. Joukkoja ei siis esimerkiksi pohjoisessa ole piirittämässä jokaista kaupunkia, vaan kolonnien kärki etenee. Muutamat kaupungit, kuten Sumy ja Harkova, sekä Tsernihiv ovat olleet piirityksessä mutta ei jokaiseen kylään riitä venäläissotilaita.

 

Venäläisten tuhot ovat kovia. Viitisentoista tuhatta miestä kaatunut ja kalustoa on tuhoutunut sellainen määrä, että alkaa tuntumaan kohta jo lompakossakin. Ukrainan armeijan mukaan venäläiset ovat menettäneet:

  • 14 700 sotilasta
  • 96 hävittäjää tai lentokonetta
  • 118 helikopteria
  • 476 tankkia
  • 230 kenttätykkiä

Loput listalta.

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.