Noin 1400 nuorta osallistui viime perjantaina Saksan Hannoverissa ilmastonmuutoksen vastaiseen Fridays for Future -mielenosoitukseen.
Tapahtuman puheenaiheeksi ei kuitenkaan muodostunut ilmasto vaan pääesiintyjän, laulaja Ronja Maltzahnin rastahiustyyli, joka johti tapahtumanjärjestäjien päätökseen perua hänen esityksensä. Bild-lehden mukaan tapahtumanjärjestäjät ilmoittivat, että:
– Valkoisten ihmisten ei tule pitää rastoja, koska silloin he omivat toista kulttuuria ilman, että joutuisivat itse kokemaan toisten kokemaa systemaattista sortoa.
Der Tagesspiegel -lehdelle antamassaan lausunnossa tapahtumanjärjestäjät julistavat lisäksi:
– Jos valkoinen henkilö pitää rastoja, niin sehän on kulttuurillista omimista, sillä me valkoiset emme joudu etuoikeuksiemme ansiosta kokemaan sitä historiallista tai yhteisöllistä sortamisesta aiheutuvaa traumaa.
Päätös aiheutti yleisön joukossa ihmetystä ja jopa Maltzahnin korvaaja, myös valkoihoinen mutta suorahiuksinen laulaja Annie Chops, tylytti peruutusta.
– Tätä ei voi hyväksyä. Itse olin jo aikeissa ottaa rastat osoittaakseni solidaarisuutta.
Todettakoon, että Maltzahnin tapauksessa tapahtumanjärjestäjät osoittivat armeliaisuutta ja olisivat sallineet hänen esiintyä, jos vain suostuisi ensin leikkaamaan rastahiukset pois. Myöhemmin nuorten ilmastomielenosoituksen järjestäjät kuitenkin peruivat ehdotuksensa, sillä sen nähtiin jo heidänkin mielestään loukkaavan yksityisyyttä.
Maltzahn ei ole suinkaan ainoa esiintyjä, jonka esitys on peruttu rastojen takia. Esimerkiksi koomikko Zach Poitras suljettiin Kanadan Montrealissa ulos useammasta esiintymisestä hänen päätettyä pitää rastatukkansa. Poitrasin alustavasti sovitut vuoden 2019 esiintymiset peruttiin, sillä paniikkinappulaa painaneiden järjestäjien mukaan hänen rastansa rikkoivat organisaation syrjinnänvastaisia sääntöjä:
– Me emme salli minkäänlaista syrjintää tai ahdistelua tiloissamme.
Kanadalainen historian professori Greg Robinson on jopa verrannut rastojen pitämistä kasvojen mustaamiseen (blackface), ja että:
– Tällöin valkoinen tekeytyy mustaksi tehdäkseen pilkkaa, ja vaikka tarkoitus ei olisikaan pilkata, niin valkoisten tulee olla varovaisia.
Kommentti: Vasemmistolaiset maailmanparantajat on helppo todeta ensinnäkin kulttuurin suhteen lapsenmielisiksi mutta toisaalta myös historiattomiksi, sillä rastoja on pidetty ympäri Eurooppaa jo ainakin muinaisista antiikin ajoista saakka. Lisäksi rastojen tekeminen suoriin eurooppalaisiin hiuksiin on huomattavasti helpompaa kuin villaiseen afrotukkaan, eikä Euroopassa siten olekaan – toisin kuin Afrikassa – tarvinnut hieroa esimerkiksi lehmänlantaa rastojen tueksi. Nykyvasemmistolaisessa ajattelussa ovatkin mielipiteet ja tunteet ottaneet järkiperusteille kuuluvan aseman, ja samalla perinteisiä paradigmoja pyritään erinäisten joukkoliikkeiden avulla muuttamaan uudenlaiseen, tiedostavaan muotoon.
LÄHDE: Breitbart