Sähkön hinta moninkertaistuu, ole valmis maksamaan osakkeenomistajien voitot

Sähkön hinnan odotetaan kolminkertaistuvan loppuvuoden aikana, mutta hinta lähtee taas laskuun ensi vuoden puolella. Jokaisen kannattaa pikkuhiljaa opetella ymmärtämään mistä tässä sähkön hinnassa oikeastaan on kyse.

Monet ihmiset kuvittelevat, että Ukrainan sota ja Venäjä-pakotteet jotenkin mystisesti nostaisivat sähkön hintaa. Kun tähän vielä lisätään kuvitelma talven vaikuttavan sähkön hintaan automaattisesti, niin eipä siinä silloin ole muuta tehtävissä kuin suu auki kauhistella sähkölaskua ja nöyrästi maksaa lasku.

Loppuvuoden sähkön hinnan nousu ei perustu tippaakaan mihinkään Ukrainan sotaan eikä kylmään talveen vaan ns. futuuri-kauppaan. Futuuri tarkoittaa taas sitä, että sähkön myyjät ja ostajat ovat jo etukäteen sopineet sähkön hinnan mikä se suurin piirtein on tulevaisuudessa.

Jokaisessa maassa tiedetään sähkön kulutus ja tuotto melko tarkkaan jo etukäteen. Tarkoittaa siis sitä, että millekään modernille maalle ei tule mitään yllätys-sähköpiikkejä. Tiedetään, että esim. iltaa kohden sähkön kulutus kasvaa ja minä kuukausina ja viikkoina sähköä kulutetaan paljon. Kulutus perustuu tarkkoihin arvioihin aikaisempien vuosien sähkön kulutuksen perusteella ja tuotantopuolella tähän voidaan varautua niin ikään melko millin tarkasti.

Ensi syksyn ja talven tuotetusta sähköstä suurin osa on myyty jo etukäteen. Eli, vaikka sitä sähköä ei ole vielä kulutettu eikä edes tuotettu, niin se on jo myyty.

Tämä futuuri tarkoittaa siis jotain sellaista, että energiayhtiöt ovat tehneet tulevaisuuden sähkön kulutuksesta jo etukäteiskauppoja ja siellä on tienattu hyviä voittoja. Tänäkin vuonna, kuten ensi vuonna ja kuten tulevaisuudessa ylipäätään, sähköyhtiön osakkeenomistajat saavat joka tammikuu sievoisen summan tililleen.

Ainoa “ongelma” on se, että niitä rahoja ei vielä ole sähköyhtiön tilillä, eikä sekään ole edes mikään ongelma. Nyt jäljellä on enää tämän veivauksen viimeinen osuus, kerätä rahat sähkön kuluttajilta. Voitot tulevat viiveellä, mutta kyllä ne sieltä tulevat.

 

Sähkön hinnan voisi nostaa vieläkin korkeammaksi, eikä sitä mikään estäkään kuin ehkä se, että eivät kehdanneet tehdä sitä kertaloikalla. Nyt hintaa on hilattu pikku hiljaa ylöspäin, näin jää se kuluttajien nurina vähän pienemmäksi kuin jos hinta nostettaisiin yhtäkkiä kymmenkertaiseksi. Mutta muutaman vuoden päästä, kun kuluttajat ovat tottuneet asiaan, niin sähkön hinta on varmasti moninkertainen verrattuna muutaman vuoden takaiseen.

 

Subscribe
Notify of
guest
57 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Junkkari
Junkkari
7.8.2022 14:30

Mutkum ukraima Putin öyhöyh

Kukavaan
Kukavaan
7.8.2022 14:35

Asiantunteva kirjoitus. Kiitos siitä.

Liittyykö ennakoitu hinnannousu Venäjän kaasutoimituksiin Eu-maihin?

Seikku
Seikku
8.8.2022 07:00
Vastaa...  Kukavaan

Sähkön tuotanta Suomessa ja Saksassa eroaa juurikin tuossa: meillä ei juuri ole kaasukäyttöistä sähköntuotantoa. Meillä vaan vedotaan EU-Saksan kaasuongelmiin niin kuin ne muka vaikuttaisivat meidän sähkön hintaan.

