VKK: Lännen on ajateltava Moskovan etuja

Klikkaa kuva isommaksi.
Valta kuuluu kansalle-puolueen johto kertoi tänään Twitterissä, että lännen on taivuttava Ukrainan sodan rauhassa Venäjän ehtoihin ja ajateltava Moskovan etuja.

VKK:n puheenjohtaja kertoo, että Nato käy sotaa Venäjää vastaan. Tiettävästi Nato ei kuitenkaan ole osallistunut minkäänlaiseen Venäjän vastaiseen toimintaan vaan Venäjä on hyökännyt Natoon kuulumattomaan itsenäiseen naapurivaltioonsa Ukrainaan. Puheenjohtaja jatkaa, että lännen on lopetettava tämä sota Venäjää vastaan Moskovan etua ajatellen.

Varapuheenjohtajan mukaan taas Venäjän voittoisan sotareissun jälkeen Ukraina tullaan jakamaan todennäköisesti neljän maan kesken, joista Puola ottaa Länsi-Ukrainan, Romania Ukrainan keskiosia ja Venäjä ottaa hallintaansa Ukrainan itä- ja eteläosat. Ukrainalaisille jää pieni alue Kiovan etelä- ja pohjoispuolella. Tosin mistään ei ole tullut ilmi, että Puola ja Romania olisivat halukkaita Ukrainan vastaiseen invaasioon.

 

Piirtelin realistisemman kartan. Tämä strategian mukaan Venäjän Euroopan puoleiset alueet tullaan pilkkomaan Suomen, Baltian maiden ja Puolan sekä Ukrainan kanssa. Kartta alla.

Klikkaa kuva isommaksi.

 

Kuten strategiasta selviää, niin Suomelle jää iso vastuu. Mutta sellaista se nyt on. Suomi ottaa hallintaansa Venäjän Euroopan puoleiset pohjoisosat. Tähän alueeseen kuuluvat kaikki suomensukuiset kansat. Samalla Suomi saa haltuunsa suuret kaasu- ja öljyvarannot ja sitä myöten pääsee hyödyntämään energian saatavuutta Euroopan johtavana energiavaltiona.

Suomi voi taata myös mahdollisen itsenäisyyden pienemmille suomensukuisille kansoille pitkässä juoksussa. Suomihan ei uunita omansukuisia vähemmistöjään vaan pyrkii nostamaan heidät jaloilleen vuosisatoja kestäneen ryssän sortovallan alta. Tämä asia on neuvottelukysymys tulevaisuudessa.

Viro, Latvia ja Liettua saavat hallintaansa joitakin alueita. Strategiasta selviää myös se, Ukraina tulee ottamaan Venäjän alueita haltuunsa. Kazakstanin ja Ukrainan väliin jäävän Kaukasuksen alueen omistusoikeus on toistaiseksi epäselvä, mutta tästä tullaan jatkossa tekemään yhteistyötä eri etnisyyksien kanssa.

Venäjälle jätetään Moskovan ympäristö ja ehkä Pietari. Pietarihan on kuitenkin perustettu suomensukuisten maalle, joten tämä asia on vielä auki. Joka tapauksessa Moskovan ympäristö, eli tulevaisuuden Venäjä, on aluksi tarkasti rajattu valtio Ukrainan, Suomen ja Baltian maiden valvonnassa, jotta mahdolliset Kremlin huikenteluajatukset voidaan lopettaa heti alkuunsa.

 

Näin olemme olemme perustaneet uuden uljaan Koillis-Euroopan, jossa Suomi on johtajan roolissa. Euroopan energian saatavuus on turvattu ja suomensukuisilla kansoilla on taas hyvä elää.

Ei se tämän vaikeampaa ole. Vaikka koko juttu onkin lähinnä fantasiatarina, niin se voisi ihan hyvin olla totta.

Tähän asti Suomessa, ja vähän muuallakin, on ollut vallalla perus-suomettumisen ajan ajattelumalli, että kun tarpeeksi paljon nöyristelee ryssää, niin ei joudu Siperiaan. Että kun tarpeeksi paljon työntää päätään pensaaseen ja leikkii kuollutta, niin karhu ei huomaa vaan kävelee ohi.

Subscribe
Notify of
guest
97 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
kameleonttikommentoija

Nyt pistit kyllä paremmaksi kuin kuin kukaan Aunuksen retkeilijöistä tai myöhemmistä suur-Suomen sepistä.
Oma isäukkokin pääsi vain Äänislinnaan ja Karhumäkeen asti.

ro1

Taasko niitä tatteja Puavo! Samoilla urilla miunkii faija kuleskeli!

