Manchesterissa noin 200 vihaista transaktivistia piiritti naisasialiikkeen kokousta

Kun Woman’s Place UK (Naisen paikka UK) -niminen feministinen naisasialiike piti vuotuista konferenssiaan Manchesterin Mekaniikkainstituutin konferenssikeskuksessa, aiheenaan “sukupuolisidonnaisen tarjonnan ohjeelliset ja lainsäädännölliset merkitykset sekä näkymät”, niin he tulivat noin 200 protestoijan piirittämiksi.

Manchesterilaisen Trans Rise Up -ryhmän mielenosoittajat heiluttivat kylttejä, joissa kerrottiin mm. “Joillain naisilla on penis”, “TERFs [Trans-Exclusionary Radical Feminist; Trans-poissulkevat radikaalifeministit] painukaa pois”, “Trans Lives Matter”, ja lisäksi he huusivat “Ei TERF roskajoukkoa meidän kaduille” ja “Terffit vittuun”. Lopulta poliisin täytyi rajata väkijoukkoa, että kokouksen osanottajat pääsivät poistumaan turvallisesti paikalta, mutta Daily Mail -lehden mukaan pidätyksiä ei tarvinnut tehdä.

Mekaniikkainstituutin konferenssikeskus sijaitsee Manchesterin ns. ‘homokylän’ alueella ja mielenosoitus vetikin mukaansa huomattavan joukon paikallisia sekä myös Britannian kansallisen transyhteisön jäseniä, jotka kaikki syyttivät feministiryhmää transvihasta ja lisäksi kutsuivat kokousta vihan tyyssijaksi. Erään mieltään osoittaneen puhujan mukaan feministit olisivat antaneet sellaisia lausuntoja kuin:

– Transnaiset ovat petoja ja heidän sallimisensa naisten tiloihin johtaa kasvaviin väkivallan riskeihin.

Kyseisen mielenosoittajan mukaan tuollaiset väitteet ovat täyttä potaskaa. Taas toisen mielenosoittajan mukaan:

– Transihmisten laillisia oikeuksia vastaan käytävä kampanja johtaa siihen, ettei transihmisiin edes voisi kohdistua viharikoksia, mikä olisi ihan vitun hullua.

Vastineessaan Woman’s Place UK totesi, että vaikka he kannattavat oikeutta protestoida, niin he eivät kannata aggressiivisten protestoijien yrityksiä uhkailla ja hiljentää naisten puheääntä. Lisäksi feministiryhmä ilmoitti, etteivät he suostu siihen, että heitä peloitellaan hiljenemään, ja että tämä nyt koettu on sitä, mitä naiset joutuvat sietämään, kun he haluavat kokoontua. Manchester Evening News -lehdelle antamassaan haastattelussa he myös totesivat:

– Transfobiasyytökset ovat täysin perusteettomia ja usein niitä käytetään taktiikkana hiljentämään keskustelua, jossa monet naiset haluaisivat ilmaista huolensa – säilyttääksemme vuoden 2010 Tasa-arvolain mukaiset sukupuolisidonnaiset oikeudet tilojen, palveluiden sekä urheilun suhteen.

Oikeita naisia puolustavan naisasialiikkeen toiminta on nouseva vastavoima länsimaista ääriliberalismia vastaan. Suomessa näkyvää toimintaa ei ole vielä nähty, mutta on vain ajankysymys milloin yhä useampi nainen uskaltaa avata suunsa ja todeta, että tässäkään (trans)asiassa ei keisarilla ole vaatteita. Taas toisaalta, Kansan Uutiset (19.3.22) haastatteli tunnettua transnaista, Alia Dannenbergia, joka mainitsi Suomen tilanteesta seuraavaa:

– Syksyllä lävähti silmille se, kuinka transvihaajat myllyttävät. Olen ajatellut, ettei sota yhtä naista kaipaa, mutta siinä vaiheessa se kaipasi, koska kukaan muu ei näyttänyt reagoivan asiaan.

– Nämä kahjot naiset, jotka kutsuvat itseään feministeiksi ja vihaavat transihmisiä, ovat saaneet yhä enemmän tilaa Suomessakin. Minulle he ovat ilkeilleet jo vuosia, etteivät voi pitää minua naisena, koska en voi tulla raskaaksi tai synnyttää, ja minulta puuttuu naisen aito uhrikokemus.

