Urakkatahtia murhan yrityksissä parin viime päivän aikana

Viimeisen parin päivän aikana on ollut taas kovan puoleinen murhaamisen meininki. Tai ainakin yritys on ollut kovaa. Aseina on ollut aseita, autoja ja puukkoja.

Keskiviikkona iltapäivällä autoilija tähtäsi autolla 20-vuotiasta naista Malmössä. Keskustan tuntumassa tapahtunutta yliajoa tutkitaan tahallisena tekona eli murhan yrityksenä.

Kun autoilija oli kolhinut naista, niin kuljettaja kaasutti pois paikalta. Nainen loukkaantui lievästi. Poliisin mukaan teko viittaa tahallisuuteen, eli päälleajon kohde ei ollut sattumanvaraisesti valittu, eikä kyse ollut tavallisesta liikennevahingosta ja kolaripaikalta pakenemisesta. Toistaiseksi ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta.

Boråsissa 15-vuotias poika sai sivullisena luodin osumia kun murhayrityksen kohteena oli 25-vuotias gangsteri. Naamioituneet miehet avasivat pistoolitulen pizzerian edustalla, jossa oli jo aiemmin ollut ns. monikulttuurista älämölöä.

Kumpikaan ei loukkaantunut vakavasti ja tekijöitä etsitään kuulusteltavaksi epäiltynä kahdesta murhan yrityksestä. Kyseessä on paikallinen jengisota ja poliisin mukaan on ihme, että vain yksi sivullinen sai ammuskelussa osumia. Paikalla oli paljon ihmisiä.

Trelleborgissa oli niin ikään älämölöä maanantaina. Sekavan session päätteeksi 50-vuotiasta naista puukotettiin ja teosta epäillään 25-vuotiasta nuorukaista.

Tiistaina ammuskeltiin Uppsalassa. Kymmeniä laukauksia ammuttiin kohti asuinhuoneistoa puolen yön aikaan, kukaan ei kuitenkaan saanut osumaa. Asiaa tutkitaan murhan yrityksenä.

Siinäpä pahimmat, jokaista pikku risausta ei jaksa erikseen mainita.

 

Subscribe
Notify of
guest
27 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
mari

Ruotsissa pizzerioiden edustat ovat vaarallisia paikkoja. Vältelkää niitä…tosin pizzerioita on Ruotsissa ihan joka paikassa. Siis aivan kaikkialla. Ruotsissa on ihan tavallista, että rikolliset käyttävät luotiliivejä. Kenties niitä kohta aletaan jakamaan turisteillekin.

Leffatähti

Juu. Ruotsiin menijöille luotiliivit ja puukot mukaan. Fyysisen väkivallan uhka on aivan käsinkosketeltavissa Ruotsin joka kolkassa.

Moonman

Tämä on totta. Vaikka päällisin puolin kaikki näyttää olevan kunnossa esim. tukholman keskustassa kävellessä, se tuntuu oudosti olevan kuin jotain teatteria, siten että ilmassa roikkuu tunne että ”kohta tapahtuu jotain”. Kaikki ohikulkijat ovat kuin jotain näyttelijöitä. Edes baarissa ei pysty karistamaan tunnetta että pitää olla varuillaan kokoajan.

Moonman

Kyse on tietysti rikastajien määrästä ja sieltätäältä kuuluvasta älämölöstä, mutta myös ruotsalaisten piilovihamielisyydestä tunnistaessaan suomalaisen

mari

Lueskelen tässä parhaillaan Al Caponen elämänkertaa (kirj. John Kobler). Siteeraan tähän yhden paljon puhuvan lauseen kirjan alkupuolelta, joka käsittelee pikku- Alin lapsuuutta NYCin Brooklynissa. Laitos on espanjankielinen joten olen vapaasti suomentanut seuraavan lauseen – – > ”jokaisessa kaupunginosassa katujengit lisääntyivät merkittävällä tahdilla, mitä suurempi oli maahanmuuttajien osuus, sitä lukuisimpia jengejä syntyi”. Näin oli siis yli jo 120 vuotta sitten. Miksi mikään olisi muuttunut tänä päivänä..?

Qroquius Kad

Plus ça change, plus c’est la même chose.

Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan, kysyi Georg Ots.
Ei ainakaan parempaan, noin yleisesti.
Se tulee vaan paremmaksi pahuudessa.

mari

Je sais de quoi il retourne. Pahoin pelkään että olet oikeassa. Itse haluan uskoa kuitenkin hyvään, ehkä siksi että pysyy edes jotenkin järjissään tässä narsistien johtamassa maailmassa. Tiettyjen asioiden kohdalla, esim tämä kansojen sekoittelu, en usko hyvään.

Anonyymi

Sukulaistyttöni on töissä ison firman asiakaspalvelussa. Hänen huomionsa on se, että ihmiset tulevat koko ajan vaan tyhmemmiksi, niin älyttömiä juttuja saa kuulla päivittäin.

Qroquius Kad

Kateellisia ne svennet vaan ovat, kun näkevät etteivät finnjävelit pelkää blatteja yhtä paljon kuin he itse.