Suomi Finland

Darth Putinin kaveri Medvader niitä sieniä on vetänyt. Siinä oli mielikuvituskartta vailla vertaa.

KKi

Jaa’a, pitäisiköhän Ano Turtiaisen vähentää liimankäyttöä, herätä ja päästää kissa pihalle?

Ryssä on jo näyttänyt olevansa Ryzzä. Palleja silpova lumipeitteinen nigeria. Kehitysmaa joka sotii WW I kalustolla ja kuvittelee olevansa suurvalta.

Ne ydinaseet joita länsi kovin pelkää… Veikkaanpa niiden räjähtävän siiloihinsa jos ylipäätään räjähtävät.

Ryzzällä ei kera kaikkiaan ole ollut mitään vakuttavaa voimaa. Luulenpa heidän sotakoneitten olevan ladoja, parhaimmillaan lada nivoja.

Sam Colt

Vaikka russan atomipommeista räjähtäisi maalissaan vain yksi prosentti, Seuraa siitä kuitenkin maailmanloppu, koska lännen pommeja paukkuu vähintään sama määrä.

En ikinä ymmärrä, miksei Venäjä käytä menestyäkseen suuria energiavarojaan, vaan lähettää satatuhatta miestä kärsimään aivan tarpeettomasti.

KKi

Mitä tarkoitat “energiavarojen käytöllä”? Juuri energiavarojaanhan ryzzä juurin käyttää niksmanneja kiristäessään.

Miksi U.S.A pommeja paukkuisi jos/kun ryzzän pelätyt rauhanohjukset poshaisivat siiloihsa?

Tämä hässäkkä on vakuuttanut minut siitä, ettei ryzzä ole kovin pelottava ydinasevalta. Jumalauta, kansakunta joka ei saa ensimmäistäkään puhelintolppaa suoraán, D

Sam Colt

Tarkoitin energian myyntiä maihin, joissa sille on kysyntää.
Tällä hetkellä Venäjä pilaa omat markkinansa vain Putinin historiakäsityksen takia.

Vitt...Stadilainen

Evaluation of Russia by Finnish Intelligence Colonel (subtitles) | December 3, 2018

https://www.youtube.com/watch?v=kF9KretXqJw

Suurvallat

Näin on. Ja siksi näitä tiettyä valtioita sanotaan suurvalloiksi koska ne voivat tehdä mitä tahansa.

Mustamakkara

Ne eivät voi käyttää ydinaseita tuhoutumatta itsekin.

Suurvalta-asema ei ole myöskään mikään itsestäänselvyys. Taitamaton ja lyhytnäköinen politiikka voi koitua kohtaloksi.

Venäjä ei ole taloudellinen eikä sotilaallinen suurvalta. Mutta sitä näyttää johtavan raakalaismainen valehteleva mongolikopla.

ro1

VOe voe kalapaliikki elä veikkaile,vua mieti siten kun räntäsateessa kyyhötät karjalanmännyn juurakossa tussari kourassa,Tulloopi äteetä ikävä!Toivottavasti olet jo eläkeukko,ettei tarvii pelätä,kun polliissi tullo kertausharjoituskutsun kanssa uksen taa.(on toisinsanoen Liikekannallepano). SE ON SITTEN MENOVA ! Eläkä töllötä sitä CNN oksennusta.jota yleoksennus ja hesari kuten iltapaska ja iltaoksennus alati siteeraa.

pakastin

just,,

N1KNeYHcNVE.jpg
Jeppe

Tuleeko novaja zemjalle matuille ihan oma maakunta? Iloisia kokkaushetkiä, kielten sorinaa ja tietysti yhteisiä kokkaushetkiä. Riisikin on NIIN ilmavaa ettei ikinä Suomessa. Siellä batiikkinoidat saa helliä palleroitaan ihan ilman raszzisteja. Ainiin, upeat pelihetket unohtu, siellä voi sitten vapaasti leikkiä pää, olkapäät, peppu, sormet, varpaat ja mitä nyt mieleen tulee.

kameleonttikommentoija

Sillä saarella paukkui isosti 60-luvun alussa.
Me pikkupojat pidettiin sellaisia atomipommijuttuja pelkästään jänninä.

Uutisia seuranneet ja niistä meille kertoilleet aikuiset olivat itse kokeneet sodan ja jotkut heistä taisivat oikeasti pelätä että kohta se ryssä sieltä taas tulee.

