Poliisi varoittaa edelleen pankkitunnuksia urkkivista huijareista

Viimeisin Itä-Suomen poliisin tietoon tullut valepoliisitapaus on lauantailta 9.4.2022, jolloin poliisina puhelimessa esiintyneet huijarit onnistuivat saamaan iäkkäältä yläsavolaiselta naiselta pankkitunnukset itselleen.
  • Tässä tapauksessa naiselle oli tullut ensin puhelu tuntemattomasta numerosta, numero ei ollut näkynyt puhelimen näytöllä, ja soittaja oli ollut nainen. Soittaja oli kertonut olevansa Helsingin rikospoliisista ja kertonut uhrin pankkitietoja löytyneen rikostutkinnan yhteydessä, kertoo Itä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Tiina Borg.

Borgin mukaan tämän jälkeen naiselle oli soitettu tuntemattomasta numerosta ja esiinnytty pankin edustajana. Tämä soittaja oli kertonut, että naisen tililtä oli viety useita tuhansia euroja rahaa.

Kolmas puhelu oli tullut niin ikään tuntemattomasta numerosta ja tällä kertaa soittaja oli Helsingin rikospoliisiksi esittäytynyt mies. Mies oli kertonut hoitavansa tapausta ja pyytänyt saada naisen pankkitunnukset käyttöönsä, jotta hän voisi palauttaa tililtä viedyt rahat. Nainen oli antanut pankkitunnukset miehelle, joka oli kohta kertonut onnistuneena palauttamaan tililtä viedyt rahat. Puhelun lopuksi mies oli kieltänyt naista käyttämästä pankkitiliään ja vaatinut, ettei nainen saa myöskään soittaa asiasta kenellekään.

Tässä vaiheessa nainen oli ymmärtänyt, että hän oli joutunut huijatuksi ja hän oli sulkenut nettipankin tunnukset. Nainen oli tämän jälkeen tehnyt asiasta sähköisen rikosilmoituksen poliisille. Huijarit olivat kuitenkin ehtineet viedä naisen tililtä useita tuhansia euroja.

  • Sähköinen rikosilmoitus ei tule näissä huijaustapauksissa poliisille riittävän ajoissa eli oikea tapa on ilmoittaa asiasta viipymättä poliisille, tarvittaessa hätänumeron 112 kautta, jolloin voimme mahdollisesti vielä estää rahojen siirtymisen huijareille, Borg sanoo.

Borg muistuttaa, että poliisi ei kysy koskaan keneltäkään tämän pankkitunnuksia missään tilanteessa. Mikäli poliisiksi esittäytyvä henkilö kyselee sinulta pankkitunnuksia, voit olla varma, että kyseessä on huijari. Myöskään pankit tai muut viranomaiset eivät kysele pankkitunnuksia keneltäkään puhelimessa, sähköposteilla, tekstiviesteillä tai sähköisillä keskustelualustoilla.

Poliisi vetoaa myös iäkkäiden omaisiin ja muihin tahoihin, jotka ovat ikäihmisten kanssa tekemisissä, että ilmiöstä keskusteltaisiin. Heitä olisi muistutettava siitä, että pankkikortteja tai niihin käyttöön liittyviä tietoja ei saa luovuttaa kenellekään. Ei vaikka pyytäjä sanoisikin olevansa poliisi.

Mikäli vahinko sattuu ja huomaat luovuttaneesi pankkitunnukset huijarille, ilmoita asiasta heti poliisille sekä omaan pankkiisi. Myös kaikista huijausyrityksistä on syytä ilmoittaa poliisille, sillä kaikki tieto on poliisille tärkeää huijausrikosten selvittämiseksi ja estämiseksi.

Subscribe
Notify of
guest
5 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
seant

En ymmärrä millä pankilla on noin heikko turvallisuus tilisiirroissa, sillä itse kun teen tilisiirron nettipankissa, ensiksi tilille pääsy vaatii käyttäjätunnuksen ja salasanan, sen jälkeen listasta satunnais numerosarja ja lopuksi puhelimeen tekstiviestillä tullut turvaluku, nyt ollaan vasta pankissa. Maksu tilisiirtona vaatii taas satunnais numerosarjan uuden maksutilin saamiseksi sen jälkeen taas tulee tekstiviesti hyväksyä maksu, jossa on summa ja antaa turvaluku, jos maksu on ulkomaille, niin pitää ko. maa hyväksyä, johon taas tarvitaan satunnais numerosarja. ps kannattaa tarkistaa, että maksu maanna on vain Suomi, jos maksuja ole muualle, paitsi paten tilille Latviaan vai oliko se Liettuaan.

Kukavaan

“Mies oli kertonut hoitavansa tapausta ja pyytänyt saada naisen pankkitunnukset käyttöönsä, jotta hän voisi palauttaa tililtä viedyt rahat.”

Otan esimerkiksi Nordean ympäristön.

Pankkitunnuksilla tarkoitettaneen tässä uhrin käyttäjätunnusta ja hän tunnuslukulaitteensa antamaa 9 numeron sarjaa. Käyttäjätunnuksessa on 8 numeroa.

Tässä tapauksessa uhri mahdollisesti iäkkäämpänä on käyttänyt tunnuslukulaitetta.

Huijarin on pitänyt pyytää uhrilta kahta asiaa, käyttäjätunnusta ja sen jälkeen pyytää uhria luomaan tunnuslukulaitteella 9 numeron sarjan. Näillä numerosarjoilla huijari pääseekin uhrin tilille.

Pankki voisi lisätä turvallisuutta site, että tilinsiirroissa olisi esimerkiksi 24-tunnin viive, jolloin uhri ehtisi ilmoittaa petosyrityksestä pankille.

Stig Bakom

”Espoon Leppävaarassa seurakuntatalo ja kappeli palavat, sammutustyöt parhaillaan käynnissä”
Olivatkos asyylidesantit asialla Ruotsin ta Ranskan malliin ?

erdgas macht frei

“…Zelenskyin tarkoituksena ei ollut loukata Saksaa, vaan ‘presidenttimme odottaa liittokansleria (Olaf Scholz), jotta hän voisi tehdä päätöksiä muun muassa asetoimituksista’.”

Juuri se Saksan uusi pehmo-Aatu pitääkin saada henkilökohtaisesti paikan päälle katselmoimaan siviilien joukkohautoja.