Hollannissa isoja maanviljelijöiden mielenosoituksia ympäristölakeja vastaan

Hollannissa on ollut isoja maanviljelijöiden mielenosoituksia, joita vastaan poliisi on käyttänyt kyynelkaasua ja koiria hajottaakseen väkijoukkoja. Rajuissakin mielenosoituksissa on kritisoitu ns. ympäristötavotteita.

Maanantai-iltana mm. Heerenveenissä oli iso mielenosoitus, jossa useita satoja maanviljelijöitä ja eläintilallisia, jotka sulkivat Lidlin jakelukeskuksen sisään- ja ulosmenotiet traktoreilla. Poliisi käytti muutaman tunnin jälkeen kyynelkaasua hajottaakseen mielenosoittajat ja kolme ihmistä otettiin kiinni. Ainakin 200 sakkoa kirjoitettiin.

Mielenosoittajien liikehdintää:

 

Myös Sneekin kaupungissa oli isoja mielenosoituksia ja joukkoon osallistui muitakin ihmisiä. Mielenosoitukset saatiin hajotettua vasta tiistaiaamuna.

Mielenosoitusten syyksi kerrotaan maanviljelijöille asetetut uudet ympäristötavoitteet, koska se vaatii eläintiloja vähentämään karjan määrää ja maanviljelijät joutuvat pienentämään vilja-alaa, koska lannan ja lannoitteiden katsotaan olevan merkittävä saasteiden lähde. Ympäristötavoitteiden ideana on vähentää typpipäästöjä.

Mielenosoittajien mukaan tällaiset ”ympäristötavoitteet” menevät liian pitkälle eikä niitä voida hyväksyä. Mielenosoittajat ovat osoittaneet mieltään koko viime viikon ja mielenosoituksia aiotaan jatkaa pitkälle loppukesään.

 

Subscribe
Notify of
guest
28 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Kane

Varmaan pa median lukijat jo tiesikin mutta ilma jota hengitämme koostuu 78%:sesti typestä ja 21%:sesti hapesta sekä 1%:sesti muista kaasuista. Kyllä, typestä minkä takia viljat ja lihat pitää saada hollannissa ja koko maailmassa minimiin. Kuten myös hiilidioksidi jota kasvit käyttävät yhteyttämiseen. Miksi näin, sitä voi jokainen kysyä itseltään jos siihen kykenee.

arkkimankeli

Ukrainan sodan seuraukset uhkaavat sinetöidä ilmastokatastrofin:

Analysis: Dash for gas in response to Russia/Ukraine crisis could lock in warming | Climate Action Tracker

Maapallon ilmasto on vaihdellut hurjastikin aikojen kuluessa, mutta juuri nyt etenevä ilmastonmuutos on kyllä ihmisen toiminnan aiheuttamaa ja ihminen on myös sen näkyvin ja kuuluvin uhri.

arkkimankeli

Mikäli nykyinen ilmaston lämpeneminen EI ole ihmisen aiheuttamaa, niin sittenhän asialle ei kannata yrittää tehdä juuri mitään.
(Ase)markkinavoimat tuo kyllä aikanaan ratkaisun tuohon ongelmaan.

Fallout

Ituhipit on hulluja. Sama kun joku tofua mussuttava maailmanpelastaja luulee että koska ei juo maitoa eikä syö lihaa niin hän itse on näillä teoillaan pelastanut noin kaksi miljoonaa lehmää, possua ja kanaa per tofulautanen. Ilmastovouhottajat ovat hupijengiä, on NÄÄÄS semmone asia kuin TUULI. Sinä lappeenrannassa ajeket omahyväisesti sähköautollasi ja itärajan takana Sergei päräyttää tulille triljoona tonnia kivihiiltä ja tuuli tuo ne savupilvet sinulle tehden toiminnastasi tasan nollan arvoista. Hyvesignaloiva omahyväinen ihminen on paska ihminen.

