Nettimatka Rinkebyhyn.
Muuan mies, joka työskentelee muuassa kiinteistöhuoltofirmassa, joka taas huoltaa muuansia kerrostalokiinteistöjä Tukholman Rinkebyssä ja Järvan alueella, kertoo käytännön kiinteistöhuollosta.
– Muutama kesä sitten kun oli kovia pitkiä helteitä, niin veden kulutus taloissa kymmenkertaistui. Viime kesänäkin kun helteet jatkuivat viikkoja niin veden kulutus oli aivan järjetöntä. Nyt, kun kesä on varsinaisesti alkanut, niin veden kulutus on taas tapissa.
Kiinteistöäijän mukaan kolmansista maista tulleet tulijat kärsivät Pohjolan helteistä kuten muutkin, mutta vettä ei suinkaan kuluteta kehon viilentämiseen suihkun alla istumalla – vaan huoneiston viilentämiseen. Tai kuvitelmaan viilennysvaikutuksesta.
– Heillä on melko yleisesti sellainen käsitys, että kun vessan ja suihkun vesihanat laittaa juoksemaan kylmään vettä ja jättää oven auki, niin se ikään kuin muka viilentäisi ilmaa muualla huoneistoissa. Siellä on huoneistoja esimerkiksi Svennebygrändillä, joissa pidettiin vesihanoja auki viikkokaupalla yhteen putkeen 24/7. Ammeet ja ämpärit ovat niin ikään yleensä aina täynnä vettä.
– Veden kulutus on aivan tolkutonta, mutta tuollainen aiheuttaa tietenkin myös kosteutta. Jotkut huoneistot ovat kuin sademetsiä, ilman kosteus kuin jossain viidakossa monsuuniaikaan. Siitä tietenkin seuraa monenmoista mukavaa vesi- ja kosteusvahinkoa. Tapetit kuplivat, lattiamuovit kuplivat ja nurkat ja listat ovat täynnä vaikka minkälaista hometta ja ötökkää. Se haju voi olla aika kovan puoleinen kun avaa käytävältä oven tällaiseen monsuuniasuntoon.
Kiinteistöäijän mukaan joskus takavuosina tähän lotraamiseen puututtiin. Rappukäytäviin ja uusille asukkaille jaettiin selkoruotsilla lappuja ”VET-TÄ EI SAA LAS-KEA YÖ-TÄ-PÄI-VÄÄ”. Joissakin huoneistoissa käytiin ihan paikanpäällä opastamassa asukkaita suihkun käytöstä. Tai pikemminkin käyttämättömyydessä.
– Tämä jäi pikkuhiljaa pois. Sanotaanko, että 00-luvulla vielä saatettiin ihan hyvässä hengessä opastaa asukkaita, mutta se loppui 10-luvulle tultaessa. Ensinnäkin kukaan ei uskalla enää mennä niihin asuntoihin, siellä voi olla vastassa mitä käsittämättömimpiä juttuja. Toisaalta kiinteistöfirmat ovat ihan samanlaisen vainon ja kiusan kohteena kuin ambulanssi- tai pelastuslaitoshenkilökuntakin. Ne näkeävät meidät jonakin vihollisina. Vaikka meillä on koko ajan paljon tummia nuoria töissä, niin silti.
Kiinteistöäijä avaa myös toista huoneiston viilennystapaa.
– He tapaavat pitää jääkapin ja pakastimen ovia auki. Että huh huh hellettä vaan.
Rasismi mädännyttää talot
– Suurin syy on kai rasismi. Siis työnjohto ja hallinto pelkää kuollakseen rasismin leimaa. Joten ovat katsoneet parhaaksi katsoa asiaa sormien läpi ja antaa talojen mädäntyä. Niin kuin sanoin niin siellä on tälläkin hetkellä parikymmentä huoneistoa, joissa vettä lasketaan ihan 24/7.
Kiinteistöäijä toteaa, että häntä itseään asia ei kiinnosta enää tippaakaan.
– Nuorempana kuvittelin, että ohjeistamalla kaikki hoituu. Kun opastaa ja on ystävällinen, niin kyllä uusruotsalainenkin oppii vesihanan käytön ja kerrostaloasumisen. Mutta vitut.
– Tyypit ovat tulleet jostain hevon perseestä, jossa ei ole ikinä nähty juoksevaa vettä ja vesi on nostettu jostain kehitysaputyön kaivamasta kaivosta. Ne eivät ikipäivänä opi ymmärtämään miksi sitä vettä ei saisi juoksuttaa yötäpäivää. Ne kuvittelevat veden tulevan jostain taikasäiliöstä, tai mistä lie. Ehkä sieltä kaivosta, minkä kehitysapu kaivoi niiden kylään.
– Ne eivät ymmärrä, että se veden juoksutus on aivan pöljän touhua, toisaalta yritäppä selittää niille jotain kosteusongelmasta… ihan sama kuin yrittäisi avata kivikauden ihmiselle kännykän toimintaperiaatetta.