
Kaakkois-Suomen poliisilaitos on irtisanonut päällystöön kuuluvan poliisimiehen äärioikeistolaiseen ideologiaan liittyvien näkemysten aiheuttaman luottamuspulan takia. Hänet on pidätetty virantoimituksesta.
Irtisanomiseen johtaneet syyt ovat tulleet ilmi laajemmassa poliisiin liittyvässä Keskusrikospoliisin ja Syyttäjälaitoksen tutkinnassa, jossa vuodesta 2020 alkaen on ollut tutkittavana äärioikeistolaiseen ideologiaan liittyvää toimintaa poliisin henkilöstössä. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella työskennellyt poliisi ei ollut edellä mainitussa kokonaisuudessa esitutkinnan kohteena.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos aloitti omat virkamiesoikeudelliset toimenpiteensä alkuvuodesta 2022. Irtisanottu poliisimies työskenteli komisariona valvonta- ja hälytyssektorilla. Hänet on pidätetty virantoimituksesta irtisanomisajaksi.
Keskeisimmäksi asiaksi päätöksenteossa nousi sen arviointi, voiko poliisilaitos työnantajana luottaa siihen, etteivät esiin tulleet seikat vaikuta viranhoitoon ja sen edellyttämään päätöksentekoon, sekä toisaalta se, mikä vaikutus näillä olisi poliisin kohdistuvaan luottamukseen yleisesti.
– Loppujen lopuksi kyse on luottamuksesta ja soveltuvuudesta poliisin tehtäviin, toteaa poliisipäällikkö Ari Karvonen.
Luottamus poliisia kohtaan on kaiken toimintamme edellytys. Se perustuu arvoihimme, eettiseen koodistomme sekä poliisilain mukaiseen toimintaan. Poliisi käyttää suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävää julkista valtaa. Sen vuoksi poliiseilla on käyttäytymisvelvollisuus, joka ulottuu myös vapaa-ajalle. Toimintamme on oltava kaikissa tilanteissa lainmukaista ja meidän tulee kunnioittaa niin perus- kuin ihmisoikeuksia: me olemme puolueettomia ja yhdenvertaisia kaikkia kohtaan.
– Tällaisia virkamiesoikeudellisia päätöksiä ei tehdä kevyin perustein. Virkamiehestä johtuvan irtisanomisen perusteena tulee olla erityisen painavat syyt. Nyt tällaiset syyt ovat olemassa. Epäasiallisen toiminnan ja poliisin käyttäytymisvelvoitteita rikkovan toiminnan sivuuttaminen ei ole mahdollista, toteaa poliisipäällikkö Karvonen.
Poliittiset vainot ovat siirtyneet siihen vaiheeseen, että ”väärin ajattelevat” saavat töistä kenkää. Seuraavaksi ”väärin ajatteleville” aletaan järjestämään neukkulan ja Kiinan tyyliin ”uudelleen koulutusleirejä”. Jos ajatusmaailma ei korjaannu seuraava vaihe on tuhoamisleirit Pol Pot:n tyyliin.
Länsimainen bolshevismi on siirtynyt uuteen vaiheeseen toisinajattelijoiden tuhoamisessa!
Onko tuo lainkaan laillista? ei Suomen laissa ole mitään poliittista mielipidettä kriminalisoitu, päinvastoin perustuslaki takaa mielipiteenvapauden ja kieltää syrjimästä ketään mm. poliittisen kannan perusteella. Moinen erottaminen on perustuslain vastaista. Tai jos se katsotaan sallituksi, niin sitten alkaa porukkaa lentää monesta paikasta ovista ja ikkunoista kun totalitaaristen oppien kannattajat pistetään kilometritehtaalla.
Tietysti se on laillista. Laillisuusvalvontaa tekee ne joilla on ”oikea mielipide”. Stalin, Aatu ja Pol Pot:kin toimivat täysin lakien mukaan. Ei kukaan haastanut heitä oikeuteen.
