Pääsiäisen muslimimellakat ovat aiheuttaneet monenlaista vipinää Ruotsissa. Uutta löylyä kiukaalle heittää sverigedemokraattien Jimmie Åkesson.
Åkesson kertoi julkisuuteen, että SD ehdottaa, että törkeisiin rikoksiin syyllistyneen henkilön koko perhe pitää karkottaa takaisin kotiin kehitysmaahan. Åkessonin mukaan ns. epäsosiaalinen elämäntapa pitää olla lähtökohta karkotukselle, koko perheelle.
Edelleen Åkesson kertoo, että ongelma-alueiden eli maahanmuuttajaghettojen poliisit pitää varustaa vesitykeillä ja kumiluodeilla. Poliisilla pitää olla valmius ampua, jos ei nyt kuolettavasti, niin ainakin mellakointi pitää saada loppumaan. Åkesson viittaa mm. Linköpingin maahanmuuttajalähiö Skäggetorpiin, jossa poliisi menetti kokonaan alueen hallinnan.
Niin ikään Åkesson sanoo, että gangstajengien kanssa seurustelevat nuoret pitää laittaa valtion oppivelvollisuuskouluun, eli suomeksi koulukoteihin.
Mielenkiintoista on se, että vaikka rasisminvastustelijat huutavat asian takia hoosiannaa, niin Åkessonin ehdotus on saanut monien puolueiden suunnalta kevyttä vihreää.

Samaa mieltä, koko perhe ulos maasta jos jälkukasvu on rikollisia.
Jos kotona arvot tulee uskonnosta, joka on jo lähtökohtaisesti länsivihamielinen, niin mikä voi mennä vikaan?
Vain juhlapuheissa on kyseessä ”rauhan” uskonto yksinkertaisten mielien tyynnyttämiseksi, mutta viisaampi muistaa toisen kirjan viisaat sanat:”Hedelmistään puu tunnetaan”.
Teot ratkaisee, ei juhlapuheet.
Sääli vain että ne juhlapuheet ovat se lähtökohta miten näiden kanssa toimitaan. Eli vedetään perse edellä puuhun jo heti kättelyssä.
Just näin.
ULOS.
Tässä asiassahan on vain yksi ja helvetin iso mutta, Åkesson on aivan oikeassa.
Sattuu nyt vain olemaan niin, että asiahan ulistaan rasismiksi ja fasismiksi 6 – 0, kun asian ratkaisevat madonluvut tulevat ns väärästä suunnasta.
Nykyiselläänhän tilanne ei voi jatkua, se lienee kaikille selvää.
Millä tästä sitten luikerrellaan kuiville jää nähtäväksi.
Se nyt on varma, ettei mikään hyssyttely ja näennäistoimet johda muuhun, kuin tilanteen pahenemiseen.
”Sattuu nyt vain olemaan niin, että asiahan ulistaan rasismiksi ja fasismiksi”
vai olisikohan tämä sitä samaa ”nazismia” jota Putin yrittää kitkeä Ukrainasta?
Nazismi on peruste kaikkeen. Asiallahan ei sinänsä tarvi olla mitään tekemistä nzismin kanssa, mutta kun homma perustellaan nazisismin vastustamisella, nii johan uppoo aivopestyyn kansaa, sano putinskikin.
Nazit marssii jo Helsingissäkin Kirsi Pihan ikkunan alla, jos on luottamista hänen omiin sanoihinsa.
Åkesson jaksaa sitkeästi yrittää saada järkeä politiikkaan.
Muutosta tapahtuu hyvin hitaasti mutta tapahtuu kuitenkin eli sossut ja moderaatit omivat SDn ehdotuksia kun huomaavat ettei oma linja johda mihinkään.
Maailma ympärillä pahenee nopeammin kuin mitä poliitiikka ehtii perässä. Siksi politiikan pitää olla ennakoivaa ja ennaltaehkäisevää.
