SD: Myös muita kuin ukrainalaisia autettava kotiinpaluussa

Ruotsin maahanmuuttovirasto on laittanut alulle tutkimuksen toimenpiteistä, joita tarvitaan ukrainalaisten pakolaisten parhaaseen mahdolliseen kotiinpaluuseen. Sverigedemokraateilta asia sai hyväksynnän ja täydennysehdotuksen.

Maahanmuuttovirasto on perustanut erillisen ryhmän tutkimaan toimia, joiden avulla ukrainalaiset pakolaiset voidaan mahdollisimman hyvin auttaa palaamaa jossain vaiheessa kotiin Ukrainaan. Sverigedemokraattien Jimmie Åkesson pitää maahanmuuttoviraston toimia kannatettavana ja lisää aiheeseen sverigedemokraattien kannan:

– On täysin itsestään selvää, että ukrainalaisia pakolaisia pitää auttaa palaamaan kotiin mahdollisimman jouhevasti. Pakolaisuushan on aina tilapäinen toimenpide ihmisten auttamiseksi sodasta tai muista kriisiolosuhteista. Mutta miksi tämä kotiinpaluun auttaminen rajataan vain ukrainalaisiin? On oikeudenmukaista auttaa myös somaleita, irakiaanoja, syriaanoja ja afgaanoja yhtä paljon palaamaan takaisin kotiin.

– Sitä paitsi Ruotsissa asuu iso joukko näistä maista tulleita tulijoita, jotka eivät ole integroituneet millään tavalla. He eivät elätä itse itseään eivätkä osaa ruotsia monen vuoden maassaolonkaan jälkeen. Tämä on yksi lisäargumentti auttaa heitä palaamaan takaisin kotiin.

Sverigedemokraattien mukaan he julkaisevat lähiaikoina listan niistä maista, joissa tilanne on sen verran hyvä, että näiden maiden kansalaisia voidaan auttaa palaamaan kotiin.

Subscribe
Notify of
guest
19 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Muuta kurssi laiva kaatuu
Muuta kurssi laiva kaatuu
24.5.2022 17:55

Rahat loppuu, tulee hoppu!
Siemiatkowskin puulaaki KLARNAkin sanoo irti 500, asuntojen hinnat laskevat, lainakorot nousevat, inflaatio jyllää, sähkö on kallista jne. Ruotsalaisia alkaa jurnuttaa.

Jossakin vaiheessa on siis pakko nostaa Rosa Elefanten eli Heliga Kossan eli Tuottamaton Matu pöydälle.

Kari Ilmarinen
Kari Ilmarinen
24.5.2022 18:36

2015 aallossa tulleesta ”kompetens regn`stä” (siis niitä superkoulutettuja kaiken korjaavia ja Ruotsin tuhosta pelastavia rikastuttajia) on viimeisten tilastojen mukaan yli 90 % edelleen sosiaalituen piirissä – aika hurja luku. Maahanmuuttajia ”työnhakijoina” yli 700.000 – 47,2 % työvoimatoimiston virallisissa tilastoissa – kun ottaa huomioon kuinka paljon niitä ”insats” ja ”låtsås” työpaikkoja tälle ryhmälle on veronmaksajien tueilla järkätty, niin päänsärkykohtauksenhan tällaisten lukemisesta saa. Jimmie on näköjään lukenut. (!)
Tiedot ekonomifakta.se ja perustuvat siis virallisiin (ruotsalaiseen tapaan vielä kaunisteltuihin) tilastoihin. Päivitetty 12.05.2022.

Satan
Satan
24.5.2022 19:34
Vastaa...  Kari Ilmarinen

90% on kyllä rutkasti ALAKANTTIIN. YKSIKÄÄN heistä ei ole oikeissa töissä oikeana aitona veronmaksajana.

Pottaska
Pottaska
24.5.2022 20:34
Vastaa...  Satan

Onhan niitä toki oikeissa töissä, aitoina veronmaksajina. Itsellänikin on ollut somppuja, eritreaanoja, iranilaisia, marokkolaisia, irakkilaisia, gambiaanoja jne jne alaisina. MUTTA melko haasteellisia alaisia, kuten myös ryssät. Ei ihme että monella kolleegalla tuli burn-out.

PimpulaBrynkka
PimpulaBrynkka
24.5.2022 19:12

Kaiken masentavien sotauutisten keskellä meidän täytyy muistaa uskoa huomiseen ja yrittää hymyillä yhdessä. Kyllä tulevaisuus paranee ja luottakaamme siihen. Lukekaa vaikka s24 maahanmuuttopalstaa, siellä karvahattuhemmokin uskoo huomiseen.
https://www.youtube.com/watch?v=r9WPjI9L5R8

Satan
Satan
24.5.2022 19:31

Naurattaa vieläkin kun monta vuotta sitten eräs musta loinen ruotsissa oli helvetin vihainen kun eräs toinen musta loinen karkoitettiin ja veti hihastaan ultimaattisen ässä-rasistikortin, oikein KULTATURBO kortti: Musta loinen huusi kurkku suorana että EI RUOTSALAISIAKAAN KARKOITETA!!!!!!!!!!!