Peksi

Mitään muuta joutais tekemäänkään,jos aina pitäis tuon paskavaltion etua ajatella..mikä muu maa koskaan on pullistellut noin surkeilla edellytyksillä?
Se on niinkuin se kaveri,joka viinaa saatuaan kasvaa kokoa ja alkaa pullistella..

tänka på

Tuossapa olisi oiva vedonlyöntikohde siirrettynä nykytilanteeseen:
Operation Allied Force – Air Force Magazine

Niin, niin...

Kartassa on vain yksi puute. Suomensukuisia kansoja on vielä Uralin itäpuolella, jäävätkö ne nyt karhun kainaloon? Tietty Ural olisi hyvä maaraja. Liitteenä Wikipedian artikkeli, ihan hyvä väestöpohja saataisiin sukulaiskansoista.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomalais-ugrilaiset_kansat

Sam Colt

Uralin itäpuolinen alue kuuluu Kiinalle. Siitä ei edes keskustella.

Hohhoijaa vaan taas

Suomi lahjoittaa valtavat öljy- ja kaasuvarat globalisteille. Se on jo selviö. Turha niitä haikailla. Ei niistä meille tavan kansalaisille jää muruakaan. Ja toiseksi. Nato mobilisoi ton sodan.

Qroquius Kad

No kun UMV:ssä lukee niin, sen on pakko olla totta.

Vili

Ei varmaan NATO. USA saattaa olla ollut asettelemassa nukkejaan venäjän nukkejen tilalle. Olihan siitä ihan BBCn julkistama nauhoite missä fuck ei nuland kertoi ketkä sopii ja ketkä ei ja miksi ei sovi.
Kai ne jotain on siellä tehny. USA on keinauttanut aika monta maata viimeisen 20 v. aikana.

VMP

Nukke sulla on sängyssä ja ei, kaikilla ei ole sellaista usko nyt helvetti.

Make's perfect sense

Pitipä itekki kerrata tuo Naton rooliosuus ja näyttää kovasti siltä että Nato tai Joe Biden ois ainakin helposti voinut estää koko sodan syttymisen. Esim CNBC uutisoi Putinin ja Bidenin jutelleen joulukuun alussa seuraavia

During their call, Putin told Biden that Ukraine’s bid to join NATO must be denied in return for assurances that Russian troops would not carry out an attack.

Tuo on yksiselitteinen tarjous: “Jos Nato kieltäytyy hyväksymästä Ukrainaa jäseneksi, niin Venäjä ei hyökkää.” Jos tuo diili olisi tehty ja jos Venäjä kuitenkin hyökkäisi Ukrainaan, niin Nato-maat voisivat heti katsoa Venäjän rikkoneen sopimusta ja nato-maat voisivat hyväksyä Ukrainan Nato-jäseneksi ensimmäisen venäläisen ylittäessä rajan. Venäjä tekisi siis tuossa hyökäämättömyyssopimuksen.

Myös Nato-johtaja Stoltenberg hylkäsi Putinin tarjouksen…

Ukraine is a sovereign, independent nation. … So it is up to Ukraine and 30 allies to decide when Ukraine is ready to join the alliance,

Last edited 1 vuosi sitten by Make's perfect sense
Minä

Miksi kenenkään ulkopuolisen tulisi taipua Venäjän saneluun ja päättää Ukrainan asioista? Päätös on ukrainalaisten, että haluavatko anoa Nato-jäsenyyttä tai eivät. Nato sitten käsittelee asian normaalissa järjestyksessä.

Venäjällekö pitäisi antaa oikeus päättää toisten asioista?

VMP

Miks et pysy niillä muilla sivuilla tuota ryssän nuolentaa harrastamassa?

VMP

Koska tota niin q öö siellä on juutalainen ja ne niin q pakottaa putinin hyökkäämään kun juutalaiset voi niin q pakotella venäjän presidenttiä ja muita tekemään mitä ne haluaa ja ne haluaa, että venäjän on pakko tota niinq tehä noin se yks kerto mulle tuolla umv lehdessä ja kansalaisen kommentti palstalla.

Pasi T

venäjä hyökkäsi ukrainaan ilman mitään järjellistä perustetta.

Kumpikaan ei kuulu NATO:on.

Sinä siis väität, että NATO aiheutti sen, että venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Onko sinulla yhtään perustelua tuolle absudille väitteellesi ?

