Ruotsin vaalit ensi sunnuntaina – on niin jännittävää, että nukahtaa istualleen

Ruotsin eduskunta-, kunnallis- ja aluevaalit pidetään ensi sunnuntaina 11.9. Vaalienaluskeskustelut ovat olleet hyvin maltillisia eikä mitään erityistä ole tapahtumassa.

Monet kuvittelevat, että Ruotsissa on tapahtumassa joku ”herääminen” ja sverigedemokraatit saavat valtavan äänisaaliin. Ikäväkseni pakko heittää jäävettä niskaan ja todeta, että mitään sellaista ei ole näköpiirissä. Mitä heräämisellä sitten tarkoitetaankaan, että sosiaalidemokraatit yhtäkkiä hyppäisivät sverigedemokraatteihin?

Jokaisella puoluleella ja aatteella on se määrä kannattajia mikä sillä on. Pitkällä aikavälillä voi tapahtua isojakin muutoksia, mutta joku 20 vuottakin on vielä melko lyhyt ajanjakso ”normaalioloissa”, että puoluekentällä tapahtuisi jotain mullistuksia.

Oma veikkaukseni vaalitulosten jakaantumisesta puolueiden välillä on seuraava:

1.Sosiaalidemokraatit 28-32 %.
2.Sverigedemokraatit 19-21 %.
3.Moderaatit (kokoomus) 16-19 %.

Tämä on siis kolmen kärki, jonka järjestys on tämä, mutta prosenttilukemat voivat heitellä markan sinne tänne. Loput puolueet ovat alle 10 % kannatuksella:

  1. Vasemmisto.
  2. Keskusta.
  3. Kristilliset.
  4. Liberaalit.

Miljööpuolue vihreät tippuu alle ns. riksdagsgränsenin 4 % ja poistuu maailmankartalta.

Alternativ för Sverige voi saada jonkun prosentin murto-osan kannatuksen. Puolueella ei ole ollut kummoista näkyvyyttä vaalien alla. Pois on viime vaalien noste. Rasmus Paludanin Stram Kurs taas on saanut valtavasti julkisuutta, mutta en jaksa uskoa, että Paludan saisi kuin yksittäisiä ääniä.

Paljon on puhuttu myös islamilaisesta Nyans-puolueesta. Silläkin on kova noste sosiaalisessa mediassa, mutta tuskinpa pääsee pois edes kohdasta ”muut puolueet”. Marginaalipuolue tämäkin.

 

Kunnallisvaaleissa voi olla paikallisesti hyvinkin vahvoja puolueita ja erot ovat suuria kunnittain jo ihan naapurikunnissa. Monissa kunnissa on omia paikallisia pikkupuolueita, jotka voivat olla hyvinkin menestyviä kunnallisvaaleissa.

Itse seuraan kunnallisvaaleissa Tukholman ja Botkyrkan kunnan lukemia. Tukholmassa sosiaalidemokraatit ja moderaatit vasemmiston kanssa ovat johtavia puolueita 13-23 % kannatuksella.

Botkyrka poikkeaa hieman. Johtavana puolueena sosiaalidemokraatit ja moderaatit, mutta seuraavina tulevat sverigedermokraatit ja paikallinen pienpuolue Tullinge-puolue.

 

Mitä veikkaat voittajapuolueeksi? Kolmea puoluetta voi veikata?

 

Mikä on veikkauksesi voittajapuolueeksi 11.9. Ruotsin eduskuntavaaleissa?

View Results

Loading ... Loading ...
Subscribe
Notify of
guest
23 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Qroquius Kad

Ruotsi on päättänyt tehdä hidastetun itsemurhan eikä sitä voi enää mikään mahti muuttaa.

Moonman

Näinpä. Tarpeeksi pitkälle kun mennään monikulttuurissa ja väestönvaihdossa, niin valtaa pitää se jolla on matalin kynnys käyttää raakaa väkivaltaa. Niin se barbaria jälleen laskeutuu asioiden luonnollisena tilana. Puoluevaaleilla päätetään korkeintaan se, kuka pääsee päättämään mihin veronmaksajien rahat käytetään.

Jepjepjep123

Muslimipuolue ottaa vahvan voiton. ~Kaikki maahanmuttajataustaiset äänestää sitä vapaaehtoisesti tai pakolla.

Anonyymi

Kerropa, Paavo, meille kuinka siellä äänestäminen tapahtuu. Säilyykö vaalisalaisuus vai näkevätkö kaikki paikalla olijat, ketä tai mitä puoluetta aiot äänestää?

Qroquius Kad

Sitä on vain vaikeutettu kohtuuttomasti.
Miksi svenneille on ylivoimaista piirtää ehdokkaan numero tyhjään äänestyslippuun?

VMP

Samasta syystä kuin ne eksyy helsingin kaduille jos kadun nimiä ei ole ruotsiksi ja samasta syystä miksi ne tarvitsee kouluihin kiintiöpaikkoja joihin pääsee helpommin…

Question

Millä tavalla se äänestystapa on erilainen?

Irmeli

Toivon SD:lle menestystä. Ihanaa jos löis demut, mutta hyvä jos on toinen. Vaikka voittaen olisi oikeutettu muodostaan hallitusta. Se tietty olisi vaikeeta kun on näitä ”me ei leikitä Jimmien kanssa väkee, lähes joka puolueessa. SD kun kuulemma on kansallismielinen ja ihmisvihamielinen??? Kaduilla ammutaan, raiskataan, ryöstetään, kiristetään, uhkaillaan ja vihataan länsimaalaista yhteiskuntaa…niin että ketkähän on niitä ihmisvihamielisiä???