Anonyymi
Anonyymi
8.8.2022 15:15
Vastaa...  Seikku

Vaikuttaahan ne, kun 15 miljardia Fortumin tappiota lisätään suomalaisten kontolle.

Impivaaran renki
Impivaaran renki
7.8.2022 14:36

Mikäli sähkön hinta monikertaistuu, niin suuri määrä omilla niukilla tuloillaan eläviä joutunee ensimmäistä kertaa elämässään tukijonoon.
Horisonttiin asti ulottuva rivi sähkölämmitteisiä pientaloja voisi joutua vasaran alle.

Mikäli Suomi ei aio tukea kansalaisiaan vastaavassa määrin kuin esimerkiksi Ruotsi tai Saksa omiaan, kannattanee meikäläisten viranomaisten vähintäänkin tilata maailmalta riittävästi kyynelkaasua.

Markku_takaisin
Markku_takaisin
8.8.2022 09:14
Vastaa...  Impivaaran renki

Ei Suomessa mitään kyynelkaasua tarvita. Kolme läskiä koulukiusaajaa mellakkapoliisin varusteissa taas taklaamaan joku yksittäinen mummo kuten pari vuotta sitten, niin koko maa rauhoittuu.

Suomalainen kuolee kiltisti yksin hankeen ennen kuin alkaa virkamiehiä vastustamaan.

VMP
VMP
8.8.2022 11:50
Vastaa...  Impivaaran renki

Niin tai mites ois mielummin, että sähkön hinta sidottaisiin tuotantokustannuksiin ja niiden kierrosta tai vääriistelemistä laitettaisiin erittäin kovat rangaistukset jotka koskisivat kaikki hallituksen jäseniäkin ja sähkökaupassa määrättäisiin suomalaisten olevan etusijalla, näinhän asia olisikin jos ei sitä viimeistäkin valtion energia lafkaa olisi “yksityistetty” toi sana ei ole mitenkään mulle vielä auennut miten se on suomea auttanut, että joku metsäyhtiö on yksityistetty jollekkin wallroossile..

Qroquius Kad
Qroquius Kad
8.8.2022 12:05
Vastaa...  VMP

Ensin pitää saada täysin toisenlainen hallitus, ja sitähän ei saada koska suomalaiset haluavat nykymenoa.

Anonyymi
Anonyymi
8.8.2022 15:25
Vastaa...  Qroquius Kad

Siltä se vaikuttaa. Suomalaiset on aivopesty ajattelemaan, että valtio huolehtii heistä kehdosta hautaan ja jos näin ei tapahdukaan, alkaa älämölö ja taas vasemmisto keksii uusia tukia, että saa pitää äänestäjänsä. Tällä reseptillä ei pitkälle enää pötkitä, koska velaksi eläminen ei voi jatkua loputtomiin. Suoraan sanoen osa suomalaisia on vaan ajattelemaan kykenemättömiä ja äänestävät vihervasemmistoa; saavat vielä völjyyn maahanmuuttajat eli sahaavat omaa oksaansa.

Potu Malkemaan
Potu Malkemaan
7.8.2022 15:00

Voisiko Ruotsin 700.000 työtöntä käyttää pakkopolkemaan jotain turbiinia? Kunto nousisi, saisimme halpaa sähköä eikä polkijoiden tarvitsisi elää avustuksilla.

Lallukka
Lallukka
8.8.2022 09:34
Vastaa...  Potu Malkemaan

Problem solved! Ei muuta kuin kemut turbiinia polkemahan porukalla! Siitä riittää sitten muillekin maille virtasta jakoon.

Tatulle Mato!
Tatulle Mato!
7.8.2022 15:23

Keskimääräinen tavallinen omakotitalo Ruotsissa kuluttaa noin 24.000 kWh sähköä vuodessa. Siitä voi laskea jos sähkö kaikkine osineen (itse sähkö plus verkkomaksu plus moms plus elcertifikat jne) maksaa 1-10kr. Juuri nyt ei halpoja sopimuksia ole ja myös ne joilla on liikkuva hinta/rörligt pris odottelevat kauhulla talvea.

Normioloissa verkkomaksu valtiolle on se suurin potti, ei sähkö itsessään paljoa ole maksanut jos onnistuit tekemään pitkän sopimukseen silloin kun sähkö oli halpaa/halvempaa. Mutta se oli silloin se.

