Viime kesänä Luleåssa tehty melko käsittämätön ruotsalaisen naisen murha sai lopullisen päätöksen hovioikeudessa. Somali Bahnan Yusufille lätkäistiin 14 vuotta vankeutta.
Viime vuoden heinäkuun 30. päivä oli Luleåssa hikinen; jonkinlainen levottomuus oli saapunut somalijengin muodossa kaupunkiin. Mitään tarkkaa selvyyttä ei ole tullut, että mitä etelässä Tukholman Rinkebyssä majaillut somalijengi oikeastaan teki pohjoisessa.
Murhan tutkimuksetkin olivat vaikeita, sillä yksi sun toinen kiisti, yritti sälyttää syytä toisten niskoille ja muuta venkoilua. Joka tapauksessa kuvio oli jotenkin sen suuntainen, että ruotsalaisen 25-vuotiaan Fridan häkkivarastossa oli ollut säilytyksessä auton rengassarja. Renkaat olivat kuitenkin hävinneet. Tätä tapahtumaa selviteltiin Luleåssa sijaitsevalla uimarannalla. Riita koski muitakin auton osia.
Paikalla oli paljon porukkaa. Bahnan oli kaivanut aseen esille ja uhitellut Fridalle, että luuleeko tämä asian olevan leikin asia. Sen jälkeen hän oli ampunut lähietäisyydeltä useita laukauksia suoraan naisen kasvoihin ja ylävartaloon.
Todistusaineisto on kasattu monista eri indisiotodisteista, koska esimerkiksi DNA:ta ei ole saatu ampuma-aseesta tai hylsyistä. Todistusaineistona käytettiin mm. teletietoja ja todistajien kuulustelua.
Hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden tuomion. Bahnanille 14 vuotta vankeutta murhasta ja kahdesta laittomasta uhkauksesta. Oikeuden mukaan kyseessä olisi elinkautinen, mutta koska somali oli tekohetkellä 19-vuotias ja nyt siis 20-vuotias, eikä Ruotsin lain mukaan elinkautiseen voi tuomita kuin 21 vuotta täyttäneen henkilön.
Edelleen tuomittiin somali Ali Ahmed Sabriye 12 vuoden vankeuteen avunannosta murhaan ja somali Ziad Khozhad 6 vuoden vankeuteen avunannosta murhaan. Ruotsalainen Simon Vestermark tuomittiin törkeän rikoksen suojelemisesta kolmen vuoden vankeuteen.
Huomionarvoista tässä jutussa on se, että syyttäjän muutama ns. kruununtodistaja, joiden lausunto oikeudessa oli ratkaisevaa, ovat nyt oikeuslaitoksen todistajansuojeluohjelmassa. He joutuvat elämään loppuelämänsä uuden nimen ja henkilötunnuksen turvin toisella paikkakunnalla, koska somalijengi katsotaan niin kovaksi palaksi, että todistajat eivät luultavasti selviä hengissä normaaliin elämäntapaan.