Autopalot vähentyneet, mutta viime yönä perinteinen autogrilli

Autopalot ovat selvästi vähentyneet viime aikoina, mutta aina jotain pientä. Tukholman eteläpuolella Huddingessa täräytettiin kymmenkunta autoa autogrilliin viime yönä.

Palot syttyivät kahden aikaan viime yönä. Poliisin mukaan kadun varressa olleet autot 5-10 sytytettiin tuleen tahallisesti. Palot levisivät viereisiin autoihin.

Aamupäivällä romut oli kerätty jo pois ja jäljellä oli palannutta muovinraatoa ja muuta palojätettä. Yllä olevat kuvat ovat aamupäivältä kun autonraadot oli jo kerätty pois paikalta.

 

Autonpolttobuumi on tosiaan lähes kokonaan lässähtänyt. Jos vertaa vaikkapa viiden vuoden takaisiin tapahtumiin, niin autopaloja oli joka yö. Yleensä palot etenivät niin, että kun jossain sytytettiin, niin toisaalla tehtiin ”tukipoltto”.

On vaikea sanoa miksi poltot ovat hiipuneet. Joidenkin arvioiden mukaan se oli sen sukupolven trendi ja uusi sukupolvi tekee jotain muuta. Toisaalta pahimmat Järvan autonpolttajat ovat jo kuolleet omissa jengisodissaan. Erään arvion mukaan porukka on jo kotoutunut, että autopalot eivät kiinnosta.