– Kimppuuni hyökänneet henkilöt ovat naisia. Nämä naiset ovat väkivaltaisia. Britanniassa ja Yhdysvalloissa raportoidaan, että he ovat käyneet jopa tavallisten, transsukupuoliseksi epäilemiensä naisten kimppuun tarkistaakseen, mitä heillä on jalkovälissä.

Dannenbergin mukaan nämä naiset ovat onnistuneet valtavirtaistamaan sen, että transvihamielisyys on osa feminismiä. Dannenberg sanoo myös pelkäävänsä, että Suomessa tapahtuu sama kehitys. Ja Woman’s Place UK -järjestön toiminnasta on Dannenbergillä selvä mielipide:

– Isossa-Britanniassakin oli tulossa translain uudistus, mutta transvihaajat aktivoituivat, perustivat yhdistyksiä ja julkisuudessa maalasivat perusteettomia uhkakuvia, kuinka transnaiset olisivat uhka naisten ja tyttöjen turvallisuudelle.

Huolimatta Kansan Uutisten myötämielisestä transkampanjoinnista, tulevaisuudessa myös Suomeen tulee rantautumaan kovaääninen yhteiskunnallinen keskustelu esimerkiksi siitä, voiko mies vain oman ilmoituksensa perusteella julistautua naiseksi ja siirtyä käyttämään naisten pesutiloja tai osallistumaan naisten urheiluun. Tälle avoimelle keskustelulle on aihetta jo siksikin, että tällä hetkellä monet akateemisissa viroissa olevat sosiologit eivät edes osaa määritellä, mitä sana ‘nainen’ täsmällisesti ottaen tarkoittaa.

LÄHDE: Breitbart, Kansan Uutiset

Subscribe
Notify of
guest
26 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Neuvokaapas expertit
Neuvokaapas expertit
30.3.2022 21:25

Voe hittu! Aena ku luuloo ettei pöljemmäks voe männä. Ni mänee kumminnii. Olen epäillyt näitten ransujen mielenterveyttä. Kyllä he pitää huolen ettei tarvi epäillä. Popparit uuniin. Veikkaus pystyy. Kumpi pooli voittaa kahjoilussa.

Munan uimakoulu
Munan uimakoulu
31.3.2022 03:45

Poolista eli uima-altaasta puhuen:

Muna Somaliasta osasi Koraanin ulkoa jo 7-vuotiaana. Ruotsissa hän on ollut 7 vuotta pakolaisena ja käynyt sinä aikana sekä peruskoulun että lukion, perustanut uimakoulun sekä pelaa undervattensrugbya ja on saanut Kunkultakin jonkun diplomin tai mitalin. Mikämikä Måniåsaaja!
https://www.svtplay.se/video/34394800/gokvall/go-kvall-30-mars-18-45-1

FordTransutin
FordTransutin
31.3.2022 14:58
Vastaa...  Munan uimakoulu

Tuli mieleen aamutv ja siinä lenkkitossuaan heiluttava tyttö, mutta tämähän on oikeastaan urheiluihmisiä. Mistä nuo nimet Muna ja vaikka Moktar ovat alkujaan lähtöisin?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17376147/moksi-moktar-piste-gupta-haluaa-etta-ihmiset-ottaa-sp-yhteytta-haneen

Titityy
Titityy
31.3.2022 12:57

Googleta hulluuden käsite.

jorma
jorma
30.3.2022 21:28

Voisiko nämä transut transportata Madagasgarille? Saisivat siellä keskenään “parantaa” maailmaa.

Erkki Nimimimerkki
Erkki Nimimimerkki
30.3.2022 22:01

Nuijat ja tosinuijat.

donnerwetter
donnerwetter
31.3.2022 21:40

Sade häpeää oman kaarensa puolesta kun sen suojaan pesiytyy ilmestyskirjan sivuilta repäistyä jengiä.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
30.3.2022 22:05

Urheilun puolella tapahtuu noiden psykoospotilaiden touhujen ansiosta tällaista:

https://www.is.fi/urheilu/art-2000008714724.html

Täytyy korostaa, että tuo tyyppi on “nainen” vain sen verran, mitä henkkareissa lukee;
hänellä on jalkovälissä mulkku ja munat, mutta silti jätkä pääsee naisten pukuhuoneeseen!

