Ruotsin pääministeri, sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson järkytti tänään kansankodin mielenrauhaa rasistisella lausunnollaan: ”Emme halua Somalitownia”. Ja mieliä, niin pahoittui taas paljon.
Dagens Nyheterille antamassaan haastattelussa Andersson sanoo, Ruotsissa voi asua erilaisia ihmisiä, mutta tasa-arvo on ja kaikilla asuinalueilla pitää puhuman ruotsia.
– Emme halua tänne Chinatownia, Somalitownia tai Pikku Italiaa, Andersson sanoi.
Andersson jatkaa, että Ruotsissa ihmisiä ei voi pakkomuutattaa, hän viittasi Tanskan ghettojen purkuun, jossa ihmisten oli pakko muutta.
– Mutta haluamme, että ruotsin kieli on luonnollinen kieli kaikilla asuinalueilla kaikkialla Ruotsissa.
Andersson kertoo edelleen, että segregaatio (eriytyminen) on suuri ongelma tänä päivänä. Hänen mukaansa kun ihmisiä tulee ympäri maailmaa, niin kaikki asutetaan samalle alueelle, jossa lopulta harva puhuu ruotsia, harva käy töissä ja monelle on vaikeaa tulla osaksi yhteiskuntaa.
Lausunto otettiin vastaan järkytyksellä. Mitä on tapahtunut, miksi Ruotsin pääministeri puhuu tuollaisia. Islamilaisen Nyans-puolueen päällikkö Mikail Yüksel ehti tuoreeltaan paheksumaan lausuntoa:
– Sossut ovat kilahtaneet. Ensin he päättivät lähettää somaleita kotiin ja nyt he eivät halua, että ruotsinsomalit jäävät Ruotsiin ja asuvat toisiaan lähellä. Hän ei kuitenkaan näe mitään ongelmaa siinä, että ruotsalaiset asuvat toisiaan lähellä.

Mikäs on Paavon analyysi tästä? Äänten kalastelua?
Mullan on sellainen tuntuma, että Andersson kuuluu eri koulukuntaan kuin nämä takavuosien yyber-suvakot.
Hänen katsotaan kuitenkin kuuluvan sossujen vasemmistofalangiin, by so far.
Mitä on tapahtunut? Eikö monikulttuuri olekaan enää demareitten mieleen? Onko tämä vain Anderssonin mielipide vai laajemminkin demarien?
Olisikin monikulttuuri, mutta ottamalla muslimeita maahan, moninaisuus on vaarassa. Muslimi suvaitsee vain toisen muslimin.
Eikä niitäkään kaikkia. Epäsuvaitsevampaa väkeä kuin muslimit on vaikea löytää.
https://www.weforum.org/people/magdalena-andersson
Ei ehkä enään niin yllättävästi tämäkin….miten monta sattumaa pitää tapahtua ettei sitä enään voi ohittaa sattumana?
Tottahan tuo Lerssi-Dena puhui sanoessaan ettei halua mitään somalikaupunginosia:
hän haluaa Ruotsista Islamilaisen Kalifaatin Ruotsin Vilajeetin (Al-Wilayat al-Siwidia al-Khilafa al-Islamiyya), jossa hän saa nauttia alistumisesta Oikeille Miehille säkkiin puettuna.
positiivisesti ajateltuna ”ennen halusimme mogadishuja” mutta nyt emme enää. Ei silti ole kovin vakuuttava
Niillä on jo useampikin somalitown ja ovat kyllä halunneet niitä
Ei emme halua Somalitownia mutta perustimme sen kuitenkin ja siellä on kiva käydä vaaliläskiä… öööö… vaalikhattia tarjoilemassa.
Magdasta ei ole vielä julkaistu yhtään känni-vemputus-suutelukuvaa. Eikä Angela Merkelistä.
Kuka sellaisia haluaisi nähdä rumista, lihavista, vanhoista ämmistä?
Minä.
Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä.
Jokaiselle löytyy ihailijansa ja sehän on pelkkää plussaa se.
Ei ehkä hänestä, mutta kyllä niitkin on. Kirjoita hakusanaksi vaikka swedish mature niin löytyy kuvia ja toimintaelokuvia kypsistä ruåtsittarista. Pussaamassa ja vemputtamassa ja hemputtamassa. Ja juurikin nekkereiden ym. rikastajien kanssa.
