Sanna Marinin hurjat bilevideot leviävät netissä

Sosiaalisessa mediassa alkoi tänään leviämään videonpätkiä, jossa pääministeri Sanna Marin bilettää sadan prossan tunteella. Mukana bileissä on muitakin, lähinnä joitakin suomalaisia nevö hööd-julkkiksia.

Filmiltä selviää, että Marin on liekeissä. Rouva pääministeri tanssii, riekkuu, huutaa hoosiannaa, halipusuttaa, konttaa ja tekee sellaisia seksiliikkeitä, että uskovaisen perheen kotiäiti saa sydänkohtauksen pelkästä haureudesta.

 

Mukana bileissä on muutakin porukkaa, itse tunnistin lähinnä laulun lurittelija Alman.

Tapahtuma on herättänyt valtavasti pahennusta, toisaalta ihastusta. Joidenkin mielestä ei ole soveliasta, että valtion ykköshenkilö bilettää kuin pahainen bilehutsu. Jotkut taas ovat sitä mieltä, että pääministerillä on ihan sama oikeus bilettää kuin kellä tahansa muullakin ihmisellä ja jakaa tapahtumasta kuvia sosiaaliseen mediaan.

Subscribe
Notify of
guest
154 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
PM, P-RULLE, PRÖÖT!

Nyt tiedämmekin jo sopivan lähtiäislahjan: strippitanko!

Tottai PM saa bilettää, eihän sitä mikään laki kiellä mutta ”kunnia meni ja maine kasvoi”. Mitä seuraavaksi? P-rulle? Onneksi Suomella ei ole ydinaseita.

epäkorrekti

Tuo meidän Pämppis kyllä ymmärtää että suomalainen yhteiskunta on monessa suhteessa palaamassa itsenäisyyden alkuvuosien tasolle.

Vain kunnon bilettäminen pitää moiset ikävät ajatukset pois mielestä !
(miehiä tuossa porukassa ei tainnut ollakaan)

Gyntter

Niin, onhan kivaa bilettää. Virka-asunnossa bileet pidetään veronmaksajien rahoilla ja mukavaa on.

Vanhukset tukehtuu omaan paskaansa, työntekijät nääntyy vero taakan alla, energien hinnat on teennäisesti nostettu 10-20 kertaiseksi oikeasta hintatasosta, ruoka&polttoaineet maksaa kymmeniä prosentteja enemmän kuin vielä talvella/alku vuodesta.

Ei pääministeriä huoleta, pidetään vaan bileitä, juostaan festareilla ja velkaa saa (vielä).

Monissa maissa tuollaisten videoiden jälkeen tällaisesa kriisitilanteessa pääministeri lähtisi kuin ”leppäkeihäs” virastaa. Maailman onnelisin kansa on vaan iloinen kun pääministeri rentoutuu. Onko maa täynnä vajakkeja?

dildo

Tosi on.

LlzSEeGjnWM.jpg
X

Samaa mieltä, aikuisten lasten johtama Suomi.

puolueeton

Oikeassa olet, vapaassa yhteiskunnassa pitää saada olla oma itsensä. Pääministerin tehtävä on kuitenkin suuria henkisiä kykyjä vaativa tehtävä, mihin luulisi kaiken olemuksessa viittaavan.

Anonyymi

Jos tämä ei ollut sarkasmia, niin kysäisen, että millä henkisillä kyvyillä ja muilla valtion johtoon tarvittavia ominaisuuksia ja kokemuksia Marinilla mahtaa olla?

dildo

Vai niin, dildo menis matkatavarana,,

8caSGBfgmDg.jpg
LATOLEENA

Ja pakollinen ”VOI VITTU!”kin oli mukana.

epäkorrekti

”Sanna Marin kommentoi netissä leviäviä videoita: ’Itse en ole käyttänyt huumeita’”
Entäpä ne muut biletytöt ?

häpäisy

Kiitos tästä. Saisiko vielä ns rinnakkais videon entisestä pääministeristä , joka oli tikkatauluna tai putouksen pellenä. Minusta nämä todistavat, missä ala – arvoisessa tilanteessa on suomen johto. Eli että suomea johtaa valtamedia. Paljonko sitä rahaa annettiinkaan valtamedialle?

Moonman

Puhuvapää-ministeri. Ei kai joku luule että sanna itse mistään päättää? Ainoastaan sanelee julkisuuteen ylhäältä annettuja ohjeita. Media samoin täällä kuin ameriikassa haluaa juuri tällaisia turhakkeita kuin marin ja dementikko-biden. Oikeat, asioista itse päättävät valtiomiehet olisivat kauhistus kun joku trump oli jo liikaa, hitleristä puhumattakaan

Prozac

Eikös stubbia paheksuttu kovasti aikoinaan, kun oli duudsonien tikkatauluna? Joutuiko jopa pääministerin hommista pois?

Qroquius Kad

Ei joutunut.
Mutta Englannin maalla Boris Johnson joutui.

Islam on syöpä

Omat äänesti ulos puoluekokouksessa.

Islam on syöpä

Korjaus: Stubbido äänestettiin pois puheenjohtajan paikalta sen jälkeen kun hallituskausi loppui. Stubbido peri pääministerin pestin Kataiselta kesken hallituskauden.

