Malmössä tapahtui maanantai-iltapäivällä koulupuukotus, jossa kaksi koulun opettajaa menetti henkensä. 18-vuotias nuorukainen on otettu kiinni epäiltynä teosta.
Poliisi sai hälytyksen Malmössä sijaitsevan Latin-kouluun klo 17.00 jälkeen. Aluksi tilanne koululla oli sekava eikä tapahtumasta kerrottu julkisuuteen juuri mitään.
Tapahtumien lyhyt kulku on suurin piirtein seuraava. Koulun 18-vuotias miespuolinen oppilas kävelee kouluun mukanaan kirves, puukko ja vasara. Sen jälkeen hän hyökkää kahden noin 50-vuotiaan naisopettajan kimppuun vahingoittaen heitä kuolettavasti.
Kun poliisi saapuu paikalle, on tilanne kaaosmainen, mutta mies luultavasti itse antautuu poliisille ilmoittaen olevansa väkivallan tekojen tekijä. Poliisi pidättää miehen ilman tämän vastarintaa.
Poliisi varmisti koulun, että siellä ei ole muita tekijöitä tai pommeja.
Toistaiseksi ei ole tullut esille mitään motiiveja eikä tekijästä tiedetä tätä kirjoitettaessa paljoakaan. Tekijäksi epäillään erästä ruotsalaista nuorukaista, jonka kerrotaan olleen hieman ”omituinen” ja ”äärioikeistoon” kallellaan. Tämä tieto ei tule mistään valtamedioista, vaan tiedon rippeet on kerätty sieltä täältä ympäri sosiaalista mediaa.
Mutta koska tekijästä eikä motiivista ole varmuutta, niin toistaiseksi tätä asiaa on turha arvuutella niin kauan kunnes tekijästä tiedetään enemmän. Joka tapauksessa teolla ei tiedetä olleen allahu akbar-motiivia.
Koulu itsessään ei ole mikään ongelmakoulu, vaan pikemminkin päinvastoin. Se on lukio, jossa voi suuntautua hyvin monipuolisesti opiskelemaan. Koulu sijaitsee Malmön keskustassa.
Onkos muuten Lars Vilksin kolarin syystä kuulunut vieläkään mitään lopullista ?
Erikoisautossa on varmasti ollut jonkinlainen musta laatikko.
Keskeisenä lienee sivistysharhainen uskomus siitä että että jopa kemut kohtelevat minua hyvin jos minä kohtelen heitä hyvin.
On haluttu unohtaa se tosiasia, että monet aatteet ja kansanluonteet pitävät diskuteerausta heikkoutena.
Putin vs. Merkel on siitä suorastaan eeppinen esimerkki.
Ukrainalaiset naiset ja lapset maksavat siitä hengellään joka päivä.
Pörssi ei voi romahtaa ellei sitä avata. Kun pään työntää hiekkaan niin mitään pahaa ei voi ympärillään tapahtua. Miehet on naisia ja kaiken vika on valkoisten. Näin se menee.
Flashback kertoo tekijän olleen valkoinen kantaruotsalainen. Sattuuhan näitä. Pojat on poikii. Jäämme innolla odottamaan vasemmiston kannanottoja miten tämäkin on rasismia ja väärin muslimeita kohtaan, sekä tekijän nimen ja kuvan julkaisemista. Toisissa tapauksissa saamme suttuisen pikselinaaman, nimeksi ”mies” sekä tiedon että tekijä on paennut kotimaahansa kolme viikkoa sitten päästyään kuulustelun jälkeen vapaaksi.
Tuossa on tekijän Instagram-poseeraus:
https://www.instagram.com/p/CbA_pLDt1fM/
@Qroquius Kad

En käytä invagramia.
Mitä siitä? Mkä se invagram edes on?
Tampereella vuoden kuluyyua sama meininki.. mutta tätä kansa haluaa
Ihmiset on saaneet tarpeeksi tästä kaikesta…
Huh,huu..Tapaus vaikuttaa mielipuolen teolta ja onkin varmasti, aiheessa on jotain tarkistamatonta, koska suomen media sensuuria tuo ei vielä tänään ollut läpäissyt. Mikään ei yleensä ole sitä mitä kerrotaan, ilmeisesti kouluun ei ollut metallinpaljastimia eikä vartioita, mikä on hyvin erikoista paikkakuntaa ja maata ajatellen.
Jahas Hs sai tiedon 11.50 nettilehteen varmistusten jälkeen. Kuvien perusteella naisellinen kaveri joka on vetänyt hirveän määrän hormooneja ja ehkä aivot ei kestäneet, mukana ehkä elitti pentujen muita huumeita. Ihmettelen kyllä onko Mälmössä tosiaan kouluja ilman metallipaljastimia ja vartioita?
HUOM!! Vaikka aihe on raadollinen, niin vähän täyspäisyyttä kommentteihin. Poistelen kaikki kommentit, joissa vähänkin vihjaillaan opettajien olevan itse syyllisiä surmaansa. Sellaiset kommentit poistellaan myös, joissa yritetään oikeuttaa teko jollakin käsittämättömällä ”mitta on täynnä”.
Jos ei osaa kommentoida asiallisesti aihetta, niin jätä kommentoimatta ja ota seuraava.
Kiitos. Suurin osa osaa kommentoida asiallisesti, että ei siinä mitään.