Tosiasia on, että venäjän hyökkäys Ukrainaan johtuu siitä, että putin on vähä-älyinen kusipäää, jolla on alemmuuskompleksi.

matti

Ano Turtiaiselle voi tarjota Todella Uuden Maan (Total Novaja Zemlja) pormestarin virkaa niin jo menee ukolta turpa tukkoon ja päivät täyttyvät hallinnon suunnittelusta,ajoreitin selvittelystä,toimiston verhojen teosta,pakkaamisesta ja tietysti pitää saada selko saako Novaja Zemljan Apoteekasta hormoonia vai pitääkö viedä omat mukana..sillai hönöt hiljenee..ja me muut voimme jatkaa Venäjän pilkkomisen yksityiskohtaisempaa suunnittelua..pilkkomisen toki suorittavat Ryssän vallan alta vapautuvat kansat omin pikku kätösin.

Lallukka

En kommentoi.

Eki

Ano Turtiaisen ja kannattajiensa älyttömyys saanut Paavon puolestaan kehittelemään jutun, jota kremlistit ja muut putinistit voisivat halutessaan käyttää propaganda-aseenaan – länsi todella uhkaa ja Suomi sen eturintamassa. Siitä huolimatta missä mielessä Paavo on sepustuksensa kirjoittanut.

Qroquius Kad

Nehän tekevät sitä joka tapauksessa.
Sen jälkeen kun duuman puheörkki uhkaili Ryssän valtaavan Alaskan ellei USA tanssi örkkipillin tahtiin, on aivan yksi lysti mitä Ryssästä sanoo tai kirjoittaa.

Make's perfect sense

Täysin samaa mieltä. Venäjä on aina ollut vaarallinen ja siksi on aina suomalaisten etu ettei tehdä itsestä ykkösmaalitaulua. Suomen hallitus on propagandakoneistonsa kanssa ryhtynyt (proxy)sotaan Venäjää vastaan ja romuttanut vuosikymmenien työn tuloksena syntyneet yhteydet venäjälle. Ja miksi? Maailmalla on aina epäoikeudenmukaisia sotia joihin kuumakallet voi heittäytyä. Nytkin vois mielummin osallistua vaikka Palestiina Vs. Israel tai Saudit Vs. hutut sotaan

Venäjä on alkanut vastata suomesta saamaansa vihaan ja halveksuntaan. Yle kertoi eilen että Venäjällä on jo käynnissä hanke Suomenlahden Uudelleen nimeämiseksi

Vesialueen venäjänkielinen nimi Finski zaliv – eli Suomenlahti – ei vetoomuksen perustelujen mukaan enää vastaa nykypäivää.

Kullakin maalla voi olla vain pari vihan kohdetta yhtäaikaa. Suomi näyttää nousevan Venäjän viharankingissa ja se on paha, koska Suomi on sopivan lähellä, Turkki tulee estämään Nato-jäsenyyden ja EU voi hajota tulevassa talouskriisissä.

h44

Näin käy kun naamiot putoavat, puolin ja toisin. Itärajan takana on maa joka muhikoon omassa paskassaan kunhan ei tule tänne sitä levittelemään.

Make's perfect sense

Valitettavasti tuo paska on jo levinnyt koko eurooppaan. Ukrainan sotaa seuraava talouskriisi; kallis energia, inflaatio(=vero), uusi italia-EU tukipaketti ja Ukrainan jälleenrakenus tulevat maksamaan Suomelle let say 25 miljardia euroa, eli keskimäärin jokaiselle suomalaiselle 5000€.

Eli maksatko nyt mieluummin 5000 euroa vai olisitko ehkä sittenkin mieluummin halunnut nähdä Nato-neuvoston suostuvan sopimukseen jossa Ukrainaa ei oteta Naton jäseneksi ja vastineeksi Venäjä sitoutuu olemaan hyökkäämättä Ukrainaan?

5000€ – jippii

Last edited 1 vuosi sitten by Make's perfect sense
Qroquius Kad

Koska Putler sanoo niin.

Mieluimmin Suomen ja Ryssän välissä ei saisi olla rajaa laisinkaan, koska Putlerin suomalaiset orjat kuvittelevat tulevansa silloin kohotetuiksi Suomen Putinistisen Neuvostotasavallan johtajiksi.

