Helteet alkoivat, ja samalla maailmanlopun paniikki

Jouduin työn sivutuotteena kuuntelemaan pari päivää radiota ja katsomaan televisiota. Onhan se sellainen koettelemus, että saa kaikkensa panna peliin, ettei pilaisi päiväänsä sössötyksen takia.

Ensinnäkin en yksinkertaisesti käsitä, että miksi ihmiset kuuntelevat radiota. Juontajien sata kertaa kuunneltua sönkötystä, sellaista tuuli heiluttaa huulia-jargonia, jossa ei ole mitään sisältöä. Samat uutislitaniat puolen tunnin välein ja jos sattuu kuuntelemaan mainosradiota, niin 5 minuutin välein mainoksia. Siihen väliin taskulämpimiä iskelmiä, joista tulee entisestään pahalle tuulelle. Iltaan mennessä tästä kaikesta on niin turtunut, että kun lopulta radio saadaan kiinni, niin aivot huutavat hoosiannaa.

Tänään sain kuitenkin tarpeekseni ja suljin radion ja tv:n. En yksinkertaisesti enää jaksanut sitä jankutusta. Päivän teemana on ollut lämpöaalto, joka kohtaa Eurooppaa. Tähän lämpöaaltoon yritetään yhdistää metsäpalot, joiden siis väitetään syntyneen ilmastonmuutoksesta.

Lämpö ei aiheuta tulipaloja. Metsäpalojen syntyyn on aina muita syitä kuin helle. Se voi olla salama, mutta yhtä varmasti useiden metsäpalojen synnyn syy on ihminen, joka huolimattomuuttaan aiheuttaa kuivaan maaperään palon, tai sitten sytyttää paloja tahallaan. Myös metsäkoneet ja muut koneet voivat aiheuttaa tulipalon, luonnossa oleva lasipullo voi aiheuttaa polttolasi-ilmiön ja sytyttää palon jne. Mutta metsäpalo ei synny lämmön takia, eikä varsinkaan ilmastomuutoksen takia.

Ruotsin lämpöennätys on mitattu vuonna 1947, joka oli 38 astetta. Sama lämpötila mitattiin vuonna 1933. Suomen lämpöennätys on 37 astetta vuodelta 2010, joka on ollut myöskin historian kuumin kesä keskiarvoltaan. Kun katsoo yleisesti maailman lämpöennätyksiä maittain, niin viimeksi lämpöennätys on lyöty vuonna 2019. Mutta yleisesti aikaisemmat lämpöennätykset ovat melko vanhoja.

Tällä medioiden hellesössötyksellä ja tulipunaisilla sääkartoilla ei tietenkään ole mitään muuta tarkoitusta kuin… no en nyt usko ihan suoraan mihinkään pelotteluun, pikemminkin median kritiikittömyyteen. Ilmastonmuutoksesta on tullut uskonto ja sitä toistetaan. Lisäksi on olemassa valtava määrä toimittajia, jotka ovat oikeastaan radiojuontajia. He tekevät sisältöä radioon sen kummempia miettimättä. Iskelmäbiisien välissä voidaan soittaa julkkismeteorologi Aimo Mäkikäkkyrälle, joka kertoo jotain käsittämätöntä jorinaa minuutin haastattelussa, ja seuraava biisi.

Biisin jälkeen kuullaan meteorologi Mäkikäkkyrän valistusta taas minuutti, josta puolet menee siihen, kun radiojuontaja kertaa mitä ennen biisiä puhuttiin. Haastattelu etenee näin, hitaasti poukkoillen, eikä kuulijalle jää lopulta käteen mitään muuta kuin tyhmä olo, että mitä siellä oikein puhuttiin. Ilmastonmuutoksesta ja lämpötiloista, mutta mitä.

Sääliksi käy nuorisoa, joka uskoo näitä maailmanlopun manaajia ja saavat ilmastoahdistusta. Nuoriso ei ole elänyt tarpeeksi pitkään, jotta olisi nähnyt, että ihan samanlaisia helleaaltoja on ollut 2010-, 2000-, 1990-, 1980-… 1930-, 1920- jne. luvuilla. Moni saattaa ihan tosissaan uskoa, että helteet johtuvat jostakin mystisestä hiilidioksidista.

Onneksi radiota ei ole pakko kuunnella eikä tv:tä katsoa.

