Bensa EU:n kalleinta – Taviolta kirjallinen kysymys

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on tänään jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen bensan ja dieselin hintojen pienentämisestä. Suomessa tankataan EU-alueen kalleinta bensiiniä ja toiseksi kalleinta dieseliä.

Tavio korostaa, että maailmanmarkkinat eivät selitä korkeita hintoja, sillä eri EU-maiden välillä on tuntuvia hintaeroja, jotka johtuvat verotuksesta. Esimerkiksi Ruotsi ja Saksa ovat madaltaneet polttoaineverotusta, mutta Suomessa on tällä vaalikaudella tehty 2000-luvun suurin veronkorotus.

– Korkeat polttoainehinnat ovat suoraan pois ihmisten ostovoimasta. Miksi Marinin hallitus ei laske polttoaineveroa, kuten muissa EU-maissa on tehty? Tavio kysyy.

Tavion mielestä suomalaisten liikkuvuutta pitää pikemminkin pyrkiä lisäämään kuin vähentämään. Tavio muistuttaa, että esimerkiksi kotimaanmatkailu tukee useiden alueiden taloutta.

Tavio moittii hallituspuolue keskustaa maaseudun unohtamisesta.

– Keskustan olisi syytä perua hallituksessa läpi ajamansa historiallisen suuri polttoaineveronkorotus, Tavio sanoo.

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.