Syynä tähän kaikkeen lienee vihreä siirtymä ja että saataisiin matuperheitä onakotitaloihin integroitumaan svenssonelämään: ”Villa Volvo Vovve”. Kantikset voivat muuttaa sinne entiseen matughettoon menetettyään talonsa. Sinnehän halutaan nmenomaan lisää kantiksia (entisten 1 kpl seuraksi).

Impivaaran renki
Impivaaran renki
7.8.2022 15:51
Vastaa...  Tatulle Mato!

Ruotsissa asuu kymmenen miljoonaa ihmistä, joten vaivaiset yksi prosentti heistä riittäisi muodostamaan satatuhantisen painostusrymän.

Vastaavalla suhteella Suomessa saisi aikaan 50 000 ihmisen “sähköliikkeen”.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
7.8.2022 19:47
Vastaa...  Impivaaran renki

Miksi hallitukset kuuntelisivat sellaista kansanliikettä, joka vastustaa heidän politiikkaansa?
Nehän äänestävät hölmöinä heidät kuitenkin uudestaan valtaan ja kiukuttelevat heti perään.

Pekka
Pekka
7.8.2022 16:01

Voiko kuitenkin tuo kaasun tahi fossiilisen hinta vaikuttaa kuitenki sähkön hintaan eli kulutukseen jos niittä pulla uuneja yms. Ruvetaan käyttämään sähköllä?

Seikku
Seikku
8.8.2022 07:26
Vastaa...  Pekka

Eipä juuri. Kaasun osuus koko energiastamme (Suomessa) on pisara meressä; meillä on rakennettu jo 50v sitten sähkö kolmivaiheisena kaikkialle ja kaasu jaellaan satunnaisiin tarpeisiin 11kg pulloissa toisin kuin joissain kehitysmaissa (kuten Saksa tai Britannia).

Hinta
Hinta
7.8.2022 16:07

Sähköt ulkomaille suhmuroinut Mikael Lilius on 40000€/ kuukausi eläkkeellä.

p.grandell
p.grandell
7.8.2022 16:27
Vastaa...  Hinta

kahvi rahoja….vattenfallin vd.llä 1,3miljoonaa kruunua kuukaudessa, ja finnairin vd.ll 160 000euroa kuukaudesaa+kaikki missä istuvat ja päättävät osinkoa,näillä herroilla on kunnon eläkkeet…helppoa olla finnairin vd, kun kansa maksaa kaikki,vaikka buulaagi tekee pirusti tappiota, vattenfallin ve.llä helppoa olla,kun kaikki tarttee sähköä…kysymys onkin, onko ihmistä joka on tuollaisten palkkojen arvoinen?

Vain palakka juoksee...
Vain palakka juoksee...
7.8.2022 16:37
Vastaa...  p.grandell

Palkat ovat fantasiasummoja mutta sillähän ei ole mitään merkitystä koska vd-palkkojen taso nyt vain on tällainen, ”muuten ei saada pätevää ihmistä”, hehe! Kun näkis vaan.

Konkurssikypsän SAS vdllä Anko van der Jotakin on huippupalkka, samoin Trafikverketin akalla. Ja miten sujuu Ruotsin lento-ja junaliikenne ja mitä on tehty huonoille teille ja vaarallisille radanylityspaikoille, esimerkiksi?

VMP
VMP
8.8.2022 11:54

Niin kun noi “huippu”johtajat tulee aina erittäin kalliiksi niin kansalle kuin valtiollekkin, pitäisi olla joku laki, että suomessa ei anneta työlupia edes suomalaisille “huippu”johtajille ja ulkomailta jos tuollaisia tulee vierailulle niin vain max. 3päivää oleskelu lupa ja ne pitäisi kaikki julistaa epätoivotuksi henkilöksi luultavasti alle 10huippu johtajaa ajaisi suomen konkurssiin..

Qroquius Kad
Qroquius Kad
8.8.2022 12:07
Vastaa...  VMP

Ja kukahan se lain säätäisi niin kauan, kun suomalaiset haluavat nykymenoa äänestämällä taas ensi keväänä samat viherkommunistit säätämään lisää nykymenon takaavia lakeja?