Gyntter

Stubido ja Läskiurpi kuitenkin ehtivät lahjoittaa miljardeja Kreikkaan & EU eliitille ja kiitokseksi saivat 30 000 eur/kk verottomana palkintovirat EU:sta. Lisäksi ilmainen asunto ja tuhansien eurojen verottomat kulukorvaukset/kk ilman kuitteja.

Kumpaakaan ei yhtään kiinnosta mitä oma puolue teki tai kansa ajattelee. Rahaa tulee riittävästi, niin ei tarvitse pohtia hintojen nousua ja kansalaisia. Elekin EU-viroista alkaa paljon ennen normityöläisiä ja eläkekin tulee olemaan lähelle 20 000 eur/kk. Molemmat nauraa, sille miten tyhmää kansaa voi vielä tänä päivänä 2000-luvulla olla peräpohjolan Suomaassa.

Anonyymi

Entä Ilkka Kanerva, joka lähetteli vähän tuhmia tekstiviestejä ja syytettiin arvostelukyvyn puutteesta? Mikä on Marinin arvostelukyky, kun kuvitteli, ettei video vuoda julkisuuteen? Että tällainen on meillä sitten pääministerinä näinä vaikeina aikoina! Mutta otetaan nyt coolisti vaan, kyllä Sanna hoitaa meille lisää maksettavaa ja itselleen ehkä jo ensi vuonna jonkun rahakkaan pestin EU:sta. On sinne niin paljon rahaa suomalaisten selkänahasta raavittu näillä kertaluonteisilla ja tarkkarajaisilla paketeilla, että palkinto odottaa.

Qroquius Kad

Ei se ole mikään vähäinen juttu, että ulkoministeri suolta virkapuhelimellaan 200 viestin verran alapääjuttuja julkisuudesta elävälle silikoniblondille!

Asian tultua julkisuuteen tämän maailman jokainen tiedustelupalvelu tiesi Suomella olevan nyt sellainen ulkoministeri, että kun sen kylkeen liimautuu ripsiään räpsyttelevä silikoniblondi, se alkaa lörötellä levottomuuksia, ja viimeistään neljännen suihinoton jälkeen se alkaa laulaa valtiosalaisuuksia tajuamatta asiaa vähääkään itse.

Mutta yhtä lailla maailman tiedustelupalvelut tietävät nyt, että Suomen pääpimpsa tykkää bilettää kokkelin voimalla, joten ei kun bileisiin mukaan!

Suomen PääPilettäjä

Putin tykkää tästä videosta, näyttää että Suomen PääPilettäjä sopisi Pussy Riot’in porukkaan.

ovat suojeluksessa

Putin näkee näitä harva se päivä. Lounaan myötä esim. Oikeasti nyt htiin intersektionaalinen feminismi sekä sen myötä tullut utopia pitää lopettaa. Että Matuja sisään vain suomeen, sekä rajat auki. Virheet ovat vaarallinen ideologisesti olemassa oleva puolue. Minusta on ihmeellistä, ettei niitä arvostella mitenkään.

jorma

Tämänkin onnistuvat tietenkin valtavalemediassa kääntämään jotenkin Marinin eduksi. Jos siis edes läpäisee sensuurin. Sanna kun on niin ihqu.

Qroquius Kad

Läpäisi sensuurin:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009011256.html

Artikkelin lopussa on linkki saksalaiseen artikkeliin, jossa ihastellaan Suomen juhlivaa pääministeriä.
Eli pelkkää plussaa ja palvontaa tulossa entisten päälle.

Ale-Bile ja Sale

Mutta mitä sanoo Sauli Väinämö?

epäkorrekti

Luultavasti kiroaa alimpaan helvettiin ne päättäjät, jotka veivät presidentiltä kunnon valtaoikeudet.
Se oli yksi eeppinen moka monien muiden joukossa.

Timppis.

Tavja

150 % sauli

Se mitään sano. Samaa paskaa. Yhyy polkupyörä nyt jollekkin bussista jääneelle. Vittu suomessa on monia perheitä, jotka menettävät joka päivä lapsiaan kuolemalle. Ja tämä pressa uhriutuu. Paskaa.

DeeQ

Vai että ihastellaan.

Euroopan vanhoissa diplomaattipiireissä nauru raikaa kun nahkatakki-sannuli revittää menemään kolapäissään.

Sherlokki suvakko

Kyllähän Sanna vois olla hyvä sotaministeri, tietty paikka kostuu mitä vaikeampi tilanne päällä. Sellainen tilanne taisi olla Hillaryllä kun seurasi suorana Obama… anteeks Osama Bin Ladenin tappoa. PM pitäisi hallitusjoukkoineen pistää Itärajalle tverkkaamaan, niin ei Putiini uskaltais tänne yrittääkään…tai sitte kuolis nauruun ja me hakisimma omamma pois.

Nykypäivää

Seksivideota odotellessa…

T

Puhut vähän mutta asiaa 🙂

qowgirl by minister

Mitä veikkaatte? Onko seiska vai joku pornosivusto, mikä julkaisee ensimmäisenä?

Kukavaan

Veikkaan pornosivustoa. Seiska tekee uutisen pornosivuston videosta.

