Ruotsissa melko yksimielinen kansan tuki Nato–jäsenyydelle


Ruotsissa ei ole ihan vastaavaa systeemiä kuin Suomen kansalaisaloite, mutta vähän samantapaisen aloitesivun ”skriv under”-sivun mukaan Natoa vastustavien ihmisten määrä on melko mitätön.

Skriv under (= allekirjoita, voisi verrata Suomen Adressi-sivustoon) sivustolle laitettu adressi, jossa vaaditaan Ruotsiin kansanäänestystä Nato–jäsenyydestä on saanut 1 900 ääntä. Vaatimuksessa vaaditaan Ruotsin jatkamaan tähän asti jatkunutta puolueetonta turvallisuuspolitiikkaa ja Nato–jäsenyyden katsotaan olevan tietoinen provokaatio suureen taloudelliseen romahdukseen. Joka taas itsessään katsotaan heikentävän turvallisuutta eikä ole vastaus kansan vapauteen eikä parasta Ruotsille.

Edelleen kerrotaan, että Nato on lähinnä Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen kiistakapula, josta Ruotsin on pitäydyttävä ulkona. Adressilla kerrotaan kuinka kansa on vastaan Nato–jäsenyyttä ja vaaditaankin, että kansan on saatava äänestää Natosta.

 

Yleisesti olen tehnyt sen havainnon, että suurin osa ruotsalaisista on Naton kannalla. Nato–jäsenyys ja etenkin Suomen liittyminen Natoon katsotaan parhaaksi Ruotsin turvallisuuden kannalta.

Kun vertaa asiaa Suomen Kansalaisaloitteeseen, niin esimerkiksi vaatimus Suomen pitää pysyä liittoutumattomana on saanut vain 15 000 ääntä. Kun taas Nato–jäsenyyden puolesta äänensä antoi parissa viikossa yli 50 000 ihmistä.

Olisiko Natosta sitten pitänyt äänestää? En osaa sanoa, koska olisin jättänyt tämänkin äänestyksen välistä, kuten olen jättänyt kaikki muutkin äänestykset välistä.

Lisäys: Kansalaisaloite Nato–jäsenyydestä sai 76 000 ääntä.


16 thoughts on “Ruotsissa melko yksimielinen kansan tuki Nato–jäsenyydelle”

  1. Suomessa ei Natoon aloite keräsi 75000 allekirjoitusta ja on toimitettu eduskuntaan.

      1. Nato-jäsenyyshän vaatii taaksensa kansan tukea ja poliitikot päätti että mielipidemittaukset siihen riittää. Minkäänlaisen demokratianhan kanssa ei koko asialla ollut mitään tekemistä, koska eduskunta keksi itse äänestystuloksen ja eikä kansanäänestystä pidetty. Toimittiin ikään kuin jossain poikkeustilassa.

      2. Mitä luulet, että oisko Suomessa pidettu kansanäänestys Saksan kanssa liittoutumisesta?

      3. Eihän sitä voi verrata mihinkään Natoon, joka on kokonainen organisaatio ja Suomi oli tolloin sotatilassa. Kansainliittoon liittymisestä olisi voinu järjestää kansanäänestyksen.

      4. Tarkasti otten Suomi ei ollut sotatilassa kun Saksan kanssa tehtiin sopimus.

      5. Suomi oli marraskuusta 1939 syyskuuhun 1947 asti sotatilassa.

  2. Tässä natojäsenyydessä tulee käymään niin, että Ruotsi pääsee natoon, Suomi sen sijaan ei pääse vielä vuosiin.
    Siihen on hyvin yksinkertainen syykin.
    Se on se Suomen ja venäjän 1350km raja.
    Muissa natomaissa ei haluta riskeerata että joutuisivat itse puolustamaan Suomen ja venäjän rajaa.

    1. Tuskin kukaan ulkopuolinen maa haluaa lähettää joukkojansa Venäjää vastaan sotimaan. Ei ole tähänkään menessä halunnut.

      1. Liitossahan Suomi ja Saksa hyökkäsivät Neuvostoliittoon. Onko ulkopuolista? Saapa nähdä miten käy hakemusten kun Turkki panee vettä kurdimyllyyn. Muistakaa hankkia popcornit ennen kuin ruokapula tyhjentää kaupat.

  3. VIRO on torstaina päättänyt hyväksyä Ruotsin ja Suomen liittymispyynnöt sotilasliitto Natoon. Viro voi vetää sen kuuluisan päähänsä koska
    ”Mahdollinen jäsenyys on sen jälkeen vahvistettava eli ratifioitava 30 Nato-maassa kansallisella tasolla”. Vaiheen on arvioitu kestävän kuukausista jopa vuoteen.
    Lopuksi vielä Suomessa eduskunta päättäisi Natoon liittymisestä täysistunnossa.
    ”Psykoosit tulilla” valtavalhemedialla.

    1. Noi kaks muodostaa kyllä sellasen Kremlin ajatushautomon että huhhuh.

  4. Erdokakkeli sanoo taas tänään ei. Aikoo vissiin jatkaa samalla tyylillä kuukauden, kuin käkikello.

    Kurdo Baksi sanoi Ruotsin telkkarissa eilen että Erdo myöntyy jos pääsee Bidenin kanssa samaan kuvaan. Se on Erdon suurin haave. Erdo on alkujaan köyhä jätkä joka aloitti uransa myymällä vettä kadulla.

Comments are closed.