Sverigedemokraattien mainosjunasta rikosilmoituksia kiihottamisesta

Niinhän siinä kävi, että sverigedemokraattien mainosmetro herätti kovan puoleista pahennusta ja yli sata rikosilmoitusta kiihottamisesta on laitettu tulille. Lisäksi metroa hallinnoiva SL on saanut haikeaa hoosiannaa palautteiden muodossa.

Sverigedemokraatit aloittivat vaalikampanjan Tukholmassa näyttävästi, kun yhdelle metroreitille teipattiin SD:n logoilla ja väreillä yksi metrovaunu ”voittojunaksi”. Juna lanseerattiin siis voittojunaksi, mutta jostain syystä se kääntyi katukielessä ”pakkopalautusjunaksi”.

No, Stockholms Lokal–yhtiöstä, joka ylläpitää metroverkkoa, kerrotaan SVT:n uutisille, että se on saanut viime päivien aikana useat sadat ihmiset ovat viime päivien aikana kritiikkiä, että miksi SL antaa mainostilaa SD:lle.

– Ihmiset sanovat, että meidän ei pitäisi antaa tämän tyyppisille poliittisille mainoksille tilaa ja SD:n mainokset pitäisi poistaa. Mutta koska vuodesta 1988 alkaen poliittiset puolueet ovat saaneet mahdollisuuden ostaa mainostilaa metrosta ja asemilta, niin meidän viranomaisten pitää käsitellä kaikkia puolueita samalla tavalla. Kaikilla puolueilla on mahdollisuus tuoda agendaansa esille ja ostaa mainostilaa, SL:n tiedottaja kertoo SVT:lle.

Lisäksi oikeusasiamies on saanut ainakin parikymmentä ilmoitusta viedä asiaa rikosasiana eteenpäin. Useimmissa rikosnimikkeenä epäilty kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Junissa ei siis ole mitään muuta kuin junan tummansinisen perusvärin päälle laitetut SD:n logo, eli sinikeltainen kukka, ovet on teipattu SD:n toisella päävärillä keltaisella, jossa teksti SD ja pienemmällä ”tervetuloa voittojunaan”. Tämä katsotaan kansankiihottamiseksi.

Pt-median kommentointi on melko vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, toki kevyet off-topicit, eli asian vierestä kommentit ovat sallittuja, mutta älä spämmää kymmeniä viestejä aivan asian vierestä. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
19 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
black_danger_company

Aiheettomasta rikosilmoituksesta pitäisi olla sama rangaistus kuin mitä rikosilmoitus koskee. Tosin en ole varma olisiko sillä mitään vaikutusta tämäntyyppisten rikosilmoitusten määrään. Psykoosi tuntuu olevan niin syvällä ruotsalaisessa yhteiskunnassa.

Last edited 1 vuosi sitten by black_danger_company
Naisille Keppiä

Eihän se ole kummallista jos joku yrittää demokratiaa käyttää islamilaisessa maassa jossa on sharialaki eikä mikään muu.

Forna Tider

Metrojuna Tukholmassa, jossa valkoisia ihmisiä!!!!!!!!!????? Yhdellä jopa Karhu-tossut. Onko tämä 1970-luvun alusta tämä kuva?

black_danger_company

Kuva on tuore. Kemumatut eivät uskaltaneet mennä ”pakkopalautusjunaan”.

Last edited 1 vuosi sitten by black_danger_company
Sisäelinten kaappaajat

Tämä on tulos huonolaatuisesta kooululaitoksesta. Eivät osaa lukea oikein ja siihen päälle kun lisätään ”luullun ymmärtäminen” niin tulos on se mikä se on. Älämölöää turuilla ja tureilla.

Mustamakkara

On nuo suvakit suvaitsematonta väkeä. Ja vieläpä aggressiivisen tuntuista on tuo kiihottuminen.

Jutunjuurta

Mokuttajat ovat fanaattisia rikosilmoitusten tekijöitä, eikös joku suon? pää tehnyt Teemuun liittyen jonkun ihan oudon ilmoituksen? Nykyään ei ainakaan suoli24 yhtään välitä kuka mitäkin laukoo, onneksi Paavo pitää täällä palstan kurissa.
(tässä melko huima heppu, koettaa vattuillen kusettaa jokaista :
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14768715/ylen-tilausasiantuntija-leimaa-halla-ahoa!#comment-116022257
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14768715/ylen-tilausasiantuntija-leimaa-halla-ahoa!#comment-116031802
Korruptoitunut foorumi ei sananvapautta tunne, taitaa olla 24/7 vihapuhepoliisi tuollakin poistamassa mielipiteitä.

Särmääjä

Suomessa ei tollasta varmaan voisi tehdä kun se olisi heti yhtiön arvojen vastaista. Joku radiokanavahan poisti kerran persujen vaalimainoksenkin pyörimästä, kun se ei mätsänny kanavalla soitettujen artistien arvomaailman kanssa eikä sitten itse kanavankaan ja lehdetkin voi kieltäytyä myymästä mainosta jollekin väärin ajatteleville.