X

Joo paljasta pintaa vois vilauttaa.. tai tehdä alaston kuvakalenterin.

Nykypäivää

Ilmankos on vähän riutuneen näköinen ollut viime aikoina. Tehdäänkö pääministereillekin huumetestejä? Toi akka on vetäny spiidii tai kokkelii. Ei ehdi syödä ku o pakko joraa ja päästä jörnimään.

Vastaus

Pakko-oireinen anorektikko.

Ripa

Noita. Kuten moni muukin.

Joppos123

Nythän on jopa valtamediassa epäilyksiä siitä, että kysymyksessä oli kokkelibileet. Se selittäisi osaltaan miksi mitään päätöksiä ei synny ja olisi syy samariinin habitukselle. Akka on kuin kuivan kesän orava.

VMP

Tai vaan tyhmä josta seuraa, että feministisideologisista syistä terveen naisen olemus on kielletty.

marko

Tuntuis, että se on vedelly jo pidemmän aikaa jotain adhd vauhti”lääkettä”.. bileissä sitte varmaan kokkeli uppoaa

Imagon Rakennus OY

Jyrkkenevä sähkökriisi, maataloustuotannon syvä ahdinko, jälleen paheneva korona, voimistuva inflaatio jne, jne. Pääministeri keskittyy bileisiin ja henkilökohtaisen imagon rakentamiseen teinien parissa.”

Make’s perfect sense

Mun mielestä lainsäädäntötasolla edustuksellinen demokratia voidaan lopettaa ja korvata ’populistisilla’ gallupeilla ja Sveitsin tyyliin järjestettävillä kansanäänestyksillä.

Sanna Marinin kaltaiset globalistiverkostojen hallitsemat mallit ja bimbot ovat turhia ja enenevästi haitallisia tarpeettomia välikäsiä.

Allways cut the middle man

Eli pois vain koko turhakepoliitikkojen mätäkerros.

Last edited 1 vuosi sitten by Make’s perfect sense
Qroquius Kad

Ei Sveitsin laaja kansanäänestyskäytäntö korvaa sielläkään edustuksellista demokratiaa, vaan toimii sen vahtikoirana.
Edustuksellisen demokratian lakkauttaminen korvattavaksi täysin kansanäänestyksillä johtaa virkamiesdiktatuuriin, joka valitsee kansanäänestykset mielensä mukaisesti.

Make’s perfect sense

juuri noin… kansanäänestykset vahtikoiraksi sille että virkamieskunta, kuntapoliitikot ja kansalaisaloitteet tuottavat gallupein varmistettuja lakeja joilla on ’populistinen’ enemmistön tuki. Mikäli jokin mökkeilijöiden kiusaksi tehty ”paskalaki” tai ”EU:n korona elvytyspaketti” pääsisi jotenkin vääryydellä lainsäädäntöön, niin kansalaiset keräisivät asiasta 50 tuhatta kannatusääntä kansanäänestyksen järjestämiseksi ja muuraman kuukauden kuluttua vaikka tuo ”paskalaki” haudattaisiin kansanäänestyksellä.

Make’s perfect sense

Ah, Sanna Marinista… tänään uutisoidaan isosti että alivaltiosihteeri Timo Lankinen ilmoittaa ettei Loirille järjestetä valtiollisia hautajaisia, koska ”kriteerit erityisestä kansallisesta merkityksestä eivät täyty”.

Mtv3:n uutinen jatkaa ”Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hallitus aikoo vielä keskustella asiasta.”

Oikeasti kyseessä on vain yksinkertainen mainostemppu globalisti-Sannan suosion kasvattamiseksi. Totta kai Sanna ja tytöt järjestää Loirille kunnon läksiäisbileet parhaaseen katseluaikaan. Enkä ihmettelisi yhtään vaikka tuo alivaltiosihteeri Lankinenkin on joku poliittisesti virkanimitetty sosiaalidemari, joka runkkaa Sanna-bimbon kauniit kasvot ja trimmattu perse mielessään… kuten me muutkin.

Last edited 1 vuosi sitten by Make’s perfect sense
Make’s perfect sense

…. niin tosiaan aiempi Suomen lainsäätäjien tärkeää yhteiskunnallista asemaa ja osaamista arvostava suhtaumiseni on tauolla.

Aiempi suhtautumiseni heidän tekemiinsä typeryyksiin oli niiden periaatteellinen sietäminen (”to endure”). Sen jälkeen kun Suomen poliitikot ja globalistimediat ryhtyivät proxysodankäyntiin Venäjää vastaan – vaikka Turkki estää Nato-liittoutumisen, niin aloin katsoa ettei tuo globalisti-sakki toteuta yhteiskuntasopimuksen mukaan heille kuuluvaa ja tärkeintä tehtäväänsä eli suomalaisten perusturvallisuudesta huolehtimista.

Pahoin pelkään että nuo bimbot ajaa meidät sotaan ja lamaan, vaikka ainakin tuo sota olisi vältettävissä.

Last edited 1 vuosi sitten by Make’s perfect sense
Make’s perfect sense

Saa toki – sodankäyntiin tarvitaan tunnetusti vain kolme asiaa: rahaa rahaa ja rahaa. Jos on rahaa niin aivan varmasti saa vaikkapa jonkin BLM-rähinän tai elokapinan pystytettyä minne tahansa länsimaissa.