Huru-ukko
Huru-ukko
24.5.2022 20:04

Ja varsinkin niitä muita kuin ukrainalasia on autettava siinä paluussa sinne kamelien, vuohien ja paimenensa muhamatin maille. Siellä riittää potenssinomaavile pojille pantavaa. Hyvä paimen panee henkensä laumansa eteen, paha paimen panee laumaa henkensä edestä vai miten se meni?

Moonman
Moonman
24.5.2022 20:07

Ihan hyvä muistutus jimmieltä, mutta unohti sen että ukrainalaiset haluavat palata kotiin kun taas nämä muut ryhmät pysyvät kuin p*aska seinässä. Eihän ketään voi pakottaa ruotsista lähtemään

Huru-ukko
Huru-ukko
24.5.2022 20:18
Vastaa...  Moonman

Ihan sama tuli itselle ajatuksiin. Nämä ukrainalaiset osaavat lähteä kotiin kunha olot asettuu. Musulmaanit ja muut siihen liittyvät eivät lähdä vaikka käskettäisiin. Ellei taikaseinää suljeta ja rahanvälityskanavia tulita ja niissä olevia rahoja takavarikoida.
Muutama miljoona kruunua somaliian meneviä rahoja takavrikkoon ihan vaan tutkomusten ja oikeudenkäyntien ajaksi niin hyvä tulee.

Eman
Eman
24.5.2022 20:57
Vastaa...  Huru-ukko

Itä Ukrainassa alkaa olemaan jo ihan ok oltavat. Koulut ym toimii ja Mariupoliakin on alettu jo ”jälleenrakentamaan” satamakin avataan liikenteelle piakkoin. Sinnehän voi palata vaikka heti.

neukut on na-ZZ-eja
neukut on na-ZZ-eja
24.5.2022 23:19
Vastaa...  Eman

@Eman .. neukku philosopheeraa ..
tiltut tiedetään, ei kannata edes yrittää eemanni.

Anonyymi
Anonyymi
25.5.2022 07:14
Vastaa...  Huru-ukko

Ja stoppi sille kotimaassa lomailuun! Jos voi lomailla (mistä, joutenolosta?), niin ei voi olla niin vaarallinen paikka, ettei siellä voi asua. Suomalaisten ei tarvitse tätäkään kustantaa, vaan jos on sinne lähtenyt, ei ole takaisin tulemista ja tukirahat voi lakkauttaa automaattisesti.

Tjäreborg
Tjäreborg
24.5.2022 21:57

On toi vähän kuutamolla toi Åkesson. Yksikään Ukrainalainen sodan vuoksi ruotsiin JOUTUNUT ei kyllä siihen matuläävään aio/halua JÄÄDÄ. Ne kaikki muut..olisi EHKÄ ollut vähän neuvotteluvaraa jos niillä olisi ruotsissa vittumaiset olot mutta tehän olette saatana antaneet niille taloja, autoja, elektroniikkaa, vaatteita, ruokaa ja loputtomasti discorahaa. ILMAISEKSI. Annatte heidän raiskata ja tappaa naisenne ja lapsenne, ette rankaise mistään. Bonuksena pyydätte ANTEEKSI heiltä joka päivä kun ette ole antaneet heille tarpeeksi. Ei ne mihinkään lähde ilman veristä murhaamista ja raivokasta vastarintaa, he ovat paratiisissa.

Santeri
Santeri
25.5.2022 04:18

Joka matu pois Ruotsista. Kovat keinot käyttöön.

Puosuvaari
Puosuvaari
25.5.2022 09:24
Vastaa...  Santeri

Joo, mieluummin yksi liian vähän kuin yksi(kin) liikaa. Voisi sitten suunnitella paluumuuttoa omalle tilalle Ruotsiin – tulisi vähän sitä muuttovoittoa Ruotsillekin. Vaikuttaa vähän siltä, että Ruotsissa alkaa lopulta ymmärrys palaamaan (Suomessahan se on vasta menetetty…)

Toivossa Eläjä
Toivossa Eläjä
26.5.2022 01:08
Vastaa...  Santeri

Kuvitelkaa, yhtäkkiä PUFF! Kaikki muslimit poissa. Mikäs Ruotsi semmoinen..? Hiljainen, turvallinen ja UMPIRIKAS. Sellainen Ruotsi se semmoinen olisi.

Mr X
Mr X
25.5.2022 22:44

Kävelevät pökäleet, somalian läjät,koko lasti palaudettava african sarveen,puikulapään koti on ….AFRICASSA. EI euroopassa.

Nih
Nih
26.5.2022 09:05

Tuo Eglannin malli pitäsi ottaa laajemmin käyttöön ja levittää siitä sanaa tehokkaasti lähtömaihin. Jos tulette aiheetta läpsyttelijät, palatuspaikka on Ruanda.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b3916e75-a438-4562-86b6-65d7add66aca

Runtiti-pou
Runtiti-pou
27.5.2022 17:09

Trakoitus on ikävä kyllä selvästikin se, että ei-eurooppalaiset muukalaiset halutaan pitää maassa, koska ordut ja kulttuurit on sekoitettava ja tuhottava kommunistiseksi mössöksi ja mokuvilinäksi