Pitäisikö Suomen vaatia Venäjältä vanhaa suomalaiskaupunkia Nevanlinnaa, nykyistä Pietaria?

Suomi voisi näyttää tältä.
Venäjä on kertonut melko avoimesti, että se aikoo palauttaa “historiallisen Äiti-Venäjän”. Tällä Putin on tarkoittanut sitä, että esimerkiksi Baltian maat liitettäisiin takaisin Neuvosto-Venäjään.

Antaa Putinin pullistella eikä puututa nyt siihen, vaan aletaanpa tosissaan miettimään tilannetta Suomen kannalta. Lähdetään siitä, että Venäjän toiseksi suurin 5,3 miljoonan asukkaan Pietari on tosiasiassa suomalaisten mailla. Olisiko nyt aika ottaa Pietari ja koko Karjala takaisin Suomen haltuun?

Pietari on tosiasiassa melko uusi kaupunki. Se perustettiin virallisesti 1703 tsaari Pietari Suuren toimesta tsaarin hallintopaikaksi. Sitä ennen paikalla on sijainnut historiallinen suomalaiskaupunki Nevanlinna.

Nevanlinnan suomalaisasutuksesta on merkkejä jo ainakin 1200-luvulta. Ruotsalaiset rakensivat Nevajoen suulle Maankruunu-nimisen linnan 1300, mutta se hävitettiin Novgorodin toimesta melko pian. Nevanlinna siirtyi Stolbovan rauhassa 1617 Ruotsille ja kaupunkioikeudet se sai 1642. Nevanlinnassa asui suomalaisia, ruotsalaisia ja jonkin verran venäläisiä.

Vaikka Suomi kuului tuolloin Ruotsiin, niin periaatteessa historian kulkua voidaan tulkita vapaasti siten, että nykyinen Pietari tosiasiassa kuuluu Suomelle. Vaikka koko ajatus on leikkimielinen, niin Suomella olisi ihan yhtä samat oikeudet vaatia Pietaria, ja tietenkin koko Karjalaa, itselleen kuin Neuvosto-Venäjä rehentelee Neuvostoliiton aikoina sen miehittämien alusmaiden kuuluvan Nyky-Venäjään.

Tai jos taas ollaan oikein tarkkoja, niin Nevanlinnahan oli 1600-luvun Ruotsin kuningaskuntaan kuuluva kaupunki. Joten Suomen pitäisi käydä laillisia omistusneuvotteluja Pietarista Ruotsin kanssa.

Nyky-Pietarin historia alkaa 1703, jolloin käytiin Suurta Pohjan Sotaa vuosina 1700-1721. Sota oli Ruotsi vastaan liittouma, johon kuului Venäjä, Saksa, Tanska ja Puola-Liettua. Venäjä valtasi kaupungin ja se hävitettiin viimeistä kiveä myöten maan tasalle. Oli siis vuosi 1703 ja Pietari Suuri alkoi rakennuttamaan nykyistä Pietaria. Suurin osa asukkaista oli kuitenkin suomalaisia.

Olisiko jo aika ottaa pää pensaasta ja ajaa vihollisryssä pois Suomen alueilta?