Proxy on vähän kuin blogistin välityspalvelin. Eli kun mieli tekee heitellä omia intressejä toteuttavia jytkyjä maailmalle muttei kuitenkaan tahdo että maailma pommittaa takaisin – niin helppo tapa välttyä tältä on rahoittaa kolmatta osapuolta joka näennäisesti ottaa vastaan kaiken paskan. Sitte vain itse teeskennellään että tuo itse rahoitettu osapuoli on niitä hyviä tyyppejä.

Anonyymi

Marin puuttuu asioihin, joissa voi saada kansansuosiota ja jotka ovat tarpeeksi helppoja. Vaikeampiin kuten esim. talouskriisiin ei ole osaamista eikä edellytyksiä. Lisävelan otto ei ole ratkaisu, kun velaksi on ennestään jo eletty yli kymmenen vuotta.

Lallukka

Marin on ex puotipuksu ja silti pm. Johan Putleriakin kohta naurattaa.

Olisko mahdollista?

Huumetestit ministereille ennen töihin palaamista maanantaina?

Valtamedia on puhunut

Kävin piruuttani testaamassa kokoomuksen sivuilla. Ei mahdollisuutta kommentoida. Orpohan yksi niistä suurimmista valehtelijoista. Suoraan sanoen petturi. Nyt on niin kuin mitään ei olisikaan. Muistan sen keskustelun eduskunnassa, kun Oulun grooming tuli ilmi. Nämä kokoomuksen iljettävät kokoomuksen kaksinaamaiset kusipäät olivat hiljaa. PS piti tästä meteliä. Kaikki muut olivat hiljaa. Seurasin suoraa lähetystä. On uskomatonta, miten kaksinaamaisia ne ovat uhrien suhteen. Sekä miten ne valehtelevat. Orpolla esim on uskomaton pokka. Mikä mahtaa olla se koulutus tms, siihen valehteluun. Tarkoitan niiden tausta joukkojen. Samaan aikaan, resursseja vihapuheiden torjuntaan. Tajuatte pointin. Vittu hän niin varma voitostaan. Jotain mätää siinäkin on. Aina se menee näin. SDP, Kepu, kokoomus. Jonkun puolueen johto hahmo nostetaan jalustalle. Eli nyt on päätetty. Orpo on pääministeri.

Saastamaski

Persut, kokoomus, sdp, vihreät, keskusta jne. ovat kaikki samaa globalistista paskaa eri paketeissa. Äänestäkää jatkossakin noita ja niitä, jos haluatte edistää globalistieliitin asiaa. Ja muistakaa leikkiä, että ihan kuin noilla olisi isossa kuvassa mitään eroa keskenään.

Saastamaski

No se on huomattu jo aikapäiviä sitten. Et ole yhtään iltalehden toimittelijaa kummempi, jos ei lasketa mukaan Ruotsin raportointejasi. Oikeastaan sopisit varmaan hyvin siihen Silakka-ryhmään.

Name

Minä myös:))))

VMP

Äänestäkää kirsi anneli oravaista, se on kansallismielinen kertoo, että viirukset menee maskista läpi ja niistä ei ole hyötyä ja hkoon sininen on ainut oikea ruoka ja suomen ongelma on kasari musiikki se myös kertoo, että globalisteille pannaan stoppi ja kasari tukkaiset ja zyzkovitsi lentää eduskunnasta. VALTA KUULUU KEHAREILLE!

VMP

lukisitte välillä sian sisälmyksiä.

Uuniin

Parempi vain ettei tuollaisia huoria noteerata ollenkaan.

pöh

Sanotaan nyt ihan suoraan, me ollaan hävitty tää.

Muuta oikeen osaa sanoa, ”somekansa” äänestää kuitenkin jotain yli-ikäistä teiniä jatkossakin.

S-uttura

S-utturalle on annettu liikaa siimaa, siksi kokeilee rajojaan yhä enemmän kunnes lentää kuin leppäkeihäs a la Johnson.

Pääministeri on toimessa 24/7, kuka on sijaisena/vastuussa kun S-uttura bilettää?

Sherlokki suvakko

Edistyksellinen pääministeri, alamäkiedistyksellinen. Suomi alkaa olla melkomoisessa suossa, Wäinämö on esilaulajana lauleskellu Joukhaisen suonsilimäkkeeseen. Jokhaisen on myös tyylillään kroolattava ittensä kuivalle maalle, pelastautukoon ken siihen voi.

reoc

Olisikin kyse vain tämän lorton henkilökohtaisesta alamäestä.

pöh

Ja Marin alkaa olemaan lähes 40-vuotias.
Kyllä ihan tavallinen kyllikki voi baareissa nolata ittensä vaikka 100-vuotiaaksi, mutta nyt on kyse pääministeristä, jota ei muuten kukaan pääministeriksi äänestänyt.
Vaaleissa äänestetään myös pääministeriä, eli suurimman puolueen puheenjohtajaa.
Kyllä ne euroopassa varmaan tykkää Marinista, tarjoaa sille yhden sinisen enkelin niin se antaa miljardeja suomalaisten rahaa pois.
Samaan aikaan Suomessa ihan ihmisten peruspalvelut ei toimi.
Kaveri oli saaanut sydänkohtauksen, niin ensinnäkään ei saanut ambulanssia metrolla vaan päivystykseen jossa odotti lähes 20-tuntia.
Sitten kun pääsi lääkärille niin ensin otetaan koronatesti kun tyypillä on sydänkohtaus.
Että tää maa on muuttunut pas*aksi.