Todellisuudessa heidät teloitettaisiin ensimmäisinä Epäluotettavina Aineksina;
kansallismielisten vuoro Vihamielisinä Aineksina tulisi vasta sitten.

mari

Hmm, enpä tiedä. Yllättävän monikin tavallinen ihminen ostaa varastettua tavaraa, etenkin jotkut yrittäjät (en halua yleistää)! Moraali venyy silloin kun jotain on saatavilla paljon halvemmalla. Ei omakohtaista kokemusta 😂, mutta opin talousrikosten ja varastetun tavaran maailmasta paljon kun kesälomilla Suomessa luin Tallinnassa nykyisin asuvan J. K. Tammisen kirjan “Omaelämänkerta lain väärältä puolelta”. Kantsii lukea. Kirja avaa ikkunan siihen miten tietyt jutut hoituu. Nykyisin Tamminen on kovin oppinut (useampi tutkinto) ja täysin rehellinen lakitoimiston omistaja. Aikanaan hänkin sai toimeksiantoja Neuvostoliiton/Venäjän puolelta ja oli muutaman kerran vähällä menettää henkensäkin. Kirja kertoo myös kuinka rahan ahneus muuttaa täysipäisenkin ihmisen…noh, kus*pääksi. Kirjasta pystyy tunnistamaan muutamia julkkiksia, poliitikkoja ja muuta yhtkunnan kermaa jotka ovat ostaneet likaisia palveluksia vaikkei heitä kirjassa nimeltä mainita.

mari

Kyllä ne ostaa kunhan tavara välitetään oikeita reittejä pitkin. Toinen juhannuksenna lukemani kirja oli “Rikolliseksi kasvatettu” joka siis kertoo Volvo Markkasen pojan Sakarin tarinan. Tämä ryösteli tavaraa ammattimaisesti, ihan kilikalikeikoista lähtien ja kaikki tavara meni aina hyvin kaupaksi. Sittemmin hän ryösti pankin Ruotsissa jonka jälkeen alkoi ammattimaiseksi amfetamiinin kauppiaaksi (mikä oli taas varma reitti linnaan).

VMP

Yksikään lakitoimisto ei voi olla rehellinen, joillain ihmisillä on paha tapa sekoittaa laillisuus ja rehellisyys keskenään..

mari

Tarkoitin lähinnä ettei lakitoimiston pyörittäminen ole laitonta.

VMP

Niinpä, muttei niitä pidä sekoittaa monet ihmiset eivät kuitenkaan erota tuota, sen enempää kuin hyvää pahasta koska sellainen ihminenhän on aina hyvä joka ei ole rikkonut lakia ja lakia rikkonut on paha rikollinen sekä muita naiviuksia..

Ohmygod

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että venäläiset käyttävät omaa nimeään Suomenlahdesta. Koko muu maailma on edelleen Suomenlahden kulkijoita.

VMP

Toi teidän smooth-probagandakin alkaa jo vtuttaa… Ainoat asiat jotka venäjälle on vuosikymmenten aikana syntynyt on kepulaisten kepulointi venäjäkaupoillaan ja se on suomen kannalta negatiivista oikeasti..

Minä

Kyllä ne syynsä keksivät itsekin, kun jotain tahtovat.

Ernst Seifenmacher

Eki esittää tärkeän pointin, provosoinneista ei kannata provosoitua.

Make's perfect sense

Liberaalina ajattelen että jokaisen suvereenin territorion tulee keskittyä oman territorionsa kansalaisten etujen vaalimiseen. Muiden maiden alueiden hamuaminen on imperialismia. Jos Venäjä joskus hajoaa ja esim nuo suomensukuiset kansat irrottautuvat Moskovan otteesta, niin noiden suomensukuisten tulee ensiksi muodostaa oma territorio jossa oma laki ja sitä valvomassa oma alueellinen väkivallan monopoli.

Jos ja kun nuo Moskovan otteesta irronneet territoriot ovat osoittaneet kykynsä itsenäisyyteen, NIIN VASTA SITTEN voidaan Suomessa ja noissa itsenäistyneissä territorioissa ryhtyä keskustelemaan siitä tahtovatko ne yhdistyä Suomen territorion kanssa.

Tämä on aika jähmeä prosessi, mutta kun on näin varmistettu että kaikilla on tahto ja kyky yhdistymiseen, eikä kukaan julista sen takia sotaa Suomelle, niin tuo yhdistyminen voidaan ajaa varsin verettömästi maaliin. Itä-Ukrainan kapinallisalueet pyrki irtoamaan Ukrainasta ja liittymään Ryssälään ilman väkivallan monopolia!

Last edited 1 vuosi sitten by Make's perfect sense
Fyou

Miksi olet piilossa Ruotsissa?
Voihan näitä julkaisuja tehdä Suomessakin?