Minä

Mutta kun ne kaduilla ammuskelevat ja kaikin tavoin rötöstelevät ovat ideologian mukaan uhreja. Eivät uhrit ole ihmisvihamielisiä. Valkoinen ihminen on ihmisvihamielinen, koska valkoinen ylivalta ja valkoisten etuoikeudet pakottavat nämä hyvät ihmiset eli ammuskelijat, siis uhrit, epätoivoisiin tekoihin.

Minulle ei ole koskaan selvinnyt, että kuinka hyötyisin valkoisten etuoikeuksista ja ylivallasta. Jos joku osaisi kertoa ainakin noista etuoikeuksista, että mistä ja miten ne voi saada. Sille ylivallalle en näe niin paljon käyttöä, mutta nuo etuoikeudet kiinnostavat, niille olisi käyttöä.

K. J. Pitkä

Sana ”vanki” voitaisiin korvata sanalla ”systeemiuhri”.
Vankisellit voisi korvata pinkinvärisillä jalkapannoilla.

Särmääjä

Demareiden ykköstilalla ei ole merkitystä, jos eivät saa tarpeeksi tukea liittolaisistaan päästääkseen pääministeröimään. Silloin muuttuu sitten kuviot.

kari ilmarinen

Niinpä, ei ollut tarpeeksi kannatusta edellisissäkään vaaleissa, mutta niinpä Kepu (Center) riensi apuun ja petti taas äänestäjänsä. Samoinhan kävi Suomessa. ”Kepu” pettää aina -sanonta pitää siis yhä kutinsa.

Nyans, Nyans, Nyans....

Galluppi on hyvä mutta kun kuuntelee jälkimaininkeja niin kaikki puolueet olivat voittajapuolueita. Minusta vain se on voittajapuolue joka saa kappalemääräisesti eniten ääniä.

Mutta yllätyssuuren äänimäärän kerääjäksi veikkaan yhä Nyansia. Se riippuu täysin siitä mitä klaanien pääliköt Ruotsissa ja kotimaissaan käskevät sukujen vesojen äänestää. Jos lähi-idästä asti kajahtaa että kaikki äänestää Nyansia laseten sisäelimien varastamista vastaan, niin silloinhan kaikki Ruotsissa äänestävät niin. Tai jos kaikki komennetaan äänestämää sen vuoksi että ruotsalaisille saadaan osoitettua että Ruotsi on meidän kalifaatti, niin kaikkihan äänestää Nyansia.

Siksi tässä on pieninen jännitysmomentti. Nyt seurataan miten järjestäytynyttä porukka on. Enkä toisaalta pitäisi pahana kunnon yllätystä. Ehkä se avaisi silmät myös Suomessa.

Ahmed Ahne

Tuo Ruotsin kemukepu saattaa todellakin saada yllättävän paljon älämölö-ääniä.

Nhi

Euroopassa vähän kaikkialla tarvittaisiin kipeästi sellaista hyvinvointiin satsaavaa liberaalia maahanmuuttokriittistä puoluetta, joka ei olisi yltiökonservatiivinen, mutta joka kuitenkin kaikkinensa panostaisi oman kansakunnan hyvinvointiin laajalti asiat huomioonottaen. Nykyvaihtoehtojen jyrkkyys saa yhä uudestaan ja uudestaan aikaan sen tuloksen mikä kohta taas Ruotsissakin seuraa.. Sanokaa minun sanoneen.

Qroquius Kad

Valitettavasti tässä vajavaisessa maailmassa, jossa meidän on elettävä, Hyvän pahin vihollinen on Paras.
Siksi on valittava vähiten huono vaihtoehto, koska täydellistä ei ole saavutettavissa.

Tai ainahan sitä voi perustaa omasta mielestään täydellisen puolueen keräämällä Suomessa 5 000 kannatusääntä.
Vaalit sitten osoittavat, mitä mieltä kansakunta on sen täydellisyydestä.

Galluppi

Tästä näkyy gallup- tilanne. Päivitetään joka pv.

https://www.svt.se/datajournalistik/val2022/valjarbarometer-dag-for-dag/

Kari Ilmarinen

Veikkaanpa että ei tarvita kuin kaksi: Ruotsin tilanne on niin vakava (maa sekaisin ja sossut menettämässä valtansa), että tämä ratkaistaan kahden puolueen hallituksella: sossut ja siipiveikokseen moderaatit (Kokoomuksen) ja silloin kaikki muu paitsi kansa hymyilee…
Mikä olisi voittajakerroin?

TimoT

No pian ei tarvitse siellä mistään vaaleista välittää, kun on uudet muodikkaat uusheimot omine asuinaluineen. Kristityt ja muslimit tietenkin eri alueilla ja puolustusesteet ja omat sotilaat välissä, ettei jää mitään epäselväksi kenellekään ei-kenenkään-maalla. Tietenkin heimorajat voivat muuttua aikojen kuluessa pikku sotien myötä, mutta sehän nyt vain virkistää omaa heimon yhteenkuuluvuutta.

Allu

No en usko että mikään muuttuu notta se on selvä kun pläkki !!

Ohmygod

Miten nyt lasketaan voittaja?
Sekö joka saa eniten ääniä vai se joka nostaa eniten prosentuaalista kannatustaan?
Ruotsalaiset rakastavat perinteitä: Jos isoisälle kelpasi kuningasvalta ja sosiaalidemokraatit, niin se kelpaa pojanpojallekin. Riippumatta seurauksista.