Miksi vakuudettomat lainat ovat yleistyneet? 4 syytä

Vakuudettomat lainat ovat monen mielestä helpompi ja nopeampi tapa saada lainaa verrattuna tuskastuttavan pitkiin lainaneuvotteluihin eri pankeissa. Tietoisuus vakuudettomista lainoista onkin lisääntynyt ja ihmiset ovat kiinnostuneet niistä siksi enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tähän on monta yksinkertaista syytä.

1. Ei vakuuksia

Vakuudettoman lainan perusidea tietysti nimensä mukaisesti on, että se on laina ilman vakuuksia. Monellakaan lainaa tarvitsevalla omaisuutta ei ole yksinkertaisesti kertynyt, jotta lainaa pystyisi lähteä takaamaan. Monesti esimerkiksi nuoret perheet törmäävät tähän ongelmaan.

Nykyään myöskään vanhemmat tai ystävät eivät lähde mielellään takaamaan minkäänlaisia lainoja, sillä tietoisuus myös takauksien riskeistä on lisääntynyt. Tämän vuoksi vakuudettomat lainat pystyvät tukemaan lainanhakijan itsenäistä taloutta ja riippumattomuutta ystävistä, kumppanista tai sukulaisista.

Raha-asiat ovat Suomessa vielä jonkinmoinen tabu, joten moni kokee noloksi tai ahdistavaksi lähteä pyytämään läheisiltään lainan takausta. Sellaiseen ei myöskään välttämättä lähipiiri suostu.

2. Nopea lainapäätös

Yksi vakuudettomien lainojen parhaista puolista on ehdottomasti niiden nopeus. Lisäksi lainan anoaja pystyy täyttämään lainahakemuksensa niin, ettei täyttäminen sido mihinkään.

Asiakkaat eli lainan ottajat ovat kertoneet asiakastyytyväisyyskyselyissä, että lainanhakulomakkeet saattavat aiheuttaa jännitystä siitä, uskaltaako niitä täyttää “muuten vaan”. Hakemuksen täyttämiseen menee kuitenkin vain muutama minuutti ja se näyttää hyvin osviittaa siitä, paljonko lainaa olisi mahdollista saada ja mitkä ovat muutkin lainaehdot.

Työntekijät myös reagoivat nopeasti kysymyksiin, joten ei kannata jäädä yksin pohtimaan mahdollisia mieltä askarruttavia kysymyksiä. Palvelu ja lainan anominen toimivat kummatkin ripeästi, ilman viikkojen lainaneuvotteluja.

3. Helppo prosessi

Vakuudettoman lainan anominen on todella helppoa. Lainantarjoajat ovat loihtineet tätä varten todella selkeät ja suomenkieliset verkkosivut, joissa lainojen ehdot lukevat selkeästi ja tarkasti. Kannattaakin tutustua ehtoihin aina ajatuksella.

Koska lainapäätöksen voi saada jo muutamassa minuutissa, ovat monet asiakkaat kokeneet lainan hakemisen omiin tarpeisiin todella helpoksi. Moni on tottunut siihen, että lainan hakemiseen tarvitsee tuntien keskustelua eri henkilöiden kanssa ja eri tositteiden tulostamista menettämällä hermonsa toimimattomien tulostimien kanssa.

Joskus isompaa lainaa anoessa joitain tositteita joutuu toimittamaan, mutta ne saa hankittua nopeasti sähköisesti. Koska vakuutta ei tarvita, ei tositteita omistusasiakirjoista tai muista arvopapereista tarvita.

4. Mahdollista yhä useammalle

Koska ihmisten varallisuus on pitkässä juoksussa lisääntynyt, on yhä useammalla mahdollisuus myös ottaa lainaa omiin tarpeisiinsa. Aina säästöt tai omaisuus eivät yksinkertaisesti riitä siihen, että lainarahaa saisi anottua tarpeeksi ja siksi onkin tärkeää, että myös vakuudettomia lainoja on mahdollisuus ottaa.

Aina elämäntilanteet eivät mene niin sanotusti käsikirjoitusten mukaan, joten rahan tarve voi tulla milloin vain ja kenelle vain. Silloin on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus apuun.

Ota lainaa aina harkiten

Vaikka lainat ovat helppoja ja ne ovatkin loistava väliaikainen ratkaisu niin tosiasia myös on, että lainaa ei tietenkään myönnetä, jos lainan hakijalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta maksaa lainaa takaisin. Kuitenkin jos jonkinlaisia tuloja on, on edes pienen lainan ottaminen mahdollista.

Jokaisen on kuitenkin itse tärkeää aina arvioida omaa takaisinmaksukykyään. Lainat ovat loistava apu äkilliseen tilanteeseen, mutta pitkällä tähtäimellä useiden lainojen yhtäaikainen ottaminen ei ole kestävä ratkaisu.

Muistathan siis joka tapauksessa aina harkita lainan ottamista tarkkaan. Lainan ottamista ei tarvitse pelätä, mutta kannattaa pitää mielessä riskit ja tutustua lainaehtoihin huolella. Voit kuitenkin rohkeasti pyytää lainatarjouksen ja olla murehtimatta vakuuksista, sillä niitä ei enää tarvita.

Subscribe
Notify of
guest
1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Lallukka

Pitäsköhän sitä ottaa miljoona eeverttiä lainaa ja paeta jonnekin lämpimään maahan. Monastihan on niin, että noissa lämpimiissä maissa on niin halpaa, että yhdellä miltsillä elelis herroiksi koko loppuelämän. Tosin erijuttu saako noin ison lainan nostettua pankista suoraan salkkuihin. Tilin kun voi aina jäädyttää ja silloin voi joutua myymään sukukalleuksiaan kadulla saadakseen vehnää huuleen.