Ukraina tuhonnut hyvin pohjoisesta yrittänyttä kolonnaa

Moni varmaan muistaa, kun vielä muutama viikko sitten mediat toitottivat Ukrainan tuhoa Valko-Venäjän suunnalta saapuvan jättimäisen venäläisen kolonnan toimesta. 50-60 km pitkä kolonna sisälsi itse sotakalustoa ja huoltoa. Mutta mitä tapahtui tälle kolonnalle?

Kolonnan etujoukot, muutaman kymmenen kilometrin matkalta on tuhottu. Jokainen ajoneuvo tankista kuorma-autoihin on räjäytetty ukrainalaisten toimesta lunastuskuntoon ja miehistö on tapettu tai otettu vangiksi – siis ne, jotka eivät ole lähtenyt lompsimaan takaisin kohti suurta ja mahtavaa.

Kolonna on tuhottu ainakin Kiovan luoteispuolelta sijaitsevasta Ivankivin kaupungista edelleen koilliseen Valko-Venäjän rajan suuntaan.

Alla karttaa. Kolonnan sijainti oli parhaimmillaan jonnekin Ivankivin kaakkoispuolelle, kartalla katkoviivana, mutta nyt kaikki on tuhottu siis Ivankivistä koillissuuntaan.

 

Kolonnaa on tuhottu hitaasti ja varmasti. Siihen ei ole tarvinnut mitään kovin erityistä. Kolonnaa on tuhottu sekä droneilla, joista on pudotettu pommeja, sekä droneilla haetuilla tarkoilla sijainneilla, jolloin ukrainalaisia on hiippaillut sivustaan ja sieltä käsin tuhonnut tankki ja ajoneuvo kerrallaan kolonnaa. Tähän tapaan:

 

Ja tähän tapaan:

 

Ja tähän tapaan:

 

Loppukolonna, joka on lähempänä Valko-Venäjän rajaa, lähinnä kai pelaa korttia, sillä he eivät voi edetä. Tie on tukossa eikä peltoja pitkin pääse. Lisäksi ukrainalaiset ovat “tulvauttaneet” Dnepr-joen Kiovasta pohjoiseen länsirannat. Tankille ja raskaalle kalustolle mahdoton liikkua.

 

Venäjän sotamoraali on rapautunut täysin. Se sotii siviilejä vastaan siellä missä pystyy. Kuvia Mariupolista.

Subscribe
Notify of
guest
42 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
lueskelija
lueskelija
28.3.2022 20:47

en ole aina paavon kanssa samaa mieltä, enkä edes harvoin, mutta kiitos tästä uutisoinnista, pistän euron jos kakskin kun tilipäivä tulee. t. lueskelija.

HyvaJatkaa
HyvaJatkaa
29.3.2022 07:13
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Viimeisen videon 30 s:stä eteenpäin on jo ollut melkein 2 viikkoa sama väijytys, jota on monessa paikassa näytetty…

pah
pah
28.3.2022 20:52

https://pt-media.org/wp-content/uploads/2022/03/FO8IvlsacAwZNVn-scaled.jpeg

Tuo invaasion todellista laajuutta kuvaava kartta on hyvä ja paljon täsmällisempi kuin mitä Venäjän trolleina häärivät muut mätämediat yleisölle esittelee.

Nuo kartalla näkyviä aroja halkovat veren ja tuhotun romun myötä punaiseksi värjäytyneet viivat ja alueet muistuttavat siitä tosi-asiasta että tuho alkaa olemaan täydellistä. Hyökkääjät ovat vuotaneet noille alueille aivan valtavasti verta ja suolenpätkiä eikä loppua heidän teurastukselleen näy. Päinvastoin, hyökkääjän vielä hengissä sinnittelevien joukkojen rippeiden tuhoaminen senkun uhkaa kiihtyä.

pah
pah
28.3.2022 20:58
Vastaa...  pah

Täytyy vain ihmetellä hyökkääjien johtajien omiin kuolemaan tuomittuihin nuoriin sotilaisiinsa kohdistamaa epäinhimillistä julmuutta.

Käsittämätöntä ettei edes itsemurhaan päätyvä upseeri, Kenraali, Eversti, Kapteeni voi ennen omaa lopullista ratkaisuaan antaa alaisilleen selkeää kirjallista antautumiskäskyä, jonka avulla hän voisi pelastaa edes nuo muut nuoret sotilasressukat turhalta kuolemalta.

Sotilas joutuu noudattamaan saatua käskyä joten häntä ei voisi syyttää. Jos Putleri kaipaa sodan jälkee syyllisiä niin syyttäkööt itsemurhan tehnyttä, alaisensa pelastanutta upseeria.

