Lars Vilksin kuolemaan johtaneen auto-onnettomuuden rikostutkinta on lopetettu, koska onnettomuuteen johtanut tekijä oli renkaan puhkeaminen eikä siten kyseeseen tule mikään rikos.
Syyttäjänvirasto kertoo tiedotteessaan, että viime vuoden lokakuussa sattunut onnettomuus, jossa kuoli Lars Vilks sekä kaksi mukana ollutta poliisia ja turvamies. Vilksiä kuljettanut auto ajautui vastaantulijoiden kaistalle suoraan vastaantuleva kuorma-auton alle. Myös kuorma-auton kuljettaja loukkaantui vakavasti.
Syyttäjänviraston mukaan poliisi on tehnyt tapahtumasta ison ja tarkan teknisen tutkinnan paikanpäällä, todistajia on kuultu ja turvaluokiteltu auto on tutkittu perinpohjaisesti. Yhteenveto tutkimustuloksista on, että kaikkein luultavimmin auton rengas on puhjennut ja siitä seurasi, että kuljettaja menetti auton hallinnan.
Asiaa tutkittiin myös siitä lähtökohdasta, että koska Vilksiä kohtaan oli olemassa konkreettinen uhkakuva, mutta mitään suunniteltuun tekoon viittaavaa ei tutkinnassa tullut esille.
Vilks oli kuollessaan 75-vuotias.