Särmääjä

Niin ja poistettiinhan viime vuonna ne persujen bussipysäkkimainoksetkin kun ne oli yhtiön mielestä liian paheksuttavia.

VMP

Joka oli täyttä paskaa positiivinen syrjintä sdpeen kynästä helsingissä ja sitten väittävät kirkkain silmin, ettei somali ole ensimmäisenä kaupungi jonossa asunnon saaja… jakomäessä on ainakin btw yksi kaupungin kerrostalo jossa ei ole muuten yhtään suomalaista nimeä kaveri näytti..

apa och gorilla

No, jos Suomessa saa kiihotussyytteen (ja -tuomion?) toteamalla kyltissä ”opetelkaa uimaan”, joka on vielä suora lainaus suvakin suusta, niin eipä oikeastaan hämmästytä ruotsalaisten kiihottumispsykoosit ”tervetuloa voittojunaan”-fraasista.

Minä

Ajatus kulkee näin: ”tervetuloa voittojunaan” -> SD voittaa -> rasismi kukoistaa -> kaikki suvakkien lemmikit laitetaan leireille ja pakkopalautuksiin. Herran jestas – totta kai tuo on kiihottamista kansanryhmiä vastaan – että sellainen voittojuna – hui!!!

Mr X

Ruotsi OLI hieno maa vielä 70 lopulta 80 lopulle,mutta jo silloin maahan päästettiin aivan liikaa notkuvia PÖKÄLEITÄ,ei luku-kirj taitoa,vuohipaimen ja kamelinkuljettaja olivat taidot ,koiria ja kissoja grillattiin Alby-Flemingsberg-Tensta akselilla,silloin vain lankapuh,nykyään jokaisella Sontaläjällä tuorein iphone,vaikka lukutaito puuttuu. Milloin ruotsin kansa herää äänestämään jotain muuta,kuin näitä tähän saakka kusettaneita,oman maansa pilanneita PÖKIÖITÄ . Ja sama virsi suomessa.

Kabulia ei mainittu

Oikeuskansleri Mari Heidenborg sanoo ettei junamainostus ole kansanryhmää vastaan kiihottamista koska ainoastaan SD-logga näkyy eikä se sisällä rikollista materiaalia. Tämä Mari oli muuten sama joka antoi sille rikolliselle matulle 840.000kr koppikorvauksia.

”I det här fallet ses tågreklamen inte som hets mot folkgrupp, säger justitiekanslern Mari Heidenborg, som är ansvarig för att pröva hurvida politisk reklam följer svensk lag. Anledningen är att endast SD loggan syns och att den inte innehåller brottsligt innehåll, säger hon.”(SVT)

seant

Vihaaminen alkaa jo koulun opetuksessa, sillä yhteiskuntaopin opetuksen kirjallisessa tehtävässä opettaja väitti, että jokaisella, joka äänestää ruotsidemokraatteja tai kritisoi Ruotsin länsimaisen liberaalimman maahanmuuttopolitiikan kanssa, ei usko kaikkien ihmisten tasa-arvoon, heiltä puuttuu moraalia ja etiikkaa ja on luultavasti rasisti.
Hän sai huomautuksen koulun johdolta tästä, kaiken huippu on, että opettajien ammattiliitto haastanut Mjölbyn kunnan oikeuteen ja vaativat vasemmistoaktivistiopettajalle 80 000 kruunun vahingonkorvausta, koska koulun johto esti häntä yllyttämästä Ruotsidemokraatteja vastaan.

penaali pentti

kukkasten kuvat kiihottaa suvakkeja, onko nyt niin etta kukkaset on rasisteja kanssa ja ilmeisesti koko luonto on rasistinen ja kakka on ruskeaa rasismia ja apinavirus ihan homona rasistista.
tottakai kukat on rasistisia kun lannoitteena kaytetaam rasistista kakkaa ainakin kanasta ja kanatkin on rasisteja kun lihassaan on estrogeenia ja sehan altistaa herkasti rasismiin, voi jumalauta kun taivaan poutapilvetkin on valkoisia rasisteja ja valkoinen ylivaltahan tykkaa aurinkopaivista samalla kun sienipaissaan tanssivat afrikkalaiset poppamiehet ovat ilman peltojen satoa kuivuudesaan, tosin ei sita viljaa tule jos ei sita sita kynna, mutta ei takerruta syyhyn vaan seuraukseen

Irmeli

Juna kiihotti pois Tukholmasta ja se kiihotti kabulia päin…vaunusillalla monta partalasta heille paluuta misään ei näy…

Risto Jääskeläinen

Voiko tästä päätellä, että jotkut, siis aika monet, ihmiset ovat herkkiä kiihottumaan? Voisikohan jokin hoito lievittää tilaa? Siedätyshoito ehkä?