Luvattomat reivit työllistävät poliisia Helsingissä

Helsingissä on viime vuosina järjestetty kesäisin ”reivejä”, eli ulkona järjestettäviä musiikkitapahtumia. Tapahtumille haetaan harvoin järjestäjän toimesta alueen käyttölupia eikä niistä ilmoiteta viranomaisille.

Usein tapahtumiin kutsutaan osallistujia sosiaalisen median kautta ja juhlijoita voi tulla paikalle satoja. Poliisille on tullut useita ilmoituksia tapahtumien aiheuttamista häiriöistä. Poliisi puuttuu tapahtumiin matalalla kynnyksellä, mikäli ne aiheuttavat häiriötä kaupunkilaisille.

Poliisille on kesän aikana tullut ilmoituksia ulkoilmatapahtumasta aiheutuvasta häiritsevästä melusta.

– Teknomusiikin soittaminen pitkälle aamuun aiheuttaa kohtuutonta haittaa ihmisille, jotka asuvat lähistöllä ja yrittävät nukkua. Vaikka alue olisi syrjäinen, voi musiikki ja basson jytinä kantautua kauaskin, varsinkin, jos tapahtuma on meren äärellä, muistuttaa komisario Hanna Kiiskinen Helsingin poliisin hälytys- ja valvontayksiköstä.

Tapahtumalle on haettava luvat ennakkoon

Jos poliisin tietoon tulee, että juhlat aiheuttavat häiriötä, partio menee paikalle keskustelemaan tapahtuman järjestäjän kanssa. Jos neuvot ja ohjeet eivät riitä, poliisi voi takavarikoida esimerkiksi soittimet tai kaiuttimet ja kirjoittaa sakon musiikkilaitetta käyttäneelle.

Kokoontumislain mukaan yleisötilaisuuksista tulisi ilmoittaa poliisille kirjallisesti viisi vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista. Tilaisuus tai tapahtuma on yleisötilaisuus silloin, kun se on avoin kenelle tahansa, joko ilmaiseksi tai pääsylipun ostamalla.

Helsingin kaupungin alueella ulkona järjestettäville tapahtumille tulisi hakea alueenkäyttölupa kaupungilta sekä tehdä meluilmoitus viimeistään 30 päivää ennen tapahtumaa, jos juhlia haluaa jatkaa kello 22 jälkeen. Tapahtuman järjestäjän täytyy esittää mahdollinen lupa ja meluilmoitus poliisille pyydettäessä.

Poliisi voi keskeyttää luvattoman tapahtuman

Jos lupia ei ole haettu tai niitä ei ole saatu, ei järjestäjällä ole oikeutta järjestää tapahtumaa. Poliisi voi silloin kirjoittaa järjestäjälle sakon tai kirjata asiasta rikosilmoituksen. Poliisi voi myös kieltää ulkoilmatapahtuman etukäteen tai keskeyttää tapahtuman kokoontumislain perusteella.

–  Poliisi huolehtii siitä, että tilaisuudet järjestetään lain mukaisesti ja ettei niistä aiheudu kohtuutonta häiriötä alueen asukkaille ja yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, painottaa Kiiskinen.

– Juhliminen ei ole kiellettyä. Kaupungille saa kokoontua viettämään iltaa, mutta kun paikalle tulee iso väkijoukko ja musiikki soi kovalla, on tapahtuman järjestäjän ja juhlijoiden pidettävä ympäristö mielessä, Kiiskinen muistuttaa.

Subscribe
Notify of
guest
7 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
möly on uusi äly

Eipä tuolle ilmiölle mitään voida, sillä Suomessa on harvinaisen paljon metsiä ja harvinaisen vähän poliiseja.

Reivi ja Raivari

Joko Taharrus on siirtynyt Reiveihin?

Timppis.

Hys hys elä kysele tuollaisia,ei missään nimessä .he ovat taharruksen uhreja.

Pena

Viime viikonloppuna kaverin asunnon naapurissa asuva nainen, oli kuulemma tulistunut metelistä ja tullut soittamaan ovikelloa aamulla 9 aikaan. Kaveri ei ollut avannut ovea. Oli myös mennyt nukkumaan vasta aamulla puoli neljän maissa.

Qroquius Kad

Eli siis kaveri ei avannut ovea aamuyhdeksältä, koska oli ollut nukkumassa puoli neljästä lähtien?

Bling Bling

Aika julkeaa, nuoriso tanssii.. mihin tämä maailma on menssa? Miksei voi olla vain ihan tavallista katujengitoimintaa, sitä normaalia ryöstelyä ja pahoinpitelyjä?

mongol

Näitä metsäbileitä alkaa olemaan. Vituttaa kun laittavat bassot täysille niin, että kuuluu taloihin sisälle, vaikka olisi ikkunat kiinni. Turpasaunan ansaitsisivat ainakin jos soittavat sitä paskaa musiikkia vielä yöaikaan.