Porin viime perjantaisen ryöstön ryöstökopla on kyllä melko omituinen nelikko. Mukana ryöstössä oli kaksi milf-osastoa edustanutta naista ja miessukupuolta edusti parikymppiset jorkit.
Nelikko oli päättänyt ryöstää Porin kupeessa Ulvilassa viime perjantai-iltana yli 80-vuotiaan miehen. Mitään tarkempia tietoja ei ole, että mistä nelikko sai tietää, että vanhuksella oli talossaan paljon käteistä. Joku vihje tästä on kuitenkin jostain saatu.
Tapahtumien kulku ei ole tiedossa, mutta sisälle taloon päästiin ja vanhukseen käytiin käsiksi. Mies kaatui maahan ja loukkasi itsensä, mutta pystyi liikkumaan naapuriin hälyttämään apua tekijöiden poistuttua.
Nelikosta vangittiin törkeästä ryöstöstä epäiltynä 43-vuotias Minna T, 25-vuotias Kim L ja 19-vuotias Teemu T. Minna voisi olla periaatteessa Teemun äiti, sillä heillä on sama sukunimi. Lisäksi vangittiin epäiltynä avunannosta törkeään ryöstöön 49-vuotias Sini N. Kaikkia muita, paitsi Kimiä, epäillään myös Ulvilassa tehdystä törkeästä varkaudesta 1.6.2022.
On kyllä melko eriskummallisin varaskopla sitten aikoihin. Mummot heiluvat nuorukaisten kanssa pitkin kyliä varkaissa ja ryöstelemässä.