Timppis.

Eiköhän tehdä sitten twerkkaaja tinzestä presidentti samaan syssyyn ni alkaa lyyti kirjoittaa ja hanuri naukumaan.

Riski-Riitta

Bilehileitä ovat vieraitten valtojen tiedustelupalvelut ja salaiset agentit aina saalistaneet. Yhtäkkiä joku tarjoaa jotakin… sitten otetaan valokuvia… jne.

Saastamaski

Siinä näkee lampaimmatkin kansalaiset kuinka paljon tuo narsistinen globalistieliitin pikkuhutsu ajattelee muita kuin itseään. Kilttimies-Markus vahtii samaan aikaan kotona itkuhälytintä, kun Sanna vetelee kamaa ja kaljaa kitusiin. Ja Suomen kansa tekee henkilökohtaista konkurssia tämän great resetin myötä ja tämä eukko se vaan bailaa.

Monttuun.com

Saastamaski

Pitikö sinun ihan välttämättä muistuttaa olevasi pihalla isoista kuvioista?

SuPo

Hoitoon tuo kuuluisi. Pakkohoitoon.

Lupas jo aikoja sitten lopettaa tämän julkaisun,
MT potilaat ja Hybrikeskus rahoittaa.

Saastamaski

Ei kuulemma myöskään lue valtamediaa, vaikka on noin 90% samaa mieltä valtamedioiden kanssa. Itse tajusin koronakusetuksen aikana, että tämä kaveri on kaukana vaihtoehtomedioista ja eihän hän edes siedä yhtään poikkipuolista sanaa. Ja sitten täällä vielä rinkirunkkaavat muiden vale-kansallismielisten kanssa ja samaan aikaan kuvittelevat olevansa kansallismielisiä.

Omasta päästäkö muka?

Tottakai lukee valtamediaa, mites muuten? Tyhmä jos ei lue. Pitää lukea kaikkea, laidasta laitaan.

Kukavaan

Hybridikeskus eli ”Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus”on olemassa. Englanninkielinen nimi on European Centre of Excellence for Countering Hybrid Threats (Hybrid CoE).

https://www.hybridcoe.fi/

Organisaation sivuilla on kuva henkilöstöstä. He ovat ilmeisesti suomalaisia. Hybrid CoE on suomalaisten oma juttu, puolustavat koko Eurooppaa. Torjuukohan keskus myös haitallista maahantunkeutumista?

Chutzpah toimii. Silä saa valtaa. Yhden miehen show WEF ohjaa maailman taloutta. Suomalaisten lällydemarien show Hybrid CoE pelastaa Euroopan.

Saastamaski

Niinhän juuri mainitsin. Hienoa kuitenkin, kun osaat toimia edes kaikukoppana järkevillekin mielipiteille.

K J

Kyllä sä tiedät mitä se Great Reset tarkoittaa. Taisit nyt ilkeillä. Sama kun silloin samassa lähetyksessä puhuit M.A.D. :ista ja sanoit ettet usko sen tapahtuvan, kuten juteltiin. Siis Junes, sinä ja Tiina. Sulla oli se juttu sen kameran edestä unohtunut.

CTRL+ALT+DEL tulee. Ei voi mitään. Kaikki liittoutuu ja sota resetoi.
Countdown on jo alkanut.

Qroquius Kad

Ukrainassa on jo.

Sanohan:

Mitä sinä siitä hyötyisit?

X

Ainakin wc pöntöille, igorien tankki päällystetty niillä. Uusi wc gamo.

Name

Salajuoni on, ei aihetta toimenpiteisiin. Bilettämään!

Kukavaan

”Mikä se sellainen kreit resetti on? Joku lopalistien salajuoni taas?”

Ei ole salajuoni. Ihan julkinen juoni se on. Ainakin WEF eli World Economic Forum sivuillaan mainostaa sitä.

https://www.weforum.org/great-reset

WEF:in perusti 1971 saksalaiseksi väitetty insinööri Klaus Schwab ja hän johtaa järjestöä vieläkin. Siis yksityinen yhden insinöörin ikioma organisaatio, joka ohjaa maailmaa. Sanna ja muut tekevät mitä WEF haluaa, koska heidät WEF on kutsunut Young Global Leader joukkoon.

Koko maailma syö Klausin kädestä, joka kolmesta sveitsiläisestä isovanhemmastaan ja asuinpaikastaan Sveitsistä huolimatta on ”saksalainen”.

Maailmanpankin sivuilla on vuodelta 2006 tiedote ”Historic Shabbat Dinner at the World Economic Forum”. Paikalla oli rabbeja. Kyseessä oli siis sapattipäivällinen juutalaiseen tapaan. – Tästä voikin sitten päätellä monia asioita.

