Europolin uusi asetus parantaa rikostutkinnan mahdollisuuksia Suomessakin

Henkilötietojen analysointiaika pitenee merkittävästi kesäkuun lopussa voimaan tulleen uuden Europol -asetuksen myötä. Uuden asetuksen mukaan henkilötietojen analysointiaika Europolissa pitenee merkittävästi aiempaan verrattuna.

Europol sai aikaisemmin voimassa olleen asetuksen mukaan analysoida korkeintaan kuusi kuukautta henkilötietoja, joiden osalta henkilön roolia rikosjutun suhteen ei ole määritelty. Nyt Europol saa analysoida tällaisia tietoja vähintään 18 kuukautta tai jopa kolme vuotta, ja aina vähintään niin kauan kuin esitutkinta kestää.

Poliisiylitarkastaja Hannu Kautto Poliisihallituksen kansainvälisten asioiden vastuualueelta pitää muutosta poliisin kannalta merkittävänä.

– Muutos on rikosten tutkinnassa suuri apu sellaisissa tapauksissa, kun henkilöitä seulotaan suurista datamääristä Uudistus parantaa Europolin mahdollisuuksia tukea jäsenvaltioi vakavien, rajat ylittävien rikosten torjunnassa ja tutkinnassa, hän sanoo.

 

Europolilta merkittävä tuki laajoissa rikoskokonaisuuksissa

Kauton mukaan Europolin tuella on Suomelle suuri merkitys, kun on kyse laajoista vakavaa rajat ylittävää järjestäytynyttä rikollisuutta koskevista tutkintakokonaisuuksista.

Europolin operatiivisen toiminnan keskiössä Suomen näkökulmasta olivat vuonna 2021 operaatiot Green Light (Anom) ja Limit (SKY ECC).

– Molemmat koskevat kryptattuja viestintäalustoja, joissa viestien sisältö on saatu lainvalvontaviranomaisten käyttöön. Saatujen tietojen perusteella näiden juttujen ratkaiseminen on vaikuttanut merkittävästi amfetamiinin saatavuuteen Suomessa, Kautto kertoo.

Yhteistyö tehostuu

Toinen keskeinen asia uudessa asetuksessa oli tiedonkäsittelyoikeus tutkimuksen ja innovaation tarpeisiin. Taustalla oli havainto, että on mahdotonta luoda sellaisia synteettisiä henkilötietoja, joiden avulla esim. analyysityökaluja voidaan kehittää.

Kolmas keskeisimmistä uudistuksista oli yksityisten tahojen kanssa tehtävän yhteistyön helpottaminen ja tehostaminen entisestä. Ongelmana ovat olleet ennen kaikkea ylikansalliset internetpalveluntarjoajat ja vastaavat, joilla voi olla hallussaan erittäin paljon rikollisuutteen liittyvää dataa, mutta ei välttämättä tietoa siitä, minkä maan viranomaisten kuuluisi se saada. Uudistuksen myötä Europolille tulee mahdolliseksi ottaa vastaan tällaista dataa sen selvittämiseksi, mille maalle se pitää tutkintaa varten toimittaa.

Lisäksi uudistuksen myötä Europoliin perustetaan perusoikeusvirkamiehen virka varmistamaan  perusoikeuksien toteutuminen kaikessa Europolin toiminnassa.

Europol on Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirasto, jonka tehtävänä on avustaa EU-maiden lainvalvontaviranomaisia vakavan kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin torjunnassa.

Subscribe
Notify of
guest
7 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
CV sisään

Pääseekö Jari Aarnio sinne töihin? Hän olisi just nyt vapaana.

Qroquius Kad

No pääseekö Aarnio takaisin Suomen poliisiin?

Pt Meedio

Joko olet päässyt Natoon?

Qroquius Kad

En minä hae sinne, vaan Suomen tasavalta.
Etkö ole tiennyt?

Kimmo Leino

Rikostutkinnan ”mahdollisuudet” Suomessa: EOA päätös 876/2/05 … poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.” Eli poliisi ei enää kaikkia rikoksia Suomessa tutki; eikä syyttäjä syytä … Suomen ”perustuslain” 118 § … kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

Ei taida uusi juttu paljoa auttaa ihmisoikeudettomia Suomen kansalaisia ! Tokentube Kimmo Leino puhuu .

Daavidin poika

Entä rajavalvonta.? Mielestäni miljoonat rikokset voisi estää, jos koko euroopan-unionin alueelle asetettaisiin yhtä tarkat, ja tehokkaat rajavalvojat kuten Unkarissa, ja Puolassa.

Tämä europol systeemi voi ehkä olla hyvä, mutta systeemissä digitalisoidaan aina vain enemmän asioita. Eli byrokratiaa lisätään aina vain lisää. Rajojen ylitys piti olla vapaa meille eu-kansalaisille, eu:n alueella. Eikä ne huumeet ylitä valtakuntien rajoja digiverkossa, vaan ne tulee henkilöiden mukana euroopan raja-asemille.

Olen ihan varma siitä, että jos eu: raja-valvonta olisi toiminut täydellä teholla niin tähän europol systeemiin ei oltaisi tultu.

Qroquius Kad

Ei oltaisi tultu, mutta kun se väestönvaihto.
Muuan Putler tuli haittaamaan sitä niin maan perkunaasti, vaan jahka hänet on saateltu multiin ja Ryssänriehunnat rauhoittumaan, voidaan jatkaa taas tuttuun malliin.