Ei Suomessa yliopistoissa voi jatkaa uraa ”väärä mielipiteinen”, kun et saa tutkimusrahaa eikä sinulle anneta opeustunteja. Mielipidesyrjintä on hyvin yleistä Suomessa ja nyt tilanne vaan pahenee. Saat jo kenkää jos ”ajattelet väärin”. Seuraavat askeleet on tuossa yllä kerrottuna…
Irtisanomisen on kuitenkin perustuttava lakiin. Voiko todella olla niin, että luottamuspula, joka vieläpä aiheutuu poliittisista mielipiteistä, on pätevä peruste poliisissa irtisanomiseen? Seuraavaksi käynnistyvät epäilemättä joukkoirtisanomiset puolustusvoimissa.
Toivottavasti tuo viedään oikeuteen.
Ei työssä ollut kantasuomalainen pysty viemään asiaa oikeuteen. Käräjät maksaa 0,25-0,5 krt vuosipalkan. Työtön ja ehkä asuntovelka, niin onko rahaa käräjille, jossa demla tuomari päättää, että potkut oli ihan oikein. Liitto ei maksa tuollaisia käräjiä, kun ei halua leimautua natsin puollustajaksi.
Ja Taponen saa kummiskin jatkaa poliisina. Vittu mitä naurettavaa paskaa. Tässä on kyse olettamuksesta, mutta Taponen on todistanut jo ettei hän ole luotettava toimimaan poliisina.
Toinen samanmoinen on muuan Keskusrikospoliisissa toimiva Elvis Tomgren, joka toimii Rasmus-verkostoosa aktiivisena, taisi olla jopa perustajia.
Lisäksi toveri on adoptoinut Afrikasta kuusi suklaanruskeaa teinipoikaa, ja sanoo suoraan tehneensä sen ärsyttääkseen suomalisia:
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/932fe932-383e-4f1a-a360-722d35cb4767
Tämä toveri toimii siis Keskusrikospoliisissa rikosylikomisarion arvoisena rikostutkijana. Mitenkähän hyvin mahtavat tulla suklaasimmujen rikokset tutkittua?
Eihän SITÄ saa kysyä!
Pääasia on, ettei ole ääärrrioikeistolainen.
Ja heidät saa Elvis Tomgren tovereineen epäilemättä tosi hyvin kiinni.
Poliisinhan pitäisi olla täysin puolueeton kaikin puolin, mutta sitähän ne ei ole.
Katsokaa vaikka meidän ”nettipoliiseja” jossain twitterissä, ne on täysin avoimesti äärivasemmistolaisia.
Mitään ääriainestahan ei poliisissa saisi olla, mutta nyt on niin että yksi hyväksytään ja toinen kielletään.
Miten nämä ”äärioikeistolaiseen ideologiaan” liittyvät näkemykset ovat tulleet ilmi? Jos kyse on yksityisistä keskusteluista, niin kai nyt jokin oikeusturva pitää ihmisellä olla?
Tämän siitä sitten saa, kun sisäministeriö on vihervasemmiston valvonnassa!
Joku osaa luokitella keskustelut äärioikeistolaisiksi, suvaitseviksi tai siltä väliltä.
Laissa pitäisi olla luettelo kielletyistä ilmauksista.
Mainitussa tapauksessa ei kai ole todettu lainvastaisia toimintoja?
Eikö se pätevyys pitäisi olla tässäkin ammatissa pääkriteeri – ei mielipiteet?
Ei enää! Oikeat ajatukset ja oikea puoluekirja kuten Neukkulassa on nykyään kriteerit.
Pahalta siis näyttää, Ruotsissa woke-poliisit polvistelevat BLM-mielenosoittajille eivätkä puutu näiden lakirikkomuksiin kun ovat ainakin ”oikealla” asialla. Ei perskule tämä ole enää oikealla tolalla.