Kukavaan

Normimeininkiä se on. Hyvin usein tärkeässä asemassa on juutalainen. Ovat eteviä vaikuttamisessa kantaväestöihin.

https://www.jewoftheweek.net/

timo

Nyt olisi korkea aika selvittää perinpohjin kuka Sanna Marin on ja miten hän on päässyt pääministeriksi. Tässä henkilössä on jotain todella omituista ja valheellista.

Mullvad

Putinin myyrä?

Lommoposki

Riutuneet kädet kertovat syömishäiriöstä ja pupillit modalfiinin käytöstä.

Pirihoo

Amfetamiinia. Sillä laihtuu ja jaksaa bilettää eikä nukuta ollenkaan. Pari betablokeraajaa päälle ettei sydän brakaa.

Lommoposki

Modalfiinin avulla voi valvoa päiviä. Sitä käyttää etenkin lääkärit, jotka on aina skarppina.

Pena

Tässä tulikin ilmi, miksi pääministeri ei osaa, eikä ymmärrä yhtään mitään. Eikä ymmärrä valtion talouden hoidosta ja velkaantumisesta sitäkään vähää. Samoin selvisi miksi viihtyy kaiken maailman ”festivaaleilla” tuollaisten joutavien suomalais ”julkkisten” seurassa. Jos ainoa osaamistaso on vain tätä luokkaa, ei ole syytä ihmetellä miksi Suomessa menee kaikkien aikojen surkeimman pääministerin ansiosta, miten menee. Omavaraisuus on tuhottu turve kieltämällä, vanhustenhoito tuhottu samoin, sekä terveydenhoito Sote uudistuksella, samoin välttelee aina kun pitäisi keskustella tärkeistä asioista eduskunnassa. Tälläistä lapsellista pääministeriä ei ole mitään syytä kehua mistään.

Runtiti-pou

Tiesihän se jo 25-vuotiaana aika paljon esim. rokotebisneksistä. Nyt vain on jäänyt nuorisopoliitikon aika taakse ja täytyy toimia ja puhua globalistieliitin pillin mukaan

Qroquius Kad

No tietysti kaikki muut paitsi maailman ihanimman demokratian ihana johtaja Putler sekä hänen viisaudenprofeettansa Anus Pötkönen.
Lue vaikka UMV:stä.

heee

Elämäni aikana monesti miettinyt tuleeko tampereelta mitään hyvää? Eikä ole tullut mieleen yhtikäs mitään.

T

Kummeli. Kenties paras asia maailmassa

ennakkoluuloinen

Esimerkki Hybridi-probagandasta, leipäjonot pitenee, Fortum-Uniper lähestyy miljardi konkkaa, koko yhteiskunta lähestyy helvetillistä romahdusta ja kansalle syötetään, ”että cuulisti menee”! Perseilkää, kyllä se siitä!

Make’s perfect sense

Paavo trollina?

Make’s nonperfect sense

Paavo sippiukkona?

Name

Hyvä,hyvä, kyllä sinä nyt pelastut.

Nih

Tätä eukko ei voi enää ottaa kovin vakavasti mutta samalla pelottaa että tämä eukko ja hänen jenginsä johtavat maata. Kuvaa hyvin sitä holtitonta rahankäyttöä valtion tasolla, ei huollta huomiseta ja hauskaa on viinan voimalla joka riistätyy varsin usein kun lähdetään viihteelle. Tämän tietää myös valtion viholliset ja käyttävät takuulla tätä heikko kohtaa hyväkseen.

SuPo

Ei viinaa, vaan ”jauhoja”.

Nih

Niin, tuo riutunut olemus viittaa johonkin muuhun kuin viinaan. Näkyykö ”tomusokeria” nenänpielissä.

Sherlokki suvakko

Pupillit näyttää suht normaaleilta, ettei… On kylläkin ollut tuijottava katse ikäsä, että vois olla kestotripillä…

Asko

Kyläpoliitikkotasoa oleva henkilö, jolla ei ole mitään valmiuksia olla pääministeri.

unto

Pate kuule, ei ole soveliasta käytöstä pääministeriltä. Pääministeri on instituutio, jolla on oltava vahva uskottavuus. Etenkin vaikeina aikoina kuten nyt.
Tuollainen selkeästi huumeissa heiluminen johtaa juuri sellaiseen hällä väliä – touhuun kuin nykyvaltionhallinto nyt on.

Sherlokki suvakko

Nooh, Kekkonen saunotteli kossun kera Rutsohvin kaa ja hyvin meni. Entäs Boris Jeltsin, edisteli maansa asioita aikamoisessa pierussa. Nää ny vaan oli niitä valtion päämiehiä, mutta Sanna on kännistänyt SDP n vaalikiertueen railakkaasti ja Antti ja kumppanit myhäilee. SDP ssähän eei ole yhtään rikollista, eeiihän, lurps.

Big l

Siinä missä toiset painaa helvetinmoisessa helteessä täys suojavarustus päällä hommia ahtaissa ja pölyisissä paikoissa, toiset taas kaatosateessa korkeella. Toiset pelastaa ihmishenkiä ja toiset koittaa pitää yhteiskunta järjestystä pystyssä. Marin keskittyy some julkisuus kuvaan, ja suurin päänvaiva on laittaakko kesämekko vai risat farkut kun lähtee bilettään, vain +12000 eur kk liksalla + edut päälle. Toi edesvastuuton harakka on aivan täys sirkuspelle ja täystuho. Pääministerin irvikuva.