Ellun kana

Paavo on siellä missä viina on halpaa. Kahden valtion rajan tuntumassa. Esim: Latvia/Liettua.

Qroquius Kad

Haluaisi varmaan tulla moikkaamaan.

marko

Jos tapella haluaa, niin ei muuta kuin ukrainaan vaan 🙂

mari

Tuollaiset mihinkään Ukrainan armeijaan kelpaa. Siellä ei kaivata kaikenmaailman posetiivareita.

mari

Missäs itse piileskelet? Se missä Paavo tai kuka tahansa asuu, se ei nyt kuulu sulle eikä meille muillekaan pätkän vertaa. Jokainen saa asua missä lystää, vaikka Rinkebyssä jos kantti kestää.

VMP

Miksi kirjoitat suomeksi kun voisit ihan hyvin kirjoittaa venäjän ylistyksiä jossain snilojotsin paikalislehdessä?

Juntti Einari

Suosittelisin PT-Median. En tiedä onko se Pekka Toveri vai Paskaa Tuutista, tekemään yhteistyötä UPI:toimarin kanssa, koska teillä kummallakin tuntuu olevan a.tappi hanurissa kun kyse on naapurista. Aaltola on veikannut viimeiset 8-vuotta venäjän romahtamisella ja ettei aika mene hukkaan niin voisit jatkaa hänen potenssitukenaan tuota NATO-Pride-globo-homotusta.

Fyou

Kierosilmä Aaltola pressaksi !

Milloin PekkaToveri-Media alkaa kampanjoinnin?

VMP

Teikäläisiä tuntuu hirveästi kiinostavan paavon ja muiden anukset johtuuko se venäläisestä paremmasta kulttuurista?

Jerry Cotton

Monessakin länsimaisessa lehdessä on julkaistu Putinin haastatteluja, joissa hän toteaa, ettei Venäjä ole valtaamassa mitään. Kun tähän laskee mm. 46 USA:n myöntämää laboratoriota(löytyy USA:n hallituksen sivuilta ja mm. Ukrainan presidentin heivaaminen pois, sekä Itä-Ukrainan pommittamisen, niin helposti tajuaa missä mennään. WEF-Zelensky taas on Bidenin sätkynukke, joka paljastui siitä, että Z oli valmis luovuttamaan, mutta B sanoi, että ei käy. Ja niin sota jatkuu vieläkin. Tätä sotaahan sytyteltiin todella pitkään.

En ymmärrä, miten Venäjä-vastainen Nato-propaganda voi upota noin hyvin kansaan. Tässä tarinassa on 2 pahista, eikä yhtään hyvistä. Ellei sitten lasketa Ukrainan tavallista kansaa.

joo

. 46 USA:n myöntämää laboratoriota….
BIOLABS.RU, OOO
Address: d. 5 k. 1 etazh 13 POMESHCHENIE 1173, ul. Bolshaya Sadovaya Moscow, Moscow, 123001 Russian Federation

Qroquius Kad

Sen sijaan on helposti ymmärrettävää, miten Ryssänpropaganda voi upota turtapääläisiin noin hyvin:
pelkkä sana “biolaboratorio” kiihottaa heidät korkeisiin sfääreihin, kun he eivät ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta jotain pelottavaa sen täytyy olla.

Mutta ei se mitään, turtapääläiset ovat Suomessa mitättömän pieni vähemmistö eikä siitä koskaan mitään muuta tule.

mari

Liekö vetäneet Turtsan kanssa venäläistä aivolisäkehormonia? Muutenkin tuo hormonien käyttö, kyllä pitää olla kova hinku saada muka miehekäs lihasmassa hintaan millä hyvänsä. Siinä touhussa menee terveys ennen rahoja. Sydämelle karmeaa myrkkyä koko touhu, penis surkastuu, miestissit jne. Ja tietty pää ja järki pimenee. Arvaamattomia aggressioita, jatkuva sydänkohtauksen riski jne jne. Mutta mitä siitä kun saa sitä lihasmassaa…

VMP

Niin ja tuo pääkoppa ei enää niin vain paranekkaan koska hormonien käyttö muuttaa aivoja pysyvästi toisin kuin viihde kemikaalit..

VMP

Kuinka oikeasti noin tyhmä ihminen voi olla hengissä?

Qroquius Kad

Koska hyvinvointiyhteiskunta mahdollistaa elossapysymisen ja suvunjatkamisen sellaisille, jotka luonnonvalinta olisi aiemmin karsinut.