Olin eilen puistossa parin kaverinini kanssa Stadissa Ruskeasuolla. Olimme kaikki t’ysin selvin p’in ja yksi yst’ni poimi jopa roskia. Er’s vanha lehm’ soitti poliisit ja heh’n tulivat. Olimme kaikki t’ysin selvin p’in, mutta kyt’t, *toinen peililasit p”ss’ ja toinen Aku Hirviniemen n’k;inen tulivat ja uhkasivat putkalla. Kysyin, ett’ onko puistossa istuminen kielletty, vai johtuuko t’m’ nk. v”r’st’ v’rist’_ Toinen kytt’ sanoi, ett’ jos viel’ sanakin, niin putka kutsuu. Kysyin viel’, ett’ jos t’ss’ istuisi kolme mustaa miest’, niin miten k’visi_ Toinen h’pesi ja naurahti, mutta toinen *aurinkolasit p”ss’ oleva meinasi tulla p”lle. Kerron viel’, ett’ olemme kaikki nk. absolutisteja. Arabit polttavat pilve’ keskustassa poliiseiden n’hden, mutta n” r’k’nokat eiv’t puuttu asiaan.
Islam: Kaikki on hyvin vasta sitten kun kaikki ovat muslimeja.
PolPo ja muu punavihernatsit: Kaikki on hyvin vasta sitten kun kaikki ovat punavihernatseja.
Punavihernatsit ovat hallitsevan nomenklatuuran kadullaräyhäys-joukkoja. Heitä voidaan käyttää kansallismielisten kiusaamiseen, mutta missään nimessä näille sekakäyttäjille ei saa antaa mitään virallista statusta. Sen sijaan polpo toivoo että normikansalaiset olisivat npc-hahmoja jotka äänestävät nykyisen menon puolesta.
Lieneekö totta että Turkki on karkoittanut lähettiläitä mukaanluettuna Suomen ja Ruotsin, syynä jokin ihmisoikeus vaatimus. Jos pitää paikkansa on turha laittaa Nato hakemusta sisään koska Turkki torppaa sen kuitenkin. Yksi vastustava kanta riittää. Turkilla muutenkin asioita hampaankolossa kun ei päässyt EU:hun.
Mahtavaa jos Turkki torppaisi Suomen jäsenyyden. Se olisi niin oikein kaikille Nato-kiimaisille.
Hakemus vaan olisi sisällä, oltaisiin Ukrainan tilanteessa. Tuskin olisi niin ihanaa?
Poliisin sisäinen ajatuspoliisi on iskenyt kuin tuhat volttia.Tunnen lähinnä sääliä poliisin alennustilan johdosta.
”Epäasiallisen toiminnan ja poliisin käyttäytymisvelvoitteita rikkovan toiminnan sivuuttaminen ei ole mahdollista, toteaa poliisipäällikkö Karvonen.”
Karvoselle tiedoksi, että tätä tapahtuu Suomessa kaiken aikaa. Onneksi suurin osa tästä sormien läpi katsomisesta ja villaisella painamisesta ei vaikuta poliisin toimintaan kokonaisuudessaan negatiivisesti, toisin kuin äärimmäisen selektiivisesti poliittisin perustein tehdyt irtisanomiset.
https://www.google.com/search?q=lahden+putkapahoinpitely Poliisiin, eikä oikeuslaitokseen voi luottaa yhtään, jokainen poliisi valehteli tuossa ja irtisanominenkin johtui liikennekameroista.. Jos tuo olisi ollut tummempi ihoinen tuo uhri olisi tulleet sellaiset tuomiot jotka kuuluisi ja korkein oikeuslinjasi, että poliisin ei tarvitse noudattaa lakia. Ja tämä kirja voidaan poistaa poliisikoulusta:
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/346237/Oppikirja_31_netti.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Hyi helvetti mitä sakkia ja ne muka valvoo lain noudattamista
Poliisi on epäluotettavampi kuin sipilä
Väärät mielipiteet tuovat potkut tyranniassa.
https://ylilauta.org/rikokset/130282319#178304360
Otsikon asiassa kyse näyttää olevan ainakin osaltaan siitä, että poliisiviranomainen pitää useiden vuosien takaista poliisimiehen äärioikeistolaiseen ideologiaan liittyväksi katsottua viestittelyä (mitä se sitten milloinkin voi olla) moitittavampana kuin poliisimiehen toistuneita henkeen ja terveyteen kohdistuneita väkivaltarikoksia.