Big l

Kelatkaa kun muiden maiden valtionpäämiehet näkee noi teinipissis biletys kuvat ja kohta pitäis suhtautua tähän pissis harakkaan kuin vakavasti otettavaan pääministeriin. Ei helvetti kehtaa kohta enää asua suomessa

K J

No mitä sitten jos pääministerimme tverkkaa ilman alkoholia?

Alkoholi on näiden mielestä so last year. Sanna kuitenkin omalla uhmakkuudellaan sai ihan itse Suomen Natoon.

”Ja Rinne ottaa kopin Suomessa Sannan päästessä Young Globar Lieders valioliigaan palkoille! Mitä näemme vielä! Aaakkoslyhenteitäkö! Suomi nousee sateenkaari-finaaliin!”

Last edited 1 vuosi sitten by K J
Särmääjä

Mitään ei oo vetäny tietenkään.

Anonyymi

No kun ei saanut sitäkään, vaan kiirehti ensin ilmoittamaan, että hänen vahtivuorollaan Suomi EI liity Natoon. Onneksi presidentti otti johtopaikan ja kun selvisi, että yli puolet suomalaisista kannattaa liittymistä, niin johan takki kääntyi yhdessä hujauksessa.

PEKKA RÄSÄNEN
  • Odotan pääministerimme pimppakuvia.
  • Kuvien julkaisun jälkeen muutan heti äänestyskäyttäytymistäni ja annan ääneni demareille.
Sherlokki suvakko

Ei saatana, vaikka hällä saattais olla hyvä paljaaks ajeltu tavara glittermekon alla, silti hän on todella vastenmielinen henkilönä. Siinä saattais lerppu lerpahtaa entisestään ja hakea turvapaikkaa omasta persereiästä

Risto Jääskeläinen

Ei minulla ole muuten tuota vastaan,mutta jos pm. Marin käyttää kemiallisia piristeitä juhlinnassaan, niin siitä voi olla ajan kanssa haittaa koko kansakunnalle, mikäli pääsee syntymään liikaa riippuvuutta tai joku vieras taho pääsee hyväksikäyttämään tilannetta..

Suomi Finland

On käväissyt mielessä, josko Gerhard Schröder olisi Venäjällä vierailtuaan päätynyt arkaluontoiseen tilanteeseen ja olisi ikään kuin pakotettu olemaan Putte- possun kaveri.

Vaarallista peliä päätyä esimerkiksi filmille harrastaessaan jotakin, jota ei voi heti kuvitella valtiomiehen toiminnaksi. Sikäli hyvä, että pääministerimme on nyt sekoillut ’julkisesti’, niin menee ainakin FSB:n kiristykset mönkään.

terhomatti.hämeenkor

Saatanan typerä kassalikka!

Jarmo

”Eikö teitä yhtään hävetä”
-Sanna Marin pari vuotta sitten eduskunnassa

mie

Sanna Marin on ajanut itse itsensä tilanteeseen, jossa pitää vakuutella medialle, ettei ole huumeita käyttänyt. Onko kuitenkin? Valehtelustahan on jäänyt kiinni mm. aamupalagatessa. Edellisiä mokia kun lueskelee, tietty itse aiheutettua, osaako kantaa vastuun? Luultavasti ei. Jos joivat vain alkoholia, videoilla ei kyllä laseja ja pulloja näy. Asiallista olisi mennä huumeseulaan seuraavat 6 kk säännöllisesti, toisaalta ei minua haittaa jos luottamus ei palaudukaan, päinvastoin. Jokohan buumerit puolueessaan heräävät vai vieläkö ovat prinsessasadun lumoissa? Alusta asti ihmettelin valintaa pm:ksi. Olisihan puolueessa ollut aikuisia naisiakin, jos nainen piti valita.

mie

Oli ennen kesälomia niin laiha, että mietin anoreksia vai huumeet? Samalla tavalla poskipäät törröttävät kummassakin tapauksessa terävinä.

Mental Illness

Pääkallo ja luuranko kuultaa läpi, muuten kuin nyljetty orava.
Aineet, anorexia, ortorexia, mental illness.

Exhibitionisti-narsisti

Miksi moni tytöttelee, hänhän täyttää kohta 37. Ei 37- vuotias ole enää mikään tyttönen vaan keski-ikäinen täti-ihminen joka voisi olla ISOÄITI ikänsä puolesta. Jokin on tädillä pielessä, julkisuudenhimo ja pakonomainen poseraaminen ei ole normaalia vaan patologista exhibitionismia/narsismia joka heijastaa sisäistä tyhjyyttä ja hätää. 

Se on avunhuuto! Viekää lääkäriin!

Eikö Suomesta enää löydy pätevää, tavallista, turvallista pääministeriä joka ottaa työnsä tosissaan, johon voi luottaa ja jota ei tarvitse hävetä?
Tämä nainen on turvallisuusriski, pelaa suoraan Putinin pussiin.
Kukaan ei ota häntä enää vakavasti.