”Sverige för svenskarna”, kuului aikoinaan monien suusta. Tarkoittivat tätä tummempien ”ruotsalaisten” ryysiksen lopettamista. Silloin niitä tummempia oli paljon vähemmän, mutta ongelmat olivat jo näkyvissä. Jos silloin eli viimeistään 90-luvulla olisi ryhdytty tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa, eikä leijuiltu suvakkipilvessä, ei olisi tällaisia ongelmia ja Ruotsikin vielä muistuttaisi Ruotsia.
Sääli nähdä, miten se Ruotsi, joka oli vielä 70-luvulla todella ruotsalainen, on katoamassa vain siksi, että jotkut vasurisuvakkivammaiset ovat ujuttautuneet valtaan ja valehdelleet kansalle päin naamaa näistä lemmikeistään, niiden elättämisestä ja muista haitoista. Jos Ruotsalaisille olisi koko ajan kerrottu totuus, olisi kehitysmaalaisten maahanvirtaus lakannut ajat sitten.
Kyllä tämän vuosituhannan ajan niin moni ruotsalainen on joutunut kokemaan monikulttuurin nautinnot omassa elämässään, ettei heille tarvitse mitään kertoa.
He vain eivät halua tehdä asialle mitään, vaan mieluummin tuhoutua.
No wattu. Täällähän on iltachaisset ja tutkijat sekä taposet vakuuttaneet, että olisi jättiyllätys, jos suomessa tapahtuisi vastaavaa. On kuulemma hommat hoidettu paremmin kuin ruotsissa. Eli täältä ruotsiin vaikkapa Taponen selittämään, miten ne hommat hoidetaan.
Kuulostaa hyvältä, mutta sitten tulee se ongelma ettei voida karkottaa koska on ruotsin kansalaisuus/kotimaassa odottaa vaino, kidutus ja varma kuolema (mikä on kiertoilmaus sille, että elämä ilman sossurahaa ja ilmaista asuntoa on kidutusta)
Ratkaisu voisi olla jonkinlainen pakkoasuntola koko klaanille esim. jossain saarella. Tästä ideastahan tuli heti keskitysleiri-syytökset pari vuotta sitten, vaikka eihän se olisi mikään vankila jos sieltä saisi lähteä milloin haluaa, mutta ei mihinkään eu-maahan.
UK Boris Johnsonhan haluaa lähettää pakiksia/pahiksia Ruandaan!👍👍👍
Hyvä valinta, Ruandahan on erityisen tunnettu suvaitsevaisesta lähihistoriastaan
Ehdottaisin ahvenanmaata tähän tarkoitukseen. Matujen pakkosiirron ruotsista ja suomesta jälkeen se voitaisiinkin sitten lahjoittaa ruotsille. Problem solved.
Ainakin Tanskassa on tehty karkotuspäätöksiä jopa Tanskassa syntyneille kansalaisuuden omaaville toisen polven maahanmuuttajille. Se mikä on annettu voidaan ottaa poiskin.
Joo, mutta se tulee kysymykseen vain silloin, kun asianomaisella on jonkun toisenkin valtion kansalaisuus.
Ketään ei voida tehdä kansalaisuudettomaksi.
Tästä syystä ei Suomen kansalaisuutta mielestäni pitäisi myöntää muuten kuin kaksoiskansalaisuutena;
tulijan olisi säilytettävä alkuperäinen kansalaisuutensa, että hänet voidaan tarvittaessa palauttaa ilman Suomen kansalaisuutta.
Touhusta katosi kaikki järki jo silloin kun keksittiin, että ”kansalaisuuksia” voidaan myöntää vieraille etnisille ryhmille. Pitäisi palata jus sanguinis-käytäntöön, eli veri määrittää kansalaisuuden, ihan sama mitä papereissa lukee. Ei se tarkoita sitä ettei täällä saisi olla mitään ulkomaalaisia, vaan että vain suomalaiset ovat suomalaisia ja muiden passissa ei voi lukea ”nationality: finn”
Suomessa totisesti pitäisi ottaa käyttöön sama systeemi, millä Suuriruhtinaskunnan aikana erotettiin toisistaan suomalaiset ja Ryssän Suomeen sijoittamat asiat:
ensinmainitut olivat suomalaisia (finskij),
jälkimmäiset ”suomenmaalaisia” (finljandskij).