Subscribe
Notify of
guest
25 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Peksi

..ja keskiajan lämpökaudella noin 1100-1250 oli nykyistä lämpimämpää..Grönlannissa ihan pokerilla sanotaan,että IKIJÄÄN alta paljastuu viikinkien asumuksia..1930 luvulla vehnä kasvoi pohjoisemmassa kuin nyt..jne jne
Australiassa esim aina talvi-aikaan kulotettiin pusikoihin palokujia,että tuli pysähtyy..ja talojen ympärystöt hallitusti poltettiin..joku hallitus ilmastoon vedoten kielsi tuon..ja miten kävi..
Jossain esim Bangladeshissa ei ennen rakennettu jokien suistoihin,kun tiedettiin,että ne tulvivat..mutta tolkuttoman väestönkasvun takia tilaa ei muualla ole..
Kannattaa tutustua professori Mielikäisen tutkimuksiin puun vuosilustoista viimeisen noin 8000 vuoden ajalta..ja Paavo..olen huomannut saman asian ja kuinka vähällä järjellä varustettuja ihmisiä on tekemässä päätöksiä ja päätelmiä yksipuolisen tai hysteerisen tiedon pohjalta..kun ei oo vaivauduttu ottamaan asioista selvää

Mennään 3kk

Ja löytyyhän Suomen lapistakin soista itiökaseja. Mikä tarkoittaa että lämmintä on ollut kauan.

Kesä on kesää. Eikä kukaa halua enää lapsuuden intiaani-kesiä. Kai nekin on jotain kulttuurin omimista. Mutta kesää kaiholla muistellaan kun talvella on pakkasta, sähkömittarit pyörii vinhaa vaunhtia ja sähkön hinta huitelee 25c/kWh.

Anonyymi

Muistan hyvin kesän 1972; kuusi viikkoa hellettä putkeen ja seuraavana vuonna vähän vähemmän, vain neljä viikkoa putkeen. Eipä puhuttu silloin ilmastonmuutoksesta mitään, mutta sen sijaan tiedemiehet olivat vakuuttuneita siitä, että uusi jääkausi uhkaa! Että se niistä tiedemiehistäkin. Nykyäänkin pääsevät ääneen ja saavat apurahoja ja professuureja ne, jotka lyövät tiskiin pahimmat katastrofit ja saavat muutoksiin syypääksi yksinomaan ihmisen.

Antti Tifa

Ilimastonmuutos = syypää lähes kaikkiin sään ilmiöihin ja moneen muuhun.
Jos on vilu niin ilimastonmuutos.
Jos tuulee ja myrskyää, ilimastonmuutoksestahan se johtuu.
Jos on ötököitä poikkeavan paljon, > ilimastonmuutos.
Pököpäihin uppoaa kaikki mitä ns. asiantuntijat höpöttävät lämpimikseen.
Uskonnoksi sen tunnistaa siitä, että kaikkien kuuluu puhua samaa evankeliumia.
Kokeile eriävää mielipidettä niin huomaat kuuluvasi eri uskontokuntaan.
Parhaimmillaan olet Putinin pussiin pelaava denialisti.
On taas ilmoja pidelly hahhahhaaa…

Heitä TV roskiin

Onneksi radiota ei ole pakko kuunnella eikä tv:tä katsoa.”

Tein tämän päätöksen jo silloin kun tuli digi boksin paske, en koskaan hankkinut sitä ja irtisanoin silloisen TV luvan, perusteena että en omista digiboksia enkä näe lähetyksiä. Radiota kuuntelin viimeksi 90 luvun alussa kun vielä asuin vanhemmilla, itse en ole sitäkään kuunnellut vapaasta tahdoistani koskaan.

Ei ole tullut ikävä. Uutiset luen netistä ja urheilu/julkkis/hömppäviihde ei kiinnosta tippaakaan, aivan sama kuka miljoonaliksan tyyppi nyt teki maalin tai ajoi rallia tai kuka turhajulkkis otti silikonit tai huulien täytteet, ei kiinnosta. Ihmiset ovat aina aivan äimän käkenä kun totean että en edes tiedä mitkä joukkueet nykyään pelaa jääkiekkoa tai muuta pullonpyöritystä.

On kyllä rento olo kun ei seuraa pelkopornoa ja leipä/sirkushuvi tyyppisiä massojen puudutus ja tyhmennys – idiotismiohjelmia televisiosta. Paljon mielummin harrastan ja luen itse kuin seuraan jonkun tekevän jotain turhaa telkussa.

sylettää niin julmetusti

Hatunnosto täältä. Joudut kuitenkin yle-veron maksamaan?

vanha & väsähtänyt

Kyllä SVT rahoitetaan verovaroin. Samoin Norjan NRK.

Neuvokaapas expertit

Joku nauruhymiöille ihmetteli et miks jengib nauraa. Kirjoitin et onha tää uskomatonta valeuutisointi. Eikö MTV:n asiantuntija käyny koskaa fysiikan tunnilla?? Vaikka olis koko vuoden yli 40 astetta ei se riitä leimahuspisteeks millekkä maastolle.

Qroquius Kad

Ei se olekaan asiantuntija, vaan the Asiantuntija™, toisin sanoen ilmastouskonnon pappi.

