
Eilisen Göteborgin yliajon taustalta löytyy taas heti niin kummallisia juttuja, että ei mitään rajaa. Ensinnäkin yliajaja oli poika, joka ajoi äitinsä kuoliaaksi. Teko luultavasti kuvattiin myös sosiaaliseen mediaan.
Yliajossa kuoli noin 40-vuotias nainen ja loukkaantui naisen miesystävä. Teosta epäillään nyt äidin kahta parikymppistä poikaa. Pojat olivat kahdestaan liikkeellä autolla, kunnes äiti ja mies tulivat vastaan. Miehet ajoivat ohi, mutta tekivät u-käännöksen vähän matkan päässä. He ikään kuin ottivat vauhtia, siirtyivät jalkakäytävälle ja ajoivat suoraan uhriensa päälle.
Molemmat uhrit lensivät pitkän matkaa. Kun teko oli tehty, miehet poistuivat paikalta. Kuitenkin jossain 100 metrin päässä tekopaikasta auto pysähtyi vielä kerran, kuljettaja tuli ulos ja penkoi jotakin auton peräkontista. Sitten he poistuivat paikalta.
Näiden miesten lisäksi teosta on otettu kiinni kuusikymppiset poikien isänpuoleisen suvun mummo ja pappa. Heitä epäillään rikoksen suosimisesta.
Kaikki osapuolet olivat jotain romanialaisia ”gipsyjä”, tai jotain sen sellaista. Meininki on ollut ennen ja jälkeen teon puhdasta draamaa. Tekijät kuvasivat teon jälkeen Facebookiin live-filmin, jossa toinen miehistä kehuskelee teolla ja kertoo, että elottomana jäivät makaamaan katuun. Filmiltä näkyy auton kuskin puolen ikkunaan tulleet iskujäljet. Filmin lopussa autoa kuvataan ulkoapäin ja Mersun kuskin puolen keulassa on klommoja.
Kannattaa katsoa filmi, vaikka ei ymmärrä kieltä. Saa käsityksen, että kuinka vähäjärkistä porukkaa sitä maailmassa kuljeksiikin.
Myös äiti oli tehnyt viikkoja ennen tapahtumaa live-filmejä, joissa puhutaan draaman sävyyn. Koska en ymmärrä kieltä, niin en tiedä mistä puhutaan, mutta joitakin kommentteja kääntämällä saa kuvan, että joku sukuriita siellä on menossa.
Luultavasti tapahtumat liittyvät naisen uuteen miesystävään, jota on sitten ratkottu koko suvun voimin Facebookin live-lähetyksissä ja lopulta asiaan on keksitty sopiva ratkaisu. Mahdollisesti myös itse teko kuvattiin, mutta en nyt löytänyt filmiä mistään.