Joku uusi termi pitäisi toki keksiä tilalle, kun tuo suomenmaalainen oli jo aikoinaan vihaa aiheuttava…
Toisaalta, ehkäpä se olisi juuri siksi hyvä uusiokäyttöön:
kaikki Suomessa oleva ja oleskeleva, mikä ei ole suomalaista, olkoon suomenmaalaista!
Åkesson voisi ottaa asiakseen myös sen että ruotsalaisten henkilötiedot ja osoitteet ovat rikollisten ja vieraiden valtioiden haettavissa avoimena netissä, ilmaiseksi.
Kriminellit jengit, ”hevosmiehet” jne kartoittavat erityisesti yksinäisiä vanhuksia:
https://nt.se/debatt/artikel/tapp-till-grundlagens-kryphal-for-soktjanster/j8omme1r
Olen samaa mieltä. Takaisin kotimaihinasa, omien sotiensa äärelle.
Järkiperäistä puhetta,ei muuta kuin toimex,pyllistelijät ulos maasta . Ja ei ainuttakaan uutta aikuista PARTALASTA – PUIKULAPÄÄTÄ sisään maahan.
Vieläkö nuo Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa vaaksa vaaran ajaneet poliitikot kehtaavat ulista, että ’olemme olleet naiiveja’? Varoiteltu on, ja se varoittelu on aloitettu jo kauan sitten. Sitä ei ole haluttu kuulla ja varoittelijat on leimattu rasisteiksi.
Ja Suomella on vuosikymmeniä ollut Ruotsin varoittava esimerkki aivan nokan edessä vaan mitäs tehtiin: SAMAA pitää saada tännekin!
Niin ei pitäisi olla eikä olisikaan, jos kansa vain sen verran viitsisi, että äänestäisi ainoaa puoluetta joka on luvannut tähän kaikkeen korjauksen yksityiskohtaisine perusteluineen.
Edes siihen ei voi vedota, ettei voi tietää mitä saa:
unkarilaiset ovat vaaleista toiseen äänestäneet Perussuomalaisten veljespuolueen Fideszin ajamaan Unkarin kansakunnan ja valtakunnan etuja.
Mutta minkäs tälle voi, kun suomalaiset eivät halua niin tehdä.
Mitään ei tule tapahtumaan, mutta hyvä että ajatuksia heitetään ilmaan ja pohditaan niin perkeleesti.
Hieno ja vastuullinen ehdotus.
kyllä ne keinot löytyvät kun on riittävän syvällä suossa
Kun on kaulaansa myöten suossa, ei siitä selviä ellei kukaan tule auttamaan.
Kevyt aloitus voisi toimi pelotteena. Kun jälkikasvu rötöstelee niin koko perheen tukirahoja vähennetään jne jne. Joka rötöksestä perhe saa kärsiä. Ellei rötöstely lopu, ulos maasta, varoituksia on jo tarpeeksi. Rasistikortin heiluttelu ei enää toimi. EHKÄ silloin tuo perhekeskeinen kunniakulttuuri voisi myös herätä ja edes yrittää kasvattaa lapsista paremmin yhteiskuntaan sopiviksi. Nyt näyttäisi enemmän olevan vallalla tyyli että annetaan kantisten maksaa vaan ja perseillään minkä ehditää, ei ne meille mitään voi ja ihan just ollaan täällä enemmistönä niin kantikset saa pataan ihan helvetisti. Pinttihan on siinä että kun olet muukalaisena maahan tullut ja saanut turvaa, erityiskohtelua sekä loputtomasti ilmaista rahaa ym ym ym niin sinun ei KUULU NÄKYÄ MISSÄÄN RIKOSTILASTOSSA IKINÄ.