Anonyymi
Anonyymi
8.8.2022 15:32
Vastaa...  Hinta

Nyt hallitus on kauhuissaan, kun taitettu indeksi meinaakin korottaa työeläkkeitä, joiden ostovoima on edellisistä surkeista korotuksista johtuen hiipunut vuosi vuodelta. Ja monet kansalaiset ovat kateudesta vihreinä, eivan kuin kaikki eläkkeensaajat olisivat liliuksia.

Pate
Pate
9.8.2022 07:42
Vastaa...  Hinta

SDP ja vihreät on syypäitä energian kalleuteen suomessa, tämä on eittämätön fakta!

Maksa tai palele, kantis!
Maksa tai palele, kantis!
7.8.2022 16:43

Ruotsin iranilainen energiaministeri Khashayar Farmanbar (Magdalenan suosikki samasta kotikunnasta Nackasta) on jo sanonut ettei kotitalouksia tulla tukemaan tulevana talvena (koska se pahentaisi inflaatiota).

pöh
pöh
7.8.2022 16:51

Just tänään jollekin sanoin että kyllä ihmisiä on helppo vedättää.
Ihan oikeasti ihmiset hyväksyy sen että koko liksa menee vuokraan ja sähköön? Suihkussa ei sais enää käydä eikä varsinkaan saunaa lämmittää.
Tähän voi sanoa vaan että voi v**u mitä pakaa
Toisaalta ilomielinhän ihmiset otti myrkkypiikkejäkin..

pöh
pöh
7.8.2022 19:35
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Mä oon varmaan sun kanssa näistä tarpeeks väitelly 🙂 Mutta se piikkiproteini on ihmiselimistölle myrkky.
Ja kun sitä piikitetään ihmisiin niin kyllä se sillon myrkkypiikki on.
Joskus aikanaan kaikki vielä selviää, voi olla ettemme ole sitä kuitenkaan todistamassa.
Pfizer halusi salata tutkimustiedot 75-vuodeksi, mitään muuta järkevää selitystä sille ei ole, kuin se ettei kukaan olisi enää hengissä haastamaan heidät oikeuteen.
Mutta joo se siitä.

VMP
VMP
8.8.2022 11:56
Vastaa...  pöh

Milloin selität mulle yksinkertaisen proteiinin? Aika kauan on kestänyt, vastausaika on kyllä jo mennyt umpeen sait multa hylsyn orgaanisen kemian peruskurssiltakin onnea lääkäriurasi jatkossa mutta jos vastaat kolmessa päivässä, niin harkitaan..

D-Beat
D-Beat
7.8.2022 20:07
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Se o NEVÖ HÖÖD. Saatana.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
7.8.2022 21:40
Vastaa...  D-Beat

Eihän ole kun nevahööd.

Englantia
Englantia
8.8.2022 00:14
Vastaa...  Qroquius Kad

Never heard = foneettisesti ”nevö höörd”

Qroquius Kad
Qroquius Kad
8.8.2022 12:08
Vastaa...  Englantia

Tiedän, mutta tuon lastenkamarikielen hokijat eivät tiedä.

Trampas
Trampas
7.8.2022 23:44
Vastaa...  D-Beat
pöh
pöh
7.8.2022 16:58

Keinotekoisesti sitä sähkön hintaa nostetaan, sähkön tuottaminen ei maksa yhtään enempää kuin tähänkään asti, kysyntää vain on enemmän mikä taas johtuu tästä vitun vihreästä siirtymästä ja typeristä poliittisista päätöksistä.

Seikku
Seikku
8.8.2022 07:38
Vastaa...  pöh

Itse asiassa sähkön tuottaminen on nyt kalliimpaa kuin ennen, mutta Ukrainalla ei sen kanssa ole mitään tekemistä.

Sähkön tuotantokustannusta nostaa tarvittava kaksinkertainen voimalaitoskapasiteetti: poliittisista syistä suositaan tuulivoimaa, mutta koska siihen ei voida luotaa, pitää rinnalla olla jatkuvasti sama määrä suhteellisen nopeasti säädettävissä olevaa voimalakapasiteettia, jonka tuotantokustannuskin on korkeahko.