Sinänsä ei ole outoa, etteivät sosiologit osaa määritellä naista;
ei se olekaan yhteiskuntatieteiden, vaan luonnontieteiden piiriin kuuluva asia.
Eihän hammaslääkäriltäkään pyydetä lausuntoja laivanrakennuksesta.

Sellaista
Sellaista
30.3.2022 23:01
Vastaa...  Qroquius Kad

Kyllähän noista kasvojen maskuliinisista piirteistä huomaa heti että mies tuo on, ei nainen. Eikä koskaan tule olemaankaan.

pöh
pöh
30.3.2022 22:17

Vaikka ei ole mitään varsinaisesti transuja tai ketään vastaan, Niin kaikki “aktivismi” kääntyy heitä itseään vastaan, kun tyypit vaikuttaa täysin seinähulluilta 😀
Muutoin mun puolesta jokainen aikuinen olkoon ja tuntekoon olevansa ihan mitä haluavat.

ohutta yläpilveä
ohutta yläpilveä
31.3.2022 21:53
Vastaa...  pöh

Sateenkaarikassi putoaa lopulta kivilattialle kun siihen lastataan liikaa Cancel-siideriä.

mr.flipflop
mr.flipflop
30.3.2022 22:25
Sellaista
Sellaista
30.3.2022 23:06

Edelleen ei ole kuin kaksi sukupuolta, eli nainen ja mies. Eikä niitä voi “vaihtaa”, kuten transaktivistit kuvittelevat. Tosin kyllähän nuo Britit ovat olleetkin jo hieman latvalahoa porukkaa pidemmän aikaa jo. Amerikassahan tämä jokin tuomari vai mikä lie olikaan, ei muka voinut määritellä mikä on nainen, vaan hänen mielestään vain biologi voisi sen määritellä. Minusta nainen on aika helppoa määritellä: ovat monesti aika lyhyitä pituudeltaan, pienempiä kooltaan ja niillä on tissit, sekä jalkoväli erilainen, kuin miehillä. Pitävät myös korkeampaa ääntä. Ei ole vaikeaa.

pöh
pöh
30.3.2022 23:46
Vastaa...  Sellaista

Se muuten pitää paikkaansa, tasan 2 sukupuolta on, ja kenenkään haluuminen ei siihen vaikuta.
Vielä kerran aiheeseen liittyen tucker carlson ohjelma
https://www.youtube.com/watch?v=I3Jmv0vZvJ4

Qroquius Kad
Qroquius Kad
31.3.2022 11:21
Vastaa...  Sellaista

Voi mieskin olla lyhyt ja hentorakenteinen, puhua kimeällä äänellä, kärsiä miestisseistä sekä olla menettänyt sukuelimensä onnettomudessa niin, että jäljellä on vain märkivä pystyhaava.
Ei se silti tee hänestä naista:
hänellä on ja pysyy Y-kromosomi.

Sitä ei naisilla ole, ja siitä heidät erottaa;
luonnonoikut kuten Klinefelterin syndroomaiset ovat asia erikseen.

Sellaista
Sellaista
31.3.2022 22:43
Vastaa...  Qroquius Kad

Lisätään nyt vielä, että naisilla on luustorakenne erilainen myös, sekä naisen lantio on leveämpi- ja matalampi kuin miehellä, ja häpyluiden välinen kulma on suurempi. Lisäksi häpyliitos on kaksi kertaa miehen häpyliitosta kapeampi. Miehen lantio on yleensä raskasrakenteisempi ja pidempi pystysuunnassa. Naisen lantio on muovautunut siroksi ja leveäksi, jotta synnytys olisi mahdollista.

Siksi nainen on muodokkaampi lantion kohdalta usein. Jos miehellä on “tissit”, on nekin lähinnä ylipainon ansiota. Aika kaukana oikeista naisten tisseistä.