Dan Wesson
Dan Wesson
29.3.2022 10:01
Vastaa...  pah

Eihän tämä mikään uusi asia ole. Psykopaatti-narsisti putleria ei kiinnosta sotilaiden hyvinvointi eikä tappiot kun resursseja on käytettävissä runsaasti. Ryssän jalkaväki”taktiikka” oli jo aikoinaan, että laitetaan ukot juoksemaan vihollista kohti rivissä uraata huutaen. Sitten kun kaikki oli laitettu kylmäksi, laitettiin uusi rivi peliin. Samaa toistetaan nytkin. Ajetaan jonossa kapealla tiellä, kaikki tuhotaan, ja uutta jonoa peliin. Tämä jatkuu niin kauan, kunnes joku ymmärtää laittaa 9mm buranan putlerin otsaan, ja koittaa tilinteon hetki.
https://m.youtube.com/watch?v=7zNC8ayOO_o

pah
pah
29.3.2022 13:12
Vastaa...  Dan Wesson

Joo.. Tuosta mielipuolen tekniikasta sai hyvän käsityksen “Vihollinen porteilla”-elokuvassa.

Luulisi että tuommoista hulluutta ei enää osata arvostaa. Ei edes Venäjällä eikä muuallakaan idässä. Elokuvista puheenollen. Voi vain kuvitella miten sydämmellisen ja ikimuistoisen sankarillisen elokuvan juonen tuosta uudesta uhrautuvasta herrasmiesupseerin henkilökohtaisesta sankariteosta saisi.

“Sotilas joutuu noudattamaan saatua käskyä joten häntä ei voisi syyttää. Jos Putleri kaipaa sodan jälkee syyllisiä niin syyttäkööt itsemurhan tehnyttä, alaisensa pelastanutta upseeria.”

Legenda ainesta. Ylipäätään on kohtuutonta että upseereiden pitää syyllistyä mielipuolisen terroristin järjestämiin kansanmurhiin ja tapattaa siinä sivussa omia viattomia varusmiespalvelustaan suorittavia alaisia.

Kari Ilmarinen
Kari Ilmarinen
28.3.2022 21:03

Koko tietoliikenneverkosto on Ukrainassa ruotsalaisen Ericssonin hallussa ja he jos jotka ovat halunneet nokittaa Venäjää ja länsimaistaa Ukrainaa. Motiiveja on monenlaisia, sama firmahan on kusessa kun ovat housut kintuissa jääneet kiinni myös ISIS:in rahoittamisesta – mutta modernin tietoliikenneverkoston hallinta ja osaaminen taisi unohtua venäläisiltä tässä sodassa kokonaan.

Kaitsu
Kaitsu
28.3.2022 21:03

Putlerin paraatimarssi ontuu, mahtaako syylliset moiseen petturuuteen joutua leirille, vai tuleeko nappi otsaluuhun??
Olis kannattanu putlerin tutustua suuren ja mahtavan sotahistoriaan erään talvisotana tunnetun 105 päivää kestäneen paraatimarssin osalta.

Historia on opettavaista. Edellyttää toki, että asian oikein oivaltaa ja on valmis oppimaan kylmiä tosiasioita muutenkin, kuin kantapään kautta.

Sherlokki suvakko
Sherlokki suvakko
29.3.2022 06:14
Vastaa...  Kaitsu

Nyt tää homma on kulminaatiopisteessä, kohta voi tulla tulta taivaalta! Joukkojen veto ja tietynlainen hijaisuus ennakoi jotain käsittämättömän julmaa. Putinkin on sanonut: “MINÄ aion piestä heidät”! Eli on mennyt ja pahasti hänen ihon alle tämä “erikoisoperaatio” Bidenkin puhelee omiaan, on kuin harhaileva tonttu saunan takana, ei mitään käsitystä missä mennään.

pöh
pöh
28.3.2022 21:49

Kannustan ukrainalaisia ja Ukrainaa! mutta uutisointi kaikinpuolin on niin järjetöntä propagandaa, että tietääkö kukaan ulkopuolinen mitä siellä tapahtuu?
Paavo kyllä tehnyt sinällään hyviä raportteja koko ajan, mutta mikä silti on totuus?

pöh
pöh
28.3.2022 22:07
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Kiitos vastauksesta, mä vaan en tykkää seurata mitään sotakuvia ja videoita, on niin epätoivosen masentavaa elämä muutenkin.
Mutta tosiaan kun “valtamediaan” ei ole muutenkaan uskonnu missään asiassa vuosiin, niin miksi siihen uskoisi nyt?
Ukrainan sodassa toivon vaan pikaista rauhaa, ja sitten syyllisten saattamista vastuuseen. Mua oikeasti joka asiassa kiinnostaa vain totuus ja oikeudenmukaisuus.