Tässä suhteessa esimerkiksi Norja on aivan eri asemassa, koska sillä on reilummin vesivoimaa käytettävissä säätövoimaksi.

kanander
7.8.2022 18:56

Suomen tv-uutisissa sanottiin, että loppuvuonna sähkön hinta vielä kolminkertaistuu. Nyt kaikki röörit ilmastoa lämmittämään että selviydytään ensi talvesta, kun rahat ei riitä. Sähköautonostajille ei mitään tukia.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
7.8.2022 19:51
Vastaa...  kanander

Minkähän takia meitä muuten pelotellaan ensi talvena paleltumisella, kun suomalaiset kuulemma ovat lämmittäneet ilmaston niin kuumaksi, ettei lumisia pakkastalvia enää koskaan ole eikä tule?

Olisikohan joku saattanut vaikkapa valehdella?

puolueeton
puolueeton
7.8.2022 19:19

Jos polttoenergian hinta kaksinkertaistuu, sähkön hinta voisi nousta 20%, siis 1,2 kertaiseksi. Kansalaisia huijataan myös poliitikkojen toimesta. Totelitaariseen vallanpitoon siirtymisen yksi tärkeä toimi on kansalaisten pelottelu ja saaminen ahdinkoon. Sehän meillä on edessä. Syntyy totalitarisminen euroismi, joka on jatkoa natsismille ja kommunismille. Sehän on jo nyt pitkälle edennyt pelotteluineen ja pakotteineen. 20 vuoden kuluttua väärää mieltä olevat pannaan vankilaan ja lopulta teloitetaan.

Seikku
Seikku
8.8.2022 07:42
Vastaa...  puolueeton

Joo paitsi että ei siihen mene enää kahtakymmentä vuotta. Nyt on jo bryssät säätäneet EU-kattavia säädöksiään sananvapauden polkemiseksi viemällä ajatusrikoksia lainsäädäntöön. Sitä linjaa vaan tiukataan ja taas saadaan joltain Punaiselta ristiltä vapaaehtoistyövoimaa DDR-tyyliin ilmiantamaan kanssaihmisiä väärinajattelusta.

VMP
VMP
8.8.2022 12:00
Vastaa...  puolueeton

Se on ihan sama mitä sanot tehtaankadun v.i.p. Ja tuo kuvasi on tätä päivää venäjällä ja havaittu jo, että kaikki sanomasi liittyy aina jollain tavoin ryssän agendaan tässä luultavasti poljentona oli tuo, että jo kahdessa kymmenessä vuodessa euroopassa olisi mahdollista saavuttaa venäläinen samanvapaus ja yhteiskunta järjestelmä..

D-Beat
D-Beat
7.8.2022 20:08

Se o vähä niinku corona siis. Sekin on jo sovittu että sitä tulee ihan perkuleesti taas nyt syksyllä =)

D-Beat
D-Beat
7.8.2022 20:11

Ei meillä hätää ole, vasemmistoakat ovat jo luvanneet kaikille jouluksi SATASEN! Sillä saa ehkä jo kinkunkin! Mutta se 10-12 tuntii uunissa maksaa sitten TONNIN.

seant
seant
7.8.2022 20:17

Ruotsissa on neljä hinta-aluetta pohjoisen SE1 ja SE2 ei tule sähkö loppumaan ja hinta on ollut käytännössä aina muutamia senttejä. Suomen hinta taas määräytyy pitkälti Tukholman alueen mukaan.
https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/pohjoismainen-sahkojarjestelman-tila/
Keski- etelä Ruotsissa tosiaan sähkö voi loppua ja hinta nousta pilviin, jos he ei saa Puolasta sähköä. Kaikki johtuu siitä Ruotsi sulki kaksi toimivaa ydinvoimalaa etelästä eikä oltu rakennettu siirtoyhteyksiä pohjoisesta.
Yksi asia, joka myös nostaa sähkön hintaa, jotka Norja palauttaa, Fingridin sivuilta “Kuluvalla katsauskaudella maiden väliset sähkön aluehintaerot ovat nostaneet merkittävästi pullonkaulatuottoja Suomen rajasiirtoyhteyksillä. Suomen ja Ruotsin väliset pullonkaulatuotot olivat tammi-kesäkuussa 479,8 (96,2) miljoona euroa. Suomen ja Viron väliset pullonkaulatuotot puolestaan olivat tammi-kesäkuussa 145,9 (24,6) miljoonaa euroa. Fingridin osuus näistä on 50 prosenttia.”

