Suomi myöntänyt turvapaikkoja yli 400 000 henkilölle viiden vuoden aikana

Tiesitkö, että Suomi on myöntänyt kehitysmaista tulleille ns. turvapaikanhakijoille viimeisen viiden vuoden aikana eli vuosina  2017-2021 yli 400 000 oleskelulupaa.

Oleskelulupa on myönnetty vuoden 2017 alusta alkaen, jolloin lupien myöntäminen siirtyi poliisilta maahanmuuttovirastolle, 392 780 henkilölle turvapaikkaperusteella. Kansainvälistä suojelua on myönnetty edelleen 32 098 henkilölle eli yhteensä siis 424 878 henkilölle.

Kaiken kaikkiaan oleskelulupia myönnettiin reilu 500 000 ihmiselle. Tässä kaikkien oleskelulupien joukossa on siis esimerkiksi työperäiset tms. oleskeluluvat. Ukrainalaisille ja venäläisille myönnettiin eniten lupia, sitten ryhmä määrittelemätön, Irak, Intia ja Kiina.

Näihin lukuihin ei ole otettu siis vielä mukaan Ukrainan sodan pakolaisia.