Suomi Finland

Ja taas tehdään elämästä hankalampaa maanviljelijöille ja karjatilallisille. Ihan kuin niitä hankaluuksia ei olisi muutenkaan tarpeeksi.

Kyllä se on helppoa säätää silmät kiiluen lakeja.

Qroquius Kad

Itsepä äänestävät ne kiilusilmät säätämään lakeja eivätkä vaihda seuraavissa vaaleissa parempiin.

lupaamme sitä ja tätä

Jep. Aina sama kitinä joka puolella. Äänestäkää. Ja sitten äänestetään tai jätetään äänestämättä. Mikään ei muutu. Samat naamat pyörivät siellä päättävissä viroissa. Puolueet ovat samaa hyväveli kerhoa. Tukia saavat prkl:sti, ja valehtelevat muutoksista. Yms. Ja sama meno jatkuu .

Qroquius Kad

Ei varmaan niin muutu kun jättää äänestämättä tai äänestä samat naamat uudestaan.
Jos on oikeasti niin tyhmä, ei pitäisi omata mitään yhteiskunnallisia oiekuskia vaan olla holhouksessa.

Minä

Edellyttäisi, että äänestetään ihan uusia kasvoja ja puolueita. Niitä on tosin niukasti tyrkyllä.

Pena

Aivan oikein toimittu. Suomessa hallitus on myös saanut maatilojen kannattavuuden romahtamaan toimillaan kriisin partaalle, kiitos kallistuneiden kustannuksien. Mitään eivät aio tehdä että tämä tilanne muuttuisi.

Don Kojootti

Syödä ne kyllä haluaa, mutta ruokaa ei saa tuottaa. Ja se näkymätön, runsas ja terveellinen lähituotettu ruoka ei sitten myöskään saa maksaa mitään. Afrikan maat tarvitsevat meidän rahojamme enemmän kuin me itse. Annetaan heille kaikki rahamme. Pitää tuottaa inhimillisyyttä ja suvaitsevaisuutta. RAKKAUDEN LÄMPÖÄ!

TimoT

Jos yhden maan sanoisi, missä ei kannattaisi suututtaa maajusseja, niin se olisi Alankomaat. Maa on niin tiheästi asutettu, että tarvitsevat kaiken irtoavan maan viljeltäväksi. Jos se tehomaatalous lopetetaan, niin nopeasti tulee nälkävuodet.

Paljon korjattavaa

Alankomaat on valtio joka haisee p….alle rajalta rajalle. Tai oikeastaan jo 30km ennen rajaa ja sen jälkeen.

Muistan kun joskus kävimme kolleegan kanssa esittelemässä EM:ää jolla saa fermentoitua lannan niin että se ei haise. Kaikki mikä haisee on kaskuvsta pois. Se tasapainottaa maaperää ja osallistuu ravinteiden helpompaan kulkeutumiseen kasveile. Silloinen maatalousministeri sanoi kuitenkin että ”Ei missään tapauksessa. P…skan tulee haista. Julkinen mielipide on ainoa asia joka pitää maanviljelystä kurissa”. No, se siitä hyvästä ideasta

Suomessakin maanviljelijät maksavat mielummin 27000-47000e/tn lannoitteista kuin valmistaisivat itse liuosta 1300e/tn. No, elämä on valintoja.

Ja suomalaiset maanviljelijt ovat vielä sen verran puupäitä että eivät älyä käyttää pronssiauroja. Rauta-auroista jää rautaa maaperään joka estää ravinteiden imeytymisen kasveihin ja veden pidättyvyyttä maaperässä. Ennen vanhaan ei kuoltu nälkään kun oli puuaurat. Siksi viljasadot olivat paremmat.

Särmääjä

Suomessakin alkaa tilallisilla oleen jo tosi kusiset oltavat, mutta suomalainen maajussihan puristaa vain nyrkkiä haalarin taskussa tai käyvät vain kiltisti näyttäytymässä vähän eduskuntatalolla vaikka kiellettäisiin turvetuotantokin kokonaan. Radikaaleinta mitä voivat keksiä on varmaan adressin luovuttaminen jollekin vitun keskustaministerille.

