Vuosaaren sataman kautta 200 kiloa kokaiinia – viisi henkilöä epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa Suomeen epäillään tuodun yli 200 kiloa kokaiinia. Huumeet saapuivat Helsingin Vuosaaren satamaan punaviinipulloja sisältävässä kontissa.

Vyyhti alkoi avautua huhtikuun ensimmäisenä päivänä, kun poliisi todisti epäilyksiä herättävää tapahtumaa Helsingin Kurkimäessä. Pääepäiltyjen, eli yhden Tanskan ja kahden Ruotsin kansalaisen nähtiin toimittavan suurehkossa urheilukassissa tavaraa autoon, joka oli rekisteröity Alankomaihin.

– Tapahtumat olivat sen tyyppisiä, että epäilimme niissä olevan kyse huumausainekaupasta. Kolmikon mennessä autolle tapaamaan auton kuljettajaa urheilukassi oli täynnä, autolta palatessa se oli tyhjentynyt, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Heinonen Keskusrikospoliisista.

Kohtaamisen jälkeen poliisi seurasi kolmikkoa lähellä sijaitsevaan hotelliin ja Alankomaiden rekisterissä olevan auton kuljettajaa hotelliin Helsingin Pasilassa. Kaikki neljä henkilöä otettiin kiinni ja hotellien tiloihin sekä Alankomaiden rekisterissä olleeseen autoon tehtiin etsintä. Kolmikon hotellin pesutuvasta löytyi 19 kiloa kokaiinia kätkettynä. Myös autoa tutkittiin perusteellisesti ja sen läpivalaisun yhteydessä löydettiin takakonttiin rakennettu piilo, johon oli kätketty 18 kiloa kokaiinia. Esitutkinnan perusteella kyseinen huume-erä oli ollut tarkoitus toimittaa Ruotsiin.

Kiinniottojen jälkeen kokaiinin maahantuontiin liittyvät yksityiskohdat alkoivat selvitä rikoksesta epäiltyjen viestiliikenteen perusteella. Pääepäillyt olivat tulleet Suomeen reilu viikko ennen parkkipaikalla tapahtunutta huumekauppaa. Samana päivänä, eli 22.3. Vuosaaren satamaan oli saapunut rahtilaiva, josta oli purettu kontteja satama-alueelle. Pääepäiltyjen epäillään murtautuneen yhteen, punaviinipulloja sisältäneeseen konttiin seuraavana yönä 23.3. Viestiliikenteen perusteella konttiin oli kätketty 204 kiloa kokaiinia. Poliisin selvityksen mukaan kontti on kuljetettu Vuosaareen Belgian Antwerpenista.

– Kukaan epäillyistä ei ollut aiemmin käynyt Suomessa ja poliisin selvityksen mukaan vierailun ainoana tarkoituksena on ollut huumausaineiden hakeminen ennakkoon tiedossa olleesta kontista. Kolmikko on saanut apua käytännön järjestelyissä suomalaismieheltä, jota epäillään myös törkeästä huumausainerikoksesta, Heinonen sanoo.

Suomeen tuodun kokaiinin katukauppa-arvo on yli 20 miljoonaa euroa, jos sen hinnaksi lasketaan 100 euroa grammalta.

– Takavarikkoon saadusta erästä osa oli laadultaan erittäin puhdasta, pitoisuudeltaan noin 90-prosenttista. Siihen olisi todennäköisesti lisätty jatkeainetta ennen myymistä, jolloin tuotto olisi noussut edelleen, Heinonen arvioi.

Pääepäillyt ovat olleet tutkintavankeudessa koko esitutkinnan ajan. Heitä epäillään törkeistä huumausainerikoksista. Myös Suomessa kolmikkoa avustanutta henkilöä sekä 18 kilon huume-erän vastaanottanutta henkilöä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Esitutkinta siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

Subscribe
Notify of
guest
8 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Matti Teppo

200 kg kokkelia joka todennäköisesti on jonkun tahon omaisuutta..mutta kenen ?
Nyt pitää jälleen kääntyä tietävän tahon eli Paavon puoleen ja kysyä mikä on huumekaupassa sovellettava luovutuslauseke..eli kuka vastaa toimituksesta tehtaalta määräpaikkaan ja missä vaiheessa suoritetaan maksu ? Incoterm lausekkeina se saattaisi osua välille EXW—>CIF..millaiset ryhmittymät jaksavat maksaa tuon 200 kg n lastin ? Maksetaanko osa ennakkoon ja loput kun lasti saapunut ? Onko toiminnassa osuuskunnat vai enemmälti yksityistahot ? Jos tuo 200 kg / 20 000 000 euron lasti tulisi Suomeen puhtaasti kotimaisella rahoituksella kiinnostaisi tietää kuka/ketkä Suomen varakkaista hankkii lisätuloja kokaiinikaupalla ? Voinko ostaa 200 kg kokkelia luotolla jos lupaan maksaa 2 kk kuluttua 30 % korkoa ?

Qroquius Kad

Sinun ei tarvitse huumeostoksillasi luvata yhtään mitään:
myyjä ilmoittaa sinulle hinnan ja maksuaikataulun, ja ellet pysty maksamaan sinusta tehdään Varoittava Esimerkki.

Suomi Finland

Huumausaineita toimittavat rikolliset => huumausaineiden käyttäjät tukevat rikollista toimintaa

Tuossa on jo tarpeeksi syytä olla käyttämättä huumausaineita.

Last edited 1 vuosi sitten by Suomi Finland
Ei Luomua

Jos ei olisi kysyntää niin ei olisi tarjontaakaan. Ihmiset voivat huonosti ja kuvittelevat että viina, pillerit, kokkeli ynnä muut auttaa. Ruotsalaisen panimoyhtiön Spendrupsin omistajan poika kuoli kokkelinkäyttöön, idioottimaista.

Jossainhan juuri saatiin kiinni tonnin erä kokkeliä vai oliko se useammankin. Jos ihmiset katsoisivat miten sitä valmistetaan niin ehkä kiinnostus vähenisi?

Valtsu

Sinänsä outo kuvio, jos kokaiini jatkaa matkaa sitten Suomesta Ruotsiin. Miksi kontti sitten yleensä tuodaan Suomeen Antwerpen:ista, jos tavara on tarkoitettu Ruotsin markkinoille. Voihan sekin olla mahdollista, että kontissa on jotain Suomen / Ruotsin ”yhteisötavaraa”?Uskon vain, että Belgian poliisi on ilmoittanut tavarasta Suomen poliisille.

Kokke Li Andersson

Italiassa ennätystakavarikko 4,3 tonnia kokkelia. Colombiaanoja pännii.