Jos tuolla tulee ihmisiä vastaan niin hyvin äkkiä erottaa onko nainen vai mies, naisilla on lähes aina pitkät hiukset. Miehellä paljon harvemmin, ellei ole joku hevari.

Huru-ukko
Huru-ukko
31.3.2022 01:06

Mites se yks laulu entivanhaan: Pylly vasten pyllyä.. Näiden femakoiden olisi pitänyt mennä näiden ns. naisten luo, että pillu vasten pillua… Siinäpä olisi äkkiä huomattu nämä oletetut olevan jotain muuta kuin väittävät.

terhomatti.hämeenkor
terhomatti.hämeenkor
31.3.2022 01:28

Ootas vain vähän aikaa, kyllä tuo hulluus tännekin tulee ! Ei olla missään lintukodossa, ei oo oltu pitkään aikaan. Kuka se nyt sanoikaan, että kun joskus luulee, ettei enää hullummaksi voi mennä, niin jo seuraavana päivänä varmasti menee. USA, Britain ja Ruotsin kautta tänne. Toivon herääväni joskus tästä painajaisesta. Muttamutta: Edesmennyt äitini sanoisi mulle: Toivot ovat toivoja ja Vilhot vilhoja !

Neuvokaapas expertit
Neuvokaapas expertit
31.3.2022 13:18

Ja ennen ne jotka luuli olevansa Kekkosia laitettiin osastolle. Siellä Kekkosfanit sitten peukutti niitä.

Timi T
Timi T
31.3.2022 07:11

Wanhaan hyväänaikaan ko. tyypit olivat onneksi suljetulla osastolla, miksi ne saa nyt hillua vapaana ihmisten kiusana ?

Qroquius Kad
Qroquius Kad
31.3.2022 11:26
Vastaa...  Timi T

Eivät ne olleet suljetulla osastolla, ne vain pitivät mölyt mahassaan etteivät joutuisi suljetulle!

Tähän on tultu jatkumossa, joka alkoi ensimmäisestä maailmansodasta.
Se loi Neuvostoliiton ja II maailmansodan siemenet, jonka lopputuloksena kansallismielisyys demonisoitiin natsismina ja neuvostokommunismi sai vallata puolet Euroopasta sekä alkaa mädättää länsimaita sisältäpäin.

Nyt tuo mädätysprojekti on valmis, mutta sen aloittajaa ei enää ole, vaan islam on tullut korjaamaan valmiin sadon, jota ei sille oltu todellakaan tarkoitettu.
Vaan minkäs teet, kun Neuvostoliiton perillisestä ei ole enää mihinkään.

Sherlokki suvakko
Sherlokki suvakko
31.3.2022 07:51

Ihan loputon suo tää känselöinti! He rakentavat kulttuuria jossa eivät voi itse elää, vai miten tää pitäs käsittää.

Irmeli
Irmeli
31.3.2022 14:28

Se että lärvissä on litra meikkivoidetta ja huulissa punaa ei tee kestään naista, jos jalkovälissä on “killuttimet” ja samoin toisinpäin, vaikka kuinka leikkis maskuliinista ja jalkovälissä on “viiva” niin silloin on biologisesti nainen ja se on se mikä merkkaa ei muu. Mies ei voi koskaan synnyttää, eikä sillä ole menkkoja. Kaikki muu on valheessa elämistä ja sehän nykyään ostaan ja sitä tuetaan esim.Yle, yliopistot, media ja muut harhaiset valheessaeläjät.

Erkki Nimimimerkki
Erkki Nimimimerkki
31.3.2022 14:43

Nuijat ja tosinuijat, tottavieköön – ja kun luin tuon Kansan Uutisten linkin, minulle jäi mielikuva että nuo trankut ovat se tolkullisempi osapuoli.

Se tosin kertoo huomattavasti enemmän feministeistä kuin trankuista.

BCD
BCD
31.3.2022 15:10

Manchesterin ainoa toivo on islamisaatio

Prozac
Prozac
31.3.2022 20:38

Paavo Pönttö paskalehdestä hyvää päivää, peräsuoli lotkottaa, onko saastaa? Taisi olla Paavo aikaansa edellä alma-tädin illuusiossaan -80 luvun alkupuolella.