Matti Virtanen

Sama täällä. Uutiset voi lukea netistä, kun on selaimessa Adblock päällä. Töllöstä voi silloin tällöin katsoa jonkin kiinnostavan elokuvan: Teemalta Bruce Lee -rainoja nyt viimeksi. Nettiradiota kuuntelen: olenko putinisti, jos kuuntelen Radio Capricelta Viking Metalia :-7

pöh

Tähän lämpöaaltoon yritetään yhdistää metsäpalot, joiden siis väitetään syntyneen ilmastonmuutoksesta.”
Olikos se viime kesänä vai edellisenä kun USA:ssa oli pahoja metsäpaloja, kuitenkin siellä jäi toistakymmentä ”ilmastoaktivistia” kiinni niiden palojen sytyttämisestä esimerkiksi polttopulloilla. Kaikesta huolimatta väitettiin ja väitetään edelleen, että ne palot johtui ilmastonmuutoksesta. Tietenkin kuiva maasto palaa herkemmin kuin joku tulvan alla oleva, mutta luulisi niillä polttopulloillakin joku osuus asiaan olevan?

seant

Nyt juuri Ruotsissa käydään keskustelua sääkartoista, kun ne eu alueella monissa maissa 15-20 asteessa muuttuu punaiseksi, väitetään se on ilmastopropagandaa.https://samnytt.se/klimatpropagandan-i-statstelevisionen-nar-nya-nivaer/
https://samnytt.se/klimatpropagandan-i-statstelevisionen-nar-nya-nivaer/
Siksi itse seuraan vain Windy.com, jossa vasta 25 asteen jälkeen alkaa punertamaan, silloin saa realistisen kuvan maailman säästä.

vanha & väsähtänyt

Kannattaa myös kokeilla sovellusta nimeltä Ventusky. Kätevä sovellus kurkkia lämpötiloja vaivattomasti eri puolilta maailmaa vain tellusta näytössä käännellen.

HenkkaR

Totta. Onneksi on PT-Media! Tarvittaisi myös PT-Radio..

Maybe

”He tekevt sisältöä radioon sen kummempia miettimättä”.
Kyllä, agenda myy ja pässit seuraa, olen jo monta vuotta sanonut että media muodostaa SINUN mielipiteesi miten elämäsi pitäis edetä.
Demokratia?, ei todellakaan , ja en tarkoita nyt Paavoa vaan meitä kaikkia.
Minä en siihen taivu vaan teen mun päätökset maalaisjärjellä!!!

keskikokoninen_G

nimenomaan, radiota ei ole pakko kuunnella eikä tv:tä katsoa. tätä toteutan.

Vili

Mun mielestä uutisoinnissa on usein vahva psykologisen pelottelun tunnelma. Monessakin aiheessa viime aikoina. Eikä tarkoituksellisuuden mahdollisuutta pidä vähätellä kun päätoimittajat käyvät bildebergeissä joista ei saa kertoa mitään. Musta olisi typerää olla epäilemättä virallista kertomusta.

Jääkarhu byebye

Arktis sulaa, se on fakta. Ihan samantekevää mistä syystä sulaa mutta se sulaa ja se aiheuttaa seuraamuksia. Ei kai tätäkin joku yritä kieltää?

Tihutyöntekijä

Ja metsät palavat Espanjassa, Ranskassa, taloja Englannissa. Voi hyvin olla etteivät liity ilmastonmuutokseen mutta jos se innostaa ihmisiä tihutöihin niin se on huono asia.

T

Itse kävin hiilidioksidi-uskonnon läpi 15- vuotiaana. Sittemmin olen tehnyt 180 asteen muutoksen ajattelussani.
Pelkästään Afrikan väestönkasvu tekee tyhjäksi kaiken mitä Suomessa tehdään, liittyen ilmastonmuutokseen.

manu

Vois joku laittaa napalmisateen tv- ja radiomastojen ympärille.. Loppuisi siihen paikkaan oridet, ilmastonmuutokse, pandemiat ja muut aivoöesur. Ja kansa kiittäisi!

Särmääjä

Kannattaa kuunnella mahdollisimman pieniä/paikallisia kanavia, jotka ei ole osa jotakin valtamediakonsernia.

Timppis.

Tässä on nyt ollut viimeiset pari talvea ihan perinteisiä sykli on muuttumaanpäin .viimeksi pakkaset tuli jo marraskuun alussa ja ne jatkui ihan kivanaikaa.ihmettelin et miksi ei ulkokenttiä alettu jäädyttää et pääsee vanhastara skrinnaa ja pelaa pipolätkää.sitten kun ymmärsi kastella kentän ni plussallehan asteet paineli mut onneksi vain hetkeksi ja pääshän sitä sit skulaa.mut sitä lunta ei tarviis tulla3 metriä kuukaudessa.