Vartijat pidätetty lauantaiyön metroasemakuoleman takia

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä metrovartijoiden käsiin kuolleen suomalaisen tapaus vaikuttaa muistuttavan melko paljon Geroge Floydin tapausta. Nyt odotellaan, että milloin alkaa Finns lives matter–kampanja.

Tapahtuma eteni lyhykäisyydessään siten, että alle viisikymppinen mies oli juhlistamassa iltaa Sveavägenin ravintolakadulla. Miehen tiedetään olleen ainakin ravintola Anchorissa, josta hänet oli käännytetty ulos liiallisen kännimötäkän takia.

Mölinä oli jatkunut Sveavägenillä Rådmansgatanin metroaseman edustalla, jossa vartijat olivat kehottaneet miestä poistumaan kotiinsa. Seuraavaksi saatiin ilmoitus maan alta metrolaiturilta, jossa mies töni ihmisiä ja jonkinlaista käsirysyä oli syntynyt useamman kanssa.

Vartijat yrittivät rauhoitella miestä, mutta tämä innostui vain entisestään ja yritti sohia vartijoita. Toinen vartijoista otti miestä kaulasta kiinni “kuristusotteella”, eli käsi meni kaulan ali ja miehen pää oli vartijan rintaa vasten. Tässä tilanteessa mies meni yhtäkkiä tajuttomaksi.

Paikalle saapunut ensiapukaan ei voinut enää tehdä mitään, mies oli kuollut.

Nyt molemmat vartijat on pidätetty epäiltynä kuolemantuottamuksesta. On hyvin harvinaista, että vartija joutuu tällaisen rikosepäilyn alle ja varsinkin, että siitä on kiinniotettuna, eli istuu siis putkassa.

Kuollut mies oli viisikymppinen ihan perusukko, tietojen mukaan suomalainen. Hän ei kuitenkaan (tästä suomalaisuudesta huolimatta) ollut mikään pultsari tai narkkari, vaan hänellä oli hyvä ammatti ja asui Brommassa kalliilla asuinalueella.