Voiko maaseutupizzeria menestyä edes teoriassa?

Verohallinnon selvityksen mukaan Suomessa on viiden vuoden aikana löytynyt 20 miljoonaa euroa maksamattomia veroja, jotka keskittyvät ravintola-alalle. Lisäksi alalla käytetään pimeää ja puolipimeää työvoimaa.

Tyypillinen veroja kiertävä ravintola on pieni tai keskikokoinen anniskeluravintola tai kebab- tai pizzeriaravintola. Petos tapahtuu parissa eri vaiheessa; asiakkaiden ostoksia ei lyödä kassaan, vaikka päällisin puolin näyttää siltä, että asiakas saa korttimaksusta kuitin. Lisäksi ravintoloiden työntekijöille maksetaan veivaus-palkkaa, joka koostuu sosiaalituista, työttömyysrahoista ja pieneltä osin veronalaisesta oikeasta palkasta.

Ei tarvi olla talousalan ammattilainen, jotta ymmärtää, että monen pizzeria-kebabbilan takana löytyy veivausta. Sen ymmärtää jo yksinkertaisella + – laskulla. Oletetaan tuollainen peruspizzeria jossain pikku kaupungissa. Yrityksen kulut koostuvat ainakin seuraavista kuluista:

1.) Vuokra, oletetaan kiinteistön vuokrakulut 1 500 euroa. Vuokran suuruus riippuu tietenkin kuinka hyvällä paikalla liikehuoneisto on, mutta mennään tällä. Helsingin keskustassa summat ovat tietenkin kymmenkertaisia verrattuna Janakkalan kylänraitin kiinteistöihin.

2.) Oletetaan, että ravintola on auki aamusta aamuyöhön. Silloin firma tarvitsee vähintään kaksi työntekijää omistajan lisäksi. Oletetaan, että pizzapaakkareille maksetaan surkeaa palkkaa vaikkapa 1 500 euroa. Työnantajakulujen jälkeen 1 500 + 45% = 2 175 euroa ja kahdelta duunarilta yhteensä 4 350 euroa.

3.) Raaka-ainekulut. Ravintoloitsija ostaa tukusta tm. paikasta raaka-aineita, joista pizzakebabia rullataan. Lihat, makkarat, ranskanperunat, kebab-vartaat, sipulit, ananakset, limsat ja kaljat jne. En osaa sanoa mitään tarkkoja summia, mutta kyllä tässä puhutaan varmasti useammasta tuhannesta eurosta. Oletetaan tukkuostosten kuukauden summaksi 10 000 euroa.

4.) Juoksevat kulut, kuten puhelimet, siivoukset, rasvanpoistot, huollot, sähköt, mainostaminen, puhelimet, ajoneuvokulut, vakuutukset jne. oletetaan summaksi 2 000 euroa.

5.) Yrittäjän pitää nostaa itsekin itselleen palkkaa, oletetaan, että yrittäjä on kitsas ja tonni kuussa riittää.

Näin ollen yhden pizzerian kuukausikulut ovat kevyesti tuollaiset 18 850 euroa. Varmasti pari kymppiä on aika realistinen arvio.

Jotta firma ei mene vasaran alle, niin myynnin on oltava tietenkin vähintään sen verran mitä on kuluja. Jos ravintola on auki 30 päivää kuukaudessa, ja yhden pizzan veroton hinta on esim. 10 euroa (unohdetaan arvonlisävero tässä vaiheessa, mutta se on ravintoloissa 14 %, paitsi juomissa 24 %, joka lisätään ostoksen summaan. Asiakkaallehan tuo kympin pizza maksaisi tosiasiassa  sen 11,40 euroa).

Saadakseen kasaan tuon 18 850 euron summan on kuukaudessa myytävä tietenkin 1 885 pizzaa, eli päivän myynti on oltava keskimäärin sellaiset 63 pizzaa. Tällaisiin määriin päästään varmasti jossain vilkkaalla kauppapaikalla, mutta kuulostaa hieman epäuskottavalta pikkukylän pizzerialle, jossa myynti perustuu lähinnä pe-la-öiden mättöihin ja viikot ovat hiljaisia kuin ruumishuoneella.

Tämä oli vain esimerkin kaltainen esimerkki, sillä jokainen ravintolahan on omanlaisensa. Joku pizzapaikka saattaa menestyä hyvinkin, jos se saa esimerkiksi vakituisiksi lounasasiakkaiksi muutamankin työpaikan työntekijät.

Itse en kuitenkaan lähtisi sijoittamaan tuhansia euroja pizza-kebabbilaan.

KOMMENTOINTIOHJEET

Jos haluat kommentoida, niin rekisteröidy Disqusiin ohjeiden mukaan. Se on minuutin kertahomma, ja jatkossa voit kommentoida ihan vapaasti rekisteröimälläsi nimimerkillä Pt-mediassa ja sadoilla muillakin nettisivuilla. Kommentoida voi ilman rekisteröitymistäkin, mutta silloin kommentti menee moderointiin. Koska kukaan ei seuraa kommentointipalstaa reaaliajassa, niin kommentin hyväksyntään voi mennä pitkä aika.

Kommentointi on vapaata, mutta käytä asiallista kieltä. Älä solvaa, uhkaile tai muutenkaan käytä asiatonta kieltä toisista ihmisistä, ihmisryhmistä, uskonnoista, seksuaalisista suuntautumisista tms.

Pt-media ei kerää mitään tietoja rekisteröitymisistä, eikä näe rekisteröityjän tietoja.