Särmääjä

Harvinaisen ylimielinen ja itsekeskeinen teinijulkkis toi Sanna. Käskyt tulee ulkomailta ja kaikki on aina muiden syytä. Sannalle keskeisintä on vaan luoda bile ja vaatemalli-imagoansa. Yhtä hirvee tapaus kun Stubb.

Irmeli

No ei toi musta nyt niin ”hurjaa” ole. Vai eikö ihmiset ole koskaan olleet bileissä. Ainoa paha asia on tietty se jos on huumeet mukana. Onhan Marin minusta liian nuori päämisteriksi ja aivan liikaa EU:n talutusnuorassa, kuten koko hallitus. Se että on nainen pääministeri on minusta vaan plussaa, vaikkakin puolue on väärä. Raskas työ vaatii raskaat huvit, sanottiin jo muinoin, huumeita en hyväksy missään muodossa. Liian kova kohu moisesta biletyksestä…vaikka se kai oli julkaisijan tarkoituskin.

Anonyymi

Mitä merkitystä pääministerin virassa tai missään muussakaan virassa on sukupuolella? Edellinen möhläys oli, kun Kokoomuksen naiset tekivät Halosesta presidentin ja vielä kaksi kertaa! Totuus on kuitenkin se, että poliitikoiksi hakeutuu usein, ei ne valtakunnan terävimmät aivot, vaan ihan muut ja mitä enemmän siellä on vasemmistolaisia ja vihreitä naisia sähläämässä ja tekemässä tunteen varassa päätöksiä, sitä huonommin Suomella menee. Onhan tämä jo nähty.

Anonyymi

Tästä lähettiin sitten vielä kahteen baariin jatkamaan. Heitettiinkö ensimmäisestä ulos?

Mömmöistä mutkututtaa

NATO-neuvottelut pidetään Ruotsissa ensi viikolla Suomen ja Turkin kanssa.

”Regeringen har i det tysta bjudit in Turkiet och Finland för ett möte på toppnivå. Mötet planeras att hållas nästa vecka och ska innehålla fördjupade samtal om Nato-avtalet mellan länderna.” (Aftonbladet)

Kuka edustaa Suomea? Toivottavasti ei joku alapäätään stimuloiva partynarkkari?

Unelma Painajainen

Kuka hitto tuo Ilmarikin oikein on?! Mukamas Sannan bestis mutta tyyppi vaikuttaa ennemminkin handlerilta. Aina kun Sanna on sekoilemassa, se seisoo taustalla tyynesti tarkkailemassa.

Niin, niin...

Mitään en oo ottanu, vähän kokkelipiimää vain…

Timppis.

Mie juon vain hirnupiimää ja acid o fiilusta.kokkelipiimä on niin last seeson

Pintaliitäjän pakkolasku

Nyt selvisi se loputtoman velan ottaminenkin, piri ja kokkelipäät kun tuppaavat rahoittaa kaiken muitten rahoilla. Ei velat haittaa, aina löytyy joku muu maksaja, pääasia että on KIVAA ja SIISTI FIILIS ! Ehdotankin että seuraavaksi demarit voivat vaaleissa luvata kaikille sata grammaa spiidiä. Kun speed queen-Sanna Motörhead-Marin jää huumeista kiinni nii aina voi käyttää sen muslimidemarin 100% hyväksyttyä meriselitystä: En ole valehdellut, en vaan puhunut totta.

👃🏻👃🏻👃🏻 Jauhojengi 👃🏻👃🏻👃🏻

👃🏻 Nyt meni jauhot suuhun. Eikun nenään! 👃🏻
👃🏻 ”vittu tästä tulee hyvä fiilis” 👃🏻

👃🏻 👃🏻 👃🏻 👃🏻 👃🏻 / 👃🏻 👃🏻 👃🏻 👃🏻 👃🏻 👍 Täydet pisteet, nenä kiittää 👃🏻

Minä en aio erota, enkä mennä kusi/veri testiin,,,sillähän asia olisi selvä?

Lommoposki

Jauhojengi

IMG_20220818_131231.jpg
Niin, niin...

Jos pm käyttää satunnaisesti ja tuo video on useamman päivän vanha niin voi olla, ettei näy testeissä. Jos käyttää säännöllisesti niin pissakoe voi paljastaa.

https://www.kaypahoito.fi/nix00462

Niin, niin...

Kännissä ja pilvessä ei saa ajaa autoa, mutta maata saa johtaa.

Weilin Göös

Sannan muistelmat: Mä muistan hyvin ku taas kerran spiidipäissäni päätin hommata suomen NATOon. Oli jotenki semmoset vibat et se vois olla siistii. Sit mä olinki yhtäkkii Ruisrokissa ja sielläki oli mulle kokkelii ja sit mä yhtäkkii olin jollain kirpparilla mekkoo hakemassa ja mut sieltä sit roudattiin johonki homoparaatiin, ei saakeli oli kyl sekava kuukausi, mut hemmetin hauskaa oli! Niitä kuvia on nyt kyllä kiva katella vanhempana, voi että mä olin laihassa kunnossa hihhiii.

black_danger_company

Ei muuta kuin kokkelit naamaan ja menoksi!