Ukrainalainen pakolaisäiti lapsineen ei saanut sosiaalitukia, äiti töihin

Putinisteilla ja suvakoilla on yksi yhteinen piirre, molemmat vihaavat ukrainalaisia pakolaisia enemmän kuin mitään. Toki heillä on eri syyt siihen, mutta onpahan ainakin yksi vihan kohde.

Viime huhtikuussa Ukrainasta Ruotsiin saapui 37-vuotias rouva Halyna Dvorakovska, mukanaan neljä omaa alaikäistä lasta ja siskonsa lapsi. Rouva ilmoittautui Ruotsin maahanmuuttovirastoon ja sai tilapäisen oleskeluluvan ns. massapakolaisuusdirektiivin perusteella. Asiasta kertoo Tukholman paikallislehti Mitti.

Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun Halyna oli hankkinut itselleen työpaikan siivousfirmasta ja ison yksiön Tukholmasta, jossa vuokra 9 000 kruunua. Vuokra on halvan puoleinen Tukholman mittapuussa.

Ongelma on se, että siivoustyö on osa-aikainen ja siitä tärähtää palkkaa 13 000 kruunua. Elätäppä erotuksella itsesi ja viisi lasta. Halyna kääntyi Maahanmuuttoviraston puoleen, joka hänen tapauksessaan on se taho, joka myöntää tukea. Henkilö voi hakea päivärahaa tai ns. erityistä tukea. Maahanmuuttovirastosta annettiin kuitenkin kylmää kättä. Asiaa perusteltiin:

– Kaikilla ei ole automaattinen oikeus päivärahaan vaan sille pitää olla tarve. Jos on tullut Ruotsiin mukanaan säkillinen rahaa, niin ei silloin tarvi mitään päivärahaa. Jos käy työssä ja saa palkkaa, niin eikä silloin elätä itse itsensä, sanoo Maahanmuuttoviraston tiedottaja.

Eipä siinä mitään, Halynaa opastettiin hakemaan asumistukea ja lapsilisää, jonka oletettiin kuuluvan automaattisesti perheelle, ovathan lapset iältään 6-,11-,12-,15- ja 16-vuotiaita. Mutta mitäpä sanoin Ruotsin Kela eli Försäkringskassan:

– Henkilö, joka tulee Ruotsiin massapakolaisuusdirektiivin perusteella, häntä ei lasketa kuuluvaksi Ruotsin sosiaaliturvan piiriin ja siksi perhe ei ole oikeutettu asumistukeen eikä lapsilisään.

 

Kun tällainen byrokraattinen kierre on alkanut, niin sitä ei voi katkaista. Ihminen jää eräänlaiseksi heittopussiksi, jossa byrokratia on itsetarkoitus.

Halynalla on mahdollisuus saada tukea, jos hän ottaa osaa johonkin Maahanmuuttoviraston ohjelmaan, jossa viranomaiset tarjoavat asunnon perheelle. Tällöin Halyna joutuisi kuitenkin muuttamaan monen sadan kilometrin päähän ja luonnollisesti menettäisi työpaikkansa. Maahanmuuttovirastosta kerrotaan:

– Totta kai olisi parasta, jos Halyna voisi jäädä Tukholmaan, mutta se ei sovi Maahanmuuttoviraston visioon ripotella ukrainalaisia ympäri maata.

 

Näin tällä kertaa. Ei kuulu suvakkojen lämmintä itkua. Toisaalta tuskinpa se haittaakaan. Halyna aikoo jäädä Tukholmaan; on tässä ennenkin eletty pienellä palkalla ja hankittu lapsille ruokaa, joten mikä hätä se tässä.

Kun Halynan tilalle kuvittelee Afrikasta tai Arabiasta tulleen kultapalleron, niin ympärillä hääräisi massiivinen lauma keski-ikäisiä yli-ikäisiä teinityttöjä auttamassa. Naisille jouduttaisiin antamaan vuoronumeroita, jotta jokainen halukas pääsee auttamaan.

Ohimennen mainittakoon, että Tukholmassa on pyörinyt kesän aikana kehitysmaista tulleille miehille turvapaikka-aktivistien puuhakerho: pyöräilemällä integraatioon. Kun afrikaano oppii pyöräilemään, niin hän kotoutuu paremmin Ruotsiin. Puuhakerho on ollut suosittu, siellä on ollut paljon ruotsalaisia naisia, enemmän kuin niitä, joille opetetaan pyöräilyn alkeita.