Minä
Minä
29.3.2022 03:35
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Onneksi ei tarvitse jokaisen etsiskellä ja lueskella suuria määriä sivuja. Eihän sellaiseen kaikkien aika edes riitä. Siksipä on hyvä, että on Paavon koosteita luettavaksi. Nämä Ukrainan uutiset taitavat olla tällä hetkellä kysytyimpiä.

sotanorsu
sotanorsu
28.3.2022 22:17

Valloitussota edellyttää monimutkaista yhteistoimintaa, joten armeijan tehokkuus on kulttuurinen kuva maan siviiliyhteiskunnan tehokuudesta,

Sen vuoksi Venäjä pärjää noin huonosti pienempäänsä vastaan.

Mikä lienee sen mannertenvälisten ydinohjusten kunto ?
Kenties putoaisivat lähimmälle perunapellolle, jossa tapahtuisi KABOOOM….

Minä
Minä
29.3.2022 03:37
Vastaa...  sotanorsu

Venäjä luotti paljolti massaan, kuten se on aina luottanut. Ei vaan toiminut, kun arvioivat tarvittavan massan liian pieneksi. Venäjähän ei tapaa laskea menetettyjä sotilaita tai kalustoa, vaan ainoastaan miehitettyjä alueita.

Ei kai niillä ollut laittaa enempää peliin, eivätkä malttamattomuuksissaan jaksaneet odottaa vuosikymmentä paria sen massan kasvattamiseen. Oli määrällisesti ja erityisesti laadullisesti liian heikkoa.

Ukrainalle kyllä hyvä, että Venäjän esitys on ollut surkea.

Jos Venäjä siirtää kaikki voimansa Donbassin alueelle, saattaa ainakin määrä alkaa olla jonkin kokoinen, laatuhan ei parane. Samalla tietysti Ukraina saa lisää joukkoja sille alueelle, joten ei taida Venäjä onnistua tavoitteissaan edes siellä.

Minä
Minä
29.3.2022 03:43
Vastaa...  Minä

Toivottavasti Ukraina saa ajetuksi Venäjän lopullisesti pois Itä-Ukrainasta ja vieläpä Krimiltäkin. Saattaa sen jälkeen Venäjän sotasataman vuokrasopimuskin päättyä.

Saisi siinä Venäjän nyjyjohto kansalta kyytiä, kun kansa saisi tietää, että kymmeniä tuhansia nuorukaisia on menehtynyt ja armeijan kalusto pitkälti tuhottu ja Venäjä on karkotettu Ukrainasta, Krim mukaan lukien.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
29.3.2022 10:54
Vastaa...  Minä

Ryssä oli oman propagandansa pakottama lähtemään hyökkäykseen rajoitetuilla voimilla;
olihan kyseessä pelkkä Erikoisoperaatio Rauhanturvaamiseksi.
Liikekannallepano olisi paljastanut koko kansakunnalle, että nythän ollaankin sodassa;
asian mitä moni ryssä ei todellakaan tiedä ollessaan pelkän valtiollisen propagandan varassa.

Toisaalta, Ryssän surkeat johtamisjärjestelmät ja toimimaton logistiikka kertovat, että mikäli se olisi lähtenyt sotaan miljoona-armeijalla, sehän olisi sumppuuntunut jo hyökkäyksen lähtötasalle ukrainalaisten tuhottavaksi.

SuperAlko
SuperAlko
28.3.2022 22:18

Tuosta puuttui NEXTA-linkki. Olisi ollut kiva nähdä vangittuja venäläisiä ja sitä mitä heille nykyään kuuluu. Että onko niitä Geneven sopimuksia noudatettu

Qroquius Kad
Qroquius Kad
28.3.2022 22:25
Vastaa...  SuperAlko

Sen tiedämme ainakin, että venäläiset eivät niitä ole koskaan noudattaneet.

pöh
pöh
29.3.2022 01:39
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Ukrainalaiset on muuten julkassut aika paljon videoita joissa kiduttavat venäläisiä sotavankeja. Edelleenkään en puolustele venäjän hyökkäystä mitenkään, mut on noitakin aika kauheeta katsoa. kun ihan oikeasti kiduttavat ja sitten tappavat jotain 20v poitsuja. Sotahan on julmaa mut ei se näin pitäisi olla.

Minä
Minä
29.3.2022 03:48
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Sotavankien kiduttamisvideo oli Putkosen Donbassin propagandatoimiston tuottamassa UMV-lehdessä. Tiedä sitten miten videon aitouden voisi vahvistaa tai propagandatoimiston tuottaman näytellyn videon paljastaa.

Ilmari
Ilmari
29.3.2022 10:11
Vastaa...  Minä

Jos video on Putkosen tuottama, se on lähtökohtaisesti väärennetty.