D-Beat
D-Beat
7.8.2022 21:50
Vastaa...  seant

Voi voi SENTÄÄN jos/kun skåne (lue: Irak) jää ilman sähköä.. voi luoja sitä RASISMIN määrää!!!! Varmaan kauppojen jo paras hankkia kunnon kalterit sillä kohta alkaa muslimiryöstelyt.

DeeQ
DeeQ
7.8.2022 21:41

Muualla Euroopassa asetetaan jo sähkölle hintakattoja sekä verotetaan ankarasti liian suuria voittoja mutta pohjolan hölmölässä se ei voi toimia.

Slava Ukraini
Slava Ukraini
7.8.2022 23:07

Toisin sanoen on tyhmää olla ostamatta niitä osakkeita jos voitto on ns. satavarma? Ottaa vaikka asuntoa vastaan sijoituslainaa ja alkaa kierislelemään rahoissa hinnoista valittamisen sijaan.
Kyllä kansa tietää sanoi Veikko Vennamo. Vaan olisiko luulo tiedon väärtti sähkönhinnan suhteen?

Yrjö
Yrjö
8.8.2022 07:04

Sähkön hinta ei enää tule koskaan laskemaan. Siitä pitävät huolen tuulirupeleihin sijoittajat. Rupeli ei pyöri kuin puolet ajastaan, muta korkealla sähkön hinnalla sillä saa jo voittoa.

Timovaan
Timovaan
8.8.2022 07:38

Ensin raju korotus ja siitten lasketaan hintaa vähän.
Näin Suomipoika hyväksyy elämän kurjistumisensa ja pysyy ruodussaan.

Seikku
Seikku
8.8.2022 07:49
Vastaa...  Timovaan

Kuulostaa liikennepolttoaineiden hinnoittelulta 🙂 Ensin hilattiin diesel tuplahintaan reilun vuoden takaisesta, ja sitten alennettiin noin 15% 🙁

Antti Tifa
Antti Tifa
8.8.2022 08:37

Myös valtion kassanhoitaja kiittää sähkömarkkinoita. Sähköveron kertymä nousee runsaasti ja fyrkkaa voidaan jakaa velkarahojen lisäksi poliitikkojen lempikohteisiin ilman ikäviä rahapulan aiheuttamia häiriöitä. Afrikan neekeri saa viljasäkkinsä ja kyläpäällikkö uuden maasturin. Myös Suomeen ryömineiden kehitysmaalaisten elätys ei vaarannu rahapulan johdosta. Sairaanhoitajien kohdalla rahapula on kuitenkin kriittinen.

Rexxa
Rexxa
8.8.2022 13:09

Sen Jälkeen kun sähkö ja siirtoyhtiöt meni pörssiin on kuluttaja joutunut yhtiöiden ja Sijoittajien kukkaron rikastuttamiseen, sähkö on nykyään yleis hyödyllinen tarvike jota ilman ei nykyään pärjätä, Valtio ja yhtiöt eivät ole satsaneet rinnakkaista energiamateriaa sekä omavaraisuus astetta.

Lypsylehmä
Lypsylehmä
8.8.2022 14:55

Sehän on aina tiedetty että Vattenfall on sossujen kassakossa eli lypsylehmä. Sieltä otetaan rahaa monikulttuuriprojekteihin.

Anonyymi
Anonyymi
8.8.2022 15:13

Tähän asti kaikkiin hinnankorotuksiin on ollut syynä ilmastonmuutos, sitten korona ja viimeisenä Ukrainan sota. Totuus on se, että meillä on alle avuttomat ja osaamattomat päättäjät, jotka vielä halveksivat omaa kansaansa. Ei siitä mitään hyvää voi seurata.

Juha Sipilä
Juha Sipilä
8.8.2022 20:58

Mutta Kesko ja K-kauppiaat nostaneet oikein urakalla tavaroitten hintoja sodan varjolla ja kehuvat ettei rahan tuloa voi estää. Määkivä lammaskansa maksaa mukisematta kaiken, korkeintaan vähän määkivät. Tämä kaikki on Putinin syy.

Norsu
Norsu
10.8.2022 11:23

Ennen syksyn koronasulkuja pitää päästä Teneriffalle. Siellä voi talvehtia myös kynttilän valossa.