On käynyt selväksi että kemut eivät ole yhdistettävissä länsimaiseen tapaan elää. He ovat vastakohta kaikelle mitä on totuttu pitämään hyvänä ja tarpeellisena Euroopassa. Kaikki ulos, suoraan ja nopeasti. Emme halua haitantekijöitä.
Niin kauan muin meilläkin on näitä taposia, jotka kieltäytyvät näkemästä ja ymmärtämästä sitä mitä näkevät, mikään ei muutu, koska juuri he ovat niitä, jotka tämän kaaoksen mahdollistavat. Itsepetos taitaa olla ihan oma taiteenlajinsa, josta jälkipolvet eivät kiitä.
Ihanat arabit voi jäädä ja lisääkin voi ottaa, ongelmana ovat ryssät. Ryssät pitää palauttaa Siperiaan.
Nytkö vasta ovat keksineet vesitykit ja kumiluodit, ainakin suomessa on jo olemassa.
Käytetäänkö niitä myös?
Ei ainakaan vesitykkejä Suomessa, sen kieltää Palontorjuntalaki, jonka mukaan palo- ja pelastuskalustoa saa käyttää vain niiden varsinaiseen tarkoitukseen.
Korjaan.
piti ola Pelastuslaki.
KDn Ebba Busch kysyy:
”Miksi meillä on sata pahoinpideltyä poliisia mutta ei sataa pahoinpideltyä islamistia?”
Meitä neekerit ei enää hoivaa,
eikä hullut karvaranteetkaan,
tovereissamme meillä on voima,
vapauttamme puollustamaan.
Koska Ruotsin hallitus kieltää poliisiaan kurmuuttamasta islamisteja, mutta kukaan ei kiellä islamisteja kurmuuttamasta ruotsalaisten poliisia.
Sanotaan että valtiolla/poliisilla on väkivaltamonopoli vaikka se käytännössä on päinvastoin.
Kyllä se väkivaltamonopoli on valtiolla, mutta kun se kieltäytyy käyttämästä sitä sille kuuluvaan tarkoitukseen, niin minkäs teet.
Kansalla on niin hyvät hallitsijat kuin se ansaitsee.
Onneksi Euroopan unioni on nyt kehittänyt uuden lain suitsimaan verkossa vellovaa vihapuhetta. Olen täysin vakuuttunut siitä, että tämä tulee ratkaisemaan asian. Tämän lain ansiosta Ruotsin autopalot ja ammunnat jäävät menneisyyteen.
Ruotsi voisi aloittaa viemällä todella ulos ne, jotka on jo määrätty karkottavaksi.
Nythän niitä loisii vielä tuhatmäärin pitkin valtakuntaa.
Uutinen missä kristillisten Ebba Bush toivoi hulinoitsijoita ammuttavan kovilla panoksilla ilahdutti minua ja järkytti Ruotsin suvaitsevaisia.
Irakin pitsapaakari, Mosul-Ruotsi-Mosul. Kotimaassa on hyvä olla, parempaa kuin Ruotsissa:
https://www.svtplay.se/video/31506462/pizzabagaren-i-irak-filipstad-tur-o-retur
Kerrankin (!!!) on Ruotsin Miljöpuolue oikeassa kun ottaa puheeksi maahanmuuttajien TOLKUTTOMAN SYNTYVYYDEN monien ongelmien syynä ja peräänkuuluttaa PERHESUUNNITTELUA:
https://www.expressen.se/ledare/anna-dahlberg/lyssna-pa-marta-stenevi-for-en-gangs-skull/
(Paras olisi tietenkin autoretur mutta sitä ratkaisua on turha MPltä odottaa)
Sian peijaiset Norjassa: (SIAN = Stoppa Islamiseringen Av Norge)
https://www.nrk.no/vestfoldogtelemark/politiet-bruker-taregass-i-sandefjord-1.15941443