”Swedish mature”… Löytyykö ”Finnish pissis” myös? 😂
Ruotsin somalit,aivan perseestä,ruotsin muslimit,total perseestä,nyans puolue,syvältä perseestä,stehvan röv-en,palkattu valehtelija,mistä muualta,kuin PERSEESTÄ. Mitähän mahtaa tarkoittaa RÖV….
Ruotsissa on myös hyvä kilpakävelijä nimeltään PERSEUS Karlström.
Triggeröivä sana tuo somali. Aina kun joku sen lausuu, niin joku parahtaa. Mihin Afrikan mustalaiset tarvitsevat puolustajia? Ituhippipössyttelijät pitävät heitä pikkulapsina, joita pitää koko ajan olla paapomassa.
Kun normisanasta tulee triggeröivä, niin se on merkki sanan merkityksen vaihtumisesta erittäin negatiiviseksi triggeröityvän aivoissa. Vähitellen uusi merkitys siirtyy koko väestön ajatteluun. Lopulta sanan käytöstä voi tulla jopa rangaistavaa.
Mikä muuten Ruotsissa on tilanne. Sveduthan käyttävät sanaa finländare. Onko sana finne saanut negatiivisen merkityksen.
”Finne” tarkoittaa kantakirjasuomalaista, kun taas ”finländare” Suomen passin omistajaa etnisyyteen katsomatta.
Suomen kielessä tällaista erottelua ei ole, niinpä valtamedia julistaa maahantunkeutujat suomalaisiksi heti kun saavat oleskeluluvan ja rikostilastot kaunistuvat ulkomaalaisrikollisuuden osalta.
Joten siis ”finne” näyttää alkaneen vaikuttaa ruotsalaisista arvokkaammalta kuin ennen, ja käytetttäväksi vain oikeista suomalaisista.
Lausunto otettiin vastaan järkytyksellä. Mitä on tapahtunut, miksi Ruotsin pääministeri puhuu totuuksia?????????????
Hämmentävää, suorastaan ihmeellistä…
Mutta, sanojahan nuo vain olivat, tekoja ei tule koskaan.
Samaa todella ihmettelen: asuin 20 vuotta Skoonessa ja kertaakaan koko urani aikana en kuullut sossujen suusta totuuden sanaa monikulttuurin unelmasta. En kertaakaan!
Sen sijaan usein kuuli kuinka ”me voitamme tällä (voitto tulee ehken tuonnempana, lausahti tosin Löfven kun paskat olivat jo pahasti housussa), teollisuutemme ei pärjää ilman ulkomaista työvoimaa, eläkkeisiin ei riitä rahat ilman maahanmuuttoa, hoitajapula pahenee” (ilman nuoria kielitaidottomia arabimiehiä..no tämä viimeinen lisäys taisi olla omani…)
Vaalien jälkeen kellossa kuuluu erilainen kalkatus. Olisihan se taivaan ihme jos puheet pitäis paikkansa ja olisi jopa suotavaa että niin myös kävisi.
Suomessa on kuitenkin svedutowneja, joissa ei tule toimeen suomella tai ainakin sen puhumista ja käyttöä estetään ja vaikeutetaan kohtuullisen tiukasti.
Ei halua sitä eikä tätä, mutta ei ole valmis tekemään mitään estääkseen sitä vaan puhuu jotain lämpimikseen ja kun mennään takas todellisuuteen poliitikkomaailmasta niin rinnakkaisyhteiskunnat tuolla on jo ja niissä puhutaan mitä kieltä huvittaa.
Mutta sinänsä radikaalia puhetta kyllä ruotsalaiselta demarilta, kun vastustaa käytännössä monikulttuurisuutta tai ainakin ”kulttuurikeskittymiä”.
Onkohan se heräämässä matupsykoosista?
Tuskin. Puhui vaan vähän huolimattomasti. Toisaalta Andesson ei ole niitä pahimpia maahanmuuttoaktivisteja.
Kuka haluaa somaliper(s)heen naapurikseen ??????????
Varmasti monikin suvakko ja batikkinoita eritoten.
On niin kiva kun saa jonkun isokullisen kyntöhommiin ennen kuin uni taas maittaa.