VMP
VMP
29.3.2022 16:05
Vastaa...  pöh

Jos videoita ei ole salattu venäjällä ne on väärennöksiä ja valetta, kaikki tositapahtumat on venäjän sotalaisuuksia.

Liva
Liva
29.3.2022 11:15
Vastaa...  SuperAlko

Tässä on ryssien väliaikaisen puolustusministerin (kun oikea katosi julkisuudesta jo pari viikkoa sitten) käsky tehdä feikkejä videoita siitä miten ukrainalaiset sotilaat muka kiduttaa venäläisiä sotilaita.

photo_2022-03-28_14-53-59.jpg
VMP
VMP
31.3.2022 02:36
Vastaa...  SuperAlko

Tässä tietoa geneven sopimuksen noudattamisesta, kun tänne ei uusia juttuja hirveästi ole tullut:

https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C5%A1et%C5%A1enian_sotien_sotarikokset

pöh
pöh
29.3.2022 01:15

Tässä taas yksi esimerkki kuinka valtamediaan ei voi luottaa yhtään eikä missään asiassa.
Sivusto on mitä on, mutta videot on ihan aitoja.
Will Smith löi Chris Rockia, ei lyönyt vaan sekin oli pelkkää showta.
https://banned.video/watch?id=6242259005eb0932f3a3ab0f

Sherlokki suvakko
Sherlokki suvakko
29.3.2022 06:29
Vastaa...  pöh

Valtamediaa pitääkin lukea rivien välistä. En oo nähnyt videota, mutta tulkintani kuvasta oli, että avokämmenlyönti ei ole nyrkinisku, kertoo asian luonteen.

Kukavaan
Kukavaan
29.3.2022 01:44

IS 28.3.2022
“Venäjän mediaa valvova Roskomnadzor vaatii suosittua animaatiosarjaa poistamaan levityksestä tuoreimman Masjanja-piirroselokuvan jakson numero 160.”
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008712536.html

Kannattaa katsoa. Hauska. Tekijät ovat olleet rohkeita. Englanninkieliset tekstitykset.
https://www.youtube.com/watch?v=kzx_N8AJiKw&t=3s

Minä
Minä
29.3.2022 04:32
Vastaa...  Kukavaan

Ovat tosiaan olleet rohkeita, etenkin, jos asuvat Venäjällä.

Pirtsakka
Pirtsakka
29.3.2022 09:24
Vastaa...  Minä

Animaation tekijä Oleg Kuvajev asuu Israelissa.

Sherlokki suvakko
Sherlokki suvakko
29.3.2022 06:49
Vastaa...  Kukavaan

Aika mielenkiintoista, mulle ei filmiä näytetty, mutta Iltasanomat näytti, vaikka eivät oo näyttäneet yhtään videota, koska mulla on mainosten esto. Perin outoa toimintaa toimitukselta tässä tapauksessa. Mutta kuvasihan Charlie Caplinkin elokuvalla Diktaattori melko osuvasti mistä kenkä puristaa.

Kane
Kane
29.3.2022 02:40

Eipä taida peetee mediassakaan näkyä urheiden ukrainalaisten natsisotilaiden suorittamaa sotavankien sadistista kidutusta ja teloitusta. Eikä väärän kansalaisuuden/etnisyyden omaavien siviilien kidutuksia. Eikä siinä, vaikka julkaistaisiin niin peetee median yleisö todennäköisesti saisi niistä vain makoisia nauruja.

VMP
VMP
29.3.2022 16:08
Vastaa...  Kane

Ei ole venäjän tietotoimisto vielä julkaissut ryssien raiskausvideoita ja tunnustanut tekoja edes vielä toisesta maailman sodasta.. Lapsia syövistä natseistta kyllä on tullut paljon juttuja siltä puolen, ei ole edes omien venäläisten sotilaiden omien raiskauksista uutisoinut joka tapahtuu jo armeijassa siellä..

VMP
VMP
31.3.2022 02:39
Vastaa...  Kane

https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C5%A1et%C5%A1enian_sotien_sotarikokset Venäjällä tämäkin valtion salaisuus? Ainakin kaikki kiistetään.

Nih
Nih
29.3.2022 04:37

Tiivistettynä ryssien sotamenestys Ukrainassa kuukauden aikana.Romua ja ruumiita, siinä noin yksinkertaisesti sanottuna
https://funker530.com/video/nsfw-russias-brutal-first-month-in-ukraine-montage/

Liva
Liva
29.3.2022 11:18
Vastaa...  Nih

Tässä on ryssien tappiot eiliseen aamuun mennessä

photo_2022-03-28_08-23-30.jpg
Erkki Nimimimerkki
Erkki Nimimimerkki
29.3.2022 09:52

In your dreams, buddy.