Rakuuna

Nyt tainnu Tajukangas ottaa pari pilsneriä 😀

Nih

Turtiainen on vetänyt liikkaa steroideja ja muita mömmöjä, valtavat harhat ja todellisuuden hämärtyminen siitä.. Mikä saa länismaisen ihmisen menmään mukaan ryssien ja putinin perseennuolemiseen tällä sykkeellä, ei voi käsittää.Onneksi tuosta pellestä päästään ainakin eduskunnan häpäisemisestä ensi vaalikaudella ja sitten turtiainen saa jatkaa harhojaan muiden bolsevistien kanssa pois julkisuudesta.

ro1

Elä sinäkään nihilisti enne syö niitä myrkkysieniä!

pakastin

Vidduilu on taitolaji, olet ajastasi jäljessä, vai onko tehtaankadun “palkkanauha” niiin snadi.

Z1ZH5i_S0ws.jpg
Qroquius Kad

Turtapää on käyttänyt liikaa ryssäläistä kasvuhormonia, joka on tehty kuolleiden örkkien aivolisäkkeistä.
Sen seurauksena hänen aivonsa ovat muuttuneet suomalaisen ammattivoimailijan ja yrittäjän aivoista örkin aivoiksi.

Ottakaa nuoret miehet tuosta oppia älkääkä koskeko anabolisiin, varsinkaan ryssäläisiin, ettei teillekin kävisi noin.

pakastin

Unohtamatta miten kyseiset aineet vaikuttavat sukupuolielimeen, ensin kyllä juvalaisessa jalasmökissä stondaa ihan kaikki,,,,sitten tulee se kuolio, josta turtapään toiminta ihan koulukirja esimerkkinä. Tämä tietysti vaikuttaa ihan kaikkeen, toistan kaikkeen,,lataamoon vois ton lähettää, ympäristölleen ilmeisen vaarallinen?

pakastin

Olisko se raha? vai anon oma/puolison tausta? salattu sellainen, esim. 1918 tapahtumat kummittelevat edelleen,,

ro1

Mitenkä siellä Pultavassa kävikään,ken tuo santeri ,ruottin mulkkukunkku,lähti venäjee vastaa 1700 luvun alussa,taitaapi tulla uusinta ottelu,tuostakin kalapaliikista,poikkeuksella että vastassa ukrainlaiset ja nato! PS.Punakone jyrää 150 km päässä Zapporizkissa dneprin itäpuolella. Olin siellä ja pultavassa männäkesänä.

Katseet Taiwaniin

Ihan kohta on NATO:lla hommia Taiwanin nurkillakin. Eivät hyväksy että se autonominen oikeus peruutetaan ja aikovat rynniä sinne. Mutta kun vastassa on kasa kiinalasia niin taas on jenkeillä yksi sotarintama lisää.

Muistikapojaan ja prosessoreitaan haluavat suojella. Siis ylläpitää halpatuotantoa. Mutta se ei tule onnistumaan.

mari

Niin, vaiko haluaisiko Kiina ryöstää tuon taiwanilaisten itse kehittämän ja rakentaman sirutuotannon jotta saisi itse määräävän markkina-aseman maailmanmarkkinoilla? Taiwan on saari eikä sinne ihan niin vain hyökätä. Maihinnnousu on operaatio joka aina vie hyökkääjältä valtavasti miesvoimaa. Eikä ne Taiwanin ilmavoimat ole mikään paraatilennosto. Ja vielä kun heillä on runsaasti ohjuksia sijoitettuna pitkin rannikkoa. Taiwan on yhteiskuntana melko onnistunut, siisti ja turvallinen. Pitäisikö kiinalaisten pilata sekin. Hyvä kun sentään joku uskaltaa heitäkin puolustaa diktatuurilta.

Qroquius Kad

Nancy Pelosi on tähän asti aiheuttanut pelkkää v-käyräni kohoamista, mutta nyt annan hänelle täydet pisteet hatunnostolla!

Pelosi ilmoitti käyvänsä Taiwanissa.
Kiina alkoi uhota, että tänne ei tulla!
Pelosi tuli ja kysyi, että mitä meinaatte tehdä?
Sotaharjoitusta kuulemma pukkaa. Milloin ei?

Tämä oli harkittu veto osoittaa kehitysmaa Ryssälle ja sen pikkuhitler Pikku-Putlerille niiden paikka maailmassa:
jos USA ei korvaansa lotkauta Ryssää satoja kertoja voimakkaamman Kiinan ärhentelyille, se ei siis pidä Ryssää ja pikkuhitler Pikku-Putleria yhtään minään.