Ei Rinkebyssä jne asu ruotsalaisia. Miksi ei? Koska eivät halua asua siellä matujen joukossa.
Ihan normidemaritemppu. Näin saadaan ne demareita aina äänestäneet joille on alkanut riittämään tuo multikultihelvetti, mutta eivät ole kehdanneet RASISTILEIMAN pelossa äänestää ruotsidemokraatteja, niin NÄIN saadaan ne pysymään demariruodussa teeskentelemällä että nyt on eri ääni kellossa meillä. Ei kannata lähteä meiltä pois ja ruveta RASISTIKSI, sillä NYT me laitetaan loisivat muukalaiset järjestykseen! Ja tuo tulee toimimaan kuin häkä. Ainut demareita tyhmempi otus on demareita äänestävä otus.
Toivottavasti kukaan ei usko noita tyhjiä vaalipuheita. Ei tuota mummoa kiinnosta onko somalitowneja, kunhan se ei ole naapurissa.
Islamistin horinat taas ovat aivan kuin jonkun ala-astelaisen tasolla; Ruotsalaiset asuvat toisiaan lähellä niin se näyttää ruotsilta. Kun taas somalit, niin se näyttää somalialta. Jos somalia ja ruotsi ovat yhdenvertaisia niin miksi somalit pyrkivät ruotsiin mutta ruotsalaiset, tai ylipäätään kukaan ei halua mennä somaliaan?
Ministeri Tuula Haatainen on hehkuttanut Närpiötä maahanmuuttajien työllistämisestä, mutta jättänyt kertomatta, että heille menee puolet kunnan sosiaalituista. Tuula Haatainen on myös kertonut asuvansa alueella, jossa on paljon maahanmuuttajia, mutta jättänyt kertomatta, että alue kuluu postinumeron mukaan Suomen parhaiten ansaitsevien eliittiin. Demari on demari vaikka voissa paistaisi, oli sitten suomalainen tai ruotsalainen.
Äänestä sinimustia.
Ruotsisa?????
Vaalilupaus tämä vain on. Tietääköhän Magdalena itse kuika monen riikinruotsalaisen elämän on demarit pilannut.
Magdalena Andersson laskettelee vaalipuhetta latu ruskeana. Muija ei taatusti muuta Ruotsin itsetuhoista linjaa.
Ei sitä voi muuttaa enää.
Vaalipropagandaa, koska pelko SD:n menestyksestä on kova, mutta on myöhäistä rypistellä kun on jo housussa.
Ihminen on nisäkäs, jonka lajiominaisuuksiin kuuluu laumojen muodostaminen. Kriteerinä voi olla muun muassa etnisyys tai geneettinen sukulaisuus. Vuosimiljoonien evoluutio on tuottanut tämän käyttäytymismallin.
Monikulttuurin ideana lienee, että eri etnisyyksiin ja rotuihin kuuluvat jakavat saman elintilan ja ovat positiivisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Muuten hyvä ja kaunis teoria, mutta evoluutio on tehnyt ihmisen epäsopivaksi tähän malliin.
Johtopäätös. Monikulttuuri ei toimi samassa elintilassa vaan aiheuttaa siinä eri laumojen välisiä konflikteja.
Jos halutaan välttää somalienklaavien muodostumista Ruotsiin, niin silloin somaleja ei saa päästää asumaan maahan. Aidosti monikulttuurinen maailma on mahdollinen. Tuossa maailmassa olisi paljon yksikulttuurisia alueita.
Ruotsidemokraattien kasvava suosio panee puhumaan totuuksia valheiden ja peittelyiden sijaan.
Nyt asia hiukka sivuaa,mutta taikasana SOMALI (lue PÖKÄLE ) pompahtaa esiin . Afrikan sarven SUURlahja suomelle ,sulttaan saaait ahmetti ,vasemman käen ryhmä ,pörrää taxilla pitkin poikin kyliä-ghettoja veronmaksajien rahoilla . Hoitaa virkaa etuuuskunnassa,mitä virkaa ?? Mitä virkaa ko läjällä on yleensäkään MEIDÄN MAASSA ? Mitä muuta savunahka on tehnyt,kuin pitänyt Älämölöä helsingin mutakuonorikkainmassa ghetossa,LÄHI-ITÄKESKUKSESSA ?