Qroquius Kad

Ja seuraavissa vaaleissa äänestävät taas Kepuleita…

Särmääjä

Ja eiköhän tuolla Hollannissakin ole vain sitä poliisiarmeijat hajottaa ja tukahduttaa noita aikansa ja sitten aletaan tehtailemaan syytteitä, sulkemaan pankkitilejä ja viemään elinkeinoa jos ei muu auta kuten Kanadassa.

Qroquius Kad

Nin sitä ruukataan lainrikkojille tehdä.

Nost R. Adamus

Mikäli nykyinen kasvihuonekaasujen lisääntyminen on ihmisen aiheuttamaa, niin ihmisten määrä ja elintasounelmat ovat aivan liian suuria jotta saavutettaisiin sopu riittävistä ilmastotoimista.

Satamiljoonainen sandaalisota odottanee ainakin Eurooppaa.

Iltapanomat

Al goren eli kansainvälisen super hyper ilmasto eks-pertin ja super poliitikon mukaan isot rannikkokaupungit piti olla jo veden alla ajat sitten ja napajäätiköiden sulana.

Qroquius Kad

Samoin Tyynen valtameren saarten olisi pitänyt ajat sitten upota mereen, mutta sielllä ne kaikka vaan edelleen päjöttävät.
Eikä se öljykään ole loppunut, vaikka olisi pitänyt jo moneen kertaan;
päinvastoin jatkuvasti löydetään uusia esiintymiä!

Nuoret hylkäävät HÖTÖN!

Ruotsin nuoret 18-29v. äänestäjät ovat saaneet tarpeekseen älämölöstä; yhä useampi eli 53,7% äänestää konservatiivisia ei-matutuspuolueita:

https://www.svt.se/nyheter/inrikes/darfor-rostar-unga-valjare-hoger-konservativ-vag

Jari

Eivät tule pelastamaan ruotsia

Murdoch

Ei se nyt auta kun sinne on annettu 4 miljoonaa ääntä ÄLÄMÖLÖILIJÖILLE. Vaaleissa tulee muslimeilta TURPAAN. Demokratia, ideana suht. hyvä….

Qroquius Kad

Parempaakaan ei ole keksitty.
Ellei demokratia toimi kansan hyväksi, kansa on liian tyhmä demokratiaan kun ei osaa valita johtoon valtiomiehiä kuten unkarilaiset vaan pöljäpimpsoja kuten ruotsalaiset ja suomalaiset.

Murdoch

Demokratia 2.0: Äänestysoikeus ainoastaan maassa syntyneille yli 25-vuotiaille ja alle 65-vuotiaille oikeissa töissä oleville veronmaksajille jotka läpäisevät älykkyystestejä sekä osaavat ajatella rationaalisesti. Loisella ja sydämensä äänellä äänestävällä henkisellä lapsella ei ole mitään sananvaltaa. Se ei saa olla niin että maahan valheella päässyt tukiloinen joka on Allahin käskyttämä, saa kansalaisuuden ja luvan olla mukana päättämässä kaikkien asioista. Demokratia ideana oli hyvä mutta sen jälkeen on maailma muuttunut roimasti eikä se enää vanhaan tyyliin toimi.

Maaseutuslummit på G

Bengtsfors on kaamea esimerkki. Älämölö leviää pikkupaikkakunnille, maaseutu Rinkebysoituu:
https://www.expressen.se/nyheter/larmet-fran-landsbygden–det-kan-bli-som-rinkeby/

Minä

Siellä tuo kehitys etenee jo maaseudulle. Jännä havaita, että Expressen julkaisi artikkelin, jossa Rinkeby nähdään huonona asuinpaikkana ja varoitetaan, että sama ilmiö leviää maaseudun kyliinkin.