Odotan jatkoa mielenkiinnolla!

mari

Joo, olemme näköjään lukeneet samoja uutisia. Pelosi on mikä on, ei hänestä tässä yhteydessä sen enempää kuin että meni ja näytti kaapin paikan “pikku-Vovalle” ja samalla kinuskeille. Kiina on valtavan iso maa niin maantieteellisesti kuin väestöpohjankin huomioiden mutta jo pelkästään Yhdysvaltain laivastoa vastaan heillä ei ole mitään jakoa. Ja jos rähinän uhka nousee, tulee sinne myös Brittien sotalaivoja. Heillä on erittäin varteenotettavat merivoimat.

Puolueeton

Mielenkiintoinen alustus. Näkemyksestä kuitenkin puuttuu jotain merkittävää. Nimittäin Venäjällä asuu satakunta etnistä kansalaisuutta yhteensä 20% väestöstä. Koska systeemi on toiminut pitkään, tilanne ei voi olla kovin etnisiä ryhmiä sortava.
Suomensukuisia on 1,6%, joten ei kannata kuvitella turhia.

Kommunismin aikana tapahtui suurta kansanmurhaa, mutta ne ajat ovat menneet. Nyt maassa toimii 300 TV-kanavaa 50 ja radiokanavia on satoja ja lehdistöä yli 1350 eri kielillä. Johtuiko kommunismin aika venäläisestä luonteesta vai kommunistisesta eliitistä, siihenkin voi löytää vastauksen penkomalla historiaa.

VMP

Olipas paljon paskaa nimimerkkiisi nähden jonka kyllä toistuvasti olet osoittanut myös olevan pelkkää pask…

Minä

Aiemmin tuo Turtiainen oli hauska soraääni eduskunnassa. Nyt siitä on kuoriutunut Väyrysen tapaisilla linjoilla oleva supersuomettunut menneisyyden haamu.

Sam Colt

Yle voisi tehdä vuosisadan kulttuuritapahtuman, jossa Turtiainen, dosentti Bäckman ja Paavo Väyrynen keskustelevat Suomen tulevaisuuden linjauksista.

KANNATETAAN❗️❗️❗️👍

KANNATETAAN❗️ 😂 😂 😂

Qroquius Kad

Saattaapi nykyisellään tuollainen paneeli olla jopa YLEnannolle liian hapokasta.

Minä

Voisihan Suomi ottaa noita alueita, jotka ovat suomalaisten heimojen sukulaisheimoja, kunhan alueet sadaan tyhjänä venäläisistä. Ehkä tuo kaavailtu on hieman suuri. Vienanmerelle, Arkangeliin kyllä, mutta siitä eteenpäin en oikein tiedä.

Sota on terroria.

Kovasti sotajalalla ovat sekä itä, että Länsi. Eikö kohta olisi aika poltella rauhanpiippua. “AUTUAITA OVAT RAUHANTEKIJÄT, SILLÄ PITÄÄ HEITÄ JUMALAN LAPSIKSI KUTSUTTAMAN”.

Qroquius Kad

Ensin pitää saada se sodan aloittaja ja jatkaja lopettamaan.

Kun Vladimir ja Volodymyr tappelevat, ei rauha tule sillä, että Volodymyr sanoo tekevänsä rauhan ja lakkaa tappelemasta.
Silloin Vladimir vain hakkaa Volodymyrin kuoliaaksi.

Ryssänrenkien mielestä se tietysti onkin juuri se oikea lopputulos, mutta olisivat sitten rehellisiä, eivätkä teeskentelisi Rauhanenkeleitä.

VMP

Jos olisit ylen palkkalistoilla kirjoittaisit varmasti näistä oulun raiskauksista “Naiset ja miehet ovat olleet yhä useammissa raiskauksissa osallisina.”

basso balalaikka

Ei ole kovinkaan hyvä idea ryhtyä jatkamaan siitä, mihin dima Medvejev innostui, Mutta kun putler on niin into pinkeänä historiasta, niin voisihan sitä piirtää kartan, jossa koko mongolian valtakunta olisi merkittynä sen suuruuden aikoina, duckduckgo haku: “Map of the Mongol Empire (Illustration) – World History Encyclopedia”
näyttää yhden version moisesta kartasta.
en tiedä saako tänne laitettua linkkiä, mutta kokeillaan:
https://www.worldhistory.org/image/11309/map-of-the-mongol-empire/

Johan Steel