Moonman

Niin, vai onko kyse siitä ettei blatteja saa vihata koska fasismi ja basismi, mutta suomalaisia saa? Samalla tavalla Suomessakin saa nyt vihata ryssää, mutta muslimeja ja muita maahantunkeutujia ei saa arvostella tai kyseessä on vihainen puhe ja kiihottuminen

mari

Jees, fiilis on joissain paikoissa uhkaavampi kuin kotipuolessa Venezuelassa jonka väkivaltaisen (joskus vähän liioitellunkin) maineen jokainen tietää. Vähän off-topic mutta luin tuon Ranisen kirjan juhannuksen aikana kun olin Suomessa. Tämä Jordbrossa, Tukholman lähiössä syntynyt kaverihan ampui ’Jokson’, oliko Dragan Jokšovic oikea nimi, eli Tukholman alamaailman yhden kovimmista nimistä siellä Solvallan laukkaradalla. Myöhemmin tuomittiin myös Volkan Ünsalin murhasta joka tehtiin Vuosaaressa. Hän ei osallistinut kirjan mukaan itse murhaamiseen. Mutta tuo Ünsal asui aikanaan Söderissä osoitteessa Hornsgatan 71. Kivan näköinen vanha kivitalo n. 10 min kävelyn päässä Slussenilta. Tuttu talo minulle. Eräs ystävä asuu samassa talossa. Volkan Ünsal murhattiin minun ollessa lapsi mutta tarinan opetus on se ettei koskaan voi tietää kuka asuu seinän toisella puolella.

mari

*siis Volkan Ünsal murhattiin 2013, ei 2003 kuten kommenttia kirjoittaessani muistelin joten en nyt ollut tuolloin enää ihan lapsi.

Qroquius Kad

Tulipa muuten mieleeni, että esiintyykö Venezuelassa länsimaita riivaavaa elintasotautia nimeltä intersektionaalinen feminismi?
Latinokulttuurissa kun miehet ovat Miehiä ja naiset Naisia.

Suomi Finland

Murhaamisen yritys on kova. Monikulttuuria on haluttu ja nyt sitä monikulttuuria on.

Jos Ruotsi rauhoittuu seuraavan 20 vuoden aikana, lupaan syödä hatullisen matupizzaa.

mari

Tämä laitetaan korvan taakse. Palataan asiaan 2042 – siinä tapauksessa mikäli Ruotsi on rauhoittunut. Minä voin tuoda hatun, sellaisen Churchill – tyylisen syvän silinteripöntön. Tosin voipi olla ettei sitä tarvita.

pöh

Mä vihaan sotaa varmasti yhtä paljon kun Paavo, ei tänäpäivänä enää pitäisi kenenkään tarvia mitään sotaa alottaa.
Mutta sen haluan kuulla mitä Paavo on mieltä sitten kun välttämättä jossain vaiheessa selviää, kuinka Ukraina on pommittanut viattomia siviileitä vuosikausia.
Nyt kaikki kielletään, mutta silti tiedot on jokaisen saatavissa, joten ei se kieltäminen onnistu kuin sensuurilla. Ai mut mitäs meidän ”luotettavassa” mediassa tapahtuukaan juuri nyt?

VMP

Niin ja ajetteles paavon ilmettä sitten kun sille paljastuu, että ukrainalaiset murhasi ja raiskasi omat naisensa, lapsensa, mummonsa ja vaarinsa sekä ne miehet jotka eivät tähän suostuneet vain siksi, että palvovat natsi saatanaa joka käski heidän syyttää venäläisiä teoistaan.

VMP

P.S. kaikki sodat mahdollistavat aivokääpiöt jotka uskovat suurten johtajien paskapuheet ajattele kun paavolle paljastuu putinin olleen todellinen rehellinen kansasta huolissaan oleva itsensä uhraava sankari ja että paavo kuuluukin siihen ryhmään joka pahojen paimenten johdolla aiheuttaa kaikki sodat.

Mr x

Ranteissa 25-35cm pitkää karvaa,häiritsee osumatarkkuuta . Uhrin olisi syytä kantaa n. 2m halk isoa peltisuppiloa,sen jälkeen kameliväen luodit saattaisivat tavoittaa kohteen . Suppilo korjaa osumatarkkuuta .

Mr x

Missä älämölö,siellä muslim . Missä muslim,siellä älämölö .

Piikivi

Olisin vähemmän huolissani, jos Ruotsi olisi maapallon toisella puolella. Mutta kun se on ihan rajanaapuri.

Qroquius Kad

Minuakaan ei huolettaisi, jos meillä olisi itänaapurissa Kiina.
Se on paljon vakaampi ja järkevämpi kuin nykyinen, ja tärkeintä on ettei Ryssää silloin enää olisi.

TimoT

Ruotsin on pärjännyt 200 rauhan vuoden aikana kertyneellä valtavalla omaisuudella ja isolla määrällä globaaleilla yrityksillä. Sitten kun ne rahat 5-10 vuoden kuluessa loppuvat, eikä matuilta voi ostaa enää sossutuilla jonkinlaista rauhaa, niin romahdus ja väkivallan kierre tulevat olemaan hurjia.

Hyvä puoli on, että sitten vieraslajit eivät talvisessa maassa pärjää kovinkaan kauaa.

Qroquius Kad

Huono puoli on se, että ne saattavat sitä ennen lähteä vaellukselle lähialueille.

rocky

Tekivät hyvän diilin Hitlerin kanssa kun muu kärsi sodasta ja köyhtyi.Ilman ruotsin apua Saksan sotateollisuus olisi pysähtynyt kesällä 1943.